Löydä unelmiesi kumppani

Toimii tai ei toimi, sinkkudesta pääsemisen kanssa sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä. Kelle muka kelpaa ihminen, jonka kanssa voi puhua ja kirjoittaa vaikka kuinka upeita, mutta joka ei livenä osoittaudukaan sellaiseksi kuin ITSE kuvittelimme. Ihan kuin kukaan olisi niin plastinen, että pystyisi muotoutumaan jonkun haaveen ja toiveen mukaiseksi. Pitäisi olla sen verran tajua, että ihminen on ihminen ja haaveet on haaveita. Todellisuuden kohdatessa ihminen piirteineen torjutaan, koska ei muistutakaan sitä mitä oli itse ajatellut. Kumpi oikeastaan olikaan väärässä ? Treffikumppani livenä vai oma villi mielikuvitus ?

evvk kirjoitti:

Toimii tai ei toimi, sinkkudesta pääsemisen kanssa sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä. Kelle muka kelpaa ihminen, jonka kanssa voi puhua ja kirjoittaa vaikka kuinka upeita, mutta joka ei livenä osoittaudukaan sellaiseksi kuin ITSE kuvittelimme. Ihan kuin kukaan olisi niin plastinen, että pystyisi muotoutumaan jonkun haaveen ja toiveen mukaiseksi. Pitäisi olla sen verran tajua, että ihminen on ihminen ja haaveet on haaveita. Todellisuuden kohdatessa ihminen piirteineen torjutaan, koska ei muistutakaan sitä mitä oli itse ajatellut. Kumpi oikeastaan olikaan väärässä ? Treffikumppani livenä vai oma villi mielikuvitus ?

Huonoja kokemuksia nettitreffeistä, vai?

Itselläni on lähinnä pelkkää hyvää taustaa. Muutama kardinaalimoka, mutta tekevälle sattuu :)

Oikeastaan ainoa huono puoli näissä nettijutuissa on se, että helposti unohtuu matka. Kaukosuhde on aika epätoivoinen yritys ja niihin hemmetin kilometreihin tässä on väliin hämääntynyt, kun meilit ja puhelut ei sitä etäisyyttä konkretisoi.

Jokainen taaplaa tyylillään. Ulkonäkökeskeisten on syytä pitäytyä lihatiskeissä ja aivoituskeskeisten netissä.

"Sinkkuudesta pääseminen" on sitten oma tarinansa. Jollain on valtava tarve "päästä" siitä sinkkuudesta ja jollain toisella ei. Minä tykkään kirjoitella henkeviä ja täyttä soopaa ja treffailla sitten, jos siltä tuntuu. Aina kunnon keskustelut meileitse ja puhelimessa typerän baaritiskijorinan voittaa.

ärtynyt kirjoitti:

Huonoja kokemuksia nettitreffeistä, vai?

Itselläni on lähinnä pelkkää hyvää taustaa. Muutama kardinaalimoka, mutta tekevälle sattuu :)

Oikeastaan ainoa huono puoli näissä nettijutuissa on se, että helposti unohtuu matka. Kaukosuhde on aika epätoivoinen yritys ja niihin hemmetin kilometreihin tässä on väliin hämääntynyt, kun meilit ja puhelut ei sitä etäisyyttä konkretisoi.

Jokainen taaplaa tyylillään. Ulkonäkökeskeisten on syytä pitäytyä lihatiskeissä ja aivoituskeskeisten netissä.

"Sinkkuudesta pääseminen" on sitten oma tarinansa. Jollain on valtava tarve "päästä" siitä sinkkuudesta ja jollain toisella ei. Minä tykkään kirjoitella henkeviä ja täyttä soopaa ja treffailla sitten, jos siltä tuntuu. Aina kunnon keskustelut meileitse ja puhelimessa typerän baaritiskijorinan voittaa.

Happamia on pihlajanmarjat voisi otsikko olla. Mulle on käynyt lukuisia kertoja niin, että ensin viihdytään hyvin netitse, puhelimessakin juttu sujuu. Vakuutellaan puolin ja toisin, että se on tärkeintä että voidaan jutella ihan mistä vaan yhtä helposti. Viimein ollaan sovittu treffit. Siinä vaiheessa saa rukkaset, jos ei lähetetty kuva ole kokelasta saanut muihin aatoksiin. Se, ettei netitse anna hirveesti aihetta haaveiluun ja pilvilinnoihin ei välttämättä tarkoita, etteikö niihin kykene. Mulla on vaan realismi niskassa lähes aina, enkä siksi pysty lupaamaan etukäteen liikoja. Enkä toisaalta toivomaankaan.. Ainoita toiveita on ollut että mies tajuaisi, ettei kirjoittaessa ja puhelimessakaan hahmota ihan koko kokonaisuutta. Mä ainakin olen niin värikäs ja monitahoinen persoona, etten ikinä pysty kirjoituksissani tai puhelimessa ilmaisemaan täysin olemustani. Ketään riittävän laajakatseista ei vielä ole osunut kohdalle, vaan olen pystynyt karkoittamaan mahdolliset treffit jo ennen kuin niistä on kunnolla edes puhuttu.
Ilmeisesti en ole mitenkään kertaiskulla ihastuttavaa tyyppiä, mutta vihastua voi. Mutta onneksi tiedän, että ken malttaa kuunnella, ja ketä mä maltan, saattaa löytää jotain aivan erinomaista.

sekin meni sen siliän tien. Minnehän sitä sit siirtyis. Lenkkipolulla kun kukaan ei pysähdy sulle juttelemaan. Eikä kaupungilla kävellessä. Yli kolmekymppisen on vaikea, todella vaikea alkaa solmimaan uusia suhteita. Ei ainakaan pääkaupunkiseudulla kukaan tule sulle juttelemaan. Joskus olen jopa tehnyt sellaista, että olen lähtenyt jonnekin puistoon "lukemaaan" kirjaa ja syömään mansikoita... Ei edes ketään koirankusettajaa tule lähistölle.... Miten helvetissä n. 30 vuotta taaksepäin pystyttiin solmimaan pysyviä parisuhteita. Nykyään siihen ei ole mitään mahdollisuutta.

evvk kirjoitti:

Happamia on pihlajanmarjat voisi otsikko olla. Mulle on käynyt lukuisia kertoja niin, että ensin viihdytään hyvin netitse, puhelimessakin juttu sujuu. Vakuutellaan puolin ja toisin, että se on tärkeintä että voidaan jutella ihan mistä vaan yhtä helposti. Viimein ollaan sovittu treffit. Siinä vaiheessa saa rukkaset, jos ei lähetetty kuva ole kokelasta saanut muihin aatoksiin. Se, ettei netitse anna hirveesti aihetta haaveiluun ja pilvilinnoihin ei välttämättä tarkoita, etteikö niihin kykene. Mulla on vaan realismi niskassa lähes aina, enkä siksi pysty lupaamaan etukäteen liikoja. Enkä toisaalta toivomaankaan.. Ainoita toiveita on ollut että mies tajuaisi, ettei kirjoittaessa ja puhelimessakaan hahmota ihan koko kokonaisuutta. Mä ainakin olen niin värikäs ja monitahoinen persoona, etten ikinä pysty kirjoituksissani tai puhelimessa ilmaisemaan täysin olemustani. Ketään riittävän laajakatseista ei vielä ole osunut kohdalle, vaan olen pystynyt karkoittamaan mahdolliset treffit jo ennen kuin niistä on kunnolla edes puhuttu.
Ilmeisesti en ole mitenkään kertaiskulla ihastuttavaa tyyppiä, mutta vihastua voi. Mutta onneksi tiedän, että ken malttaa kuunnella, ja ketä mä maltan, saattaa löytää jotain aivan erinomaista.

Ai viestin takana olikin nainen? Ensimmäinen "evvk" vaikutti ihan saman kaavan mukaan menevältä turhautuneen rukkasimurimiehen valitukselta kuin nämä "jojot" ja muut ilopillerit täällä :)

Kolme hahmoa: kirjoittaja, puhelinääni ja live. Malttia ja villin mielikuvituksen suitsintaa se vaatii, ettei tule rakenneltua toisesta epärealistista "virtuaalipersoonaa".

" Ainoita toiveita on ollut että mies tajuaisi, ettei kirjoittaessa ja puhelimessakaan hahmota ihan koko kokonaisuutta. Mä ainakin olen niin värikäs ja monitahoinen persoona, etten ikinä pysty kirjoituksissani tai puhelimessa ilmaisemaan täysin olemustani. Ketään riittävän laajakatseista ei vielä ole osunut kohdalle, vaan olen pystynyt karkoittamaan mahdolliset treffit jo ennen kuin niistä on kunnolla edes puhuttu. "

Tuttu juttu sinältään. Paitsi että tässä tapauksessa ne "treffikarkurit" ovat olleet naisia... Poikkeus vahvistaa säännön. Sääntö on ollut se, että yleensä olen tavannut vain kiinnostavia tapauksia, mutta matkaan ne jutut sitten ovat kaatuneet. Nelikymppisenä ei oikein enää osaa mihinkään tavataan-kerran-kuussa ja joskus jopa maassa -seurusteluun.

Neito kirjoitti:

sekin meni sen siliän tien. Minnehän sitä sit siirtyis. Lenkkipolulla kun kukaan ei pysähdy sulle juttelemaan. Eikä kaupungilla kävellessä. Yli kolmekymppisen on vaikea, todella vaikea alkaa solmimaan uusia suhteita. Ei ainakaan pääkaupunkiseudulla kukaan tule sulle juttelemaan. Joskus olen jopa tehnyt sellaista, että olen lähtenyt jonnekin puistoon "lukemaaan" kirjaa ja syömään mansikoita... Ei edes ketään koirankusettajaa tule lähistölle.... Miten helvetissä n. 30 vuotta taaksepäin pystyttiin solmimaan pysyviä parisuhteita. Nykyään siihen ei ole mitään mahdollisuutta.

Yllättäviä tapauksia yllättävissä paikoissa.
Joskus se mies vain kävelee paikalle ja vie sen naisen mennessään. Uskokaa tai älkää, mutta näin voi käydä vielä nykypäivänäkin.

Neito kirjoitti:

sekin meni sen siliän tien. Minnehän sitä sit siirtyis. Lenkkipolulla kun kukaan ei pysähdy sulle juttelemaan. Eikä kaupungilla kävellessä. Yli kolmekymppisen on vaikea, todella vaikea alkaa solmimaan uusia suhteita. Ei ainakaan pääkaupunkiseudulla kukaan tule sulle juttelemaan. Joskus olen jopa tehnyt sellaista, että olen lähtenyt jonnekin puistoon "lukemaaan" kirjaa ja syömään mansikoita... Ei edes ketään koirankusettajaa tule lähistölle.... Miten helvetissä n. 30 vuotta taaksepäin pystyttiin solmimaan pysyviä parisuhteita. Nykyään siihen ei ole mitään mahdollisuutta.

Mitäs jos hankkisit itsellesikin koiran?

Kuka koirankusettaja uskaltaa tulla "häiritsemään" kirjaansa (vaikka vain teennäisesti) syventynyttä ja mansikoita popsivaa neitoa? Siitähän voi vaikka saada syytteen ahdistelusta... ;)

nainen kirjoitti:

Yllättäviä tapauksia yllättävissä paikoissa.
Joskus se mies vain kävelee paikalle ja vie sen naisen mennessään. Uskokaa tai älkää, mutta näin voi käydä vielä nykypäivänäkin.

kerran jätskikioskin myyjänä niin. Ja kun treffit oli sovittu, sulatin koko helvetin putiikin, sammuttamalla virrat pääkytkimestä. Eikä siinä menny kuin 5000mk:n edestä jäätelöä roskiin. Ja treffit jäi yhteen kertaan.

Kyse olikin siitä, että yli kolmekymppisenä on todella vaikea luoda suhteita ulkopuoliseen maailmaan.

Neito kirjoitti:

kerran jätskikioskin myyjänä niin. Ja kun treffit oli sovittu, sulatin koko helvetin putiikin, sammuttamalla virrat pääkytkimestä. Eikä siinä menny kuin 5000mk:n edestä jäätelöä roskiin. Ja treffit jäi yhteen kertaan.

Kyse olikin siitä, että yli kolmekymppisenä on todella vaikea luoda suhteita ulkopuoliseen maailmaan.

Pian huomaat eläneesi 20 -vuotta lisää. Ja elämä jatkuu ja niitä yllätyksiä kävelee nurkantakaa
sinun elämääsi aina vain lisää. Elämä jatkuu niin kauan, kun uskallamme elää.

Neito kirjoitti:

sekin meni sen siliän tien. Minnehän sitä sit siirtyis. Lenkkipolulla kun kukaan ei pysähdy sulle juttelemaan. Eikä kaupungilla kävellessä. Yli kolmekymppisen on vaikea, todella vaikea alkaa solmimaan uusia suhteita. Ei ainakaan pääkaupunkiseudulla kukaan tule sulle juttelemaan. Joskus olen jopa tehnyt sellaista, että olen lähtenyt jonnekin puistoon "lukemaaan" kirjaa ja syömään mansikoita... Ei edes ketään koirankusettajaa tule lähistölle.... Miten helvetissä n. 30 vuotta taaksepäin pystyttiin solmimaan pysyviä parisuhteita. Nykyään siihen ei ole mitään mahdollisuutta.

menet itse juttelemaan.

Neito kirjoitti:

sekin meni sen siliän tien. Minnehän sitä sit siirtyis. Lenkkipolulla kun kukaan ei pysähdy sulle juttelemaan. Eikä kaupungilla kävellessä. Yli kolmekymppisen on vaikea, todella vaikea alkaa solmimaan uusia suhteita. Ei ainakaan pääkaupunkiseudulla kukaan tule sulle juttelemaan. Joskus olen jopa tehnyt sellaista, että olen lähtenyt jonnekin puistoon "lukemaaan" kirjaa ja syömään mansikoita... Ei edes ketään koirankusettajaa tule lähistölle.... Miten helvetissä n. 30 vuotta taaksepäin pystyttiin solmimaan pysyviä parisuhteita. Nykyään siihen ei ole mitään mahdollisuutta.

Nykyaikana naiset jakelee niin tylysti ja hanakasti pakkeja (ja tämä on yleisesti tunnettu tosiasia, ei mikään yleistys tms.) etten itsekään viitsisi mennä tuntemattomille juttelemaan ja itseäni nolaamaan. Onneksi on jo oma kulta.