minulla on ollut seksijuttuja

entä sitten ?

enkä kadu niitä. Miksi ihmeessä minun pitäisi katua ?

Olen kaikki tekemiseni käynyt läpi, enkä ole keksinyt mitään syytä pitää seksiä jotenkin vääränä. En ole tekemisilläni vahingoittanut ketään (esimerkiksi pettänyt tai pakottanut ketään mihinkään tai esimerkiksi levittänyt tauteja tai tullut raskaaksi).

Olisihan se tietysti hienoa olla seksisuhteessa sen rakastamansa miehen kanssa, mutta koska minuun rakastuneet ja itsekin rakastamani miehet ovat äärimmäisen harvinaisia, niin turha sitä rakkautta on odottaa, kun ei sitä kuitenkaan löydy.

13

122

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jtthg

      Tosi kiva tarina.

    • 4555666777999

      Ja taas tätä paskaa. Käsität koko asian väärin ja mitä ilmeisemmin haluatkin käsittää sen väärin, kun et millään haluaisi nähädä todellisuutta.
      Niin monelle miehelle on naisessa turn-off se jos nainen on pyörinyt muiden miesten käytettävänä ja sitä kautta ollut heidän edukseen silloin kun kauneimmillaan naisena on ollut ja sitten tullut kelpaamattomaksi näille nussijoilleen jotka ovat vaihtaneet kauneempaan. Erityisesti näin silloin jos miehellä itsellään ei ole ollut vastaavasti naista kätettävänään silloin kun se hänelle tarpeen olisi ollut ja siitä hänelle etua olisi ollut.
      Kun osa miehistä näin mennen jää väistämättä kokonaan vaille itselleen sopivaa naista niin he sitten kritisoivat naisten tällaista käyttäytymistä. Tosin ei heille itselleen välttämättä enää mitään hyötyä tästä ole, ja se missä nämä heille jo turn-off-naiset pyörivät ja nussivat tai ovat nussimatta ei ole enää mikään merkittävä asia.

      • ap.

        Ei koske minua. En nimittäin ollut mikään haluttu seurustelukumppani silloinkaan, kun olin vielä neitsyt (ja tietääkseni myös normaalipainoinen ja naamaltanikin ihan siedettävän näköinen). Jostain syystä vaan en kuitenkaan kelvannut kenellekään parisuhteeseen silloinkaan.

        Siis tokihan sitä surisi, jos oikeasti olisi menettänyt joukon mahdollisia aviomiesehdokkaita tekemistensä vuoksi, mutta kun ei niitä ollut aiemminkaan, niin ei tässä mikään ole muuttunut


      • Naisasialooseri.
        ap. kirjoitti:

        Ei koske minua. En nimittäin ollut mikään haluttu seurustelukumppani silloinkaan, kun olin vielä neitsyt (ja tietääkseni myös normaalipainoinen ja naamaltanikin ihan siedettävän näköinen). Jostain syystä vaan en kuitenkaan kelvannut kenellekään parisuhteeseen silloinkaan.

        Siis tokihan sitä surisi, jos oikeasti olisi menettänyt joukon mahdollisia aviomiesehdokkaita tekemistensä vuoksi, mutta kun ei niitä ollut aiemminkaan, niin ei tässä mikään ole muuttunut

        Samalla logiikalla ATM saa olla katkera naistenvihaaja koska ennen sellaiseksi alkamistakaan hän ei mikään haluttu seurustelu saatika seksikumppani ole ollut.


      • ap.
        Naisasialooseri. kirjoitti:

        Samalla logiikalla ATM saa olla katkera naistenvihaaja koska ennen sellaiseksi alkamistakaan hän ei mikään haluttu seurustelu saatika seksikumppani ole ollut.

        Tällä logiikalla minun pitäisi sitten varmaankin olla tai ryhtyä miestenvihaajaksi, kun miehet eivät koskaan ole halunneet seurustella kanssani


      • Naisasialooseri.
        ap. kirjoitti:

        Tällä logiikalla minun pitäisi sitten varmaankin olla tai ryhtyä miestenvihaajaksi, kun miehet eivät koskaan ole halunneet seurustella kanssani

        Olet saanut seksiä miehiltä eli ei ole oikeutta vihata.


    • FF

      Miksi sitä pitäisikään katua, että on nauttinut seksuaalisuudestaan ja toteuttanut sitä? Raskauden riski on aina olemassa, vaikka ehkäisystä huolehdittaisiin, mutta hyvällä huolenpidolla se on äärimmäisen pieni. Sama koskee tauteja. Yhtä lailla on riski ylittää tie käydessään kaupassa. Kahden vapaan aikuisen välinen seksi ei ole pois keltään ja tarkoitan tätä kirjaimellisesti. Vain tällä omituisella palstalla on kummallinen näkemys "käytetyistä naisista", joiden kanssa "kunnon mies" ei sen jälkeen enää halua olla. No haloo, kuinka moni meistä naisista olisi muutenkaan kiinnostunut "kunnon miehistä", joilla on noin kieroutunut ajatusmaailma?!

      Nautitaan elämästä ja seksuaalisuudesta.

    • mies..

      Ei oo reilua, että naiset saa helposti seksijuttuja mutta miehet ei.

      • Tasa-arvosta

        ei ole tietoakaan!


      • FF

        Kenen kanssa me naiset sitten seksiä harrastamme? Kyllä joka kerta mieskin saa kun nainen harrastaa heteroseksiä.

        (Mutta tähän tulee tietysti taas kuinka 20 % miehistä panee ja 80 % ei, hohhoijaa)


      • ei näin
        Tasa-arvosta kirjoitti:

        ei ole tietoakaan!

        Se kuvastaa hyvin nykyistä "tasa-arvoa" että joku ruma, pyörätuolissa istuva kehari nainen saa helpommin seksiseuraa kuin itsestään huolta pitävä normaali mies.


      • ei näin
        ei näin kirjoitti:

        Se kuvastaa hyvin nykyistä "tasa-arvoa" että joku ruma, pyörätuolissa istuva kehari nainen saa helpommin seksiseuraa kuin itsestään huolta pitävä normaali mies.

        Ja tuo on muuten tosi juttu. Alastonsuomesta bongasin tuollaisen naisen, joka etsii seksi seuraa ja kuvien perusteella hänellä on sitä ollut.


    • 8

      Eihän tuossa mitään väärää ole, joten ei ole katumistakaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe