Liian vanha kuitenkin

ei kannata

Nuorena en ikinä löytänyt miestä, joka olisi halunnut seurustella kanssani. Eivät edes ne surkeimmat ATM-tapaukset. Ja vaikka joku olisikin, niin epävarmuuteni karkoitti kaikki pois, kun en koskaan uskonut miehen olevan tosissaan.

Sitten lihoin reilusti ja se vähäkin kiinnostus hävisi. ERakoiduin lähes täysin ja päätin unohtaa kaikki miehet, sillä lihavasta naisesta kukaan ei kiinnostu.

Vieläkään en ole päässyt ylipainostani (ja sitä on paljon) eroon, ja eipä siitä enää mitään hyötyä olisikaan ainakaan parisuhdemielessä, sillä epäilen kaikkien miesten mielestä yli kolmekymppisen ja koskaan seurustelemattoman naisen olevan täysin epäkelpo, vaikka olisi minkänäköinen tahansa.

Ja uskallanpa väittää, että seurustelukokemattomuus on yhtä paha, ellei pahempikin leima yli kolmekymppiselle naiselle kuin mitä seksuaalinen kokemattomuus on samanikäiselle miehelle. Siis tarkoitan sitä, että naisten tiedetään kelpuuttavan vain niitä parhaimpia miehiä sänkyynsä, joten sitä ei varmaan kukaan ihmettele, että osa miehistä jää ns. "ilman".

Mutta sen sijaan seurustelematon nainen on joku luonnonoikku jossa oikeasti on JOTAIN TODELLA PAHASTI VIALLA. Sillä kyllähän nyt nainen kuin nainen kykenee saamaan miehen parisuhteeseen kanssaan. (Näin ainakin pelkään miesten ajattelevan).

Mitä tulee omiin vaatimuksiini miesten suhteen, niin olen ihan pihalla asioista. Sillä en enää tiedä, mitä on normaalia vaatia ja odottaa siltä mahdolliselta parisuhdekumppanilta. Täällä monet miehet valittavat liioista vaatimuksista, ja minä olen ihan hukassa sen suhteen mitä ne liiat vaatimukset ovat. Siis kun en ole koskaan tietääkseni vaatinut mieheltä mitään sen ihmeellisempää kuin mitä nekään naiset ovat vaatineet, jotka ovat naimisissa yms.

10

188

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alea_iacta_essi

      Onko sinussa sinun mielestäsi JOTAIN TODELLA PAHASTI VIALLA? Jos ei, niin sitten ei. Jos on niin korjaa vika jos voi. Jos ei voi, sopeudu.

      Mitä tulee muiden mielipiteeseen, niin sinun sinkkuilusi ja parisuhdekokemattomuutesi voivat olla muista tylsempiä ja epäkiinnostavampia kuin arvaatkaan.

    • Valaanpyytikomissio

      "Siis kun en ole koskaan tietääkseni vaatinut mieheltä mitään sen ihmeellisempää kuin mitä nekään naiset ovat vaatineet, jotka ovat naimisissa yms."

      Oletettavasti näiden naisten vaatimukset ovat olleet ja ovat hurjia, jos nykysuominaiset ovat kyseessä.

      "Vieläkään en ole päässyt ylipainostani (ja sitä on paljon) eroon."

      Jos olet ruma ja lihava, voit toki vaatia samaa kuin hoikemmat naimisissa olevat naiset, mutta mahdollisuutesi löytää joku mies joka suostuu ne täyttämään ovat merkittävästi heikommat, jopa olemattomat.

    • läskit ällöttää

      Sinussa ei ole muuta vikaa kuin lihavuus. Naisen kuuluu olla hoikka ja käyttämätön.

      Ole syömättä.

    • Ei mua ainakaan haittaa toisen kokemattomuus, pääasiahan on siinä miten hyvin tulee juttuun keskenään. Kokemus, ulkoiset mitat jne. jutut ovat toisarvoista asiaa, yhdessä toimeentuleminen sen sijaan on tärkeää.

      • asiantuntija.

        Hmm, oletko joku amk-tyyppi joka vääntää bugisia javascriptejä?


      • asiantuntija. kirjoitti:

        Hmm, oletko joku amk-tyyppi joka vääntää bugisia javascriptejä?

        Juu oon mä niitäkin tehnyt, mutta en voi sanoa että täydellisesti ois hallinnassa. Virheitä tulee se on varma, testata pitää jokainen koodin pätkä.


    • pässinkivekset

      Mutta et kuitenkaan ole enää neitsyt? On se jännä miten nämä pahimmatkin suohirviöt pääsevät kuitenkin siitä neitsyydestään "eroon" vaikka muuten ei kelpaisikaan. Ja miehethän eivät sitten pääse edes siitä neitsyydestään...

      • kkhh556677799

        Joo on se kyllä totisesti aivan eri juttu miehillä. Ei vielä pelkkä selvästi tavallista parempi ulkonäkökään riitä alkuunkaan naisen saamiseen jos mies on esimerkiksi mies työtön ja varaton tai mitä tahansa muuta juttua jonka perusteella nainen diskaa miehen.
        sitävastoin jo tavallisen näköinen nnainen puolestaan saa seurakseen lähestulkoon kenet hyvänsä miehen eikä häneltä miehet mitään muuta vaadi, eikä naisen tarvitse muuta kuin mennä vaikkapa baariin ja alkaa valita miehistä jotka häntä siellä tulevat piirittämään.


      • no tuota

        Hmm. Oletteko nyt ihan varmasti laskeneet mukaan myös ne naiset, joiden seurasta olette kieltäytyneet. Kun nainen on ollut liian ruma tai vanha tai jollain muulla tavalla mielestänne kelpaamaton.

        Ja mitä seksiin tulee, niin voin kertoa ikäviä uutisia. Ei sillä ole niin suurta vaikutusta, kuin jotkut tuntuvat luulevan. Ei ujosta ja arasta miehestä tule itsevarmaa ja sosiaalisesti lahjakasta hänen saatuaan seksiä, vaan hän säilyy ihan yhtä ujona ja arkana kuin ennenkin.

        Siis ei seksissä mitään vikaa ole, mutta vähän vaikuttaa siltä, että tietyillä miehillä on jokseenkin tolkuttomat odotukset sen suhteen ja epäilenpä, että pettymys tulee olemaan suuri, kun se ensimmäinen kerta ei olekaan niin ihmeellinen tai maailmaa mullistava


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1157
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      39
      574
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      504
    9. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      217
      503
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe