ahdistaisiko sinua?

olen viime aikoina majaillut paljon mieheni luona, vaikka omakin kämppä on. siellä yövyn 1-2 yötä viikossa, vain silloin kun on paskamainen olo (masennus, ahdistus, syömishäiriö yms muuta mukavaa) ja heti kun nousen kuilustani, palaan miehen asuntoon. suhteemme on kestänyt lähes viisi vuotta, koskaan ei olla virallisesti yhdessä asuttu, ensimmäiset alle pari vuotta seurustelimme, jonka jälkeen mies jätti minut, samoihin aikoihin muutin vanhempien luota omaan asuntoon. tämä mieheni asunto on minulle kuitenkin enemmän koti kuin yksikään omista asunnoistani, enemmän kuin ehkä lapsuudenkotinikaan oli. viihdyn täällä, tiskaan, siivoan, pesen pyykkiä, haluan pitää kodin puhtaana ja kauniina - sisustusvimmakin meinaa iskeä, mutten tyrkytä omia ideoitani, vaikka ostokset maksaisinkin. oman asuntoni olen sisustanut juuri niin ihanaksi kuin tahdoin, mutten siellä ollessani osaa siivota, tiskit on oikeasti homeessa, ja pyykkituvalla vierailin viimeksi varmaan kolme kuukautta sitten. rahankäyttöäni en kykene hallitsemaan - kuten en mitään, mikä itsekuriin liittyy - mutta mieheni kanssa mietin mitä oikeasti tarvitsen ja mitä hän tarvitsee, ja muutoinkin pystyn pitämään itseni suht maanpinnalla.

olen riippuvainen hänestä, työpäivinä yritän olla soittamatta etenkin, jos hänellä on vapaapäivä - puhelun jälkeen työnteosta ei tule mitään. joko haluan vain miehen tai ajaudun paniikkiin, jos hänellä onkin muita suunnitelmia. toivon, että hän näkisi kavereitaan eikä istuisi koneella, mutta tänäänkin kun hän on kavereidensa kanssa, olen ahdingossa. en viitsi soittaa ja kertoa olevani taas hänen luonaan, koska se ärsyttäisi häntä - toki se, että olen täällä "salaa" ärsyttää myös - ja hän saattaisi lähteä aikaisemmin minun takiani. huomasin ajattelevani, etten ilmoita hänelle, että jos hän törmää johonkin naiseen, voi lähteä sen matkaan minua miettimättä. tänne se tuskin muijaa toisi, koska suihkussa on hylly saippuoilleni, vaatteitani roikkuu narulla ja makkarin lattialla, harva muija uskoisi miehen juttuja, että "ne on mun kaverin". ajattelen myös, että kyseinen nainen voisi olla niin epätoivoinen/välinpitämätön, ettei piittaisi vaikka sekaantuisikin mieheen, jonka kodissa näkyy myös naisen kädenjälki.

menen näiden mun kuvitelmien kanssa liian pitkälle ja kyllähän mua pelottaa, että niin kävisi. olemme kuitenkin myös ystäviä, jollain tapaa sielunkumppaneita, että vaikka hän haikailisi toisen eukon perään, olisin onnellinen hänen puolestaan, jos se eukko hänet onnelliseksi tekisi. olen kuitenkin vuosien aikana huomannut, ettei hänellä ole arvostelukykyä muijien suhteen, joko ne jäävät epätoivoisesti roikkumaan, sepittävät valheita tai ovat muuten vaan ääliöitä - olen yksi esimerkki huonosta naismausta, meidän suhteemme vaan on kestänyt paria panoa kauemmin.

jos häneltä kysytään, me siis ollaan kavereita. väittää niin minun seisoessa vieressä, eikä myönnä vaikka kaveri nauraisikin päinnaamaa. ihan sama se mulle on, kun todellisuudessa tiedän, että tunteet on muutakin kuin mitä kavereita kohtaan. ei niitä ääneen tarvitse sanoa. en tiedä, rakastaako hän minua, ei ainakaan myönnä, mutta jos suhde on ollut näin kuoppainen enkä tosiaan ole helppo ihminen ja kestänyt silti näin kauan, ja ympärille katsoessani huomaan, että harvalla "oikeasti" seurustelevalla on sellaista yhteyttä ja niin paljon yhteistä kuin meillä, on tunne varmasti jotain rakkauden kaltaista. ajattelen, että sama se mulle rakastaako, mutta panttaan omia tunteitani ja loukkaannun pikkujutuista, koska ei rakasta. oli rakkautta tai ei, kiintymystään ja sitä, että haluaa olla kanssani, hän ei myönnä - eihän mun silloin tarvitsisi jatkuvasti olla varpaillaan ja laukut pakattuna.

selitykseni meni vähän syvemmälle kuin oli tarkoitus, mutta jos joku on viitsinyt lukea tähän asti, haluaisin kysyä teiltä miehiltä - etenkin hellyydenkipeiltä sitoutumiskammoisilta muka itsenäisiltä omantienkulkijoilta.... justjoo - mitä meinaa kun mies on antanut avaimensa noin vuosi sitten ja antaa naisen olla kotonaan ja sitä haluaakin? on itse suht siisti, mutta eukko levittelee kamojaan huolimattomasti, siivoan kyllä hänen jälkensä, mutten omiani, ja on kuin kotonaan vaikka kylässä. en tiedä olenko kotonani vai kylässä. kotini on siellä, missä kotini ei ole, siltä musta tuntuu. mutta mitä mieheni voisi ajatella tästä? miksi hän haluaa antaa avaimensa ja minun olevan täällä, jos olemme vain kavereita? suhdetta on takana kuitenkin melkein viisi vuotta ja ollaan molemmat reilusti yli kahdenkymmenen. ahdistaako naisen tavaroiden näkeminen kotonanne?