Rakkaus vs läheisriippuvuus

Rakkaus on toisen huomioimista puolin sun toisin. Samalla se on myös jatkuvaa keskustelua parisuhteesta ja sen erilaisista piirteistä. Läheisriippuvuus taas on sitä, että jompi kumpi parisuhteesta vaatii jotain koko ajan, antamatta sitä itse. Esim. vaaditaan seksiä, ilman toisen tarpeiden ajattelemista. Tai halutaan itselle taloudenhoitaja, joka hoitaa kaikki talossa "nyrkin ja hellan välissä". Läheisriippuvuudessa ei riippujalla ole omaa elämää ja kaikki pyörii vain sen toisen ympärillä.

Siitä, että olet onnellinen toisen onnesta vaikka sen onnen sitten lopulta hänelle antaakin hänelle joku toinen kuin sinä.
Ei rakastamiseen tarvitse olla toisen läheisyydessä, en varmasti koskaan enää tule halaamaan exääni, mutta tiedän rakastavani häntä lopun elämääni, silti sydämmeeni mahtuu rakkautta myös muille :) eli en ole mitenkään jäänyt kiinni vanhaan elämääni, päinvastoin.

Vaikea kysymys, koska itse pidän itseäni läheisriippuvana mutta luulen ainakin rakastavani miestäni..olen rakastanut kaikkia exiäkin, vaikka koen olevani läheisriippuvainen. Koen nykyisessä suhteessani, että läheisriippuvuus on näkynyt juuri toisessa roikkumisessa, epäitsekkyydessä ja toisen menoihin sopeutumisena liikaakin niin, että en ole saanut omaa elämääni oikein raiteille. Tästä syystä roikun enemmän kuin aiemmin, mutta en haluaisi roikkua ja olenkin saanut vähän omaan elämään pontta. Siltikin ero on tulossa ja ihan syystä mies kyseenalaistaa rakkauden häntä kohtaan. Uskon ihan täysin, että olen aina vaatimassa mutten muka anna mitään vastapainoksi. Se ei pidä paikkaansa. Olen pienillä teoilla ainakin osoittanut, että rakastan mutta ei sitä ikuisesti jaksa kun saa tylyn kohtelun osakseen. Jos kerta itse ei rakastanut niin olisi voinut erota jo aikapäivää sitten.

Joo kyllä sen onnen toiselle suo jonkun toisen kanssa, läheisriippuva vaan ensin on aika huono luopumaan katkeruuksissaan mutta minkäs sille voi jos ei onnea suotu. Mies taitaa olla vastariippuva, joten ei paras mahdollinen yhdistelmä. Kummallakin huonoja kokemuksia lapsuudesta, hylkäämistä, alkoholismia jne. vanhempien taholta että ei tullut onnea meille kahdelle..

"Läheisriippuvainen imee itseensä toisten murheet, ahdistuu toisten tunteista.
Hän on osallisena esim. perheen syyllistämis- tai syyllistymispelissä, hyvin usein syyllistyjän roolissa. Koko perhe tai työyhteisö sairastuu peliin esim. syyttäen, valtaa käyttäen, olemalla marttyyri. Ominaista on tarve tulla hyväksytyksi ja ainainen tarve miellyttää muita itsensä kustannuksella unohtaen omat tarpeet ja tunteet. Läheisriippuvainen toimiikin ulkoapäin ohjautuvasti ja miettii koko ajan mitä muut hänestä ajattelevat. Hän on kadottanut kosketuksen itseensä, koska hän elää toisten tarpeista, hän ei löydä omia rajojaan. Hänen minuutensa on kateissa. Hän ei kykene ajattelemaan, mitä haluaa elämältä ja mitkä ovat hänen omat tarpeet. Elämä jää elämättä."

Rakkaus alkaa siitä, että ihminen kykenee rakastamaan itseään. Tuntee olevansa arvokas sellaisenaan. Hän tietää kuka on, mitä haluaa ja tarvitsee elämältä. Parisuhteessa rakkaus on molemminpuolista toisen tasavertaista huomioimista.

Kun ihminen joutuu esim. avioerotilanteessa luopumaan puolisostaan, niin rakastava päästää irti. Läheisriippuvainen tuntee, että hänen koko elämänsä lähtee puolison mukana. Puoliso ikäänkuin riistää häneltä hengen tahtomalla eroa/lähtemällä.

Minulla läheisriippuvuus ilmeni siten että en päässyt juoppomiehestäni eroon sitten millään. Rakkautta(muuta kuin platonista) ei ehkä ollut puoleltani koskaan ollutkaan, mutta koska mieskin oli henkisesti sairas, hän sai minut aina jäämään manipuloimalla. Itse olin niin kiltti tyttö että en voinut itkettää toista nenäni edessä. Läheisriippuvuus ei tarkoita siis sitä että haluaa olla toisen kainalossa tms. itse ainakin kavahdin miehen läheisyyttä. Vihdoin ero onnistui kun lähdin salaa ja laitoin uuden osoitteenikin salaiseksi niin että mies ei päässyt perään puhumaan minua ympäri.