Olen puoli vuotta seurustellut nuoren miehen kanssa, jolla on entisestä suhteesta "kasvattilapsi". Ei siis biologinen. Miehen exä on ailahteleva, raivokohtauksia saava ja itsekeskeinen. Hän on itse pettänyt miestä useasti ja he erosivat pari vuotta sitten, naisen tultua toistamiseen raskaaksi toiselle miehelle.Mies oli siis jo kauan ollut sinkkuna, kun tapasimme. Minun ilmestyttyäni kuvioihin exä "tajusi" haluavanssa miehen takaisin ja on sairaalloisen mustasukkainen. Hänen on vaikea hyväksyä että miehellä olisikin joku toinen. Mies haluaa edelleen hoitaa joka toinen viikonloppu toista naisen lapsista. Yleensä tapaamiset perutaan, kun nainen suuttuu esimerkiksi siitä, että olemme menossa rannalle tai että ylipäänsä olen olemassa. Lapsella ei täten ole mitään säännöllistä turvaa tavata ei-biologinen isä, jolla ei ole lapsen suhteen oikeuksia. Ex onkin keksinyt voivansa kiristää miestä mm. uhkailemalla, ettei tämä enää ikinä tapaa "lastaan", ellei eroa minusta. Lasta käytetään puhtaasti pelinappulana, ja mikäli exän on päästävä baariin, on meidän pakko suosuta hoitamaan lasta silloin. Ex-tyttöystävä on myös lähettänyt minulle todella lapsellisia haukkumakirjeitä fb:ssa, joten estin postin häneltä. En ole vastannu näihin kirjeisiin. Hän on jatkuvasti mieheen yhteydessä. oli asiaa tai ei. Useimmiten hän tahtoo vain huomiota ja tapella.
Tilanne on mielestäni stressaava ja typerä. Olen pyytänyt ettei mies olisi yhteydessä naiseen enmmän kuin lapsen takia on pakko, mutta usein esim. lapsen haku tai palauttaminen venyy monta tuntia kestäväksi tilanteeksi, eikä mies edes ilmoita jos myöhästyy minun tapaamisestani. Millainen yhteydenpito on kohtuullista ja pitäisikö minun vain häipyä? Mies väittää ettei ole kiinnostunut exästään.
Mikä on oikein?
7
206
Vastaukset
- Mitä tahdot
No eipä se taatusti olekaan kiinnostunut exästään, ellei ole itsekin sekopää ja masokisti. Mutta sehän se sun ainoa huoles oli. Mikä on jotenkin... Pettymys.
Miten niin?
No, kyselet et onko yhteyden pito kohtuuullista, ja pitäskö sun häipyä ja lopussa paljastuu miksi. "Mies väittää ettei ole kiinnostunut exästään."
Mä koko ajan odotin, että okei, sä kysyt, miten sitä lasta voisi auttaa, voisiko mies hakea huoltajuutta vaikkei ole biologinen isä, tai miten asioista voisi keskustella, voisiko pyytää lasten suojelua apuun... Mutta ei. Sä oletkin oikeasti vaan itsekeskeisesti, lapsellisesti mustasukkainen, kun joku sekopää ämmä käyttää lapsiaan hyväksi, pahoinpitelee näitä henkisesti, ja kun tosiaan, lapsella ei ole säännöllistä turvaa varmaan mihinkään narsisti-äidin kanssa. Mutta siis, ei, kun sä olitkin vaan kiinnostunut itsestäsi.
No, älä sure, kyllä sitä melaa mekkoon riittää sullekin! Voithan sä aina häipyä, jos löytys vaikka parempi, annat kokeeks eka vähän, niin ei tartte sikaa säkissä ostaa. Onhan se yks helvet*i kun joku idiootti yrittää pitää lapsen puolia, kun vois tavata sinutkin. Joo, totta, sullehan sitä aikaa ei varmaan muuten riitä joopa joo... Aina se rakkaus ei vaan riitä. Joo...
Mitä jos vaikka opettelisit kasvamaan vähän, kun säkin kuitenkin olet jo 23-24-vuotias ja sillon pitäs kyllä olla jo aikuinen nainen eikä mikään itsekeskeinen, keskustelutaidoton pissistytteli. Pitäisi osata jo sopia sitten omat tapaamiset fiksummille päiville kun just sille lapsen haku-päivälle, kuunnella sitä miestä oikeesti, mitä se sitten itse tilanteesta sanoo, ottaa just noista vaihtoehdoista yhdessä selvää, jos lasten suojelun kannalta se on niin hyvä ja hieman jo huolehtia muistakin kuin itsestään. Tostakin tilanteesta sä lopulta keksit vaan oman navan tuijottamisen, että naikohan se mies sen hullun kanssa: no eipä voi tietää ja jos ajatusmaailma on noin omaan napaan suunnattu, et sinäkään sitä vaistoa.
23-24-vuotiaan pitää olla jo aikuinen nainen.
Tilanteessa on miljoona tapaa hoitaa se paremmin, kaikkien kannalta.
Ensimmäisenä, voitte aloittaa keskustelusta miehesi kanssa, miten te yhdessä voisitte hoitaa tilannetta, ja parisuhdettanne, niin että se soljuisi paremmin.
Tilanne stressaa sitä enemmän mitä lapsellisempi ja itsekeskeisempi sinä olet, kuten huomaat siitä narsisti-muijasta: ei sekään ihan rento ole. Mustasukkaisuus, itsekeskeisyys, kateus ja siihen yhdistettynä typeryys ja lapsellisuus vievät ilon elämästä. Niin se on vienyt silläkin ja se muija toimii ääriesimerkkinä teille siitä, miten pas-kaa omasta elämästään voi tehdä.
Riippuu siis oikeastaan mitä tahdot. Lähde, jos kerran suhteessa ei ole mitään syytä jäädä etkä oikeasti ole valmis mitään oikeaa rakentamaan. - ssaaaa
Uskon että mies ei ole kiinnostunut exästään. Todella surullista että lasta käytetään ihmissuhteissa pelinappuloina. Ja surullista että lapsella olisi miesmalli elämässään,mutta sitä ei suoda täysillä edellytyksillä. Tässä kohtaan mies tekee hienon eleen,kun "tarjoutuu" olemaan isä ei biologiselle lapselle.
Selvästi tilanteessa on kyse exän mustasukkaisuudesta. Mutta minkälainen äiti laittaa omat tarpeensa lapsen tarpeen edellä? Voin vaan kysyä.
Uskon että tilanne on stressaava ja typerä. Mutta itse en kokisi tilannetta niin että miehestä pitäisi tämän takia erota. Kyllä tälle naiselle pitää selvästi osoittaa ja tehdä selväksi että hän on ex ja sinä olet nykyinen. Jos haluaa että hoidatte lasta niin hänen on hyväksyttävä tämä tilanne. Mieshän ei ole mielestäni mitään tehnyt,miksi sinun pitäisi hänestä erota. Ymmärrän ettei ilmoita myöhästymisestä. Jos nainen on noin mustasukkainen niin uskon että mies yrittää tilanteesta päästä ilman suurempia draamoja.
Onko mies tehnyt selväksi että nainen on ex eikä heille tule enää mitään? Pienikin mahdollisuuden vinkki voi antaa aihetta mustasukkaisuuteen. - 29
Sinulla on siis sellainen harhakuva, että lapsen biologisella isällä olisi jotenkin enemmän oikeuksia. Tiedoksesi: ei ole.
Lapsentapaamisoikeus on lainmukaisesti lapsen oikeus eikä vanhemman.
En ole nähnyt poikaani kuuteen vuoteen, tytärtäni neljään vuoteen. Enkä ole ainoa. Meitä on paljon. Kuntien sosiaaliviranomaiset ovat liki poikkeuksetta naisia eivätkä korvaansa miehen vaatimuksille lotkauta. Syy kun on aina miehen. - gkhj
Todella vaikea tilanne, sen tiedät sanomattakin.
Onko mies yrittänyt laittaa ns kovaa kovaa vastaan? Onko sanonut, että jossei raivoaminen ja uhkailu lopu, hän ei voi jatkaa lapsen tapaamista? Sillä tilannen näyttää olevan se, että mitä enemmän lapsen äidille annetaan periksi, sitä enemmän tämä keksii vaatia. Itsekäs ihminen kun on, haluaa koko homman pyörivän itsensä ympärillä ja vähät välittää lapsen edusta. Nainen venyttää hakua ja palauttamista, koska tietää sen kiristävän pinnaasi ja toivoo, että yksi kaunis kerta häviät takavasemalle jättäen pelikentän yksin hänelle.
Älä anna periksi! Olet mitä ilmeisemmin löytänyt todella hyvän miehen - kuka tahansa ei suostuisi tuollaiseen rumbaan, kun ei kyseessä ole edes biologinen lapsi! Pitäkää yhtä, puhaltakaa yhteiseen hiileen ja näyttäkää naiselle "närhen munat" eli että teitä ei pienet heilauta (vaikka sisimmässi kihisit raivosta). Tallaisille ihmiselle pahinta, mitä voi tapahtua on se, ettei heidän mesoamisistaan välitetä. Kannusta ja tue miestäsi tässä aika erikoisessa isyydessä ja jatka sen näyttämistä, että olet tosissasi "porukassa mukana". Olet fiksu ja ajattelevainen ihminen, kun et ole lähtenyt mukaan sotaan, vaan pysyt mahd mukaan sivussa. Uskalla luottaa mieheesi, sinut hän haluaa eikä tuota exäänsä :) - xym
Sinä ja hyvä, kärsivällinen miehesi: ottakaa yhdessä selvä narsistisesti persoonallisuushäiriöisen henkilön ominaisuuksista ja tavasta, jolla tällaista tulee käsitellä. Esim. on virhe mieheltä antautua jatkuviin puhelinkeskusteluihin. Lasta koskevat asialliset puhelut sallittakoon, muulloin on suljettava, vaikkapa "lyömällä luuri korvalle" jos/kun kohtelias sana ei mene perille. Myöskään miehellä ei ole oikeutta/velvollisuutta selostella eksälle minne te kaksi olette menossa, ei välttämättä edes sitä oletko mukana kuvioissa vai ei. "Tämä asia ei kuulu sinulle" pitäisi riittää vastaukseksi. Nykyään on olemassa paljon hyvää kirjallisuutta narsismista, käväisepä kirjakaupassa tai kirjastossa, esim. klassikko "Naamiona terve mieli".
Miehesi mahdollinen taipumus läheisriippuvuuteen on myös hyvä keskustella. Siis osaako hän itse terveesti pitää omat rajansa suhteessa eksään. Kiltteydellä on rajansa, joskus se muuttuu kiroukseksi itsellekin. - seahorse87
Kiitos mielipiteistä!
En tarkoittanut että me peruisimme lapsen vuoron olla "isän" luona ja menisimme mieluummin rannalle, vaan että muulloin kuin lasta hoitaessa jos ex kuulee menoistamme, hän suuttuu ja sanoo ettei mies koskaan hänen kanssaan käynyt missään. Ja vihoissaan käskee unohtamaan koko tilaisuuden tavata lasta.
Ensimmäiselle vastaajalle tiedoksi että lasten suojeluun liittyviä neuvoja kysyn vain viranomaisilta, en suomi24:sen keskustelupalstalta. - r4h456h45
Tuon sekopää exän tarkoitus on saada sinut miettimään sitä että onkohan mies kiinnostunut tuosta exästä. Se että edes pohdit asiaa osoittaa että ex on päässyt jonkin verran tavoitteeseensa. Vaikka kirjoituksesi on lyhyt, siitä huolimatta tuollaisesta voisi melkein suoralta kädeltä sanoa että miehesi ei tosiaankaan ole kiinnostunut exästään, ainoastaan siitä että saa tavata tuota lasta.
Nimimerkki xym puhui asiaa. Narsismi diagnoosia tai persoonallisuushäiriö diagnoosia ei tietenkään voi tehdä muutaman lauseen perusteella vaan tuon diagnoosin tekee ammattilainen, mutta kyllä alan kirjallisisuus auttaa ihan varmasti hahmottamaan tilanteita. On mahdollista että ko. henkilöll on narsistisia persoonallisuushäiriöisiä piirteitä ja tietenkin on mahdollista että on ihan narsisti tai persoonallisuushäiriöinen mutta alan kirjallisuus varmaan auttaa sinua hahmottamaan tilannetta. Tai tuo että mies on liian kiltti, kun puhuu vaikka liian kauan puhelimessa exän kanssa. En ehkä näe sitä läheisriippuvana ja ymmärrän että ex kiristää asialla, jos puhuu liian vähän aikaa niin sitten voi kiristää sillä että sitten ei nähdä lasta.
Jokatapauksessa exän tarkoitus on saada ote teistä ja hän näyttää onnistuneensa siinä. Vaikea tilanne kaikenkaikkiaan. Minä ehkä yrittäisin puhua järkeä tuolle exälle jos olisin miehesi tai sinun housuissa, siis yrittää selittää asiaa lapsen kannalta. Uskon myös että tuollaisten päähän ei välttämättä ole kauhean helppo järkeä takoa. Että jos todella asia on niin että kyseiselle naiselle lapsen tarpeet ovat vähemmän tärkeitä kuin hänen omat tarpeensa.
Jaksamisia. Mies kuulostaa hyvältä mieheltä sen perusteella että haluaa oll a yhteyksissä tuohon lapseen. Kaikki miehet eivät ole noin hyviä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904