Terve,
Pakko avautua tänne, jos vaikka sattuis löytyyn joitain kohtalotovereita. Olen jo 25 ikäinen nuori mies, joten tää tilanne jo hieman huolestuttaa. Ala-asteelta ylä asteelle siirtyessäni jouduin hylkäämään ala-asteikäiset kaverini, koska muutimme muualle. Sama homma ylä-asteen lopulla ja lukioon mentäessä. Lukion jälkeen inttiin ja sen jälkeen yliopistoon. Kuvittelin, että yliopistossa olisin jo voinut alkaa sitomaan kunnon kaverisuhteita. Kyllähän sieltä kavereita sai, mutta tuntuu, ettei kuitenkaan yhtäkään tosiystävää tai tiivistä kaveriporukkaa. Koen olevani mihinkään kuulumaton ja jotenkin irtonainen. Kaihoten katselen tiiviitä pieniä kaveriporukoita, jotka on tunteneet ja olleet yhdessä varmaankin jo jostain yläasteiästä asti. Sellaiseen haluaisin itsekin kuulua, mutta minulla sellaista ystäväpiiriä ei vain ole. Te joilla sellainen on, olkaa siitä onnellisia ja iloisia. Olen jossain määrin jopa kateellinen teille. Haluaisin, että minullakin olisi ympärillä ihmisiä joista välittäisin todella paljon ja jotka välittäisivät minusta. Ihmisiä joiden kanssa voisi tehdä yhdessä kaikkea niin mukavaa kuin tylsempiäkin asioita. Pelkään jääväni yksin ja passivoituvani. Yritän olla aktiivinen ja monessa tekemisessä mukana, mutta kun on koko ajan se irrallisuuden tunne. Aivan kuin en kuuluisi mihinkään :/ Onko täällä muita mun kaltaisia? Miten teillä on mennyt ja oottako löytäneet sen jonkin mihin koette kuuluvanne?
Pakko avautua tänne, jos vaikka sattuis löytyyn joitain kohtalotovereita. Olen jo 25 ikäinen nuori mies, joten tää tilanne jo hieman huolestuttaa. Ala-asteelta ylä asteelle siirtyessäni jouduin hylkäämään ala-asteikäiset kaverini, koska muutimme muualle. Sama homma ylä-asteen lopulla ja lukioon mentäessä. Lukion jälkeen inttiin ja sen jälkeen yliopistoon. Kuvittelin, että yliopistossa olisin jo voinut alkaa sitomaan kunnon kaverisuhteita. Kyllähän sieltä kavereita sai, mutta tuntuu, ettei kuitenkaan yhtäkään tosiystävää tai tiivistä kaveriporukkaa. Koen olevani mihinkään kuulumaton ja jotenkin irtonainen. Kaihoten katselen tiiviitä pieniä kaveriporukoita, jotka on tunteneet ja olleet yhdessä varmaankin jo jostain yläasteiästä asti. Sellaiseen haluaisin itsekin kuulua, mutta minulla sellaista ystäväpiiriä ei vain ole. Te joilla sellainen on, olkaa siitä onnellisia ja iloisia. Olen jossain määrin jopa kateellinen teille. Haluaisin, että minullakin olisi ympärillä ihmisiä joista välittäisin todella paljon ja jotka välittäisivät minusta. Ihmisiä joiden kanssa voisi tehdä yhdessä kaikkea niin mukavaa kuin tylsempiäkin asioita. Pelkään jääväni yksin ja passivoituvani. Yritän olla aktiivinen ja monessa tekemisessä mukana, mutta kun on koko ajan se irrallisuuden tunne. Aivan kuin en kuuluisi mihinkään :/ Onko täällä muita mun kaltaisia? Miten teillä on mennyt ja oottako löytäneet sen jonkin mihin koette kuuluvanne?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Heippa!
Tiedän mille tuo muuttaminen tuntuu ja se, että kaverit jäävät toiselle paikkakunnalle. Itselleni kävi niin, että kun muutin, niin vanhat kaverit eivät enää ottaneet yhteyttä minuun. Itse jaksoin yrittää nähdä ja pyytää käymään jnejne.
Olin työttömänä tuossa muutama kuukausi sitten. Se jakso kesti n.4 kk ja olin vain neljän seinän sisällä. Ei ollut ystäviä keihin tukeutua. Tajusin siinä, että ei näin voi jatkua! Saatuani työpaikan tutustuin yhteen ihmiseen ja nyt näemme viikottain. Aloin myös ottaa yhteyttä vanhoihin kavereihin ja heitäkin näkee lähes viikottain.
Itsekin haikailin porukkaa, mutta ei siitä mitään tule. Ainakaan tytöillä. Täytyy olla oltu kavereita jostain tarhasta lähtien, että se onnistuu.
Itse olen tyytyväinen tähän tilanteeseen. Se on parempi kuin ei mitään. Ja ehkä vuosien päästä se oma porukka tulee jonkun harrastuksen, uuden työn tai uusien kavereiden kautta :)