" VO 6231/2000/1929: L:lle oli tarjottu kuorma-autonkuljettajan työtä. Hän oli kuitenkin ilmoittanut työnantajalle, ettei lievän selkä-skolioosinsa vuoksi voi ottaa vastaan autonkuljettajan paikkoja, joissa vaaditaan raskaiden esineiden nostelua. L oli toimittanut tilastaan 14.11.1978 päivätyn lääkärintodistuksen ja 6.9.1999 päivätyn todistuksen terveydentilastaan työvoimaviranomaisia varten. L:n terveydentilasta esittämää selvitys ei pidetty sellaisena, että hänet voitaisiin katsoa soveltumattomaksi tarjottuun työhön. Näin ollen hänen katsottiin omalla menettelyllään aiheuttaneen sen, ettei työsopimusta syntynyt."
" VO 10788/2000/2534: L:n ilmoitettua iltatyötä tarjonneelle työnantajalle, ettei iltatyö ole hänelle kovin mieluinen, katsottiin hänen omalla menettelyllään aiheuttaneen sen, ettei työsopimusta ollut syntynyt."
"VO 7715/2000/1336: P oli ilmoittanut työnantajalle, että hänelle tarjottu hoitotyöntekijän työ tuntui liian vaativalta eikä hänellä ollut hoitotyöntekijän koulutusta. Työntekijän soveltuvuuden arviointi kuuluu kuitenkin työnantajalle. P:n katsottiin omalla menettelyllään aiheuttaneen työsuhteen syntymättä jäämisen."
"" VO 5822/99/212: A oli ilmoittanut maininneensa kalankasvatuslaitoksella tehtävää työtä koskevassa työhönottohaastattelussa rehellisesti omat mielipiteensä mm. kalankasvatuksen saastuttavasta vaikutuksesta ja sen eläinsuojelullisista puutteista sekä eläinten julman kohtelun rikollisesta luonteesta. Tämän vuoksi työsopimusta ei ollut syntynyt. Näin ollen A oli omalla menettelyllään aiheuttanut sen, ettei työsopimusta ollut syntynyt."
"VO 1106/2001/3127: K:lle oli annettu osoitus puutarhatyöntekijäksi kunnan palvelukseen. Työ olisi kestänyt 6-11 kuukautta. K oli kieltäytynyt työstä ilmoittaen, että hän on allerginen hyönteisten pistoille ja viittasi saamaansa lääkärinlausuntoon. TTLK ja VO katsoivat, ettei K:lla esitetyn selvityksen perusteella ollut pätevää syytä työstä kieltäytymiselle."
Haluaako joku kommentoida?
12
90
Vastaukset
Työstä pitää osata kieltäytyä oikeilla perusteilla. Työttömyys on taitolaji.
Tuota täytyy kompata. Voisikohan Kukkis esimerkiksi alkaa järjestämään kursseja, miten olla työllistymättä menettämättä päivärahaa?
- ap.
Voitteko kommentoida yksilöidysti kyseisiä päätöksiä.
- ap.
Ratikkakuski kirjoitti:
Tuota täytyy kompata. Voisikohan Kukkis esimerkiksi alkaa järjestämään kursseja, miten olla työllistymättä menettämättä päivärahaa?
Tämä ei ole mikään pro-kukkis-ketju.
ap. kirjoitti:
Voitteko kommentoida yksilöidysti kyseisiä päätöksiä.
Ensimmäinen esimerkkitapaus olisi voinut esimerkiksi luopua ajokortistaan. Eihän työtön autoa mihinkään tarvitse. Jolloin olisi ollut todellinen peruste kieltäytyä tarjotusta työstä. Toinen vaihtoehto olisi ollut ottaa työ vastaan ja hankkia potkut koeaikana, työnantajan todetessa, ettei voi käyttää kuljettajaa, joka ei saa rahtia toimitettua perille.
- ~cissi~
ap. kirjoitti:
Voitteko kommentoida yksilöidysti kyseisiä päätöksiä.
Ei kyseisiä päätöksiä voi kovin yksilöidysti kommentoida, jos ei ole niihin kokonaisuudessaan tutustunut. On vaan luotettava viranomaisten harkintaan.
Ensimmäisessä ja viimeisesä tapauksessahan on selvästi kieltäydytty työstä, keskimmäisissä esiinnytty tod.näk. tarkoituksellisen epäedullisesti työhaastattelussa. Mielipiteen vapaus on kaikilla, mutta olikohan kyseiset kalataloushenkilö edes hakenut töitä paikasta, joka olisi sopinut hänen eettiseen vakaumukseensa? Sellaisesta paikasta voisi sitten työkkäriä varten pyytää todistuksen käynnistä työhaastattelussa yhtä lailla, ja perustelut miksi ei ole tullut valituksi. - Kukkikselle tilaus:.
ap. kirjoitti:
Tämä ei ole mikään pro-kukkis-ketju.
.
Kukkisen "miten vältyn työllistymiseltä" -kursseille on selkeä sosiaalinen tilaus!!!111!!1!1!!1!1!
.
- pöh,
mitäs kommentoimista näissä on? Karenssia tulee ja ihan aiheesta. Sellaista elämä on.
- Suomalaiselle karens
.
samaan aikaan valtion rahoilla työllistetty kunnan mamukalustaja roudauttaa mahonki- ja nahkakalustoja mitään tekemättömille mamuille eikä kukaan puhu karensseista mitään!!!!!11!1!!1!!!1!
.
oon huomannut et miun työkkäri tiedoissa lukee kirvesmies, enkä ole ikinä tehnyt kirvesmies töitä, ees ollu lautapoikana.
jännää jos miulle tarjottais kirvesmies töitä niin varmana saisin eka päivänä lopputilin koska en osaa kirvesmies hommia tehdä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455080Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101209- 131133
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76979Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3905Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57789Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27763