Kemijärveläiset ovat tunnetusti kateellisia ja valittavat vähän joka asiasta, useimmiten myös vastustavat kaikkea vähänkin uutta.
Unohdetaan nyt hetkeksi kaikki valituksen aiheet ja annetaan mielikuvituksen lentää. Unohdetaan myös rajoitukset ja kaikki muut negatiiviset asiat.
Mitä kauppoja, harrastuspaikkoja, toimintoja, asioita yms. haluaisit Kemijärvelle? Miten kaupungista saisi mielenkiintoisemman jonka vuoksi jaksaisit asua täällä tai muuttaa tänne? Millä asioilla tänne saataisiin vedettyä esim. shoppailijoita Rovaniemeltä? Minkä vuoksi Kemijärvelle edes kannattaisi tulla?
Älkää luetelko olemassa olevia asioita (Taivaan tulia, Kuvanveistoviikkoa, Yukigassenia, Giantia, uimahalllia, liikuntahallia jne.) vaan keksikää jotain uutta. Älkää miettikö voiko ideasi menestyä vaan listaa kaikki utopistisimmatkin ideat.
Tässä esimerkiksi listaa omista ideoistani:
* Vaatekauppa: laadukkaita mutta edullisia vaatteita vähän isommallekin, jotain vähän erikoisempaa kuin mitä löytyy Seppälästä, Asusteelta tai Tampereen Säästö-Texistä. Persoonallisia tuotteita jonka vuoksi erottuisi massasta.
* Viihdekauppa/Divari: myynnissä uusia ja käytettyjä elokuvia, musiikkia, kirjallisuutta ja viihteeseen liittyviä oheistuotteita. Ei mitään kirpputorityylistä toimintaa, vaan yritys joka olisi erikoistunut tietylle alueelle ja itse hankkisi tuotteensa ja myisi niitä eteenpäin. Olisivat tuotteet sitten uusia tai käytettyjä, ne olisivat ainakin laadukkaita.
* "Tuurin kyläkauppa": Eli suuri ostoskeskus josta Kemijärvi tunnettaisiin ja jonka vuoksi ihmiset tulisivat ulkopaikkakunnilta ostoksille.
* Sisustustarvikekauppa: Kaikkea pientä krääsää yhdessä paikassa. Ei mitään perinteisiä tuotteita vaan ehkä jopa jotain erikoista tuontitavaraa ulkomailtakin. Miksi ei myös paikallisia erikoisuuksiakin...
* Harrastetyöpaja: Paikka jossa voisi kokoontua muiden kanssa askartelun, käsitöiden yms. kanssa. Tuotteita voisi esimerkiksi laittaa myös esille tai myyntiin. Hauskaa yhdessäoloa toisten kanssa.
* Lapsiparkki/kahvila: Lapset leikkimään valvottuun pallomereen tai pomppulinnaan ja vanhemmat rentoutumaan hetkeksi muiden kanssatoverien kanssa kahvikupin ja pullan ääreen.
No niin, antaa tulla ideoita!
Mitä toivoisit Kemijärvelle?
58
861
Vastaukset
- näin se menee
Joopasejoo, itse aloitit haukkumalla kemppalaiset ensinmäisenä! Oletko ajatellut ketä ne kemppalaiset on? muualta tulleita! Naapureissani on kaikki muualta tulleita, ainoastaan minä olen kantakemppalainen. Samoja asioita on esitetty muutaman kerran eri keskusteluissa. Ei mitään uutta. On toivottu uusia liikkeitä marimekosta lähtien. On toivottu esim Koivupekkaan kahvinurkkaa, on toivottu lapsille ja varsinkin nuorille kunnon tapaamis/kohtaamis tiloja. yms vaan samat 4-kauppaa joissa on vaan eioota. Keski-iän ikäisille ei talven aikana etes minkäänlaista tanssi iltaan. Pitää mennä kaljakuppilaan ja se ei kiinnosta tanssivaa porukkaa. Erikoisliikkeitä tarvitaan ei tarvi roihin mennä vaate/kenkä, matto, lahjatavaroiden ostoon. Roissa on valikoimaa. Sieltähän venakotkin käy tavaransa, täällä vain ruokaostoksilla.
- ei mene
Ja peruspessimisti Kemijärveläinen vastasi ensimmäisenä, ei se kannata...
- AlixB
Argggh!
Juuri tuon vuoksi laitoinkin "vihjeeksi" että unohdetaan rajoitukset ja negatiiviset asiat ja heti ensimmäiseksi aletaan luettelemaan miksi mikään ei kannata.
Miksi turhaan tehdä mitään kemijärveläisten hyväksi: ei se kannata. Miksi haaveilla jostain paremmasta: ei se kannata. Miksi rakentaa parempaa tulevaisuutta lapsille ja lapsenlapsille: ei se kannata. Miksi yrittää parantaa Kemijärven elintasoa: ei se kannata. Eihän täällä enää muutaman vuoden päästä asu muita kun muutama vanha mummo ja pappa sekä tuhat poroa. Mikään ei kuitenkaan kannata! Juuri tällainen on peruskemijärveläinen: vastarannan kiiski joka heti löytää asiasta kuin asiasta mieluiten kymmenen negatiivista asiaa kuin yhden positiivisen.
Olen itse syntynyt ja koko elämäni Kemijärvellä asunut joten uskon tietäväni ja tuntevani kemijärveläisten perusluonteen: kadehditaan toisia ja mistään ei haeta positiivisia puolia.
Ymmärrän kyllä että jos elämä potkii perseelle niin ei haluta tehdä muuta kun istua neljän seinän sisällä ja valittaa elämän kohtaloa. Juuri tuon vuoksi Kemijärvellä ei saada mitään positiivista aikaiseksi.
Sori, oli pakko saada tuo sanottua... Tiesin jo heti ensimmäistä viestiä kirjoittaessani mitä mieltä paikalliset ovat Kemijärven tilanteesta mutta tyhmä kun olin, ajattelin että kyllä jollakulla on vielä taito esittää positiivisia, uusia ideoita. Ei niiden tarvitse olla toteuttamiskelpoisia, kunhan edes hetkeksi unohtaisitte peruskemijärveläisen luonteen ja loisitte mielessänne haaveiden Kemijärven.
No niin, alkakaahan ideoida...- LIIMAPUUPÄÄPALAKKI
Tänne kauniin Kemijärven seudulle sopisi hyvin yksi tuottava sellutehdas, vaikkapa biosellua tuottava. Tuottavan sellutehtaan kykeen tarvitaan parikin konepajaa jotka voisivat tuottaa palveluita myös lähiseuduille tulevillekaivoksille.
Myös sähkö-/automaatiopalveluja tuottavia yrityksiä sellutehtaan kupeelle tarvittaisiin jotka samalla tuottaisivat myös palveluja kaivoksille.
Tässä kohtaa ei sovi unohtaa ruokahuoltoa, nälkäiset selluntekijät, konepajojen ja sähkö-/automaatiopajojen työntekijät tarvitsevat reilusti Lapin Ukon keittoa pysyäkseen vireessä.
Siinä yhdessä touhutessa syntyy aina vähän sotkua joten siivouspalveluita tuottavia yrityksiä tarvittaisiin lisää. Myöskin kuljetusyrittäjiä eri yritykset tarvitsevat.
Tällä reseptillä alkaa väkiluku taas kasvaa, verotuloja saadaan kunnalle, kunta voi tuottaa lisää palveluita kuntalaisille ja niinpä kuntaankin täytyy palkata väkeä lisää. Näin se Kemppa saadan taas uuteen nousuun!
- Uusia ideoita
Pitäs saada se vihreä kateuskeskus,jossa voidaan miettiä ja istuskella ja kadehtia!
Sisäänpääsymaksu Kateuskeskukseen ja turistitkin voisivat piipahtaa ja tukea sitä pääsymaksuillaan. - 1824
No 25000 ihmistä lisää niin vois harkita muuttamista mutta ei nyt kun väki vähenee.
- salla......
Liittämistä sallan kuntaan!
- peraperä
Eikös RAY vois rakentaa Kemijärvelle jonnekki keskelle mettää samanlaisen kasinon ku Helsingin Grand Casino? Kasinon tuottohan menee joka tapauksessa hyväntekeväisyyteen joten eikös ne vois tukea Lappiakin tuollasella Kasino-suunnitelmalla. Saatas Kemijärvelle ainakin turisteja ympäri pitäjää... varmaan tulokkaita olis naapurimaistakin. Tosin pitäs saada jotain muutakin nähtävää kun Kemijärven tarjonta on muuten niin köyhää. Ei taitais turistien rahat jäädä Kemijärvelle jos pelkästään veisivät rahat kasinoon.
- Lockie Leonard
Toivon, että pöyliönperään asennettaisiin sellainen aaltokone(vawemachine). Sillä tehtäisiin ISOJA aaltoja niinkuin kylpylöissä. Sitten surffattaisiin laudoilla niissä jättiaalloissa uimarannan seutuvilla. Täällä kemijärvellä ei ole kunnon surffauspaikkaa missään. Rovaniemelle täytyy mennä surffaamaan, mutta saahan sieltä kyllä tuotua samalla maidot ja potut marketista tullessa. Säästää pari centtiä siinäkin.
- MeriMoni
Toivon paikkaa jossa voisi pelata värikuulapeliä eli paintballia, hohtokeilahalli olis myös mukava.
- dooris.....
Kemijärvelle pitäisi saada kunnon yökerho aikuiseen makuun....
- Rautaysi....
Toivoisin, että Golf-rata hanke lähtisi uudelleen liikkeelle Kuumalammen ympäristöön. Olisi niin mukava päästä swingiä, draivia kokeilee..
- Ei kateellinen
Ei Kemijärvellä olla sen kateellisempia kuin missään muuallakaan Suomessa. Tuo väite on jo itsessään pessimistinen ja jos haluaa kysellä ideoita, kannattaa lopettaa tuo iänikuinen höpöttäminen Kemijärveläisten kateudesta. Pitää perustaa ideointiporukka, joka valittaisiin eri-ikäisistä ja -sukupuolisista henkilöistä. Siihen ei saisi valita päättäjiä eikä virkamiehiä, varsinkkaan elinkeinoasiamies Luomahoa (kehityksen jarru), vaan ihan tavallisia kaupunkilaisia. Heille annettaisiin paikka missä kokoontua, mahdollisesti pieni korvaus ideoinnista, ruoka päivittäin ja aikaa 2-3kk. Käyttöön myös tietokoneyhteydet. Jäsenmäärä olisi vaikka 10 henkilöä.
- jos se vaan
Miksi ei varsinkaan elinkeinomies Luoma-ahoa ? Sehän on kuulemma vasta itearikas. Lennokit lentää ,nuket nuokkuu. Kaikki ovat uutta jota muualla ei oo.
- olisipa herkkukauppa
Jos saataisiin sellainen herkkukauppa kuin Helsingin Stockmanin herkkuosasto on, siellä oli kaikki maailman ruokaherkut ja oli tiski josta sai ostaa pikkupurtavaa shampanjan kanssa.
- namutaivas
Miksei herkkukaupan kylkeen laitettaisi vielä Candylandia? Samanlaista namutaivasta kuin Haaparannallakin...?
- prumprum
Karting rata olis mahtava, vois poikosetki päästellä pahimmat höyryt radalla eikä kadulla.
- Kotseutu
Toivoisin Kemijärvelle ennakkoluulottomia,asioihin avoimen uteliaasti suhtautuvia asukkaita.Kaikki ajattelisivat myönteisesti omasta kotiseudustaan eivätkä myrkyttäisi omaa ja muiden mieltä.Ylpeänä esittelisivät läheisille kuinka saivat jälleen kerran hankittua kivoja juttuja ihan täältä meidän omalta paikkakunnalta.Rakentavasti ja kannustavasti osallistuisivat keskusteluihin jotka kehittävät kotiseutuamme ja laittavat yhteistuumin asiat rullaamaan.Kemijärvi =sen asukkaat.
- valinnanvaraa toivon
Ja jos olis paljon enämpi kauniita nuoria naisia, sellasia joilta saisi majavaa.
- mainontaa,mainontaa
Täältä puuttuupi rohkeita yrittäjijä. Jos täällä olisi liikkeitä joissa venakot kävisi ostoksilla niin heidän ei tarvis mennä roihin asti eikä meidän. Sokos onneksi yrittää, toivotaan, että saamme monipuolista tarjottavaa, kuin esim prisma roissa. Ei kylläkään Itäsuomalaiset esim Lappeenrannassa kovin tykkää venäporukasta, muut kuin kauppiaat. Sanovat ettei enää tunnu suomessa olevankaan. Aina on hyvät ja huonot puolet. Nuorilta, kempassa tarvii kysyä mitä he haluaisi. Lohelan Jorman tarvis aukaista päivälläkin hotellinsa! Lomalaiset ihmettelivät, kun ovet kiinni, vasta iltapäivällä auki. Olisivat kahvitelleen terassilla ja ihailleet luontoa.
- AlixB
Minäkin olen sitä mieltä että Kemijärvelle pitäisi perustaa jonkinlainen ideointiriihi joka uskaltaisi kerätä mitä hullumpia yritys- ja tapahtumaideoita ja katsoa mitä voisi toteuttaa. Tarvitaan paljon ideoita nuorilta sekä muualta muuttaneilta. Pitäisi olla rohkeutta, uskallusta ja mielikuvitusta.
Kasinoidea on myös mielenkiintoinen. Ehkä hankalasti toteutettava mutta ainakin suuruudenhullu idea. Tehtäisiin Kemijärvestä Suomen Las Vegas. =)
Karting ja hohtokeilailu kiinnostaisi myös. - hönökkeli
Kaikki hupaisia esityksiä, entä mistä asiakkaat? Koko kylässä ei ole kuin muutama hullu eläkeläinen ja kulkuyhteydet aivan olemattomat! Joten repikää siitä!!!
Aina haaveilla saa vaikka lottovoitosta, sekin on paljon realistisempi.- äly ja väläys
Toivossahan on hyvä elää...
Tais kuitenkin idea olla se että mitä Kemijärvelle vois tuoda että saisi turisteja ja miksei niitä tuhansia uusia asukkaitakin.
Miksei annettais ihmisten haaveilla, ehkä joku kaunis päivä joku kehtaa vielä toteuttaakin nuo epärealistiset älynväläykset... Ei taida Taivaan tulet enää kauan vetää ihmisiä joten olis aika jo alkaa keksiä valmiiksi jotain muuta. On ne ideat sitten kuinka mahdollisia tai mahdottomia tahansa, pitäis olla jotain varasuunnitelmaa...
Ensin pitää olla idea, sitten toteuttaa se, sen jälkeen tulee asiakkaat ja asukkaat, ehkä jossain välissä vois myös rakentaa niitä kulkuyhtyksiäkin...
- Juuret muualla
Kannattaisi jokaisen lukea ajatuksella nimimerkin "Kotseutu" ajatukset. Juuri näin tulisi kaikkien ajatella ja todella arvostaa omaa kotiseutuaan. Olen itse junantuoma, tosin asunut Kemijärvellä yli 30 vuotta - koko ajan kuitenkin ajatuksella "olen täällä töissä". Vasta pari vuotta sitten tajusin, että onko pakko täältä koskaan lähteäkään eli aloin ihan oikeasti viihtyä. Ei missään voi tehdä kilometrien kävelylenkkejä niin että koko ajan on järvimaisemaa.
Sitä paitsi kaikki vieraani ja sukulaiseni arvostavat Kemijärveä kovasti, yksi esimerkki, jonka kaikki tuovat esiin on se, miten autoilijat kunnioittavat jalankulkijaa. Sen olen toki itsekin huomannut.
Kannattaa suosia kotikaupungin tarjontaa, kyllä täältä saa sen mitä jokapäiväiseen elämään tarvitsee. - jyynä
punaisten lyhtyjenkatu ,yökerhoja, klubeja ,tanssikabaareja kaikkea missä voi ylimääräiset rahat törsätä .ei unohdeta romaaneja hekin tarvisevat kunnon kokotumistilat ym.ei muuta kuin toteuttamaan. nämä on niitä kaipaisin , ei tarvis tuolla kanarialla saakka käydä .nekin rahat jäisivät omaan kylään.
- jyynä
lisäisin toivomuslistaani .keki voisi ostaa pelaajat sm liigasta nousisimme vaudilla smliigaan näkisi täälläkin kunnon matseja eikä tommosta puulaaki pelejä ,kaupunki voisi rakentaa uuden jäähallin semmoisen 10000 paikkaisen. kyllä oulun pojillla kävis katteeks kun keki olis liigan kingi
- maisaliisa
Itse en näkisi sitä niin että täällä ei ole porukkaa, vaan kyllä sitä täällä on, mutta kun yrittäjien pitäisi ajatella se niin että heillä kilpailijat ei löydy täältä vaan rovaniemeltä. Hintakilpailut erityisliikkeissäkin täytyisi kilpailla rovaniemen kanssa, laittaa hinnat siihen kuntoon että ei ihmiset lähde rovaniemelle.
Lapsiperheille täytyisi saada jotain, yllätyin kun kävin viidakkoseikkailussa talvella liikuntahllilla, kemijärvellä todellakin on lapsiperheitä ja lapsia paljon mutta kun ei heille ole mitään tarjolla niin eihän heitä näekään, mutta kuten liikuntaseikkailu osoitti,he lähtevät kyllä liikkeelle kun toimintaa on. - 3-7_32
Miksettä muuta pois kun noin paljon löydätte puutetta.Teillä on jo monta hyvää syytä muuttaa isompaan kaupunkiin.
- maisaliisa
Ideariihi on hyvä idea, mutta täytyy muistaa se että vaikka niitä ideoita kehitellään niin ei kaupunki niitä pysty toteuttamaan, jos se olisikin niin helppoa niin olisihan näitä jo tehty. Täytyisi löytää yrittäjät näille ideoille.
Työttömiähän täällä piisaa, kaikki rohkeat nuoret (miksei vanhemmatkin) vaan ideoimaan omaa yritystä yrittäjä kursseille. Kemijärvellä alkaa 15.8 yrittäjäkoulutus joka jatkuu marraskuussa yrittäjätutkintona. Sinne vaan oman yritysidean kanssa sitä jalostamaan asiantuntioiden avustuksella.
Sokos on rakentamassa ja eikös koivupekkakin sitä suunnittele, joten isot yritykset uskoo kemijärveen ja sen kannattavuuteen, miksei me pienemmätkin?
Itse olen suunnitellut että laitan yritykseni kemijärvelle eikä minua pelota, minä uskon tähän paikkakuntaan ja näihin ihmisiin. Meitä uskovia tarvittaisiin vaan lisää niin kemijärvi nousee tuhkasta. - 12.71
maisaliisa sä olet oikeassa,usko suunnitelmiisi niin sä olet pian voittaja.
- sisar ja veli
Ihmisihän tulee tänne jos täällä on jokaiselle jotain. Ensin pitää olla tarjottavaa.
- BunzeE
Itse pidän Kemijärvestä kaupunkina juuri hiljaisuuden ja rauhallisuuden vuoksi. En kaipaa mitään hälinää ja hulinaa. Valitettava tosiasia on kuitenkin se että parin viime vuosikymmenen aikana Kemijärveltä on häipynyt tuhansia asukkaita syystä tai toisesta...
Opiskelemaan lähtevät nuoret eivät useimmin palaa takaisin koska suuremmissa kasvukeskuksissa on paremmat mahdollisuudet. Sama koskee myös lapsiperheitä jolloin yhden perheen muutto tarkoittaa usean nuoren lapsen tai aikuisen tappiota. Nuoret ikäluokat muuttuvat pikkuhiljaa häviävän pieniksi. Jäljelle jääneet ovat eläkeläisiä tai eläköityviä. Valitettavasti muuttaneiden tilalle ei saada houkuteltua samaa määrää uusia asukkaita.
Lapsiperheiden mahdollisuuksia tulisi parantaa jotta edes ne nykyiset tulevaisuuden tekijät saataisiin pidettyä paikkakunnalla.
Jotta Kemijärvi saisi houkuteltua lisää ihmisiä, ei tänne tarvita välttämättä suuria muutoksia mutta pintaremonttia voisi tehdä. Tuleva uusi S-Marketin liiketila ja KauppaPaikan mahdollinen laajennus ovat osoitus halusta sijoittaa Kemijärvelle. Uusia yrittäjä kaivataan kuitenkin lisää (suuri kiitos maisaliisalle, jos uskaltaa perustaa yrityksen) mutta myös vanhojen yritysten kohentaminen tulisi aloittaa. Jotta edes ne ohimenevät turistit saataisiin pysäytettyä Kemijärvelle, tulisi keskustaa jollain tavalla kohentaa ja ulkonäköä parantaa. Keskustan rakennusten ilmeen raikastus olisi enemmän kuin paikallaan. Kaikki pienetkin muutokset ovat tervetulleita. - ex kemppa
tarvii olla hyvä liike idea joka siellä tulee kannattamaan , yleensä paikalliset liikkeet pitävät hinnat samalla tasolla varsinkin kempassa ,koska ei ole kilpailijoita ,rovaniemi on sen verran kaukana ,ettei sinne vähäisen ostoksen vuoksi kannata lähteä .asun satakunnssa noin 40000asukkaan kaupungissa .täällä oli kaikilla silmälasi liikkeillä samat hinnat kun kysyin lasien hintaa joka liikkeessä noin 500 euroa noin 5vsitten tuli englantilainen liike se purki tuon monopolin .ostin tuosta liikkestä viikko sitten moniteholinsseillä silmälasit ja samoilla voimaksuuksilla aurikolasit hinta yhteensä 400 euroa. pari liikettä on lopettanut kolme jäljellä olevaa liikettä yrittää hyvillä tarjouksilla saada entiset asiakkaat saada takaisin .jouluna lähettävät jolukortteja ym.
- mäntypekkä
ei se kauppapaikka laajenna,remontoi entistä
- pumpum..
Kansainvälisen tason täyttävän ampumaradan.
- kangas456
kankaalle bubi ja kauppa sekä pikaruokapaikka, ei tarvi aina kylälle asti ajaa
- kannatti!!!
Hohhoijaa, tilasin postimyynnistä kengät, näin samat kengät näyteikkunassa, kempassa, 20e kalliimpana. Minulle on 20e rahaa!
- Tainamarja
"Miten kaupungista saisi mielenkiintoisemman jonka vuoksi jaksaisit asua täällä tai muuttaa tänne?"
Vähintään 50 000 ihmistä lisää, runsaasti työpaikkoja omalta alaltani, yliopisto tai korkeakoulu, lentokenttä. - :)
Alottaja: " Lapsiparkki/kahvila: Lapset leikkimään valvottuun pallomereen tai pomppulinnaan ja vanhemmat rentoutumaan hetkeksi muiden kanssatoverien kanssa kahvikupin ja pullan ääreen."
Tommonen oliski tosi kiva!
Lisäks olis kiva jos täällä järjestettäis jotain vauvauintia, perhekahvilat olis paremmin auki jotta siellä vois käydä... Ja jotain jumppa hommaa johon lapset vois ottaa mukaan jos ei lapsenvahtia...- :)
Eikä tuon musta välttämättä tarttis olla valvottu...Jos tilat olis semmoset lapsiystävälliset että vilkkaatkaan lapset onnistu siellä mitään hajottamaan niinku jossain tavis kahvilassa...
- ikuisestiKemppalaine
vauvani on kyllä päässyt käymään kemijärvellä vauvauinnissa. joko lie loppunut sekin mut ei siitä kyl kauan ole ku on käynyt.
- Lapponia*****
Paska paikka.Koulua kävin aikoinaan siellä ja päätin jotta ennemmin oman kylän työkkärissä kuin Kemijärvellä duunissa."Sisäänlämpiävää" sakkia..kauppojen kassoilla myyjät tylyjä, mannet hillui linja-autoasemalla..ikinä en Kemijärvelle enää mene....
- hkulul
joopa joo ! Etkö juuri muuta keksinyt. "kauppojen kassoilla myyjät tylyjä".
Tais olla itsellä kauppareissulla naama norsunvitulla.
- hauen ruokaa
Että ,mitäkö kemijärvelle pitäisi tehdä, no heleposti, EI MUUTA KUIN PATOPENKKA PURKAA JA UPOTTAA KOKO KYLÄ, voitaisiin taivaan tulien jälkeen markkinoida aitona lappilaisena venetsialaisena...
- kemijoki
tohvelieläin hoo-oi!
Ei ole mitään patopenkkaa. Pomppaa jojoon ! - kuumalampi
kemijoki kirjoitti:
tohvelieläin hoo-oi!
Ei ole mitään patopenkkaa. Pomppaa jojoon !No käveleppäs kerrankin abc takaa ja kierrä penkkaa pitkin kuumalammella ja siitä eteenpäin sairaalalle. Jos et ehtinyt jo pompata jojoosi
- unihiekaa silmiin
Milloinkas se haltija tulee ja täyttää muutamna toiveen?
- mammaman
olisi mukavaa jos kemijärvelle tulisi lapsille hoplopin tyylinen leikki/seikkaulurata. tiedän että se on melko mahdoton haave..
- uneksín
Hoplop olisi kiva, hampurilaispaikka, keilarata, melonta/soutustadion, kunnon elokuvateatteri, dvd vuokraamo (makuuni), subi, kotipitzza, kauppakeskus jne....
- uhiuiuhy
Unelmista päätellen söisit varmaan itsesi hengiltä. Varmaan paha ylipaino-ongelma, "kuollutta painoa" joka puolella ruhoa.
- Ungo
Uusi mustalais sota olisi tervetullut. Viimeksi jäi pahasti kesken...
- valdo
myöhän on kuultu kempan kantaväestöön ,vedä sinä ungo persläppeen tai kipaise toimistolla myö annamme siulle sivistystä
- hsuwpwwnicc
Juuri niin Valdå. Te kuulutte Kempan kantaväestöön, siksipä sillä kaupungilla on niin kurja maine. Harmi että te ette uskalla poistua sieltä takapajulasta tänne ihmisten ilmoille niin löytäsitte ne pussihousut syvältä perseestänne missä sormennekin on. Haiii...
- Jänkäkoira
Kemijärvihän on loistava paikka yrittäjälle täältä kun puuttuu kaikki, miinuspuolena sitten puuttuu kyllä asiakkaatkin. Teollisuuspuolella ei meillä ole oikein kun nuo metsät minkä hyödyntäminen olisi edes jotenki kannattavaa, aika turhaa täällä olisi valmistaa mitään muuta kaukana kaikesta kun ollaan. Matkailupuolella voitaisiin helposti kilpailla tuntureiden kanssa panostamalla hiihtolatuihin, taukotupiiin ja yleensäkin kun tehtäisiin asiat mahdollisimman helpoksi ja halvaksi tänne hiihtämään haluaville. Sama juttu kelkkailun kanssa, jos tekisimme esimerkiksi kelkkareitin keskustaan (ei muuten olisi muissa kaupungeissa) ja tarjottaisiin heille sitä mitä sattuvat haluamaan, halpaa kaljaa, yösijaa, mahdollisesti kelkanrassaus tallia. Luulen että ihmiset ei näille minun kelkkajatuksille lämpeä mutta olisi jotain mistä aloittaa ja ajatus olisi sellainen että tehdä tästä kylästä sellainen että ihmiset kokisivat täällä asumisen mielekkääksi ja sen kautta saisimme ehkä asukaslukua kasvuun ja uuttä yrittämistä.
- AITO PERSU
Toivoisin pakkoruotsin lopettamista ja kaikkien ulkomaalaistaustaisten siirtämistä, vaikka ouluun.
Toivon että kuntavaaleissa persut saavat voiton, jotta asioita voidaan alkaa ajaa parempaan suuntaan. - nou Finss
"Suomi on vielä vapaa maa.....
Vaikka PERSUT eivät ole hallinneet hetkeäkään??? - Suolimutka
Vaihdetaan KEMIJÄRVEN nimi PUUTTEENPERÄKSI.
- jouhiparta
Nyt OIVA rautiakauppiaaksi ni menee hinnat kohalleen ja palvelu pelaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958