Olemme olleet yhdessä 11 vuotta ja meillä on 2 alle kouluikäistä lasta. Suhteemme on jo kauan aikaa ollut suhteeton.
Emme ole paljon puhuneet keskenämme, olemme olleet vain hyvä vanhemmat. Seksiä olemme harrastaneet harvoin mutta kun olemme niin se on ollut upeaa. Meidän välillä on vallinnut hiljainen vihamielisyys toisiamme kohtaan. Vaimoni on kunnostautunut nalkutuksessa. 5 minuutissa saatan saada huomauttelua niin paljon että jos tuon kaiken ottaisi tosissaan niin tuntisin itseni maailman huonoimmaksi ihmiseksi. Minä olen useimmiten vain paennut tilannetta ja mielessäni näyttänyt hänelle keskisormea.
Joskus olemme tapelleet ja sopineet ja alkaneet katsomaan tv:tä eli asia on lakaistu maton alle.
Minä olen luonteeltani aika ehdoton. Kun jotain päätän niin päätäni ei saa helposti kääntymään ja vaimoni on nyt sanonut että hän pelkää minussa tätä piirrettä (ja minä siis pelkään nalkutusta jota hänen äitinsä harrastaa hänen isälleen)
6 kk sitten hän oli kavereitten kanssa baarissa ja mulle jäi epäillys tuosta illasta ja ratsasin hänen puhelimensa. Siiltähän löytyi viestittelyä kyseiseen iltaan liittyen. Raivosin tästä aikani mutta lopulta uskoin ettei ollut mitään syytä epäillä häntä, kyseessä oli vain vanha tuttu mutta hänen idiootti kaverinsa oli sanonut ettei tuosta kannata turhaan mainita minulle.
Viikko sitten raivoistuin ja meukkasin hänelle kun hän kämmäsi yhden sovitun asian ja minä meinasin olla kunnolla kusessa. Hän ei aluksi suostunut pyytämään edes anteeksi mutta ei kait se ihme ole kuin minä kävin täysillä päälle (missään nimessä en fyysisesti häntä/ketään satuta). Vihdoinkn hän pyysi anteeksi ja sanoi että jos meillä ei olisi lapsia niin hän haluaisi pitää tauon ja katsoa saadaanko meille vielä toimiva suhde.
Tästä on sitten lähtenyt pallo liikkeelle ja olen kertonut miltä minusta tuntuu ja että voisin olla onnellisempi ilman häntä mutta rakastan häntä todella paljon ja kun meillä ei ole ongelmia niin meillä on todella hauskaa yhdessä.
Meistä kumpikaan ei halua palata tuohon aikaisempaan suhteettomaan suhteeseen takaisin mutta tuntuisi oudolta jatkaa yhdessä. Nyt nukumme eri huoneissa ja yritämme olla toistemme kanssa mahdollisimman vähäsen tekemisissä, paitsi nyt olemme iltaisin aina jutelleet pitkään ja ennen nukkumaan menoa halaamme toisiamme.
Käy miten käy niin pelottaa todella paljon. Jos eroamme niin kaikki menee hetkeksi palasiksi ja jos jatkamme niin pelkäämme milloin ajaudumme entiseen tilanteeseen.
tähän on tultu
3
162
Vastaukset
- Tasapainoa etsimään
Etteköhän ole molemmaat vielä aika lapsellisia, aivan turhista nousee sota.
Ei nalkutus ole kivaa, ymmärrän, mutta toisaalta viestistäsi luen, että koet itsesi alistetuksi. Osaisitko ehkä laittaa leikiksi hänen motkotuksensa, saattaisi tulla vaikka nauruhetki, yllätä nalkuttaja.
Samoin on visittelyt sinne ja tänne, kovin lapsellista touhua. Eiköhän olisi kunnon keskustelun paikka. Tuolit vastakkain ja rauhallinen hetki, jossa ne ärsyttävät asiat sanotaan normaalilla äänella, kumpikin ja sitten ajattelette, onko niissä mitään järkeä ja voidaanko asialle tehdä jotain.
Uskon että tilanteenne korjaatuu, kun itse ymmärrätte olla vastuunne kantavia aikuisi päät pystyssä kulkevia ihmisiä.
Baaritapaamiset kuuluvat vain teineille ei enää akuisille perheellisille ihmisiä. Vain lapset istuvat baareissa.- Höllää suitsia..
joo...samoilla jäljillä..lapselliselta kuulostaa teinihommailunne..
Ei toista voi omistaa ja yksin ei ole hyvä olla, voithan kokeilla, jos et usko.
Aikuisuuteen ja aikuiseen suhteeseen kuuluu toisen kunnioittaminen, voisitte miettiä, mitä sekin tarkoittaa.
Ei ole tarkoitus olla loppuikää toisessa kiinni, kuin takiainen, vaan PITÄÄ ANTAA TILAA!!
Ei ole tarkoitus toista kytätä ja kyykyttää, vaan pitää opetella taito puhua ilman äänenkorotusta ja ajatella, että se nuoruushuuma on nyt ohi, on aika aloittaa aikuisten välinen suhde, se se vasta harmoniaa onkin, kun sen oivaltaa.
Hommatkaa kumpainenkin joku harrastus ja miettikää välillä muutakin kuin sitä suhdettanne.
Kun välillä on omissa puuhissaan, on taas mukava olla yhdessäkin, siinä se juju, mikä pitää suhteen elossa.
Älä sorru sinäkin tuohon suomalaisten miesten marttyyriuteen ja muutu hiljaiseksi, kun riita tulee. Lopeta se alkuunsa.
Sano naiselle, kun nalkuttaa, että etkö huomaa, kuin lapsellinen olet nalkutuksinesi, mikä OIKEESTI, hei, nyt vaivaa?
Voithan tuota mainita hänellekkin, ettei tartte sitä oman kodin mallia suhteeseenne tuoda, ettet TYKKÄÄ nalkutuksesta ja miltä naisesta tuntuisi, jos SINÄ nalkuttaisit samaan malliin..
Elämä on kompromissien tekoa, ei tartte alkaa kynnysmatoksi, vaan voi tuoda omiakin toiveita esille, ei niitä tiedä, jos ei niistä kerro.
Kyllä ne naiset kuitenkin siitä tykkää, kun mies alkaa keskustella, tulee jopa selville sekin, mitä mies haluaa..
Meidän suhde muuttui paremmaksi, kun itse huomasin, että "nuoruuskaavalla" tämä suhde ei enää toimi, piti katsoa peiliin ja sieltä katseli aikuinen nainen, piti alkaa ajatella, kuin aikuinen.
Aikuistukaa tekin, kumpainenkin!
- yksin vai kaksin
Ei tässä mitään pentuja olla. Minäkin ole yli 40. Baareissa käydään molemmat 2 kertaa vuodessa. Emme huuda nyt toisilemme vaan keskutelemme keskustelemme keskustelemme mutta olemme ajautuneet niin kauaksi toisistamme. Kipinä on sammunut, toisen kunnioittaminen ei arjessa suju.
Omia harrastuksia molemmilla on mutta yhteisiä ei ole muuta kuin lastenhoito.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974309Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293243No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351358
- 10979
- 141958
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780