On jo kauan aikaa sitten vanhentunut harhaluulo, että yksityisiltä myyjiltä saisi autoja halvemmalla kuin autoliikkeistä. Asia on helppo todeta esim. klikkaamalla Nettiautossa Samanmalliset-painiketta. Monien autojen kohdalla viidestä halvimmasta autosta jopa kolme tai neljä on liikkeissä.
Syitä tähän on monia. Yksi on siinä, että yksityisten ilman käsirahaa tai pienellä käsirahalla ostetuissa autoissa on enemmän velkaa kuin kukaan suostuisi niistä maksamaan. Parin sadan euron kuukausierillä auton arvo pienenee usein nopeammin kuin velka.
Toinen syy on se, että monet yksityiset eivät edes ole kovin innokkaasti myymässä autojaan. He vain laittavat ilmoituksen ja siihen tähtitieteellisen hinnan, koska esim. Nettiautossa tuollainen haaveilu on ilmaista. Ja ainahan voi käydä niin, että joku hölmö jostakin syystä maksaa autosta vielä haaveilijaakin korkeamman hinnan.
Kolmas syy on yksityisten vähäinen tieto ja ymmärrys autojen todellisesta hintatasosta . He pyytävät samoja hintoja tai jopa enemmän kuin liikkeet, koska luulevat oman autonsa olevan muita parempi. Yksityinen ei yleensä myöskään tingi paljoa. Yksityisillä ei normaalisti ole ilmaa pyynnissä mahdollisen vaihtoauton hyvityksen varalta.
Liikkeestä sen sijaan voit saada kymppitonnin pyynnillä olevasta autosta jopa kaksi tuhatta alennusta, jos et anna mitään vaihdossa. Sillä ei ole merkitystä, tapahtuuko maksu käteisellä vai rahoituksen kautta. Liike saa osamaksulla myydystä autosta rahat tililleen rahoitusyhtiöstä muutamassa päivässä. Kannattaa aina tehdä vastatarjous, eikä tyytyä myyjän ensimmäisenä esittämään alennukseen.
Kun vielä otetaan huomioon se, että liikkeet joutuvat monesti maksamaan tuhat euroa tai ylikin myymiensä autojen kunnostuksesta puolen vuoden sisällä, on selvää, että yksityisiltä ostetut autot tulevat viimeistään tuossa vaiheessa kalliimmiksi. Toisin kuin liike, yksityinen ei vastaa mistään myymässään autossa myöhemmin ilmenevästä viasta tai myyjän kertomasta väärästä tiedosta.
Aina löytyy tietysti myös poikkeuksia edellä kerrottuihin tilanteisiin, mutta yksityiseltä ostettu auto on kuitenkin aina suuri riski. Ei siis ihme, että valtaosa ihmisistä ostaa autonsa mieluummin liikkeestä. Sinne saa antaa vanhan ajoneuvon vaihdossa, sieltä saa rahoituksen, ja liike vastaa myymiensä autojen kunnosta jopa puoli vuotta kuluttajansuojalain mukaisen virhevastuun perusteella.
AUTOLIIKE MYY HALVEMMALLA KUIN YKSITYINEN
71
754
Vastaukset
- Kauppalehti
Käytetyn ostaja pelkää peittelyä
Käytetyn auton ostaja pelkää eniten vikojen peittelyä toiselta yksityishenkilöltä autoa ostaessaan. Näin vastasivat suomalaiset kuluttajat vahinkovakuutusyhtiö Ifin teettämässä tutkimuksessa.
Peräti runsaat neljä viidestä vastaajasta koki merkittäväksi riskiksi, että vikoja saatettaisiin peitellä tuntemattomalta yksityishenkilöltä autoa ostettaessa.
- Pelko on aiheellinen, sillä 41 prosenttia vastanneista havaitsi autossaan vikoja, ja heistä jopa 32 prosenttia kolmen kuukauden sisällä kaupan solmimisesta, kertoo If Vahinkovakuutusyhtiön toimitusjohtaja Timo Vuorinen.
- Koska kuluttajansuoja ei päde kahden yksityishenkilön välisessä kaupassa, pelättiin myös, että mahdollisia virheitä tai puutteita ei voida enää kaupan jälkeen oikaista. Näin vastasi kolme neljästä, Vuorinen lisää.
Joka toinen koki lisäksi merkittäväksi riskiksi väärän historiatiedon antamisen yksityiseltä ostettaessa. - komeaauto
Minä olen kiinnostunut tuosta A6-farmarista.
Käteismaksut tietysti aina.
Komea auto ja tilaa voi laittaa takakonttiin tavaroita. - Marmoritiskin Make
Autoliike myy kalliimmalla kuin yksityinen ja syystäkin. Kulut ja virhevastuu.
Jos myy halvemmalla niin alihinnoiteltu eli äkkiä ostamaan! - reimo el reimo
Toisaalta uudehkoissa autoissa yksityiset myy niitä joissa ei ole vikoja lainkaan. Jos autossa on vikoja, se viedään pikimmiten vaihdokkina liikkeeseen, josta se palaa vikoineen kiertoon. Viat korjataan mahdollisesti liikkeen piikkiin, jos jaksaa riittävästi vääntää.
Lisäksi puhut turvan osalta täyttä puuta heinää, koska se on mahdollista ostaa If:ltä myös kuluttajien väliseen kauppaan. Siksihän IF on tutkimuksen tehnyt.
Eikä tuo "liikkeissä halvimmat" välttämättä pidä paikkaansa, ei ainakaan niissä autoissa joita olen etsinyt. - reimo ei tiedä
reimo ei ymmärä autojen hinnoittelusta mitään, eikä reimo osaa tinkiä. reimo tyytyy aina myyjän ensimmäiseen tarjoukseen.
reimo ei ymmärrä esim. sitä, että liikkeiden pyynneissä on melkein aina enemmän varaa tinkiä kuin yksityisten hinnoissa. Tämä johtuu siitä, että liikkeiden lähtöhinnoissa on runsaasti ylimääräistä sen vuoksi, että ne voivat hyvittää tarpeeksi todennäköisesti vaihdossa tulevasta autosta. Yksityiset eivät yleensä halua ottaa autoa vaihdossa, ja siksi yksityisten hinnoissa ei ole yhtä paljoa varaa alentaa.
Jos yksityinen antaa liikkeeseen vaihdossa auton, jossa on vikaa, niin liike laittaa sen ensin kuntoon, ja myy vasta sen jälkeen. Eli liike ei laita autoa vikoineen kiertoon, vaikka reimo niin kuvittelee.
Ifin yksityisille tarjoaman "takuun" ehdot ovat niin kohtuuttomat ja hinta kallis, että yksikään täysijärkinen ihminen ei tuollaista sopimusta allekirjoita.- reimo el reimo
Reimo myy yksityiselle ja ostaa liikkeestä tai yksityiseltä ilman vaihdokkia. Reimo osaa hinnoitella ja ostaa. If:n takuu ei ole todellakaan kallis jos vertaat sitä liikkeen "takuuseen" joka maksaa aina tonneja (ja tämä oli vain vastine siihen väittämääsi että yksityiseltä ei saa virhevastuuta). Itse ensin vaadit takuuta ja sitten se ei kelpaa -koita päättää.
Liikkeestä saa yleensä n. 1500 alennusta kympin autosta ilman vaihdokkia - tämä ei vielä riitä alittamaan halvimpia yksityisten myyntihintoja samanlaisista autoista.
Laitapa nettiautoon hauksi vuosimalli min 2007 ja hinta max 8000. Kymmenen ekan joukossa on yksi liikkeessä oleva auto. - Yksityinen ei tingi
reimo el reimo kirjoitti:
Reimo myy yksityiselle ja ostaa liikkeestä tai yksityiseltä ilman vaihdokkia. Reimo osaa hinnoitella ja ostaa. If:n takuu ei ole todellakaan kallis jos vertaat sitä liikkeen "takuuseen" joka maksaa aina tonneja (ja tämä oli vain vastine siihen väittämääsi että yksityiseltä ei saa virhevastuuta). Itse ensin vaadit takuuta ja sitten se ei kelpaa -koita päättää.
Liikkeestä saa yleensä n. 1500 alennusta kympin autosta ilman vaihdokkia - tämä ei vielä riitä alittamaan halvimpia yksityisten myyntihintoja samanlaisista autoista.
Laitapa nettiautoon hauksi vuosimalli min 2007 ja hinta max 8000. Kymmenen ekan joukossa on yksi liikkeessä oleva auto.reimolle tuntuu olevan vaikeaa käsittää, että autoliikkeiden pyynnit ja todelliset myyntihinnat ovat yleensä kaukana toisistaan.
Yksityisten myyjien pyynnit ovat useimmiten melkein samoja kuin heidän lopulliset hintansa.
Siksi on aivan turhaa vertailla liikkeiden PYYNTEJÄ ja yksityisten hintoja.
Liikkeiden lopulliset myyntihinnat ovat usein 1000-2000 euroa pienempiä kuin pyynnit. Yksityiset tinkivät samassa hintaluokassa useimmiten vain murto-osan, jos tinkivät yhtään.
Jos yksityisten hintoihin lisätään vielä Ifin olematon ja kallis "takuu", niin ero liikkeiden eduksi vain kasvaa.
Kun otetaan edellä kerrotut tosiasiat huomioon, voidaan todeta, että useimmissa tapauksissa liikkeiden hinnat ovat lopulta edullisempia kuin yksityisten. - Volvo666
Yksityinen ei tingi kirjoitti:
reimolle tuntuu olevan vaikeaa käsittää, että autoliikkeiden pyynnit ja todelliset myyntihinnat ovat yleensä kaukana toisistaan.
Yksityisten myyjien pyynnit ovat useimmiten melkein samoja kuin heidän lopulliset hintansa.
Siksi on aivan turhaa vertailla liikkeiden PYYNTEJÄ ja yksityisten hintoja.
Liikkeiden lopulliset myyntihinnat ovat usein 1000-2000 euroa pienempiä kuin pyynnit. Yksityiset tinkivät samassa hintaluokassa useimmiten vain murto-osan, jos tinkivät yhtään.
Jos yksityisten hintoihin lisätään vielä Ifin olematon ja kallis "takuu", niin ero liikkeiden eduksi vain kasvaa.
Kun otetaan edellä kerrotut tosiasiat huomioon, voidaan todeta, että useimmissa tapauksissa liikkeiden hinnat ovat lopulta edullisempia kuin yksityisten.Nyt puhut täyttä roskaa.
Otin myymääni hieman yli 20000€ autoon tuon If vakuutuksen ja se maksoi 82€.
Mitä kallista siinä on?
Kerrotko mikä ehdoissa "olematonta"? Oletko edes lukenut niitä? - Volvo 666 = idiootti
Volvo666 kirjoitti:
Nyt puhut täyttä roskaa.
Otin myymääni hieman yli 20000€ autoon tuon If vakuutuksen ja se maksoi 82€.
Mitä kallista siinä on?
Kerrotko mikä ehdoissa "olematonta"? Oletko edes lukenut niitä?Vain täydellinen hölmö ostaa 20 000 euron autoon Ifin "takuun". Olisi ollut ihan sama heittää rahat suoraan kaivoon.
- Rahat kaivoon
Volvo666 kirjoitti:
Nyt puhut täyttä roskaa.
Otin myymääni hieman yli 20000€ autoon tuon If vakuutuksen ja se maksoi 82€.
Mitä kallista siinä on?
Kerrotko mikä ehdoissa "olematonta"? Oletko edes lukenut niitä?Ifin "takuu" 20 tonnin autossa on yhtä hyödyllinen kuin kampa kaljulle.
- Volvo666
Volvo 666 = idiootti kirjoitti:
Vain täydellinen hölmö ostaa 20 000 euron autoon Ifin "takuun". Olisi ollut ihan sama heittää rahat suoraan kaivoon.
Joillekin 82€ merkitsee suurta, Näköjään sinulle ainakin. Minulle se on vain alle 0,0040% pyytämästäni auton hinnasta.
Kumma kyllä ostaja piti sitä hyvänä, koska muuta takuuta ei yksityiskaupassa olekaan.
Auto meni täysin samalla hinnalla kuin autokaupatkin keskimäärin pyytää. Eli mielestäni se oli halpa yksityiskohta auttamassa järkevän hinnan saannissa.
Jos autostaan saa hyvän hinnan ja sillä nimetään idiootiksi, niin olen mielelläni idiootti. - Volvo666
Volvo666 kirjoitti:
Joillekin 82€ merkitsee suurta, Näköjään sinulle ainakin. Minulle se on vain alle 0,0040% pyytämästäni auton hinnasta.
Kumma kyllä ostaja piti sitä hyvänä, koska muuta takuuta ei yksityiskaupassa olekaan.
Auto meni täysin samalla hinnalla kuin autokaupatkin keskimäärin pyytää. Eli mielestäni se oli halpa yksityiskohta auttamassa järkevän hinnan saannissa.
Jos autostaan saa hyvän hinnan ja sillä nimetään idiootiksi, niin olen mielelläni idiootti.copy paste virhe
prosenttiluku on tietysti alle 0,4%
- Yks 4000€ liike 3290
Tuossakin yksityinen pyytää samanlaisesta 4000 € ja autoliike 3290 €.
www.nettiauto.com/citroen/xsara/3954152
www.nettiauto.com/citroen/xsara/4012175 - Liike aina halvin
Vuoden 2000 Opel Vectra autoliikkeessä 950 euroa.
www.nettiauto.com/4103571
Vastaava auto yksityisellä 2950 euroa.
www.nettiauto.com/4078656
Vuotta vanhempi Vectra toisella yksityisellä 3900 euroa.
www.nettiauto.com/4084236- aivokainen...
Niin niin..
Autoliikkeen auto 3 290 €
Voittoa 10-30%.
Yksityisen pyyntihinta 4 000 €
Ylihintaa on 1400-1600e silloin hinta olisi kohdallaan.
Toki tuo autoliikkeenauto voi olla myynnin kalasteluakin
että rivissä on 1-2 auto omakustannushinnalla.
Koittakaa nyt tajuta se että autoliikkeet määrittelee
vaihtoautojen hintatason. Näistä hinnoista kun vähennetään
pois bisnes niin auton hinta on sitä mitä yksityisen pitäisi
pyytää autostaan. Muutenhan yksityinen tekee itse bisnestä
on joppari.
Otetaan helpompi esimerkki:
Uusi auto maksaa 20 000 euroa.
1000km ajettuna autoliike pyytää siitä
19 000e mutta todellinen arvon pudotus on
jo ainakin 2000 euroa mutta autoliikkeen pitää
tekemästään palveluista saada myös voittoa.
Siksi autolliikkeen pyyntihinta on tässä esimerkiksi 1000e enemmän. - aivokainen..
aivokainen... kirjoitti:
Niin niin..
Autoliikkeen auto 3 290 €
Voittoa 10-30%.
Yksityisen pyyntihinta 4 000 €
Ylihintaa on 1400-1600e silloin hinta olisi kohdallaan.
Toki tuo autoliikkeenauto voi olla myynnin kalasteluakin
että rivissä on 1-2 auto omakustannushinnalla.
Koittakaa nyt tajuta se että autoliikkeet määrittelee
vaihtoautojen hintatason. Näistä hinnoista kun vähennetään
pois bisnes niin auton hinta on sitä mitä yksityisen pitäisi
pyytää autostaan. Muutenhan yksityinen tekee itse bisnestä
on joppari.
Otetaan helpompi esimerkki:
Uusi auto maksaa 20 000 euroa.
1000km ajettuna autoliike pyytää siitä
19 000e mutta todellinen arvon pudotus on
jo ainakin 2000 euroa mutta autoliikkeen pitää
tekemästään palveluista saada myös voittoa.
Siksi autolliikkeen pyyntihinta on tässä esimerkiksi 1000e enemmän.Toiseksi se että kun ostat autoliikkeestä autoliikkeen hintaisen auton.
Niin myydessäsi sitä tappio on kaikkein suurin ja varsinkin jos
taas vaihdat autoliikkeessä toiseen autoon. Tässä häviät hyvinkin
jo yhden koko auton arvon verran rahaa.
Eli ostat autoliikkeestä 5000 euron ritsan, tässä autossa on
bisnes lisää 1000 euroa eli oikea auton arvo liikkuu
jossain 4000 tietämillä yksityisillä markkinoilla kun siis
hintataso on kunnossa.
Ajat tuolla ritsalla 2 vuotta ja 50tkm ja menet samaan kauppaan
takaisin vaihtamaan toiseen autoon. Autoliike maksaa enää tuosta
samasta ritsasta 2000 euroa. Ne myy sen taas edelleen 3000-35000
eurolla. Eli kahdessa vuodessa maksat autoliikkeelle jopa 2500
euroa tästä autonvaihtopalvelusta! Mitä uudempi/kalliimpi auto
niin sitä suuremmiksi nämä tappiot nousee.
Sanokaa mitä sanotte mutta näin se vaan menee oikeasti! - Pyynti vs. myynti
aivokainen.. kirjoitti:
Toiseksi se että kun ostat autoliikkeestä autoliikkeen hintaisen auton.
Niin myydessäsi sitä tappio on kaikkein suurin ja varsinkin jos
taas vaihdat autoliikkeessä toiseen autoon. Tässä häviät hyvinkin
jo yhden koko auton arvon verran rahaa.
Eli ostat autoliikkeestä 5000 euron ritsan, tässä autossa on
bisnes lisää 1000 euroa eli oikea auton arvo liikkuu
jossain 4000 tietämillä yksityisillä markkinoilla kun siis
hintataso on kunnossa.
Ajat tuolla ritsalla 2 vuotta ja 50tkm ja menet samaan kauppaan
takaisin vaihtamaan toiseen autoon. Autoliike maksaa enää tuosta
samasta ritsasta 2000 euroa. Ne myy sen taas edelleen 3000-35000
eurolla. Eli kahdessa vuodessa maksat autoliikkeelle jopa 2500
euroa tästä autonvaihtopalvelusta! Mitä uudempi/kalliimpi auto
niin sitä suuremmiksi nämä tappiot nousee.
Sanokaa mitä sanotte mutta näin se vaan menee oikeasti!Aika monille tuntuu oevan vaikeaa käsittää, etä autoliikkeiden pyynnit ja todelliset myynihinnat ovat yleensä kaukana toisistaan.
Yksityisten myyjien pyynnit ovat useimmiten melkein samoja kuin heidän lopulliset hintansa.
Tämä johtuu siitä, että liikkeet joutuvat pyytämään autoistaan 1000-2000 euroa enemmän kuin se hinta, jolla ovat valmiita auton oikeasti myymään.
Liikkeiden autoihin tulee enimmäkseen joku auto vaihdossa, ja vaihtoautosta pitää pystyä hyvittämään se epärealistinen summa, jonka asiakas siitä haluaa. Muuten kauppaa ei synny.
Esimerkki. Liikkeen pyynti 7000 euroa, ja saman auton nettomyyntihinta liikkeessä 5000 euroa. Asiakas pyytää oikeasti tuhannen euron arvoisesta autosta vaihdossa 3000 euroa. Liike hyvittää 3000 euroa, ja saa kaupan tehtyä. Oikeasti liike myy autonsa 5000 eurolla, ja saa vaihtoauton oikealla arvolla eli 1000 eurolla.
Siis pyynti 7000 euroa
Hyvitys tonnin autosta 3000 euroa
Väliraha 4000 euroa
Siksi on turhaa vertailla liikkeiden PYYNTEJÄ ja yksityisten hintoja. Liikkeiden lopulliset myyntihinnat ovat usein 1000-2000 euroa pienempiä kuin pyynnit. Yksityiset tinkivät samassa hintaluokassa useimmiten vain murto-osan, jos tinkivät yhtään.
Ostaja voi syyttää vain itseään, jos ei osaa neuvotella hinnoista autoliikkeen kanssa. Vain tyhmä tyytyy ensimmäisenä tarjottuun alennukseen. - eipä ole ihme
se halvin vectra taisi jo mennä.
- Ihan vinkkinä
Kun mietit hintaa omalle autollesi niin katsele ensin vähän mitä hintoja muut pyytelevät niistä. Ei sitten tarvi ihmettellä kun kukaan ei soita.
- Olet oikeassa
Isommat liikkeet ovat selvästi ammattitaitoisia hinnoittelullaan. He eivät halua seisottaa autoja nurkissaan. Yksityiset haaveilevat jotain käsittämätöntä. Esim. alla olevien Vectrojen myyjien järjenjuoksua on todella vaikea ymmärtää.
- pieni liike halvin
Isoissa liikkeissäkö edullisinta?
Nyt rohkenen olla erimieltä... pääsääntöisesti auton kuin auton saa pienliikkeestä Suomen edullisimpaan hintaa.
Vertaile vaikka.
Nettiautoon tulee yhdellä vertaa samanlaisiin -klikkauksella 30kpl autoja.
Näistä suurinosa on edullisimpia liikeissä ja kun tarkemmin katsot missä liikkeissä edullisimmat, niin pienissä liikkeissähän ne.
Pienet liikkeet kun ovat pääsääntöisesti yrittäjävetoisia 1-5henkilön yrityksiä, joille tavaran nopea kierto on elinehto. Isossa liikkeessä, jonka omistajat ovat ihan jossain muualla kuin myymässä tuotteita, myynnin hoitavat palkolliset myyntihenkilöt, joille myynneistä provisiot... ei hietä niinkään kiinnosta nopea kirto, vaan saatavissa oleva provisio.
Yksityinen myyjähän on jo ajat sitten pudonnut hinnoittelukelkasta... haaveita vaan heidän myyntihinnoittelunsa.
- Liike 50 % halvempi
Honda Prelude 1997 yksityisellä 8500 €.
www.nettiauto.com/honda/prelude/3355946
Vuotta uudempi eli 1998 Honda Prelude autoliikkeessä 4830 €.
www.nettiauto.com/honda/prelude/3786880 - 3900 € ja 2450 €
Yksityisellä 3-ovinen Ford Fiesta 2003 maksaa 3900 €.
www.nettiauto.com/ford/fiesta/4091854
Autoliikkeessä 5-ovinen Ford Fiesta 2003 maksaa 2450 €.
www.nettiauto.com/ford/fiesta/4103625- Liikkeen Fiesta 1950
Miksi noin halpa?
- kysy sielt liikkeest
Liikkeen Fiesta 1950 kirjoitti:
Miksi noin halpa?
Soita sinne liikkeeseen.
Veikkaanpa, että kyseinen auto on myyty tai "varattu".
Erikoista myynti- ja markkinointitapaa harjoittava liike tuo...
- 9500 € ja 4570 €
Yksityisellä VW Golf TDI farmari 2002 maksaa 9500 €.
www.nettiauto.com/volkswagen/golf/4028707
Autoliikkeessä vuotta uudempi eli 2003 VW Golf TDI farmari maksaa 4570 €.
www.nettiauto.com/volkswagen/golf/4070682- volkkarinromut
Yksityisellä:
http://www.nettiauto.com/kia/ceed/4081307
Liikkeessä:
http://www.nettiauto.com/kia/ceed/3866402
böhöhöö-... - Et kai tosissasi
volkkarinromut kirjoitti:
Yksityisellä:
http://www.nettiauto.com/kia/ceed/4081307
Liikkeessä:
http://www.nettiauto.com/kia/ceed/3866402
böhöhöö-......vertaa 350 tkm ajettua vanhaa vartiointiliikkeen hylsyä 72 tkm ajettuun uudenveroiseen autoon?
- nonolimits
Et kai tosissasi kirjoitti:
...vertaa 350 tkm ajettua vanhaa vartiointiliikkeen hylsyä 72 tkm ajettuun uudenveroiseen autoon?
No oliks siellä niitä autoliikkeiden halvempia? Ei.
- 350 aj. yksityisillä
nonolimits kirjoitti:
No oliks siellä niitä autoliikkeiden halvempia? Ei.
Eihän liikkeissä ole 350 tkm ajettuja autoja, joten niitä ei voi edes vertailla.
- taviko siellä
350 aj. yksityisillä kirjoitti:
Eihän liikkeissä ole 350 tkm ajettuja autoja, joten niitä ei voi edes vertailla.
Äly hoi, yksityisillä on myös vähemmän ajettuja.
- Johtopäätös
Vain tyhmä ostaa auton yksityiseltä.
- mistä näitä haaveili
Näinhän se on.
Suomalaisella yksityisellä
http://www.nettiauto.com/plymouth/fury/3582626
Ja tässä amerikkalaisella yksityisellä paljon mielenkiintoisempi 2-ovinen
http://cars-on-line.com/54158.html
Tai avokattoinen
http://cars-on-line.com/30987.html - mistä näitä haaveili
mistä näitä haaveili kirjoitti:
Näinhän se on.
Suomalaisella yksityisellä
http://www.nettiauto.com/plymouth/fury/3582626
Ja tässä amerikkalaisella yksityisellä paljon mielenkiintoisempi 2-ovinen
http://cars-on-line.com/54158.html
Tai avokattoinen
http://cars-on-line.com/30987.htmlKyöstikö se siellä miinustelee?
- Johtopäätös2
Nettiauton yksityiset ovat kerjuulla ja vielä omalla nimellä! Mitä luusereita.
- rf32333
Oletteko kiinnittäneet huomiota siihen että autoliikkeet moni joppaa
autoja saksasta, virosta, puolasta jne. Eli hankkii katistan odottamaan
vain että kala käy pyydykseen.
Tollasen preluden saa veroineen suomeen saksasta 2000 eurolla.
Kun joku tekee sitä hommaa työkseen autoliikkeessä niin
ei sen montaa katistaa tartte kuukaudessa tuoda ja aikanaan
saada myytyä että maksaa oman palkkansa ja vielä
tippiä pomolle ja itellekkin.
Ei sellaisten kanssa voi kukaan kilpailla meidän markkinahinnoilla.
Yhtä hyvin teidänkin työpaikat voidaan kilpailuttaa ja
sitten tiedätte mitä se tarkoittaa kun virunpoika
tulee sun tilalle kun on halvempi. - Liike on halvin
Yksityisellä lommoinen ja 149000 km ajettu vuoden 2001 Yaris hintaan 3250 euroa.
www.nettiauto.com/toyota/yaris/4109214
Autoliikkeessä lommoton ja 116000 km ajettu vuotta uudempi Yaris hintaan 2950 euroa.
www.nettiauto.com/toyota/yaris/4103622- Yaris 2001 6100 eur.
Yksityiset pyytää ihan naurettavia hintoja.
www.nettiauto.com/toyota/yaris/3946152 - Ahneita riittää
Yaris 2001 6100 eur. kirjoitti:
Yksityiset pyytää ihan naurettavia hintoja.
www.nettiauto.com/toyota/yaris/3946152Hullu ei ole pyytäjä vaan liian kalliin hinnan maksaja.
- gfgf4433
Liikkeen yariksen rek.tietoja ei tartte kysellä kun ei
rek.num näy edes kuvissa. Autoliike varsinkaan
nämä romukauppiaat ole mitään luotettavia, tekevät mitä
vaan että saa kalan pyydykseen. Olen toki puolueeton että
tietysti samallalailla yksityisetkin saattaa tehdä.
Onko liikkeen yaris tuontiauto?
Jos näin on niin autoliike on epäisänmaallinen
aiheuttaessaan vaihtoautomarkkinoille tälläistä
vilunki. - Pyytäjä on dorka
Ahneita riittää kirjoitti:
Hullu ei ole pyytäjä vaan liian kalliin hinnan maksaja.
Pyytäjä vasta hullu onkin. Kertoo ihmisen pohjattomasta tyhmyydestä, kun ei osaa lukea hintapyyntöjä.
Sama kuin pyytäisivät maitolitrasta kympin. Normaaliälyinen ymmärtää, ettei kukaan maksa.
- tarkistin esimerkin
Mikä äly tuossakin toyota vertailussa oli, toinen on yksillä slikseillä perusvärillä ja varustetasokin täysin eri (karvalakki). Lisäksi hinta ero pari sataa, joten todennäköisesti sen paremman auton saa halvemmalla...
Liikkeistä löytyy samoja yli tuplahintaan...- Sama varustetaso
tarkistin siis ostaa mieluummin yksityiseltä 300 euroa kalliimmalla
lommoisen
kusen värisen
vuotta vanhemman
33 000 kilometriä enemmän ajetun
ja ilman kulutajasuojalain turvaa olevan Yariksen
kuin autoliikkeestä samalla varustetasolla olevan lommottoman ja kirkkaanpunaisen auton. Ainoa ylimääräinen varuste yksityisen lommoisessa autossa on kulahtaneet aluvanteet, joiden arvo käytettynä on max 100 euroa.. - Yksityinen huijaa
Sama varustetaso kirjoitti:
tarkistin siis ostaa mieluummin yksityiseltä 300 euroa kalliimmalla
lommoisen
kusen värisen
vuotta vanhemman
33 000 kilometriä enemmän ajetun
ja ilman kulutajasuojalain turvaa olevan Yariksen
kuin autoliikkeestä samalla varustetasolla olevan lommottoman ja kirkkaanpunaisen auton. Ainoa ylimääräinen varuste yksityisen lommoisessa autossa on kulahtaneet aluvanteet, joiden arvo käytettynä on max 100 euroa..Tuon yksityisen ilmoituksessa on aika monta valhetta. Hänen autossaan ei ole ABS-jarruja, vaikka ilmoituksessa väitetään niin. Yariksen huippunopeus on oikeasti 175 km/h, eikä 185 km/h. Tuolla tavalla yksityinen voi ihan vapaasti yrittää huijata autojen ostajia, mutta jos liike toimisi samoin, niin sehän olisi petos.
- siinäpä se
Taitaa siellä sunnycenterissä puntti tutista, vai mitä - "Vertaa Samanmalliset"? Toki nettiautossa on ylihinnoiteltuja, mutta edullisin kauppa syntyy aina yksityisen kanssa - vai mistä ne liikkeetkin ne autot sisään ostaa?
- Vaihdossa/nipuissa
Liikkeet saavat yleensä autot vaihdossa uusiin tai muuten vain kalliimpiin autoihin sekä merkkiliikkeistä isoissa nipuissa ostamalla.
- Ostetaan romuja
Vaihdossa/nipuissa kirjoitti:
Liikkeet saavat yleensä autot vaihdossa uusiin tai muuten vain kalliimpiin autoihin sekä merkkiliikkeistä isoissa nipuissa ostamalla.
Liikkeisiin työnnetään kaikki ruuvatut ja epämääräiset romut vaihdossa, sitten niitä siellä myydään vähänajettuina ja hyväkuntoisina yksilöinä!
- mieti vielä
Vaihdossa/nipuissa kirjoitti:
Liikkeet saavat yleensä autot vaihdossa uusiin tai muuten vain kalliimpiin autoihin sekä merkkiliikkeistä isoissa nipuissa ostamalla.
Mutta liikkeet saa ne autot YKSITYISILTÄ ei siis toisilta autoliikkeiltä. Eli tuo todistaa sitä että EDULLISIMMAT autot tulee aina yksityisiltä.
- Liike on halvin
mieti vielä kirjoitti:
Mutta liikkeet saa ne autot YKSITYISILTÄ ei siis toisilta autoliikkeiltä. Eli tuo todistaa sitä että EDULLISIMMAT autot tulee aina yksityisiltä.
Liikkeet saavat 95 % autoistaan vaihdossa uusiin tai muuten vain kalliimpiin autoihin, sekä merkkiliikkeistä isoissa nipuissa ostamalla.
Yksityisiltä ostetut autot ovat harvinaisia tapauksia. Ja ne autot eivät yleensä ole olleet missään netissä myynnissä.
Siksi toisen yksityisen on yhtä todennäköistä voitaa lotossa kuin ostaa hyväkuntoinen auto halvemmalla muualta kuin liikkeestä. Poikkeuksena ovat tietysti yli 200 tkm ajetut halvat romut, joita liikkeet eivät edes huoli.
- Älä valehtele
Liikkeet valitsevat itse ostamansa ja vaihdossa ottamansa autot. Liike ei voi myydä ruuvattua autoa kertomatta siitä selkeästi ostajille. Jos liike yrittäisi myydä paljon ajettua autoa vähän ajettuna, se syyllistyisi petokseen, ja joutuisi oikeuteen rikoksesta, sekä myös Kuluttajariitalautakunnan Mustalle listalle.
Liikkeestä ostetussa autossa on aina ostajan turvana puolen vuoden pituinen kuluttajansuojalain mukainen virhevastuu. Yksityiset myyjät sen sijaan voivat huijata ostajia lähes niin paljon kuin ehtivät ilman mitään pelkoa vastuuseen joutumisesta.- puhut potaskaa
Täysin samat lait koskee yksityistä kuin automyyjääkin. Automyyjät eivät edes yritä kysellä auton historiaa, jotta voivat myyntitilanteessa kertoa oletuksiaan hyvästä huollosta yms. Lisäksi ruuvatut autot ovat olleet nimenomaan liikkeissä joita täälläkin palstalla on käsitelty. Yksityinen ihminen ei taas kovin helpolla myy ruuvattua autoa toiselle yksityiselle koska siitähän saattaa jäädä kiinni ja seuraukset saattavat olla vakavat koska ei tiedä kuka hullu sen ostaa. Liikkeeseen ruuvattu auto taas uppoaa kuin kuuma veitsi voihin ja kukaan ei koskaan kysele perään.
- Potaskaa ei tiedä
puhut potaskaa kirjoitti:
Täysin samat lait koskee yksityistä kuin automyyjääkin. Automyyjät eivät edes yritä kysellä auton historiaa, jotta voivat myyntitilanteessa kertoa oletuksiaan hyvästä huollosta yms. Lisäksi ruuvatut autot ovat olleet nimenomaan liikkeissä joita täälläkin palstalla on käsitelty. Yksityinen ihminen ei taas kovin helpolla myy ruuvattua autoa toiselle yksityiselle koska siitähän saattaa jäädä kiinni ja seuraukset saattavat olla vakavat koska ei tiedä kuka hullu sen ostaa. Liikkeeseen ruuvattu auto taas uppoaa kuin kuuma veitsi voihin ja kukaan ei koskaan kysele perään.
Liikkeillä on käytössään tietokannat, joiden avulla autojen historiat nähdään sillä samalla hetkellä, kun autoa sinne tarjotaan. Siksi autoliikkeisiin ei todellakaan ole helppoa "upottaa" ruuvattuja tai kolaroituja autoja. Yksikään liike ei halua sellaisia, koska niistä tulee aina ongelmia.
Toisin kuin nimimerkki potaskaa väittää, kuluttajansuojalaki velvoittaa vain autoliikkeitä, mutta ei yksityisiä myyjiä.
Suurimmalla todennäköisyydellä ostat ruuvatun tai kolaroidun auton nimenomaan yksityisiltä myyjiltä.
- 88888888
Varsinkin kalliimman hintaluokan autot, mitkä täynnä piilovikoja, on helppo työntää vaihdossa liikkeeseen, korjauttaminen voisi maksaa tuhansia euroja, niin ei sitä kehtaa yksityiselle myydä joten liikkeeseen romut vaihtoon ja ostaa yksityiseltä niin saa halvalla!
- Liike on halvin
Yksityiseltä voit ostaa sen saman auton piilovioilla, ja joudut maksamaan kaikki korjaukset itse, vaikka moottori hajoaisi seuraavana päivänä. Jos ostat auton liikkeestä, niin liike vastaa myymistään autoista puolen vuoden ajan kuluttajansuojalain mukaisen virhevastuun perusteella.
Liikkeestä ostettu auto tulee lopulta useimmissa tapauksissa edullisemmaksi kuin yksityiseltä ostettu. - Nyt halvalla!
www.nettiauto.com/renault/megane/4105491
- 2000 € ylihintaa
Autoliike myy samanlaista 2000 euroa halvemmalla.
- Paitsi että
se autoliikkeen auto on vuotta uudempi ja paljon vähemmän ajettu.
- SGR-91
Katso paljonko on rahaa, osta käteisellä.
Valitse merkki malli ja varusteet.
Kierrä myyjät ja kilpailuta.
Pyyntihinnoissa on vaihtoauton hinta mukana, 10-20%
Tee kunnon koejo ja syynää auto tarkasti, jos et ymmärrä kilauta kaverille.
Tarjoa omaa hintaa, käteisellä, ilman vaihtoautoa.
Yksityiseltä tigityn hinnan täytyy olla 25 % halvemppi liikkeen tingittyä hintaa.- fefwefg
Hyviä neuvoja. Mutta valitettavasti kaikki pikkuliikkeet eivät ymmärrä tuota kilpailuttamista vaikka tuo on ihan normaali käytäntö monella alalla.
Väitetään vain hankalaksi asiakkaaksi jos haluaa auton papereita nähdä. - kauppiaiden puolesta
fefwefg kirjoitti:
Hyviä neuvoja. Mutta valitettavasti kaikki pikkuliikkeet eivät ymmärrä tuota kilpailuttamista vaikka tuo on ihan normaali käytäntö monella alalla.
Väitetään vain hankalaksi asiakkaaksi jos haluaa auton papereita nähdä."Mutta valitettavasti kaikki pikkuliikkeet eivät ymmärrä tuota kilpailuttamista..."
Siis anteeksi kuinka??
Miten pieni liike eroaa isosta liikkeestä tässä kyseisessä asiassa? Kyllä pienliikkeissä saa autoja ajella, vertailla, kysellä kaikkea autosta maan ja taivaan väliltä siinä missä isommassakin puljussa.
Lähtökohtaisestihan pienessä liikkeessä hinta on jo alkuunsakin edullisempi, kuin vastaava tuote isossa liikkeessä. Helppo siinä on vertailuttaa ja kilpailla, kun hinnat ovat kohdallaan.
Väittäisinpä vielä, että pienen liikkeen edustaja (yleensä omistaja itse) tietää myynnissä olevista (siis ihka oikealla omalla rahalla sisäänostetuista) enemmän, kuin ison liikkeen edustaja, joka voi olla yksi kymmenestä vaihtoautoja myyvistä myyntimiehistä (kun on pakko myydä käytettyjäkin siinä uusien luovuttelun lomassa) ja ei vois vähempää kiinnostaa viiden-tonnin-ropposen myynti.
Yrittäjää/pienliikkeen myyjää kiinnostaa myös halvemman auton kauppa ihan eri tavalla.
Kokeile vaikka.
- Totuus on täällä
Katso melkein mikä tahansa auto ja klikkaa Samanmalliset.
www.nettiauto.com
Viiden halvimman joukossa on yleensä kolme tai neljä liikkeen autoa.- ei ole
Kymmenen halvimman joukossa on ehkä yksi liikkeiden auto 3-4 vuotiaissa. Vanhoista romuista on ihan turha asiaa tarkistella.
- Tarkkana
Kätevä ominaisuus, mutta esim. vuosien 2001-2003 sisään osuu monesti myös korimallien muutoksia, jolloin vertailu ei ole niin hyvä. Jopa samana vuonna rekisteröidyissä autoissa on usein eri korimalli, kun alkuvuodesta on tullut vanhaa mallia ja loppuvuodesta jo uusi malli.
- Kannattaako ostaa?
Ajattelin tarjota 12000 euroa.
www.nettiauto.com/audi/a4/4065412 - osta pois
on niin halpa että ei kannata edes tinkiä.
- Höpsistä!
Yhdeksän tonnin peli.
- Ari Job myyjänä?
Neljän ihmisen kuolemaan myöhään viime tiistaina Pohjois-Karjalassa, Tohmajärven Värtsilässä johtaneen onnettomuuden turma-auto oli varsinainen kiertopalkinto ja mahdollinen teknisten vikojen kokoelma.
Turma-autolla oli jo kolmas omistaja vajaan viikon sisään hetkellä, jolloin onnettomuus tapahtui ja auto ajautui sivuluisussa päin omaa kaistaansa kulkenutta Mersua.
Turma-auto oli kesäkuun viimeisenä päivänä netissä myynnissä. Silloin sitä kauppasi auton kuukausia omistanut liperiläinen nainen, joka kertoi myynti-ilmoituksessaan avoimesti, että auton "etupää ravisti pahasti" ja siksi hän teknisesti taitamattomana myi autoa pois.
Auton osti naiselta mies, joka miltei välittömästä alkoi kaupitella samaa autoa "hyvänä autona, jolla oli katsastusta voimassa marraskuulle". Uusi myyjä ei kertonut auton etupään vioista mitään mahdollisille ostajille netin uudessa myynti-ilmoituksessa.
Mies ei halunnut selittää Iltalehdelle, miksi hän ei kertonut ostajille mitään tiedossaan olleista turma-auton ohjauksen vioista.
Hän kertoi kuitenkin, että oli myynyt auton edelleen vain kaksi päivää ennen kohtalokasta onnettomuutta miehelle, joka oli yksi turmassa kuolleista.
Onnettomuudessa, jossa kolme miestä ja yksi nainen kuolivat, turma-auto ajautui vastaantulevan liikenteen kaistalle.
Iltalehti- Otan osaa
Mutta olet tainut lainata tekstiä hiukan valikoivasti. Alkuperäisen jutun mukaan mies oli kaupannut autoa hyvänä metsäautona, jossa on katsastus vielä voimassa ja se mitä tuli tuohon onnettomuuteen, niin lehtitietojen mukaan kuljettajahan taisi olla 2,9 promillen humalassa....
- Jobbari = rikollinen
Oleellista oli se, että edellinen omistaja kertoi ilmoituksesaan avoimesti, että auton ohjauksessa oli pahasti vikaa.
Jobbari sen sijaan ei kertonut asiaa ostajille lainkaan, ja vähintäänkin osaltaan sen takia auton jobbarilta ostanut mies ja kolme muuta ihmistä ovat nyt kuolleita.
Jobbari pitäisi saattaa syytteeseen kuolemantuottamuksesta. - Ari Job linnaan
Rahankiilto silmissä myydään hengenvaarallisia autoja hyväkuntoisina!
- Näin se on
Loppupeleissä liikkeestä ostettu auto tulee melkein aina halvemmaksi. Yksityinen voi kusettaa niin paljon kuin kehtaa ilman jälkiseuraamuksia, mutta liike ei voi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1876698- 352403
- 1872139
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101413Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1181393- 731097
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241057Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,301035Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty44961Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke13936