"Ollaan ystäviä"..taas...

Turhautunut&petetty

Lyhennettynä juttu meni näin:

- Tapasin ihanan varatun miehen, jonka kanssa ystävystyimme. Asumme melko kaukana toisistamme, joten emme kuitenkaan nähneet ensitapaamisemme jälkeen.
- Muutamien kuukausien ystävyyden jälkeen mies kertoi olevansa ihastunut minuun, ja minä vastasin hänen tunteisiinsa. Mies oli kuitenkin yhä yhdessä naisensa kanssa, sillä kuulema "toinen osapuoli piti totutella eroon" eikä yhdessä asuessa ero ole niin helppoa.
- Tapasimme uudelleen, jolloin molemmat olivat jo hulluina toisiinsa ja siitä "suhde" oikeastaan alkoi.
- Mies sanoi että meidän pitäisi olla vain ystäviä, sillä hän haluaa saattaa asiat loppuun naisensa kanssa, eikä kestä välimatkaa.
- Pikkuhiljaa palasimme ystävyyteen ja jutustelumme lähes ennalleen.
- Parin kuukauden päästä hän kertoo minulle, kuinka ikävöi ja ajattelee minua, ja kuinka hän on nyt virallisesti eronnut. Kuulostelen hetken tilannetta, mutta antaudun siihen mukaan sillä tunteeni ovat yhä ennallaan.
-Tapaamme muutamia kertoja, kaikki on ihanaa ja olemme "avoimessa suhteessa", sillä molemmat ovat säätäneet muidenkin kanssa (kerroimme heti toisillemme mitä tapahtui) hellyyden puutteessa ja ikävissämme.
- Mies ilmoittaa minulle, ettei sittenkään pysty kanssani mihinkään vakavaan, sillä välimatka on hänelle liikaa. Meidän tulisi kuulema olla vain ystäviä. Tunnen itseni hyvin satutetuksi, sillä hän on onnistunut satuttamaan minua nyt jo useamman kerran.

Miten pystyn käyttäytymään miehen lähettyvillä normaalisti, sillä tulemme varmasti näkemään ja viettämään aikaa samassa seurassa, sillä meillä on yhteisiä kavereita? Enää en hänen pelinappulakseen (toivottavasti) ryhdy..

Mikä sai hänet muuttamaan mieltään kahdesti, vaikka aluksi väitti ettei välimatka haittaa? Jos jostakusta välittää oikeasti, niin ei sen pitäisi mielestäni olla esteenä, että toisen näkee vain noin kuukauden välein, pari päivää kerrallaan, tai jopa useammin?

7

384

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turhautunut&petetty

      Lisänä vielä viestiini:

      Mies oli hyvin innoissaan meidän jutustamme, puhuimme vakavistakin asioista ja jaoimme toisillemme henkilökohtaiset asiamme. Hän myös sanoi ettei päästä minua menemään, vaan taistelee puolestani. Puhuimme avoimesti siitä, kuinka paljon välitämme toisistamme ja kuinka ikävöimme toisiamme. Nyt hän kuitenkin sanoi, ettei meidän juttumme edes ollut vakava, vaikka olimme kuitenkin puhuneet useempaan otteeseen siitä, että molemmat ovat vakavissaan toistensa suhteen.

    • 15151515151515

      Olit hänelle vain apu erovaiheessa. Ei mies ollut tosissaan rakastunut. Hänen oloaan helpotti, kun oli ero menossa, vaikeaa, joten käytti törkeesti sua vain hyväkseen, tuskin oli missään vaiheessa mitään tarkoitustakaan aidosti ottaa susta uusi kumppani.
      Tyypillistä miehille. Helpotti vaan omaa oloaan ja valehteli sen mukaan.

      Onhan sulla oikeus olla turhautunut ja pettynyt, mutta säilyttääksesi mielenrauhasi, älä enää suostu hänen pompoteltavakseen, älä usko kaunopuheita, sillä ne ovat vain sitä varten että saa siinä hetkessä sen mitä haluaa, sitten voitkin jo taas mennä.

      Uskomaton äijä..

      • 23

        "Tyypillistä miehille".... Voi idiootti. Tuollainen käytös on aivan yhtä tyypillistä naisillekin. Onhan tuo nähty muutamaan kertaan.
        No nyt kun olen oppinut itserakkaaksi ja käytän tylysti heidän tarjoaman tilaisuuden hyväkseni ilman minkäänlaisia tunnontuskia. :)


    • Keskity olennaiseen

      No vitun idiootti. Tässä otettiin huomioon nyt vain ja ainoastaan miehet. Olisi kyllä kuulostanut aika typerältä kirjoittaa että tyypillistä miehille ja naisille. Ite oot vittu idiootti.

    • Turhautunut&petetty

      Hiukka myös syytän itseäni siitä, että uskoin hänen puheensa. Toisaalta häneen oli niin helppo uskoa, sillä kysyin mieheltä suoraan, että olenko hänelle vain laastarisuhde tai kakkosvaihtoehto. Hän kuitenkin vastasi, että ihastui minuun heti ensinäkemällä, tunteet ovat vahvat eikä hän koskaan voisi kuvitella pitävänsä minua kakkosvaihtoehtona.

      Mutta virheistä oppii, ehkä en tulevaisuudessa usko kaikkea tai ala säätää varattujen kanssa.

    • lähde meneen

      ei ole olennaista edes tietää, mikä sai hänet toimimaan noin. Olennaista on, että mikä saa sinut vielä miettimään sitä. Ja miksi et ole jo pakannut laukkuasi ja vaihtanut maisemaa, jotta ajatuksesikin vaihtuisivat. Ensin rämmit tuon kuilun pohjalla aikasi, kunnes päätät, että sieltä on suunta vain yksi ja ylöspäin. Miksi et tee sitä heti?

      Eihän sinun edes tarvitse käyttäytyä tuon jälkeen miehen seurassa normaalisti, miksi edes pitäisi. Voiko sellaista edes kuvitella tai odottaa? Ja vaikka voisikin, niin mikään pakko eikä tarve ei ole. Jos tulee vaikea tilanne, voit olla oma itsesi, jos tulee oikein vaikea, niin kai sä osaat kävellä ja suunta on poispäin, muistutan vain. Jos ystävät ihmettelevät, niin senkun sanot vaikka vaan, että tyyppi lupaili kaikenlaista, ja sitten käänsi kelkkansa, että on tässä vähän vaikee suhtautua. Mikäs tuossa, sitä sattuu elämässä. Ei sun tarvi hännystellä niitä yhteisiä tuttujakaan, vaikka toisaalta eipä se niillekään kuulu, jos et halua.

      Ei ystäville tehdä noin. Jos sä et sen vertaa halua olla olematta kynnysmattona, jota poljetaan, niin se on sun asiasi. Mut yleensä ihmiset kyllä haluaa ja tahtoo jotain aivan muuta elämältään.

      • Turhautunut&petetty

        Kiitos tästä, tuli helpottuneempi olo! Näen hänet luultavasti parin päivän päästä, mutta varmaankin vain ohimennen, enkä todellakaan aio edes yrittää muuttaa luontevalta tuntuvaa käyttäytymistäni kyseisessä tilanteessa. Luulisin että yhteiset ystävätkin arvaavat mitä on tapahtunut, elleivät he sitten kuule asiaa jommaltakummalta osapuolelta. Sitä paitsi, en jaksa ajatella taaskaan mitä muut ajattelevat tilanteesta, asiahan ei heille kuulu. Onneksi olen saanut nyt purkaa sydäntäni ystävilleni ja täälläkin jaettua oloani.

        Olen myös huomannut, että nyt minulle on tullut myös helpottunut olo. Helpottaa kun tietää missä menemme, ja että kaikki on ohi, vaikka se tuskaisaa onkin ja ikävöin häntä. Toivottavasti en enää heikossakaan mielentilassa palaa hänen kainaloonsa, sillä on-off -suhde on varmasti tuhoisin kaikista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      275
      17546
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5645
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      121
      2631
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2135
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1788
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1040
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      970
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      933
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      931
    Aihe