Mikä on pahin paikka mihin autosi on hajonnut?

Lähdin (tai yritin lähteä) viime viikolla tyttöystävän kanssa Ruotsiin, kun laivaan mennessä Vectran kytkin alkoi kärytä ja Opeli hyytyi ajoloiskan kurviin. Ei eteen, ei taakkepäin. Jos olisi saanut laivaan, auto olisi pitänyt korjata Ruotsissa. Koko luiska piti tyhjentää takana olevista autoista, kun meidät työnnettiin takaisin maihin. Korjattiin kytkin ja lähdettiin kahden päivän päästä. Loma lyheni, onneksi Vikari jousti hädänalaisia ja vaihtoi liput. Voiko kukaan kuvitella pahempaa paikkaa, missä auto hajoaa? Kellään pahempia esimerkkejä? Onneksi ei ollut 30 astetta pakkasta.
11216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Oltiin menossa 80-luvulla 5 päällä Fiat Unolla Rukalle laskettelemaan, kun oikaistiin jonkun pikkutien kautta ja bensa loppui. Pakkasta oli tosiaan miltei toi 30 ja ei kännyköitä. Keskuksen valot loisti puiden takaa, mutta yhtään ohikulkijaa ei tuntiin. Onneksi sitten tuli baarista yksi iloinen moottorikelkkailija, joka hoiti meille 5 litraa bensaa. Ei naurattanut silloin.

Äänestä
  • Lapissa jääty autonakku ja kännykkä 50-asteen pakkasessa kesken ajon. Elinaikaa ei ollut paljon...mutta onneksi tuli postiauto, olin ottanut sen huomioon ja lähdin ennen sitä tarkoituksella.

    Äänestä

  • KYLMÄ ON VAARALLISTA kirjoitti:

    Lapissa jääty autonakku ja kännykkä 50-asteen pakkasessa kesken ajon. Elinaikaa ei ollut paljon...mutta onneksi tuli postiauto, olin ottanut sen huomioon ja lähdin ennen sitä tarkoituksella.

    Kerran talvella olin menossa BMW llä Kiirunasta karesuvantoon ja olin kyllä ottanut huomioon, että aura-auto menisi edellä ...mutta aurakuski olikin jäänyt erään kylään ja epähuomiossa ajoin ohi.
    Tie alkoi täyttyä lumesta jo muutamien kilometrien päässä ja eräässä pitkässä ylämäessä pohja otti kiinni lumeen ja takapyöristä meni pito...siihen pysähty. Kääntäminen oli mahdotonta, lumipenkat olivat auton korkuiset ja peruutaessa auto liukui poikittain, tie oli erittäin kapea jossa oli erilliset kohtauspaikat määrävälein.
    Soitin sen aikaisella kapulapuhelimella auramiehelle...tämä kertoi jääneensä yöksi edelliseen kylään...ja saa..tana oli jo kuulemma ottanut ryypyt, eli todennäköisesti oli jo kännissä lähtiessään ajoon..sitten menikin jo yhteys..kävely siitä tuli samaan kylään..kyllä aamulla oli krapula, sen verta häijyä tavaraa oli ruotsalainen pontikka.

    Äänestä

Voi, voi Jesse – kyllä voi! Ajattelepa kesäistä perjantai-iltaa Turussa. Huristelet hyvillä mielin aurajoen rantaan, ja juuri ennen siltaa pysähdyt. Pysähdyt ja tukit koko sillan. SInä et pääse eteen et taakse, kukaan muukaan ei pääse!!!!
Terassilla istujat katselevat toimiasi kuin sketsiä... Ei muuta kuin jatko-osaa tekemään, ulos autosta ja työntämään jokirannan kävelytielle. Tilanne ei valtavasti parantunut, mutta yleisö vaihtui. Nyt pussikalja teinit tuijottivat, että mitä noi geriatriset tyypit tossa autossa istuu, lähtisivät jo... ja olisihan me lähdetty, mutta hinausapu ei tule sekunnissa - ja onneksi olen pyyhkinyt muististani mikä sekin vika oli!

Kivoja ajokokemuksia vaan kaikille pikkasen vanhempaa vuosimallia käyttäville!

Äänestä

Itsellä tulee mieleen reissu parin kesän takaa. Oltiin vaimon kanssa ajelemassa vähän pidemmälle häihin, kunnes autosta puhkesi rengas. Hirveä kiire, kun oltiin jo melkein myöhässä ja siinä sitten puku päällä helteisenä päivänä rengasta vaihtamaan. Lopulta kerettiin paikan päälle just ja just. Häät oli mukavat, matka ei.

Äänestä

Pahin paikka on ollut oja, jonne viime talvena jäistä mäkeä liuin.

Äänestä

C kadetista repesi alatukivarsi keskellä tietä ja etupyörä jäi linkkuun alle. Ei muuta kuin väkisin ajamalla penkereelle kolmella pyörällä. Oli viimeinen ajo sillä paskalla!

Äänestä

Vaalimaa rekkajonossa seisottii kerran oikealla kaistalla ilman eturengasta vuokrapakulla. Venäläisten rekkojen käryt menas tappaa ja helle porotti ja auto täynnä markkinoille meneviä kaloja ja jäät alkovat sulaa.

Äänestä

Lyötii joskus kaverin kans vetoo et kumpi pääsee nopeemmi teboilille. Voittaja sai toiselt 5e. Olin ihan selkeesti voittamas mut si nissani meni ja hajos (en tajuu mite japanilainen laatuauto voi ees hajota) no ei siin mitää hinattii se si illal kotii mut arvakkaa paljo kyrsi ku menetin 5e. Ja olin jo viikkorahanki saanu jo ja oli vaa se 5e jäljel. No onneks siit on jo vuosi ni ei enää harmita

Äänestä

Kerran olin pikkujouluista kotiin tulossa ns. kuskin ominaisuudessa. Muutama muki oli tullut seuran vuoksi ja kinkun kyytipojaksi kallistettua ja oman alkomitarin mukaan promillet olivat siinä rajoilla, kiikun kaakun. No ei muuta kun auto liikkeelle kiljuvassa ja örisevässä lastissa halki pimeän kaupungin. Joku työnsi matkalla vielä selkänojan yli minulle taskumattiaan ja täytyuihän sitä kohteliasisuudesta tyhjentää, sen verran oli jo takapenkillä äreät tunnelmat. No eipä aikaa kun vastaan ajoi mustamaija liikenteenjakajan toista puolta. Huomasin, että ne kiinnittivät huomiota täyteen lastattuun jouset pohjassa kiikkuvaan matsdaani. Ajattelin, että heti seuraavassa risteyksessä poikkean pääväylältä pikkutielle, ettei käy kuin käläviällä ja eikös juuri silloin pätkähtänyt nokkahihna poikki. Kone tuhannen paskaks ja koko juoppoköörin meno hyytyi siihen. Loppu onkin sitten suomalaista liikennerikoshistoriaa.

Äänestä
  • Lisään vielä, että oli se konstaapelin ilme oli näkemisen arvoinen kun avasin matsdan sivuikkunan. Kuuden hengen porukasta lähti karmea viinan ja valkosipulin löyhkä. Se lämmin huuru humahti vasten kasvoja sinne raittiiseen ulkoilmaan... otti välittömästi askeleen taaksepäin ja meinas alkometri tipahtaa hanskasta... :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jesse-Pena kirjoitti:

Lähdin (tai yritin lähteä) viime viikolla tyttöystävän kanssa Ruotsiin, kun laivaan mennessä Vectran kytkin alkoi kärytä ja Opeli hyytyi ajoloiskan kurviin. Ei eteen, ei taakkepäin. Jos olisi saanut laivaan, auto olisi pitänyt korjata Ruotsissa. Koko luiska piti tyhjentää takana olevista autoista, kun meidät työnnettiin takaisin maihin. Korjattiin kytkin ja lähdettiin kahden päivän päästä. Loma lyheni, onneksi Vikari jousti hädänalaisia ja vaihtoi liput. Voiko kukaan kuvitella pahempaa paikkaa, missä auto hajoaa? Kellään pahempia esimerkkejä? Onneksi ei ollut 30 astetta pakkasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu