Valehtelusta ja naisista...

dazu

Miksi moni nainen innostuu miehen esittämistä sopivista valheista, vaikka ne olisivat selviä valheita, haluten uskoa valheet todeksi ja kieltäytyen näkemästä todellisuutta?

Esim. olisin vuoden seurustelusuhteessa naisen kanssa ja sitten ilmoittaisinkin yhtäkkiä olevani naimisissa ja, vaikka ilmoitukseni olisi selvä vale, niin nainen kiinnostuisi minusta huomattavasti aiempaa enemmän ja haluaisi välttämättä pitää kiinni tämän valheen todenmukaisuudesta siten, että vaikka kaikki ulkopuoliset koittaisivat puhua hänelle, että valehtelen avioliitostani, nainen väittää, että muut vain vinkuvat kateuttaan ja haluaa nähdä minut "vahvana" ja "tavoittelemiseen arvoisena". Ja ennenkaikkeahan se olisi äärimmäisen kiihottavaa, että jostain ilmestyisikin vaimo ja olisinkin julma huijari.

Tiedän IRL kolme miestä, joista kahdella otannassa kymmeniä/satoja naisia per nuppi toiminut tämänkaltainen valehtelu, eli kyse pitää olla koko naissukupuolta käsittävästä kummallisuudesta.

40

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos seurustellaan vuosi, kai siinä jo käydään kylässäkin, ja naimisissa oloa ei voi peitellä mitenkään. Kaverit ja tuttavatkin tulee siinä mukaan yleensä kutsutaan kahville ja sillee.

      • Kyllä, kyllä, mutta tuossa tilanteessa nainen siis haluaa uskoa valheen todeksi, vaikka vale olisi täysin järjetön, koska naista kiihoittaisi, että hänen seurustelukumppaninsa olisikin naimisissa.
        Kyse on siis ihan tavallisista patologisesti valehtelevista miehistä, jotka valehtelevat tunteensiirron(projektiivinen identifikaatio) periaatteella ja naisista, jotka haluavat ottaa valheet todesta.

        Muusanani oli nyt neljä eri tapausta tässä aika lyhyen ajan sisällä, joista viimeisin sellainen, missä naisen ex-miesystävä ilmestyi kertomaan naiselle, että oli pettänyt naista mennentullen näiden suhteen aikana. Kaikki ulkopuoliset näkevät, että tää mies on munaton narsku, joka valehtelee tälle naiselle katkeruuksissaan, mut nainen haluaa välttämättä uskoa, että mies on pettänyt häntä, koska nainen näkee pettämisen vahvuutena ja kiihoittavana ja haluaa uskoa miehen olevan tällainen "sankari".

    • niin,

      jos on satoja naisia vuoden suhteissa, niin siinä on väistämättä tiettyä päällekkäisyyttä. Ja aivan loogisesti ajatellen sellaisessa miehessä TÄYTYY olla jotain sellaista, mistä naiset haluavat pitää kiinni, koska eihän kukaan nainen muuten olisi tuollaisen kanssa. Koko naissukupuoleen tuota kyseistä käytöstä ei voi laajentaa, mutta tuollaisia naisia on varmasti olemassa.

      • Jep, mutta mitä kiinnipidettävää on tyypissä, joka on jatkuvasti kännissä, uhkailee lapsia puukolla ja pyörittää kymmeniä naisia samaan aikaan? Hauskinta on , että naiset maskavat tyypin viinat ja kuskaavat tätä ravintoloihin ja elokuviin siten, että naiset maksavat... sitten parhaita on nää jutut, kun tää tyyppi käy kahden, tai kolmen naisen kanssa samaan aikaan treffeillä. :D

        Siis tää palstan Genio on ihan inhimillinen tyyppi vielä tuohon verrattuna.

    • Ei nyt kuulosta oikein uskottavalta.

    • 16+19

      Siis, kolme eri miestä ovat kaikki samanaikaisesti seurustelleet esim.35 naisen kanssa. Kaikki kolme miestä ovat vuoden kuluttua sanoneet jokaiselle 35 naiselle olevansa naimisissa. Ja tämän jälkeen ne kaikki 35 naista ovat olleet vielä enemmän rakastuneita siihen omaan mieheensä. Vai ymmärsinkö tämän viimeisen kappaleesi väärin?

      • Tää tais olla nyt liian vaikea aloitus sulle. Lue helpompia.

      • 16+19
        dazu kirjoitti:

        Tää tais olla nyt liian vaikea aloitus sulle. Lue helpompia.

        Selvitä sitten niin että mä ymmärrän. Tuolla ylempänäkin sä väität naisen innostuvan exästään jos ex myöhemmin sanoo pettäväneensä naista koko suhteen ajan.

        Oletko sä miten vanha? Entä tunnetko sä oikeesti yhtäkään naista?

      • 16+19 kirjoitti:

        Olen pahoillani, mutta viestissäsi ei ollut yhtään kiinnostusta herättävää kohtaa, joihin haluaisin vastata, pysyn edelleen edellisen viestin kannassani.

      • 16+19
        dazu kirjoitti:

        Olen pahoillani, mutta viestissäsi ei ollut yhtään kiinnostusta herättävää kohtaa, joihin haluaisin vastata, pysyn edelleen edellisen viestin kannassani.

        Enpä mä kyllä uskonutkaan sun pystyvän selittämään kirjoituksiasi. Kyllä ne aina sen verran sekavia ovat.

        Älä turhaan pahoittele. Oon ihan samaa mieltä sun kanssa siitä että lue helpompia alotuksia.

        Pystytkö sä selittämään sitä, miksi mun pitäisi selitellä sinulle kirjoitustani, joka varsin selvästi on kirjoitettu? Mielestäni kuvailin näissä kirjoituksissa vain reaalielämän naisten käyttäytymistä lopultakin tyyliin, missä en esittänyt minkäänlaisia viittauksia omaan naiskäsitykseeni, joten ihmettelen massiivista miinustulvaa aloitukseen liittyen ja sitä, miksi minun pitäisi sinulle puolustella naiskäsitystäni, jota vastaan hyökkäät.

        Millainen sitten on naiskäsitykseni, kun pystyt sitä kommentoimaan? Vai olisitkohan vain kyvytön kritisoimaan omia ajatusvirheitäsi?

    • zisel

      Pildee lohkee helpoiten sillä kun haukut kauniimpaa naista kuin tämä jolta pildeä haluat. Mitä törkeemmin haukut, sitä todennäkösemmin sitä lohkeaa. Jos haukut kauniimpaa naista suoraan tälle kauniimmalle itselleen kuinka ruma hän on niin tämä huonomman näkönen antaa sulle niin että max. 6 tunnin sisällä olet jo pannut sitä - tosi asia :)

      • zisel

        Pakko vielä lisätä että hitto jos mä oisin mies niin mulla olis haaremi :D Haukkuisin kaikki maailman kaunottaret niin johan haarat alkais aukee edestä ja takaa :D

      • Ok, mut eihän tällä palstalla ole, kuin rumia naisia... en siis pysty heitä haukkumaan. :(

      • kanat odottaa

        Jep, näin se menee:D

      • dazu kirjoitti:

        Ok, mut eihän tällä palstalla ole, kuin rumia naisia... en siis pysty heitä haukkumaan. :(

        Mua alkaa harmittamaan... miksi psykopaateilla käy parempi flaksi, kuin kaltaisillani don juanisteilla... Psykologian oppikirjan mukaan se piti olla täysin päin vastoin, erotuksena kohta "epävakaa, tai histrioottinen nainen saattaa kokea psykopaatin vastustamattomaksi".

        Sä olet liian kiltti. Rupee haukkuu isoon ääneen vaikka weaweryn ulkonäköä (hän kun on kaunis) niin voit olla varma että alkaa olee postilaatikko täynnä fani-postia :D

      • älä tee sitä
        zisel kirjoitti:

        Sä olet liian kiltti. Rupee haukkuu isoon ääneen vaikka weaweryn ulkonäköä (hän kun on kaunis) niin voit olla varma että alkaa olee postilaatikko täynnä fani-postia :D

        Jazuli ainakin innostuisi..

      • zisel kirjoitti:

        Sä olet liian kiltti. Rupee haukkuu isoon ääneen vaikka weaweryn ulkonäköä (hän kun on kaunis) niin voit olla varma että alkaa olee postilaatikko täynnä fani-postia :D

        No, joo... mut on tuossa tosiaan sekin, että miten haluaa iskeä naisia. Mun näkökulmasta haukkuminen olis tylsää ja tylsistyisin kuoliaaksi, jos minuun otettaisiin sen perusteella yhteyttä ja, veikkaampa, etten jaksaisi pahemmin vastailla, vaikka fanipostia alkaiskin tulemaan.

      • tarkennus!

        Eikun jazuli innostuisi siitä, kun dazu haukkuisi sinua rumaksi ja antaisi heti dazulle :))))))))))))))

      • Mutta vaippojenvaihtelu voisi kuitenkin kiinnostaa? =) Veikkaampa kuitenkin, että siinä kävisi niin päin, että sinä olisit käytännössä se pikkuprinsessa suuruuteni edessä...

        *koskettelee hellästi*

      • älä tee sitä kirjoitti:

        Jazuli ainakin innostuisi..

        Jazuli on odottanut puolitoista vuotta vastaustani ja odottaisi sitä myös jatkossa. =)

      • ??
        dazu kirjoitti:

        Jazuli on odottanut puolitoista vuotta vastaustani ja odottaisi sitä myös jatkossa. =)

        Vastausta mihin?

      • ?? kirjoitti:

        Vastausta mihin?

        Pelleilin vain, eli mistään vakavemmasta hulluudesta ei tällä kertaa ollut kyse.

    • Pitäisikö sinun hankkia lisää kokemusta elämästä? Siis aivan käsittämätöntä paskaa, ellei sulla sitten tarkoituksena ole saada huomiota palstalla.

      • Siis käsittämätöntä p*skaa, ettei nyt jäisi epäselväksi sensuurin jäljiltä.

      • oiuytrewsdfghjkmnbvc
        Genio.Mente kirjoitti:

        Siis käsittämätöntä p*skaa, ettei nyt jäisi epäselväksi sensuurin jäljiltä.

        d tarkoittanee,että annoin edeltäjänsä pyörittää päätäni pitkälle tähän kevääseen. Tyhmähän minä olin, ja d siinä asiassa oikeassa. Nyt ei ole tyypistä kuulunut herran aikoihin, ja hyvä niin.Sillä oli jotain, mikä sai aivot pois päältä pelkällä paikalle tupsahduksella :(

      • oiuytrewsdfghjkmnbvc kirjoitti:

        Ensinnäkin valehtelet, koska olet sen tyypin kanssa suhteessa ja toisekseen en tarkoittanut aloituksella pelkästään sinun tapaustasi, joskin narsistinen suhtautumisesi tyypin valheisiin sai mut ärsyyntymään sen verran, että kirjoitin aiheesta aloituksen hätäseen.
        *wttuako vikiset, kun mun sankari on pettänyt mua, en suostu puhuun aiheesta, en suostu puhuun aiheesta, wttu oot munaton vikisijä*
        Rouva kyllä itse soitti ja itki mulle siitä aiheesta ja, kun tarjosin mielipidettäni asiaan, niin *IIIIIIIIIIKAAAAAAAAAAAK wttu en halua kuulla*

        Sit voisit lopettaa tuon harhaisuuteen asti menevän Genion ulosteiden palvonnan, koska sinä, toisin, kuin kuvittelet Genion omaavan maagisia kykyjä, joiden pohjalta hänen typerät väittämänsä ovat aina poikkeuksetta oikeassa, et ollut ainoa henkilö, jonka pohjalta tämän aloituksen tein.

        Tiedätkö kirpela, että munaton on se, joka valehtelee: "Pitäisikö sinun hankkia lisää kokemusta elämästä? Siis aivan käsittämätöntä ******"

        Ja hullu on se, joka valehtelua palvoo: "d tarkoittanee,että annoin edeltäjänsä pyörittää päätäni pitkälle tähän kevääseen."

        Wttu kirpela, että joku voi olla tuollainen täyskusipää, kuin sinä.

      • oiuytrewsdfghjkmnbvc kirjoitti:

        d tarkoittanee,että annoin edeltäjänsä pyörittää päätäni pitkälle tähän kevääseen. Tyhmähän minä olin, ja d siinä asiassa oikeassa. Nyt ei ole tyypistä kuulunut herran aikoihin, ja hyvä niin.Sillä oli jotain, mikä sai aivot pois päältä pelkällä paikalle tupsahduksella :(

        Niin ja kohtalaista fantasiointia tuo, että "annoin edeltäjänsä pyörittää päätäni", koska asetelma on täysin päinvastainen, eli sinä pyörität häntä. Se on sitä kuuluisaa fantasiointia, että hän pyörittäisi sua.

    • Huvittavaa tavallaan, että aloitus ja sen alla olevat viestit ovat saaneet näin monta miinusta, koska kuitenkin todellista ilmiötä ja todellisia tapahtumia asia käsitteli, eikä kyse ollut vain naisia halventavasta mielipiteestä, eikä mun naiskäsityksestäni.

      Lisäksi ihmettelen Genion vastausta, koska hän iskee palstalla naisia mm. valehtelemalla olevansa avoliitossa. Ja parhaita ovat nämä, että Genio bongaa palstalta, onko naisilla fetissejä ammatin suhteen ja valehtelee sitten naiselle olevansa siinä ammatissa, jossa olevista miehistä nainen tykkää, tai Genio arvelee naisen tykkäävän.

      • Heh...

        "Lisäksi ihmettelen Genion vastausta, koska hän iskee palstalla naisia mm. valehtelemalla olevansa avoliitossa. Ja parhaita ovat nämä, että Genio bongaa palstalta, onko naisilla fetissejä ammatin suhteen ja valehtelee sitten naiselle olevansa siinä ammatissa, jossa olevista miehistä nainen tykkää, tai Genio arvelee naisen tykkäävän."

        WTF? Lääkkeet...? Muistitko...?

      • Genio.Mente kirjoitti:

        Heh...

        Kauheen epälibidoisia sun kommentit. *tylsistyy elävältä*

      • dazu kirjoitti:

        Kauheen epälibidoisia sun kommentit. *tylsistyy elävältä*

        Eiku mua kiinnostaa, että missä ja milloin olen iskenyt palstalla naisia? Ja sitten vielä kiinnostaa sekin, että missä ja milloin olen ilmoittanut olevani avoliitossa? Ja sitten sekin vielä, että mitä ammatteja olen väittänyt täällä harjoittavani?

      • kiinnostaa?

        Entä se sun Kirpelän raiskaus?

      • kiinnostaa? kirjoitti:

        Entä se sun Kirpelän raiskaus?

        Ai se? Heh... Odottelen edelleen poliisin yhteydenottoa....

      • Genio.Mente kirjoitti:

        Eiku mua kiinnostaa, että missä ja milloin olen iskenyt palstalla naisia? Ja sitten vielä kiinnostaa sekin, että missä ja milloin olen ilmoittanut olevani avoliitossa? Ja sitten sekin vielä, että mitä ammatteja olen väittänyt täällä harjoittavani?

        Olen mä täältä mielestäni pari kertaa lukenut, että eläisit parisuhteessa ja mulle on pari muuta palstalaista sanonut sun joskus kirjoittaneen palstalle olevasi avoliitossa. Eräs exäsi kertoi sun sanoneen hänelle, olevasi avoliitossa, vaikka et ilmeisesti ole.

      • Genio.Mente kirjoitti:

        Ai se? Heh... Odottelen edelleen poliisin yhteydenottoa....

        Joku(kuka lie ollutkaan) nostellut taas vanhoja aloituksia. Selailin sitä musaketjua ja kirpelointien alkutahteja. En tiedä muista, mutta tässä päässä siitä "lähestyjästä" ei ollut ainakaan mitään epäselvää. Tosin saatanhan minä syyllistyä Projektiiviseen Identifikaatioon. Jospa joku muukin kertoisi mielipiteensä siitä, että miten on asian nähnyt. Sen jälkeen voisin todeta itseni joko terveeksi tai hulluksi. Hehe...

      • dazu kirjoitti:

        Olen mä täältä mielestäni pari kertaa lukenut, että eläisit parisuhteessa ja mulle on pari muuta palstalaista sanonut sun joskus kirjoittaneen palstalle olevasi avoliitossa. Eräs exäsi kertoi sun sanoneen hänelle, olevasi avoliitossa, vaikka et ilmeisesti ole.

        Minä olen kertonut ainoastaan sen, että olen seukannut tässä jo muutaman vuoden. Ja tietenkin olen kertonut olevani naimisissa(en tarkentanut, että kyse oli höpöhöpövirtuaaliavioliitosta).

        Sitten toisekseni. Kuka exäni? Jos tarkoitat Timanttia, en ole pahemmin hänen kanssa ollut missään yksityisessä yhteydessä eromme jälkeen. Joten häneltä et ole voinut sitä kuulla ja muita exiäni et tunne(luojan kiitos. en toivoisi heille sinunlaista riippakiveä edes kaveripojaksi).

        Miksi sä jatkat tätä turhaa paskanjauhantaa, vaikka jokainen paitsi sinä itse, tietää sen olevan paskaa? Onko tämä sinulle ainoa tapa tulla huomatuksi?

        Huomaatko, että se paskaa jauhava en tässä ole minä, vaan sinä? Omaan käyttäytymiseen liittyvästä syyllisyydestä on helppo päästä eroon, näkemällä se toisissa samaan aikaan, kun sitä harjoittaa.

        Lopun kommentilla paljastat, että viestisi tarkoitus on huomionhakuisuus... Kommunikoi tehokkaammin, sillä herätät ainakin minun mielenkiintoni.

        Heh, dazu...

        Minähän tässä olen ollut jo kohta pari vuotta sun jakamattoman mielenkiintosi kohde. Nyt vaan yritän vihdoin ja viimein selvittää miksi niin...?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      108
      4711
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3443
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2400
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      49
      1524
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1423
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1246
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1162
    8. 164
      1050
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1048
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      954
    Aihe