Olisi se helppoa olla nainen, semoinen kohtuu näköinen. Ihan kuin kuvittelisit minut naiseksi.
Ei tarvitisi kuin olla vaan. Menisi baariin ja keikuilisi siellä vähän aikaa. Iskisi ripsiä mukavan oloisille kolleille. Sitten suodattaisi köyhät heput pois lopuista ja iskisi sen unelmaprinssin.
Mitäpä sitä sitten tekisisi sen unelmaprinssin kanssa?
Keikuilisi sen verran että hepun pää menee sekaisin ihastuksesta, kohta se heppu nylykyttäisi haarojen välissä kuin koira ja siittäisi pennun. Hieno koti on valmiina, katon päällä. Mitään hirveitä ei olisi edessä. Pimu räkättää hulluna, että tässä on meidän yhteinen koti ja tuleva lapsi. Minä teen sitä ja tätä, siivoan ja katson telkkua ehkä välillä. On se raskasta elämää, jopa siivota välillä.
Mies on silti se joka oikeasti pitää yllä taloutta ja hoitaa vaatteet ja ruuan sekä naiselle että lapselle. Mies saa päivän päätteeksi vain räkätystä ja valitusta kiitokseksi töistä tultua.
Kuvaus on tosi tilanne, paitsi nainen on siskoni ja siskoni mies on oikeasti kunnon ahkera töissä käyvä mies.
Oikeasti vituttaa ja käy välillä sääliksi tuo siskoni mies, koska se tekee 95% töistä ja tuo kaikki tulot kotiin! Siskoni osaa vaan valittaa kaikista asioista. Toki siskonikin tekee asioita, mutta ei siskolla olisi aihetta varaa valittaa!!!!!!!! Omakotitalo ja kaikki!
Ilman miestänsä, siskoni ei OLISI MITÄÄN!
Ärsyttää oikeasti välillä.
Minä olen sinkku ja varmasti taidan pysyäkkin, jos nainen on imukuppi, jota pitää elättää lasten lisäksi. EI! Minulla EI OLE Vara elättää naista ja lapsia lisäksi. Ihan ahistaa koko ajastuskin, minä olisin konkurssissa alta aika yksikön, vaikka olenkin töissä käyvä mies ja lomilla nyt. Mutta en ole yhtä rikas kuin siskon mies.
Minä nostan kyllä siskoni miehelle hattua papukaija merkki! Onneksi tuommoisia miehiä on vielä olemassa, Suomikin saa vielä jäkikasvua ja veronmaksajia.
Olisinpa nainen
9
177
Vastaukset
- Oletko joku ihme
transu kun haluat olla nainen. Hyi olkoon!
- Tämä selkeää!
Tuskinpa aloittaja haluaisi olla nainen.
Aloittaja vaan kertoi kuinka helppoa naisella on parisuhdemarkkinoilla miehiin verrattuna. - mikä sitten hyvä
Tämä selkeää! kirjoitti:
Tuskinpa aloittaja haluaisi olla nainen.
Aloittaja vaan kertoi kuinka helppoa naisella on parisuhdemarkkinoilla miehiin verrattuna.En ole koskaan tajunnut miksi miehet suostuvat tekemään parisuhdemarkkinat helpoksi naiselle. Jotenkin peliliin katsomisen paikka. Ei ole silmien räpsyttelijän vika jos jono muodostuu vaan niiden tyhjäpäiden jotka lähtevät tuollaiseen mukaan.
Itse olen monelle seurustelukumppanille tehnyt selväksi että jos lapsia joskus olisi niin minä menen töihin ja isä voi jäädä kotiin hoitamaan lasta. Eipä ole hirmuista kannatusta saanut sekään. - 20+12
mikä sitten hyvä kirjoitti:
En ole koskaan tajunnut miksi miehet suostuvat tekemään parisuhdemarkkinat helpoksi naiselle. Jotenkin peliliin katsomisen paikka. Ei ole silmien räpsyttelijän vika jos jono muodostuu vaan niiden tyhjäpäiden jotka lähtevät tuollaiseen mukaan.
Itse olen monelle seurustelukumppanille tehnyt selväksi että jos lapsia joskus olisi niin minä menen töihin ja isä voi jäädä kotiin hoitamaan lasta. Eipä ole hirmuista kannatusta saanut sekään.Koska on pakko. Toinen vaihtoehto on olla pillutta.
- mikä sitten hyvä
20+12 kirjoitti:
Koska on pakko. Toinen vaihtoehto on olla pillutta.
Väitätkö etteivät naiset halua seksiä ikinä? Eihän se pidä paikkaansa. Miehet ovat itse luoneet tällaisen "markkinatilanteen" omalla tyrkyttävällä käytöksellään. Jos näin ei olisi, varmasti naiset tekisivät (enemmän) aloitteita ja olisivat aktiivisempia.
- Snowear
No kuulehan nyt, ei kaikki naiset ole siskosi kaltaisia.
Jotkut haluavat elättää itse itsensä, käydä töissä ja hoitaa omat menot itse. Jos suhteessa ollaan niin itse ainakin odotan vain sitä että hoidamme kotityöt puoliksi ja vaikka yhdessä aina laittaisimme pyykit ja tiskit ja siivoaisimme yhdessä. Minun päähäni ei käy, että toinen vain hoitaa kaiken, en antaisi sen tapahtua ja lisäksi itse ainakin vierastan suunnattomasti jos mies ostaa minulle jonkin lahjan tms. Tulee suorastaan huono omatunto, vaikka toinen saattaa ostaa ihan hyvää hyvyyttään muuten vain naiselleen jotain niin ei, silti jokseenkin kammoan sitä koska tottunut ostamaan kaiken tarvittavan itse.
Toisekseen, mikäli minusta riippuu, minun talouteeni ei lapsia putkahtele, ne on toki somia kun eivät ole omia mutta ovathan ne kalliita joten ei kiitos.
Olen itsekäs, juu myönnetään, mutta mitä sitten onhan noita miehiäkin jotka ei lasta halua ja sekin on normaalia.
Elämä on liian lyhyt valittamiseen ja nalkuttamiseen, pyydän ja sanon vain kerran, jos mitään ei tapahdu niin ei tapahdu minunkaan suunnaltani, sitten on turha syyttää laiskaksi, koska voin iskeä takaisin samalla mitalla. Mutta jos kaikki on alusta asti selvää ja osataan jakaa tietyt asiat, ei tule ongelmia. - Eipäs valiteta
Siskosi on siis löytänyt elämäntavan, joka hänelle sopii. Jos hänen aviomiehensä kuitenkin on toista mieltä, elämäntapa saattaa loppua ja siskosi joutua sinnittelemään esimerkiksi yksinhuoltajana tai - hui kauhistus - menemään töihin, kun lapsi on tarpeeksi iso.
Minulle siskosi elämäntapa olisi juuri sitä, mitä ikinä en itselleni haluaisi. Kävin koulut, hankin tutkinnot, vietin monta vuotta töissä kokemusta keräämässä ja perustin sitten oman firman. Lapsia en ole koskaan halunnut, mutta jos miehiä haluaisin, voisin elättää niitä useammankin kappaleen.
Aidan takaa on niin kiva kurkkia ja valittaa, että tuolla on niin kivaa ja täällä ei. Voi olla, että elättinä oleminen saisi ajan mittaan sinutkin hyppimään seinille. Jos semmoinen meno kuitenkin miellyttää, etsi itsellesi nainen, joka on valmis palaamaan töihinsä heti äitiysloman jälkeen ja jättää sinut koti-isäksi. Tunnen sellaisia tapauksia, ja mukavasti näkyy semmoinenkin ratkaisu joillekin sopivan.Kyllä minua hävetti, kun heräsin aamulla! Teki mieli poistaa koko tämä ketju!
Ei minulla ole siis mitään siskoani vastaan, hän on huippu tyyppi ja tykkään siskostani, mutta joskus tulee tunne ettei siskoni ymmärrä minkä onnenkukkulan päällä hän edes istuu?
Miksi hän valittaa kaikesta? Ehkä jos voittaisin itse lotossa, valittaisin kaikesta asioista?
Silti minulla ei ole varaa naiseen, jos nainen alkaisi kotirouvaksi! Minä olen tietokonekoodari pienessä yrityksessä ja tulot ovat vain 2208e/brutto. Nyt sinkkuna pärjäilen oikein hyvin, mutta jos pitäisi naisen ja lapset elättää, huutaisin armoa!
Silti on tämä oma vika, tämä paska palkka! Voisin saada jopa 3500e/kk oikeassa yrityksessä? Mutta tällä hetkellä tilanteeni on tämä! EI ole varaa naiseen!
Haluaisin lötytää naisen, joka on itse töissä ja jolla on tarpeeki itsekunniaa vaikka olisikin tämmöinen vähempi tienaava mies :)- Eipäs valiteta
kymppisonni kirjoitti:
Kyllä minua hävetti, kun heräsin aamulla! Teki mieli poistaa koko tämä ketju!
Ei minulla ole siis mitään siskoani vastaan, hän on huippu tyyppi ja tykkään siskostani, mutta joskus tulee tunne ettei siskoni ymmärrä minkä onnenkukkulan päällä hän edes istuu?
Miksi hän valittaa kaikesta? Ehkä jos voittaisin itse lotossa, valittaisin kaikesta asioista?
Silti minulla ei ole varaa naiseen, jos nainen alkaisi kotirouvaksi! Minä olen tietokonekoodari pienessä yrityksessä ja tulot ovat vain 2208e/brutto. Nyt sinkkuna pärjäilen oikein hyvin, mutta jos pitäisi naisen ja lapset elättää, huutaisin armoa!
Silti on tämä oma vika, tämä paska palkka! Voisin saada jopa 3500e/kk oikeassa yrityksessä? Mutta tällä hetkellä tilanteeni on tämä! EI ole varaa naiseen!
Haluaisin lötytää naisen, joka on itse töissä ja jolla on tarpeeki itsekunniaa vaikka olisikin tämmöinen vähempi tienaava mies :)Kyllähän suurin osa työikäisistä ihmisistä on töissä, jolleivät satu olemaan opiskelijoita. Jos joku on jo valmiiksi tahallaan työtön tai halukas lopettamaan työt heti, kun sormus vilahtaa, häntä on helppo välttää, kunhan tekee sen ajoissa.
Lapset ovat kalliita eikä niitä kannata tehdä, jollei ole varaa elättää niitä. Sinulla ei tällä hetkellä ole varaa niihin, mutta jos hommaisit työssäkäyvän ja työnteosta kiinnostuneen naisen, yhdessä teillä saattaisi ollakin. Alusta asti on kuitenkin oltava selvää, että kotiin ei jäädä pakollisten jälkeen makaamaan.
Voisiko siskosi muuten valittaa turhautuneisuuksissaan? Kotona lorviminen käy pitemmän päälle tylsäksi varsinkin, jos ainoana juttukaverina on ihminen, joka ei vielä osaa puhua. No, minusta ainakin tulisi pähkähullu tuossa tilanteessa jo muutamassa viikossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575785Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "773023Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella222258No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402005- 191868
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621833Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61579Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83119281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191181Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah761031