Tällä kertaa utelee miehiltä sellaista, että tekeekö miehet johtopäätöksiä naisista yhden naisen perusteella? Siis siten, että jos on käynyt paska flaksi ja ollut jonkun kusipäisen ämmän kanssa suhteessa, niin sen perusteella sitten leimataan kaikki muutkin naiset samalla tavalla reagoiviksi ja käyttäytyviksi.
Oikeastaan tätä voisi kysyä kaikilta sukupuolesta riippumatta. Ja sitten tietenkin sekin vielä, että jos suhde mene persiilleen, niin katsotteko ikinä oma osuuttanne siihen? Myönnättekö oman erehtyväisyytenne tai onko syy aina jossain muussa kuin itsessä?
Gentsu utelee taas
49
118
Vastaukset
- zisel
Ne jotka luokittelee koko sukupuolen yhden tapauksen perusteella on yksinkertaisia ja helposti katkeroituvia hemmoteltuja kakaroita. Tekis hyvää sellasille olla vähän aikaa suhteessa psykopaatin kanssa joka ruuvaa ovenkahvat irti ja pitää vankinaan vähän aikaa hakattavana ja kysyä sitten että oliko se yksi johon he niin syvästi katkeroitui, loppujen lopuksi niin paha.
Vaikka naisissa onkin paljon yhteistä, on niissä vielä enemmän yksilökohtaisia eroja. Vaikka seurustelusuhteeseen valikoituneilla naisilla on ollut samoja luonteenpiirteitä, on ne silti olleet kovin erilaisia. Edellisen johdosta yritän välttää tekemästä yksilön perusteella mitään yleistäviä johtopäätöksiä.
Omista vioistani ja puutteistani olen oikein hyvin perillä. Lisäksi olen aina pyrkinyt kynsin ja hampain pitämään kiinni minulle tärkeistä asioista, vaikka ne ovat olleet epäedullisia suhdetta ajatellen. Niinpä olen ylensä ottanut tietoisia riskejä jätetyksi tulemisesta ja kyllä minun on monta kertaa dumpattukin.- ihanvainuteliaisuude
....mitähän ne sinulle tärkeät asiat ovat?
ihanvainuteliaisuude kirjoitti:
....mitähän ne sinulle tärkeät asiat ovat?
Oma vapaus suhteessakin. Välillä on tullut vastaan mimmejä, jotka ovat kokeneet kaverit, harrastukset, baarit jne. kilpailijakseen. On ollut parempi kummankin kannalta, että ovat jatkaneet tulevien lastensa isän etsimistä.
- ihanvainuteliaisuude
Ratikkakuski kirjoitti:

...minä kun luulin, että olet näitä 40-50 keski-ikäisiä...ahaaa sinulla ollut noita 20-30 ei ihmekkään jos eivät tykkää sinun "vapauksistasi", en minäkään sen ikäisenä olisi sietänyt liikaa...
- kumpisyyllisempi
Ratikkakuski kirjoitti:
Oma vapaus suhteessakin. Välillä on tullut vastaan mimmejä, jotka ovat kokeneet kaverit, harrastukset, baarit jne. kilpailijakseen. On ollut parempi kummankin kannalta, että ovat jatkaneet tulevien lastensa isän etsimistä.
...niin sinunkin "vapauden kaipuusi" on merkki "oireilusta", tiedostat ettei tämä suhde toimi... jos oikeasti välittäisit kumppanistasi, haluaisit olla enemmän tekemisissä hänen kanssaan...
- 22+ 4
Katson itseäni, kuva kertoo enemmän
http://naurunappula.com/654313/5484.jpg - KYLLÄ!
Valtaosa tämän palstan miehistä tekee johtopäätöksensä yhden naisen perusteella - oman äitinsä, sillä monelle näistä luusereista äiti on ainoa nainen, joihin heillä on ollut mitään ihmissuhdetta läheisestikään muistuttavaa naisen kanssa.
Heh... Jos mä tekisin johtopäätökseni äitini perusteella, olisin varmaan jo kauan sitten valinnut seksuaalisen identiteetiksi homouden...
- kukaonäidinpoika
....olen samaa mieltä, äiti peilaa miehen käsitystä naisista...
- kumpisyyllinen
...siltä näyttäää....millanen suhde vanhempiinsa, sellainen suhtautuminen vastakkaiseen sukupuoleen...
- vastalla vastataan
Leimoja lätkitään Venäjän tullissa... Siltä varalta, että minä joskus erehtyisin, on olemassa taito unohtaa. Elämä on liian lyhyt etsiä vikoja ja syyllisiä.
- vastalla vastoamaan
Genio.Mente kirjoitti:
Siinä tapauksessa on parempi elää se lyhyt elämä yksin.
Varsin varteenotettava vaihtoehto. Ehkä elämässä on muutakin, kuin iäikuinen tuskailu parisuhteista tai niiden olemattomuudesta.
vastalla vastoamaan kirjoitti:
Varsin varteenotettava vaihtoehto. Ehkä elämässä on muutakin, kuin iäikuinen tuskailu parisuhteista tai niiden olemattomuudesta.
On toki. Jokaiselle jotain. Se on vaan hyvä tietää ennen kuin alkaa jostain parisuhteesta haaveilemaan ja sitä tavoittelemaan. Jos ei itsessä virheitä näe, niin tuskin on kelvollinen parisuhteeseenkaan. Tuskin on kelvollinen minkäänlaiseen suhteeseen.
- kumpisyyllinen
Genio.Mente kirjoitti:
On toki. Jokaiselle jotain. Se on vaan hyvä tietää ennen kuin alkaa jostain parisuhteesta haaveilemaan ja sitä tavoittelemaan. Jos ei itsessä virheitä näe, niin tuskin on kelvollinen parisuhteeseenkaan. Tuskin on kelvollinen minkäänlaiseen suhteeseen.
....tässä näkee sinun ajatuksen juoksusi...onko missään vaiheessa kukaan epäillyt ettei ymmärtäisi omaa osuuttaan...sinua vaivaa selvästi tämä...etkö oikein osaa asettaa itseäsi suhteessa muihin millanen olet???...teet ensin kaikkesi suhteen eteen ja olet kiltti ja hyvin epäitsekäs....osaatko antaa itsestäsi kuitenkaan mitään...muuta kuin klisheitä....ja sitten ihmettelt kun sinusta ei "tykätä"...
kumpisyyllinen kirjoitti:

Jos nyt unohdetaan nämä kaikki palstajubinat ja ajatellaan vaikka IRL-elämääni. Siinä tapauksessa voin sanoa, että every fucking time. Minusta on aina ollut helppoa tehdä se pahis, koska en pahemmin puolustele valintojani.
Ja sitäpaitsi minä tiedän, että minusta tykätään. Heh... palstan ja palstalaisten tykkäämisistä ei ole niin väliä...- vastalla vaan
Genio.Mente kirjoitti:
On toki. Jokaiselle jotain. Se on vaan hyvä tietää ennen kuin alkaa jostain parisuhteesta haaveilemaan ja sitä tavoittelemaan. Jos ei itsessä virheitä näe, niin tuskin on kelvollinen parisuhteeseenkaan. Tuskin on kelvollinen minkäänlaiseen suhteeseen.
Jos nyt kumminkin edes pankkisuhteeseen kelpais. Mutta jorinat sikseen. Juttusi kaukokirjoitetaan varmaankin livenä suoraan helvetistä.
Sauna 85C
Jorpakko 18C
Vichy 6C - kumpisyyllinen
Genio.Mente kirjoitti:
Jos nyt unohdetaan nämä kaikki palstajubinat ja ajatellaan vaikka IRL-elämääni. Siinä tapauksessa voin sanoa, että every fucking time. Minusta on aina ollut helppoa tehdä se pahis, koska en pahemmin puolustele valintojani.
Ja sitäpaitsi minä tiedän, että minusta tykätään. Heh... palstan ja palstalaisten tykkäämisistä ei ole niin väliä......tähän vastaa, etten ehkä alunperinkään ole puhunut sinusta...
kumpisyyllinen kirjoitti:
...tähän vastaa, etten ehkä alunperinkään ole puhunut sinusta...
No tuota...
Ei ehkä alunperin, mutta miten tämä pitäisi nyt sitten tulkita miehen logiikalla? En nyt millään jaksaisi kaivella mieleni sopukoista sitä naisen logiikkaa...
"....tässä näkee sinun ajatuksen juoksusi...onko missään vaiheessa kukaan epäillyt ettei ymmärtäisi omaa osuuttaan...sinua vaivaa selvästi tämä...etkö oikein osaa asettaa itseäsi suhteessa muihin millanen olet???...teet ensin kaikkesi suhteen eteen ja olet kiltti ja hyvin epäitsekäs....osaatko antaa itsestäsi kuitenkaan mitään...muuta kuin klisheitä....ja sitten ihmettelt kun sinusta ei "tykätä"..."vastalla vaan kirjoitti:
Jos nyt kumminkin edes pankkisuhteeseen kelpais. Mutta jorinat sikseen. Juttusi kaukokirjoitetaan varmaankin livenä suoraan helvetistä.
Sauna 85C
Jorpakko 18C
Vichy 6CHeh... Olkoon sitten niin...
http://www.youtube.com/watch?v=IaNQ3DKNISo&feature=related
no ei olis kyl missään määrin kivaa, et yhen huonotapaisen emännän takia seuraavakin tyttöystävä joutus laatikoiduksi oletettavasti huonotapaiseksi
prinsessaksi,
niinku
murVettä ja öljyä on turha yrittää sekoittaa yhteen.... =)
- kumpisyyllinen
...jaaa...kuka on vesi ...ja kuka on se öljy...
En usko, ellei kokemusta ole vain yhdestä naisesta/miehestä, on se nyt sitten oma vanhempi tai ensimmäinen/ainoa kumppani.
Ihminenkin oppii kaiken aikaa kaikesta mahdollisesta niin halutessaan ja siten kai jokaisen kokemuksen pitäis kartuttaa 'sisäisen johtopäätösgeneraattorin' tietokantaa aina vain oikeampaan osuvien tulosten aikaan saamiseksi. Oliko sen nimi intuitio?
Pakkohan se on katsoa peiliin kun jokin menee reisille missä tahansa, parisuhteenkin kohdalla vähintäänkin puolet kattauksesta löytyy sieltä. Eipä silti, aina se ei ole helppoa katseltavaa, kuten itsekin sanoit, alussa usein ei näe kuin sen toisen virheet.En yleistä ja aikani mietin muka tekemiäni virheitä, kunnes näkökulmani laajeni ja tajusin toimineeni täydellisesti, suorastaan virheettömästi, koska toiminnallani ei olisi ollut juuri mitään merkitystä, vaikka sitä kuinka pyörittelisi. Täydelliset sanavalinnat, toinen otettu huomioon empaattisesti, kommunikointi ollut järkevää ja toimivaa. En voi syyttää itseäni.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872