Mielipiteitä, kiitos? :)

Olemme miehen kanssa olleet avoliitossa nyt 7 vuotta. Menimme kihloihin kun olin 17-vuotias. Suhde on muuten ihan mallillaan, mutta minua vaivaa romantiikan sekä intohimon puute, en tiedä enää toisaalta mitä haluan, ollako yksin vai hänen kanssaan. Minusta on kurjaa, kun mies ei tunnu ajattelevan minua tai tunteitani enää juuri lainkaan, seksi kyllä kelpaa mutta siinä se onkin.. Mies ei tee mitään romanttista, ei onnitellut valmistumistani, ei yllätä kivoilla lahjoilla, sano mitään kaunista.. En ole oikestaan koskaan tuntenut sellaista lujaa fyysistä halua häntä kohtaan, mutta seksi on ollut ihan hyvää ja mies on kuitenkin myös hyvä. Toki aina ei voi olla sähköä, mutta olisi mukavaa kokea sellaista edes joskus.. Jos olemme viettäneet kihlajaispäivää, niin on syöty kotona kiinalaista ja katottu telkkua, ehkä saunottu ja hierottu.. Tai sit kun käyty hotellissa, niin ollut pakko hakea miehelle hamppari keskellä yötä porealtaan jälkeen hiukset jäässä ja sit nukkua vaan, ilman että miehellä edes seisoi alkoholin takia varmaan.. Kaipaisin sitä, että mies edes joskus ajattelisi minua ja toisi vaikkapa suklaalevyn ihan muuten vain, osoittaisi edes että on ajatellut.. Tai sitä, että voisi edes joskus sanoa jotain kaunista, niin kuin nuorena. Olen jotenkin niin pettynyt miehen käytökseen, etten tiedä jaksanko enää edes yrittää. Onko myös outoa haluta kokea kunnon intohimoa, sellaista sähköä..? En tiedä miten pystyisin nauttimaan loppuelämäni seksistä jossa sitä ei ole..

Onko kellään ollut samanlaista ja miten asiat on menneet? Ei varmasti täydellistä miestä olekaan, eikä tarvitse, mutta minusta ei pitäisi olla liikaa vaadittu, että on edes normiälyinen, empaattinen, luotettava, ajattelevainen ja joka haluaa minua kympillä.. Olen joskus hieman katunut nuorella iällä kihlautumistakin, sillä se oli lähinnä hetken mielijohde, eikä sormuskaan ole mieleinen enää.. Pelkään että ero tulee, ja tuntuu typerälle olla sata vuotta kihloissa tai erota pitkän taistelun jälkeen..