piiri pieni pyörii - myös parisuhdekuvioissa

näinhän se on

En oikestaan ihmettele lainkaan tilannettani, siis sitä että olen yli kolmekymppinen nainen, joka ei ole koskaan seurustellut.

Syynä on se, että minulla ei ole koskaan ollut sellaista ystävä- ja tuttavaverkostoa, mitä muilla ihmisillä tuntuu olevan. (Olen muuttanut usein, entiset ystävät ovat jääneet taakse, ja uusia ei tunnu löytyvän). Siis kun asiaa ajattelee, niin suurin osa parisuhteista muodostuu erilaisten tuttujen tai tutuntututtujen rakastuttua toisiinsa ja harva mies tai nainen lähtee etsimään ketään sen oman "piirin" ulkopuolelta kuitenkaan.

Tietysti jotkut väittävät löytäneensä "sen oikean" jostain baarista ihan sattuman kauppaa (siis eivät ole ennen tunteneet lainkaan) mutta ne taitaa kuienkin olla aika harvinaisia tapauksia ne.

(Työpaikassani on vain naisia, ja harrastukseni sellaisia, joita tehdään yksin. Joku varmaan nyt ehdottaa menemistä johonkin harrastusryhmään, mutta eikö se nyt olisi aika typerää väittää harrastavansa jotain vain siksi, että etsii miestä itselleen)

1

76

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jaska'

      --Tietysti jotkut väittävät löytäneensä "sen oikean" jostain baarista ihan sattuman kauppaa (siis eivät ole ennen tunteneet lainkaan) mutta ne taitaa kuienkin olla aika harvinaisia tapauksia ne.------

      Jaska--------->Ei ne oo, Kyllä niitä vapaita miehiä kuule yökerhoissa riittää/netissä. Unohda harrastukset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      281
      17958
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5730
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      133
      2662
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2197
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      337
      1805
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1063
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      33
      961
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      958
    Aihe