Eikö saa olla onnellinen?

Ootko nyt ihan varma, että ymmärrät ystäväsi oikein..?
Sanot, että silloin jaksettiin kuunnella, kun elämäsi oli päin peetä - mutta ei nyt... Eikös ystävien pidäkin olla silloin tukena, kun tarvitsee olkapäätä ja kuuntelijaa? Kun nyt olet onnellinen, ystäväsi eivät ehkä halua tunkea "onneesi", kun kerran olet tehnyt selväksi, että kaikki on erinomaisesti ? Sinulla on elämässäsi nyt erityisen tärkeä ihminen rakkaasi muodossa, joten voi olla, että ystäväsi ajattelevat, ettet nyt niin kaipaa heitä. Vai onko joku sitten suoraan sanonut, että häntä v*****taa katsoa, kun olet onnellinen?

Et ole ystäviäsi menettämässä, sinun vain pitää vähän pidätellä sitä oman onnesi hieromista heidän naamalleen - ymmärrät varmasti että me kaikki näemme kyllä siitä korvasta-korvaan hymystä että olette varmasti onnellisia (kuten kaikki muutkin korviaan myöten toisiinsa ihastuneet ihmiset) ja se on ihan kiva, mutta me emme kaipaa päivittäin muistutuksia siitä, mitä meiltä puuttuu.

Tämä siis ei ole mitään henkilökohtaista, mutta vaikka se elämäsi suola onkin varmasti todella ihana, me emme halua että hierot sitä meidän haavoihimme :)

Aloittaja on aiemmin ilahduttanut lähipiiriään olemalla mehukas juorukerhon aihe "taas Lissu on iskenyt kätensä paskaan, kuulitko mitä se sikamies eilen teki hänelle?" . Yhdessä nämä sinkut tai tasapaksussa suhteessa oleilevat ystävät ovat saaneet kokea oikeassaolemisen ja paremminpärjäämisen katharsista sekoilujesi ääressä. Tunteneet itsensä fiksuiksi ja hyväosaisiksi. Nyt olette miehesi kanssa aiheuttaneet heille kovan identiteetti- ja roolikriisin onnellisuudellanne. Ehkä he parissa kuukaudessa tokenevat, toipuvat järkytyksestään, luultuaan tunteneensa sinut perinpohjin, millainen olet aina - ja nyt tyystin erilainen.
Jos havaitset selvää ilkeilyä teitä kohtaan, jopa selkäänpuukotusta tai paskanpuhumista seläntakana, hakeudu positiivisempaan seuraan!
Ja ONNEA!

Vaikuttaa minusta enemmänkin siltä että yrität hokea jatkuvasti siitä miten onnellinen olen ja jatkvasti puhut kumppanistasi ja itsestäsi. Olet sellaista tyyppiä joka puhuu itsestään jatkuvasti, on sitten hyvä tai huono aika. Kun on huono aika, olet masentunut ja niin surullinen ja onneton ja sitten kun vähän parempi aika, menet ääripäähän, olet NIIN ONNELLINEN.

Ei sitä omaa onnea tarvitse hehkuttaa jatkuvasti, eivätköhän kaverisi usko että olet onnellinen.

Vähän sama tuli mieleen, että jos yhteinen aika ystävien kanssa menee pelkkään omaan hehkuttamiseen, niin en minäkään sellaista viitsisi kauaa kuunnella. Varmasti ystävät ovat iloisia puolestasi, mutta jos kaikki puheenaiheesi ovat pelkkää "kyrpäjooseppi teki sitä ja eilen oltiin kyrpäjoosepin kanssa siellä ja tehtiin sitä ja sitä ja voi vitsi kun se on niiiiiiiiiiiin ihana", niin ei sitä vaan jaksa. Varsinkin, jos kaveri on sinkku.

Lopeta se turha hehkuttaminen. Suomalaiset vaan ovat tällaisia, että turhia ei hehkutella, kerrotaan vaan jos menee huonosti (jos sitäkään) :D Ole onnellinen, mutta muista myös kysyä mitä ystävillesi kuuluu.

Josko olisivat kateellisia??

Niin taisin kirjoittaa,että en hehkuta onneani. Olen kertonut että olen onnellinen tämän ihmisen kanssa. He tietävät todella paskasta elämästäni,ja tilanteista mitä olen saanut kokea...väkivaltaa,uhkailuja yms.

Kerroin etten voi kertoa päivästäni koska he eivät halua kuulla miehestä mitään. Tämä ihmetyttää. Enkö saa enää sanoa että OLIMME kaupassa? Vaan minun pitää sanoa,että OLIN kaupassa.

KÄVIMME kylässä vaan KÄVIN kylässä. Jos vastaan ME-muodossa,en saa vastausta,mutta jos vastaan MINÄ-muodossa niin juttu jatkuu.

Edelleenkään en hehkuta,vaan kerron päivästäni. Tuntuu kurjalta kun on aina saanut kertoa elämästään vaan MINÄ-muodossa niin edelleen tämän pitäisi jatkua.

Olen ollut se joka kuuntelee ystävien murheet,huolet ja ollut onnellinen toisen puolesta. Hehkuttanut toisen onnellisuutta ja soitellut kuulumisia. Niin nyt en itse saa olla onnellinen.... Pitääkö sitä itsekin kuunnella vaan huonot uutiset ja sulkea korvansa toisen onnelta?

Kyse ei ole siitä että kerron: se teki,sitä ja se oli siellä ynnä muuta miehestä... hänestä en puhu muulla tavalla kuin jos yhdessä olimme jossain. Miksi en kertoisi jos yhdessä käymme jossain ja minulta sitä kysytään?


Pointti kaikelle tälle on se että edelleen minun pitäisi parisuhteesta huolimatta kertoa asioita MINÄ-muodossa. Kyllä saan kuunnella ystävieni parisuhteesta ja mitä he puolisoidensa kanssa tekevät. Eräskin kertoo joka ikisen miehensä sanat mitä on päivän aikana sanonut ystävälleni. Ja kuuntelen häntä. Mutta tämä ei toimi toisinpäin. Kun kerron,että no me käytiin tänään yhdessä siellä kaupassa niin juttu loppuu siihen. "Aha,täytyy mennä...."

Edelleen tuossa ei mielestäni ole mitään hehkutusta onnesta vaan kertomista tavallisesta elämästä,parisuhteessa.

Aika vaihtaa seurapiirejä, eikö?
Ymmärrän melko pitkälle mitä kerrot.
Raamatussa on "Iloitkaa iloitsevien kanssa ja itkekää itkevien kanssa."
Ihan käypä ohje nykyaikaankin..