Olen aikuinen ja jo muuttanut pois lapsuuden kodistani, joten minua häiritsee erittäin paljon kun joskus harvoin käyn kotona niin isäni selvästi kosiskelee äitiä petipuuhiin ja joskus kuulen seksiääni heidän huoneestaan. En ymmärrä miksi heidän täytyy harrastaa seksiä kun olen käymässä. Se tuntuu minusta kiusalliselta ja ahdistavalta. Täytyykö heidän todistella että vehkeet vielä pelaavat tai saavatko jotain salaista kiihotusta kun joku ulkopuolinen on kuuntelemassa.
Erotiikka pois
7
313
Vastaukset
- Riitu1968
Tiedän kyllä tunteen,otan osaa. Itsellä jäi ällötys kun vanhemmilla oli nariseva sänky jota myös päiväsaikaan ahkerasti käyttivät. Oven toki laittoivat perässänsä kiinni mutta sitä natinaa piti sitten koko lapsi katraan kuunnella,tosi kiusallista.
Ihmettelen kyllä vanhempiesi käytöstä,jättäisin ehkä itse jo kyläilyt väliin jos pitäisi vielä näin aikuisena kuunnella. Itse pidän kyllä tasan tarkkaan huolen etteivät kumpikaan lapsistani joudu moista kuuntelemaan. Mielestäni seksi on kyllä ihanaa ja nautittavaa,mutta todellakin VAIN KAHDENKESKEISTÄ.- Terve vaan ja moi
Kyllähän juttu on näin, että vanhempien seksiasiat ovat yksityisiä ja kahdenkeskisesti hoidettavia. En kyllä sinuna jäisi kuuntelemaan vierailullani ( kerroit vielä että harvoin vierailet!) hetekan narinata, sen verran ärsyttäisi tuollainen kiusallinen käytös. Kyllä sen verran huomaavaisuutta tulee osoittaa, että ne himot hoidetaan kun vieras on poissa. Outoa!
- tiukkiksia keski-ikä
Aikuisen oikeesti, hei! Vanhempienne seksiakti on minusta vanhempienne välinen asia. He ovat omassa kodissaan. Jos kumpikin näyttää olevan vapaaehtoisessa suhteessa, niin mistä te oikein natisette?
Jospa vanhalla pariskunnalla on mukavaa omassa kodissaan.
Mikäli asunto tosiaan on niin pieni, että ette pääse seksiääniä karkuun, lähtekää pakoon omaan kotiinne.
Ei sekstailu lopu 60 - 70 eikä 80-vuotiaana. Yllätys? - 213-231.
Ällöttävää...Itse sanoisin kyllä asiasta jotain....ei luulisi iäkästä pariskuntaa enää niin himottavan että aikuisten lasten aikana...mutta jospa olet erehtynyt, ehkä kääntyilevät vaan narisevassa sängyssä.
- dementiaa...
Ehkä isälläsi on alkava dementia, jossa seksuaalisuus korostuu..
- Konstit monet
Stereoista täysille Boney M:n biisi nimeltä Daddy Cool joka kerta kun ähkiminen ja natinat kantautuu korviin.
Toimii.
- BilllaBongggg
Minusta aika törkeää ja ajattelematonta käytöstä vanhemmiltasi. Minä en ainakaan tietäisi miten reagoisin, jos joskus käyn heidän luonaan ja he paneskelisivat ihan avoimesti minun ollessa siellä. Seksi on luonnollinen juttu, mutta minusta se ei ole enää luonnollista, että sitä harrastetaan ns. vieraan ollessa kylässä!! Joku raja siihenkin hommaan!
Miltäköhän vanhemmistasi tuntuisi, jos SINÄ paneskelisit heidän ollessa sinun luona kylässä? Saattaisi heistäkin tuntua vähän kiusalliselta :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595990Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242641No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402165- 212129
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61659Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83125281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201226Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811095