Se on loppu taas

sielujen_sympatiat

Elämäni 7 seurustelusuhde on päättynyt. Lopetin sen taas itse puolen vuoden jälkeen. Mies on ollut lomalla 2 viikkoa enkä ole nähnyt häntä kuin kerran tuona aikana. Muuten aina menossa, kalenteri on on aivan täynnä. Hän tuntui pitävän ajatuksesta että on joku, koska se kuuluu olla niin. Käytännössä yhdessä ajan viettäminen ei kiinnostanut, paitsi kera hänen kymmenien ystäviensä. Rakkautta ei ollut eikä todellista sielujen kohtaamista. Näin se vain joskus menee, olen ollut rakastunut kerran elämäni aikana ja menetin sen rakkauden. Ehkäpä en saa koskaan sellaista uudestaan.

5

469

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "olen ollut rakastunut kerran elämäni aikana ja menetin sen rakkauden. Ehkäpä en saa koskaan sellaista uudestaan."

      Samaa pelkään, ja ehkä syystäkin.

      Pitäisikö se vain hyväksyä? Hyväksyin sen ihan hetki sitten ja olin onnellinen, nyt taas ajatukset vaivaa.

    • haaveita vaan

      Niinpä.

      Minä olen rakastunut myös kerran elämäni aikana. Mutta väärään henkilöön. Hän ei rakastanut minua, vaikka niin väittikin. Puheet ja teot eivät koskaan kohdanneet. Voiko toista sanoa rakastavansa, jos ei ole aikaa kuin kerran kuukaudessa tavata? Kaikki muut ihmiset, työt, harrastukset ja asiat ja esineet menivät minun ohitseni. Koin olevani täysin arvoton.

      Helpottaa silti tietää, että pystyn rakastumaan. Odotan että toinen rakkaus tulisi vielä joskus kohdalleni.

    • without love

      Kilpailen minäkin "samassa laatikossa exän, lapsen, harrastusten, työn, pelikavereitten yms. kanssa".

      Jos vapaata exältä ja lapselta jää jakaantuu se aika yllämainittujen muiden asioiden kesken. Rakkautta? Ei se sitä ole vaan yksi ajanviete muiden joukossa. Hyvin usein mietin "oikeaa rakkautta ei ole olemassakaan".

    • tobiaas

      "olen ollut rakastunut kerran elämäni aikana ja menetin sen rakkauden. Ehkäpä en saa koskaan sellaista uudestaan."

      Näin koen myös minä. Ja se ainoa, johon olen ollut rakastunut, oli myös ollut vain kerran rakastunut, mutta se rakkauden kohde en ollut minä, vaan joku aiempi. Minä olin hänelle korvike; minulle kaikki muut ovat hänen korvikkeitaan. Tympeä elämä, mutta näillä mennään.

    • Sinkkumummu sanoo

      Etsivä löytää, joskus siihen tarvitaan paljon seurustelusuhteita, joita ei tarvitse laskea, sanoo 54 v sinkkumummu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5230
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      129
      1686
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      51
      1650
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1609
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1305
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1220
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      22
      1120
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1057
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1018
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      867
    Aihe