Tyttöystävän käytös - neuvoja kaivataan

bored..

Hei!

Haluaisin neuvoja tilanteeseeni. Tyttöystäväni on hyvin nuori (alle 20v) ja itse olen jo kahdenkymmenen puolessa välissä. Olemme olleet yhdessä nyt noin 1,5v, tai vuoden, riippuu lasketaanko alun tapailua.

Tyttöystäväni on aina ollut todella ujo, ja pelännyt paljon eri asioita suhteessa, mutta kärsivällisesti olen jaksanut häntä tukea, ja asiat sujuvat toisaalta helpommin nykyään, koska hän uskaltaa olla enemmän oma itsensä. Mutta tässä tulee nyt ongelmat vastaan.

Nyt kun hän uskaltaa enemmän olla oma itsensä, olen huomannut, että hän on todella usein ärtynyt, saa raivareita ja monet ajatusmallit ovat hänellä mielestäni itsekkäitä. Tähän nyt haluaisin neuvoja - olenko itse väärässä, vai pitäisikö tyttöystäväni käytöksen loppua/muuttua?

Otetaan esimerkiksi parisuhteen perusongelma, eli raha. 1,5 vuotta sitten tienasin todella hyvin ja minulla oli rahaa maksaa meidän eläminen ja asuminen ja kaikki muutkin omat ja yhteiset menot. Tyttöystäväni ei ollut töissä, eikä siis saanut oikeastaan mitään rahaa silloin. Nyt noin puoli vuotta sitten hyväpalkkainen työni päättyi(ja jäin muutamia tuhansia velkaakin) ja sittemmin olen ollut tukien varassa mikä on noin 1000€/kk ja rahaa on suhteellisen niukasti, mikä tietysti hieman itseänikin stressaa mutta koitan ottaa rennosti. Tyttöystäväni/avovaimoni meni töihin 1,5kk sitten ja saa minimipalkkaa eli noin 1000-1100€/kk käteen. Nyt sitten hän on saanut ensimmäisen palkkansa ja minä saan kuulla valitusta ja huutoa siitä kuinka tuhlaan kaikki rahat esimerkiksi ryyppäämiseen jne. enkä tee mitään vaan olen vain kotona (yritän kyllä päivittäin monta tuntia saada töitä). Onhan se totta että käyn muutamia kertoja kuukaudessa kavereiden kanssa juomassa ja siihen menee ehkä hieman turhaan rahaa, mutta niin olen käynyt aina aikaisemminkin, mutta nyt kun avovaimo saa saman verran rahaa kuussa kuin minäkin, niin saan kuunnella kaikenlaista avautumista asiasta. Onko tämä oikein? Jotenkin itsellä vaan katkera olo asiasta, koska en varmaan kertaakaan silloin kun tyttöystävä ei tienannut juuri mitään valittanut asiasta vaan maksoin mielihyvin kaiken sen enempiä asiaa miettimättä. Ja sitten kun on toisinpäin (ei edes ole, vaan nyt saadaan saman verran) niin joudun kuuntelemaan valittamista ja huutoa. Ja tietysti sitten omatunto kolkuttaa eikä olekkaan hauska edes tehdä mitään.

Muutenkin tyttöystäväni on kauhean ärtyisä ja riitelemme pikkujutuista todella usein, mutten osaa oikein esimerkkiä kertoa. Tyttöystävälläni on sellainen yleinen huonotuulisuus päällä koko ajan, enkä sitten itsekkään osaa hyvällä tuulella hänen seurassaan olla. Meillä on muuten asiat ihan hienosti, keskustelemme, nautimme toisistamme ja seksi luistaa. Nämä asiat vain ovat viime aikoina olleet jokapäiväisiä, enkä tiedä kuinka kauan jaksan enään tämmöistä.

16

742

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • panterilla

      Rahanpuute saa ihmisen hermostumaan, varsinkin jos on jo saanut makua leveämmästä elämästä. Tässäpä on nyt tytöllesi kasvun paikka... Nyt sinun kannattaa mielestäni rakentavassa mielessä avata suusi, ja kertoa miten asian kohdaltasi koet. Ei syyttelyä, vaan faktoja.

      Teidän tulonne ovat siis suunnilleen samat? Sitten myös pakolliset menot puoliksi, ja ylimääräiset saa kumpikin laittaa mihin haluaa. Kampaamoon tai baariin. Reilu peli!

    • olenjoskusollutse

      Hei!

      Haluaisin jakaa kokemukseni, sillä olin joskus ihan kuin naisesi. Minulla se johtui menneisyydestäni. Alkuun olin kuin jokin kone, hymyilin ja olin hyväntuulinen. Käyttäydyin niinkuin ajattelin muiden haluavan minun olla. Sängyssä olin upea mutta koitin vain olla mieliksi. Sitten silloinen mieheni lopulta kyllästyi siihen ja suuttui aina kun huomasi minun yrittävän vain miellyttää. Hän kannusti puhumaan tunteistani ja kertomaan mikä minusta tuntuu hyvältä. Ja pikku hiljaa aloin luottamaan häneen ja kertomaan asioita. Kieltäytymään seksistä jos sattui olemaan etten sitä halunnut, kun ennen olisin antanut vain. Aloin myös hermostumaan pienistä asioista ja kiukuttelemaan kun minusta tuntui ettei hän kinnuittanut tai arvostanut minua. Osoitin siis tunteitani ihan niinkuin hän oli pyytänyt, ja sitten hän ei enää halunnutkaan kuulla. En ollut enää miellyttämis kone tai tunnevammainen sekä kylmä. Mieheni alkoi olla yhä enemmän poissa kotoa ja riitelimme usein. Minun menneisyyteeni kuului insesti, raiskaus ja useat seksuaaliset hyväksikäytöt, siksi en sitä ennen uskaltanut luottaa kenellekkään tunteitani vaan pidin ne itselläni. Sitten kun uskalsin kaikki vain ryöppysi minusta, en voinut sille mitään ja inhosin itsekkin käytöstäni. Luulin jo omaavani jonkun persoonallisuushäiriön kun tunteeni eivät enää pysyneet kurissa, olinhan ennen saanut pidettyä aivan kaiken hallinnassani. Mieheni ei vain tajunnut kuinka henkisesti kuluttavaa oli yrittää olla rehellinen tunteistaan vaan ajatteli minusta ihan niinkuin sinä naisestasi. Lopulta hän kyllästyi niin että kävi minuun käsiksi. Olin sanonut etten enää ikinä hyväksy moista käytöstä ja jos erehtyy niin tekemään niin saa lähteä. Hän siis sai lähteä. Kadun sitä enemmän kuin mitään.

      Mene siis naisesi kanssa vaikka parisuhdeterapiaan tai jollekkin leirille. Kuuntele mitä hän oikeasti sanoo ja osoita ettet vain ole huijannut häntä. Vie hänet lääkäriin ja tarkistakaa hormoniarvot ja rautaarvot ja kaikki mikä voisi selittää ärtyneisyyden. Auta häntä ja vaadi häntä ottamaan apu vastaan. Katso ettet saa häntä tuntemaan itseään vain nenäliinaksi johon itsesi iltaisin niistät. Olen varma että naisesi on siellä vielä, johtui poikkeava käytös mistä tahansa niin olen varma ettei hän ole oma itsensä. Minulla olisi vielä elämäni rakkaus jos hän olisi auttanut minua silloin kun apuaan tarjosi ja vetikin sitten maton jalkojeni alta.

      Voi olla ettei minusta ollut apua, mutta ainakin tiedät että meitä on muitakin jotka yllättäen ovat suistuneet raiteiltaan ja alkaneet käyttäytyä omituisesti.

      • bored..

        Kiitos vastauksesta! Haluaisitko vielä kertoa, miten itse sait sitten tunteesi kontrolliin ja muutenkin elämän hymyilemään?


      • antaapa olla

        Minulle kävi vähän samalla tavalla. Aluksi olin hyvin miellyttämishaluinen ja kestin hymyillen yhtä sun toista. Miesystävä ilmoitti että häneltä en koskaan tule mielistelyllä mitään hyväksyntää saamaan. Pitää olla oma itsensä ja näyttää oikeat tunteet ja läpä läpä. No niin minä sitten pikkuhiljaa tein. Arvatkaas mikä oli lopputulos? Mies jätti minut 9 tuntia ennenkuin piti lähteä lomareissulle, koska olen niin rasittava, ärsyttävä ja vaikea ihminen.

        Mies ei oikein tainnut tietää mitä haluaa. Ehkä oli jo helpompi ihminen valmiiksi katseltuna, en tiedä, enkä varmaan saakkaan koskaan tietää.


    • mk

      Hän on oppinut asian lapsuudenkodista ja äitinsä ollut samanlainne ja sanoppa tyttöystävälle että nyt on sinun vuoro elättää meitä kun minä elätin silloin kun olin töissä ja ota luulot pois jasano ettei tuonlainen käytös ole oikein ja kysy mikä mättää.

      • bored..

        Hänen äitinsä on vielä pahempi ja olemme siitä puhuneetkin, kuinka varmasti on jäänyt omaan käytökseen vaikutuksia ainaisesta rähjäämisestä ja v-mäisyydestä. En sitten tiedä onko tämä sukupolvelta toiselle periytynyt taakka mitenkään vältettävissä vai onko tyttöystäväni vain sellainen kuin on.... ?


    • HöliseväNti23v

      Minulla tunteiden heilahtelu johtui taustalla lymyävästä masennuksesta. Tai johtuu edelleen. Siihen kun lisätään vielä kerran kuussa hormoonien tuulahdus, osaan olla todella vmäinen akka! Olen aloittanut viikko sitten lääkityksen, saa nähdä onko siitä apua.... Oletko maininnut hänelle asiasta? Että olet huomannut hänen olevan nykyisin useammin huonolla tuulella, että mistä se mahtaisi johtua? Onko hän itse huomannut asiaa? Minulla on välillä olo kuin auringonpistoksen saaneella, KAIKKI ärsyttää niin suunnattomast, ja kilahtelen mitättömistä asioista...

      Raha-asiat osaavat olla ikäviä tekijöitä rakkaudessa/parisuhteessa. Oletteko istuneet alas ja Keskustelleet niistä? Kun alunperin maksoit kaiken, oliko se vain kirjoittamaton sääntö, vai sovitteko siihen liittyen mitään? Miten menot nyt menevät, maksatteko vuokrat, ruuat jne yhdessä/erikseen/miten? On vaikeaa tasapainoilla pienillä tuloilla, ja toinen tuntee helposti jäävänsä ns alakynteen ja tappiolle.

      Meillä mies tienaa 1400/kk, minä opintotuen verran (n-400). Vuoramme on n.500, josta maksamme molemmat oman osuutemme. Mies maksaa pääasiallisesti ruuat yms menot, ja säilyttää kuitit. Silloin tällöin istumme alas, ja laskemme kuittien summat puoliksi, ja merkkaamme ylös minkä verran olen velkaa hänelle. Maksan opintotuesta yleensä Hieman takaisin, mutta pääasiallisesti velkojen maksu jää siihen, kun taas siirryn palkalliseen työhön.

      Kun tienaatte saman verran, onko kenties aika päivittää taloustapoja? Listaatte pakolliset yhteiset menot, ja molemmat maksavat omista pusseistaan puolet. Sitten tyttöystävä saa käyttää loput rahoistaan mihin tahtoo, ja sinä omasi vaikka niihin baarireissuihin. Ei tytön pidä tottua siihen, että kaikki vain maagisesti tulee maksetuksi hänen puolestaan, ja sitten hän voi käyttää koko palkkansa yksinään. Nuori ikä voi tässä olla aika merkittävä tekijä myös ;)

      Tsemppiä teille

      • bored..

        Naiseni on menossa lääkärille, nimenomaan masennuksen johdosta, ja lähinnä koska minä niin toivoin. Hän itse ei niinkään koe masentunut olevansa, välillä kyllä myöntää. Ja olemme kyllä keskustelleet tästä asiasta paljonkin ja hän tietää olevansa "sekaisin" ja huonoa seuraa nykyään, mutta siltikään hän ei pysty asiaa muuttamaan - ei pysty kontrolloimaan tunnetilojansa mitenkään vaikka järki sanoisi ettei pitäisi hermostua, ärsyyntyä, pelätä, kokea syyllisyyttä jne. Enkä tiedä mitä tässä sitten pitäisi tehdä, koksa kun hän ei saa asiaan mitään muutosta, on tämä seurustelu aika hankalaa ja ikävää.

        Olemme kyllä keskustelleet raha-asioista, mutta hieman huonoin tuloksin. Minä koen, että tyttöystäväni on itsekäs ja omahyväinen tässä asiassa, ja toisaalta olen hieman katkera hänen asennettansa kohtaan, koska silloin kun hänellä ei ollut tuloja edes puolia siitä mitä minulla nyt, en minä asiasta maininnut oikeastaan ikinä, eikä se minua haitannut vaan ilomielin maksoin vuokrat, ruoat, reissut ja kaiken muunkin. Olen itse aina ollut sellainen, että jos minulla on - on läheisillänikin. Olisi ehkä pitänyt tehdä myös niin, että kirjataan vuokrat ja muut menot ylös ja tyttöystäväni olisi sitten jäänyt velkaa, niin hän ymmärtäisi nyt paremmin. Sitä velkaa meinaan olisi varmasti lähemmäs 5000€.

        Meillä on siis täysin yhteiset rahat tälläkin hetkellä, mutta ongelmana tuntuu olevan se, että koska itselläni on tällä hetkellä velkaakin ja rahaa menee niiden maksamiseen, ja sitten vielä rahaa menee silloin tällöin huvituksiin(yksin tai yhdessä) eikä tyttöystäväni pääse rahoja juurikaan käyttämään. Ymmärrän tietysti, että tilanne on hieman ikävä, mutta mielestäni hänen tulisi muistaa myös kuinka avokätinen minä olen ollut. Ymmärtäisin asiasta "nalkuttamisen", jos näin olisi jatkunut vaikka vuoden, tai jos joka päivä kun hän tulee töistä istuisin kotona kaljaa juomassa, mutta kun näin ei ole, lähimainkaan.

        Toivoisin vain saavani jotain merkkejä siitä, ettei se elämä tälläistä hänen kanssaan tule olemaan. Itse olen sellainen, etten jaksa niin asioista stressata, vaan yritän nauttia elämästä sen mitä pystyn. Mutta sitten jos toinen on vieressä koko ajan huonolla tuulella, tai muuten valittamassa/stressaamassa jostain, niin vaikeaa siinä itsekkään on kauhean iloinen olla.


    • bored..

      Tyttöystäväni jätti minut juuri... :(

      Ilmeisesti on padonnut paljon kaikkia omia ongelmiaan sisällensä, ja on ollut paha olla jo pitkään, kun yrittää tehdä asiat niinkuin minä haluaisin ja pelkää että suutun hänelle joka asiasta. Ja nyt sitten viimeaikaiset riidat ovat olleet liikaa eikä kestä enään.

      Pahalta tuntuu, enkä tiedä mitä tässä nyt pitäisi tehdä tai ajatella...

      • anonano

        Kasvukipuja, kasvukipuja... naisesi kasvaa, sinä tunnet kivun :)

        Näin ne normaalit ihmiset kehittyvät - kantapään kautta -, niin surullista kuin se onkin :/


      • nuorena kuollut

        Hmh, harmi. Olen pahoillani, että teidän suhteelle kävi näin.
        Löysin ketjun liian myöhään.
        Kovin tutulta kuulosti kirjoittamasi viesti, aivan kuin meidän parisuhteesta (ilman noita raha-riitoja). Olen itse ollut aivan kamala omalle kullalleni ja haastanut riitaa, suuttunut pienistä asioista, ollut siis samanlainen kuin tyttöystäväsi. Minulla taustalla hyvin traumaattinen lapsuus jne. joka heijastui parisuhteeseemme...
        Olisin vain halunnut vastata kysymykseesi, miten hallitsen kiukunpuuskani ja löydän onnen... mutta..

        ... Se, että tyttö eroaa sinusta "paineiden" takia, kertoo, ettei hän ole valmis aitoon parisuhteeseen. Selkeästi tytölläsi on paljon sisäisiä ristiriitoja mietittävänä. Ymmärräthän, että vaikka kuinka paljon rakastaisit ja välittäisit toisesta, sinun rakkautesi ei voi toista parantaa/muuttaa..kaiken täytyy lähteä tytöstä itsestä.. Ero ei ollut sinun vikasi.

        Tulethan kertomaan kuinka voit.


      • bored..
        nuorena kuollut kirjoitti:

        Hmh, harmi. Olen pahoillani, että teidän suhteelle kävi näin.
        Löysin ketjun liian myöhään.
        Kovin tutulta kuulosti kirjoittamasi viesti, aivan kuin meidän parisuhteesta (ilman noita raha-riitoja). Olen itse ollut aivan kamala omalle kullalleni ja haastanut riitaa, suuttunut pienistä asioista, ollut siis samanlainen kuin tyttöystäväsi. Minulla taustalla hyvin traumaattinen lapsuus jne. joka heijastui parisuhteeseemme...
        Olisin vain halunnut vastata kysymykseesi, miten hallitsen kiukunpuuskani ja löydän onnen... mutta..

        ... Se, että tyttö eroaa sinusta "paineiden" takia, kertoo, ettei hän ole valmis aitoon parisuhteeseen. Selkeästi tytölläsi on paljon sisäisiä ristiriitoja mietittävänä. Ymmärräthän, että vaikka kuinka paljon rakastaisit ja välittäisit toisesta, sinun rakkautesi ei voi toista parantaa/muuttaa..kaiken täytyy lähteä tytöstä itsestä.. Ero ei ollut sinun vikasi.

        Tulethan kertomaan kuinka voit.

        Tyttöystävälläni on myös traumaattinen lapsuus ja paljon on sieltä jäänyt ns. korjattavaa eikä hän näe muuta keinoa kuin paeta meidän suhdetta, johon nämä omat ongelmat heijastuvat. Ilman suhdetta kun tuntuu ettei niitä asioita niin olisi, koska ei ole ketään kenen kanssa pitäisi oikeasti keskustella tai kenestä oikeasti pitäisi välittää ja näin ollen voi piilotella itseänsä ja ongelmiansa paljon paremmin.

        Haluaisin kyllä kuulla mitenkä olet päässyt irti kiukkuamisesta ja oppinut olemaan onnellinen?


      • bored..
        nuorena kuollut kirjoitti:

        Hmh, harmi. Olen pahoillani, että teidän suhteelle kävi näin.
        Löysin ketjun liian myöhään.
        Kovin tutulta kuulosti kirjoittamasi viesti, aivan kuin meidän parisuhteesta (ilman noita raha-riitoja). Olen itse ollut aivan kamala omalle kullalleni ja haastanut riitaa, suuttunut pienistä asioista, ollut siis samanlainen kuin tyttöystäväsi. Minulla taustalla hyvin traumaattinen lapsuus jne. joka heijastui parisuhteeseemme...
        Olisin vain halunnut vastata kysymykseesi, miten hallitsen kiukunpuuskani ja löydän onnen... mutta..

        ... Se, että tyttö eroaa sinusta "paineiden" takia, kertoo, ettei hän ole valmis aitoon parisuhteeseen. Selkeästi tytölläsi on paljon sisäisiä ristiriitoja mietittävänä. Ymmärräthän, että vaikka kuinka paljon rakastaisit ja välittäisit toisesta, sinun rakkautesi ei voi toista parantaa/muuttaa..kaiken täytyy lähteä tytöstä itsestä.. Ero ei ollut sinun vikasi.

        Tulethan kertomaan kuinka voit.

        Ja itse voin juuri nyt niin, ettei elämässä tunnu paljon mielekkyyttä olevan :( Rakkain ihminen ja paras(ainoa) ystävä katoaa elämästä kertaheitolla, niin olo on sen mukainen...


      • nuorena kuollut
        bored.. kirjoitti:

        Ja itse voin juuri nyt niin, ettei elämässä tunnu paljon mielekkyyttä olevan :( Rakkain ihminen ja paras(ainoa) ystävä katoaa elämästä kertaheitolla, niin olo on sen mukainen...

        Mulla oikeastaan kaikkiin oireisiin auttoi se, että soitin äidilleni, kerroin miksi olen vihainen hänelle ja kerroin, etten voisi olla hänen kanssaan tekemisissä. Irroitin hänet täysin omasta elämästäni.
        (Tämä oli ensimmäinen asia elämässäni jonka olin tehnyt vain ja ainoastaan itseäni varten, aina olin elänyt toisten mielen mukaan. Tämä antoi itselleni voimaa.)
        Mä myös tajusin, että mun on pakko hakea apua. Marssin kriisikeskukseen ja siitä se sitten lähti. Nyt oon käyny puoli toista vuotta terapiassa 2krt viikossa ihmettelemässä itseeni.
        Eihän ne kiukunpuuskat heti tietenkään loppunut näiden asioiden myötä. Itseasiassa taisi pahentua, sillä olin ensimmäistä kertaa ihan oikeasti myöntämässä itselleni kuinka paska lapsuus mulla oli.
        Niihin kiukunpuuskiin mulla auttoi, että ihan yksinkertaisesti lähdin tilanteesta pois ja juoksin aggressiivisuuden tunteet pois. Myöhemmin ku ajatustyötä oli itsensä kanssa tehnyt enemmän, mä pystyin jo hiukka ennen sitä täydellistä räjähdystä kysymään itseltäni "ihan oikeesti, mistä tää johtuu". ..sen mä sit kerroin/huusin/itkin avokilleni.
        Sellaiseen yleiseen kiukutteluun mä oon kans miettiny syytä. Yks on sellainen, että jostain syystä mä suutun ennen ku ees ilmaisen, että toinen vois muuttaa toimintaa tai ilmaisen mitä mä haluaisin (ihan ku toinen olisi ajatusten lukija). Tää kuitenkin johtuu ihan siitä, että mä en oo koskaan saanut aiemmin ilmaista omia mielihaluja. Ni mä en vaan oikeesti osaa pyytää, toisaalta oon jo niin vahva, että mulla on toiveita. Eli sisäinen ristiriita tässäkin. Tähän on auttanut se, että itse mietin tosi paljon suuttumuksen syitä, mikä johti mihinki... Sit mun avokki välillä sanoo, "et voi suuttuu ku et kerro, mitä pitäisi muuttaa". Ni ne on auttanu mua paljon.

        ja kyllä mulla vieläkin on aikoja, jolloin on tosi vaikee pysyä ruodussa. mut siihen yleensä liittyy stressi. oonki koittanu olla itselleni armollinen ja sillee säästävästi elellä. (tarvittaessa opiskelun otan kevyemmin, käyn vähemmän töissä jne.)

        Ja mulla paljon ongelmat tosiaan liittyy myös sellaisiin asioihin, että ku ekaa kertaa on turvaa ja läheisyyttä, hellimistä ja huolenpitoa, mä en osaa suhtautua siihen. Että ku se on niin uutta. Toisaalta katkeruutta siitä, et miks mulla ei koskaan oo ollu sitä aiemmin. Sitä välillä haluaa työntää toisen pois, vaikka eniten juuri kaipaa sen toisen rakkautta. (musta tuntuu myös että sillä sun rakkaudella on tätä myös.. On ihan kamala sua kohtaan kun tuntee olonsa turvalliseksi. ja jos suhde jää nyt tähän, ni ongelma ei poistu vaan siirtyy seuraaviin suhteisiin, kokemusta on tästäkin.)

        Musta tuntuu, että vaikka mä tiedostin kaikki noi lapsuusjutut ennen terapiaa, mä en oikeesti ollu vielä TAJUNNU, vaikka ne koskettiki meidän arkea. Jotenki mä kannustaisin, että se sun rakkaus menis hakemaan pitempi aikaista terapiaa. Saisi puhua jollekin ulkopuoliselle. Ku jos hän kokee vaikeita tunteita syystä tai toisesta sun lähellä... Se ei kuitenkaan oo sun taakka kannettavaksi. Sä voit korkeintaan on tsemppaamassa.

        Onnellisuus on sitten ihan toinen juttu. Mä oon syvimmiltäni aika...kupliva ihminen, mussa on kipinää ja oikeissa olosuhteissa oon ihan greisi :D. Viime vuosina mä oon kääriytyny melankoliaan melkein tukehtuneena seurannu ku muut elää.. Yks päivä mä -ku itse pyöräilin kauppaan - näin ihanan vanhan herran. Se oli varmasti yli 75-vuotias. Se rullaluisteli. Ja sillä oli sauvat, kaikki suojat ja kypärä. MUT SE HYMY! Oh, se oli ihana. Se varmasti ties, että ykski kaatuminen veis sen molemmat lonkat. Mut kuinka se nautti. Joka solullaan, ihan joka hetkestä.

        Mä pe*le päätin, että en tuu häviämään tommoselle vanhalle pappalle! Sen lisäksi, mulla on aivan ihana mies. Mulla on aivan ihana koti. Ja mulla on reilusti yli puolet mun elämästä menny murheeseen, itkuun ja ahdistukseen. Miksi mä haluaisin jatkaa sillä tiellä. Mä en oo ehkä vielä onneni kukkuloilla. Mulla on paljon vielä tekemistä itseni kanssa... Mut kova yritys on päällänsä!

        Tänäkin kesänä mä oon löytäny pieni onnen palasia ihan pienistä jutuista, jotka muille "normaaleille" ihmisille olis niin tavallisia ja arkisia, mutta mulle ne on pieniä voittoja.

        (Ja todellakin mä puhun vain omasta puolestani, näin mulla on elämä muuttunut, tää ei tosiaan oo mikään yleispätevä vastaus.ja anteeksi jos on sekavasti kirjoitettu, mulla on vähä kiire. mut toisaalta on sellainen asia, josta voisin puhua loputtomiin ni halusin vastaa heti ku voin)

        Onko sulla itselläsi sellainen olo, että ihan ok, et suhde jäi tähän vai olisiko sulla vielä ollu paukkuja yrittää?

        Toivon sulle voimia. Ja lähetän haleja.


      • bored..
        nuorena kuollut kirjoitti:

        Mulla oikeastaan kaikkiin oireisiin auttoi se, että soitin äidilleni, kerroin miksi olen vihainen hänelle ja kerroin, etten voisi olla hänen kanssaan tekemisissä. Irroitin hänet täysin omasta elämästäni.
        (Tämä oli ensimmäinen asia elämässäni jonka olin tehnyt vain ja ainoastaan itseäni varten, aina olin elänyt toisten mielen mukaan. Tämä antoi itselleni voimaa.)
        Mä myös tajusin, että mun on pakko hakea apua. Marssin kriisikeskukseen ja siitä se sitten lähti. Nyt oon käyny puoli toista vuotta terapiassa 2krt viikossa ihmettelemässä itseeni.
        Eihän ne kiukunpuuskat heti tietenkään loppunut näiden asioiden myötä. Itseasiassa taisi pahentua, sillä olin ensimmäistä kertaa ihan oikeasti myöntämässä itselleni kuinka paska lapsuus mulla oli.
        Niihin kiukunpuuskiin mulla auttoi, että ihan yksinkertaisesti lähdin tilanteesta pois ja juoksin aggressiivisuuden tunteet pois. Myöhemmin ku ajatustyötä oli itsensä kanssa tehnyt enemmän, mä pystyin jo hiukka ennen sitä täydellistä räjähdystä kysymään itseltäni "ihan oikeesti, mistä tää johtuu". ..sen mä sit kerroin/huusin/itkin avokilleni.
        Sellaiseen yleiseen kiukutteluun mä oon kans miettiny syytä. Yks on sellainen, että jostain syystä mä suutun ennen ku ees ilmaisen, että toinen vois muuttaa toimintaa tai ilmaisen mitä mä haluaisin (ihan ku toinen olisi ajatusten lukija). Tää kuitenkin johtuu ihan siitä, että mä en oo koskaan saanut aiemmin ilmaista omia mielihaluja. Ni mä en vaan oikeesti osaa pyytää, toisaalta oon jo niin vahva, että mulla on toiveita. Eli sisäinen ristiriita tässäkin. Tähän on auttanut se, että itse mietin tosi paljon suuttumuksen syitä, mikä johti mihinki... Sit mun avokki välillä sanoo, "et voi suuttuu ku et kerro, mitä pitäisi muuttaa". Ni ne on auttanu mua paljon.

        ja kyllä mulla vieläkin on aikoja, jolloin on tosi vaikee pysyä ruodussa. mut siihen yleensä liittyy stressi. oonki koittanu olla itselleni armollinen ja sillee säästävästi elellä. (tarvittaessa opiskelun otan kevyemmin, käyn vähemmän töissä jne.)

        Ja mulla paljon ongelmat tosiaan liittyy myös sellaisiin asioihin, että ku ekaa kertaa on turvaa ja läheisyyttä, hellimistä ja huolenpitoa, mä en osaa suhtautua siihen. Että ku se on niin uutta. Toisaalta katkeruutta siitä, et miks mulla ei koskaan oo ollu sitä aiemmin. Sitä välillä haluaa työntää toisen pois, vaikka eniten juuri kaipaa sen toisen rakkautta. (musta tuntuu myös että sillä sun rakkaudella on tätä myös.. On ihan kamala sua kohtaan kun tuntee olonsa turvalliseksi. ja jos suhde jää nyt tähän, ni ongelma ei poistu vaan siirtyy seuraaviin suhteisiin, kokemusta on tästäkin.)

        Musta tuntuu, että vaikka mä tiedostin kaikki noi lapsuusjutut ennen terapiaa, mä en oikeesti ollu vielä TAJUNNU, vaikka ne koskettiki meidän arkea. Jotenki mä kannustaisin, että se sun rakkaus menis hakemaan pitempi aikaista terapiaa. Saisi puhua jollekin ulkopuoliselle. Ku jos hän kokee vaikeita tunteita syystä tai toisesta sun lähellä... Se ei kuitenkaan oo sun taakka kannettavaksi. Sä voit korkeintaan on tsemppaamassa.

        Onnellisuus on sitten ihan toinen juttu. Mä oon syvimmiltäni aika...kupliva ihminen, mussa on kipinää ja oikeissa olosuhteissa oon ihan greisi :D. Viime vuosina mä oon kääriytyny melankoliaan melkein tukehtuneena seurannu ku muut elää.. Yks päivä mä -ku itse pyöräilin kauppaan - näin ihanan vanhan herran. Se oli varmasti yli 75-vuotias. Se rullaluisteli. Ja sillä oli sauvat, kaikki suojat ja kypärä. MUT SE HYMY! Oh, se oli ihana. Se varmasti ties, että ykski kaatuminen veis sen molemmat lonkat. Mut kuinka se nautti. Joka solullaan, ihan joka hetkestä.

        Mä pe*le päätin, että en tuu häviämään tommoselle vanhalle pappalle! Sen lisäksi, mulla on aivan ihana mies. Mulla on aivan ihana koti. Ja mulla on reilusti yli puolet mun elämästä menny murheeseen, itkuun ja ahdistukseen. Miksi mä haluaisin jatkaa sillä tiellä. Mä en oo ehkä vielä onneni kukkuloilla. Mulla on paljon vielä tekemistä itseni kanssa... Mut kova yritys on päällänsä!

        Tänäkin kesänä mä oon löytäny pieni onnen palasia ihan pienistä jutuista, jotka muille "normaaleille" ihmisille olis niin tavallisia ja arkisia, mutta mulle ne on pieniä voittoja.

        (Ja todellakin mä puhun vain omasta puolestani, näin mulla on elämä muuttunut, tää ei tosiaan oo mikään yleispätevä vastaus.ja anteeksi jos on sekavasti kirjoitettu, mulla on vähä kiire. mut toisaalta on sellainen asia, josta voisin puhua loputtomiin ni halusin vastaa heti ku voin)

        Onko sulla itselläsi sellainen olo, että ihan ok, et suhde jäi tähän vai olisiko sulla vielä ollu paukkuja yrittää?

        Toivon sulle voimia. Ja lähetän haleja.

        Kyllä minulta paukkuja löytyy.

        Tyttöystävä pyysi jo anteeksi jättämistä ja kaikkea. Oli vain tullut liian paha olo kaikesta ja sellainen pakokauhu että pakko tehdä jotain että pääsisi pois siitä ahdistuksesta, minkä helposti ajatteli johtuvan meidän suhteesta (yksin ollessa ei ole ketään kelle joutuisi esittämään/ketä pitäisi pelätä tai miellyttää). Mutta hän kyllä tajusi sitten, ettei se minun vikani ole, vaan hänellä itsellään on isoja ongelmia käytöksessä, ajatuksissa ja/tai persoonassa. Masentunut hän selkeästi on myös.

        Olemme nyt vain lyhyellä tauolla, että hän saa hieman edes hengähtää ilman jatkuvaa ahdistusta siitä että pitäis olla jonkinlainen. Toivottavasti tässä nyt vielä valoa tunnelin päässä näkyy, eikä käy niin että kun tauon jälkeen näemme niin paha olo palaa ja sen yhdistää sitten siihen ettei minun kanssa ole hyvä olla, vaikka ongelmat olisivatkin täysin itsessä ja tulisivat esiin kenen kanssa vain.

        Kiitoksia vain paljon vastauksistasi, kuulostaa kyllä tutuilta ajatuksilta ja samanlaiselta kuin mitä meillä on ja sitä kautta avartaa kuulla ajatuksiasi.


    • xXXax

      juu..tulee mieleen minä itse kun olin sellaisen miehen kanssa, jota en rakastanut...sori vaan!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17118
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5517
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2592
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2076
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1775
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1007
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      959
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      899
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      897
    Aihe