Raiskauksen ehkäisy: ÄLÄ RYYPPÄÄ

Terv. POLIISI

Poliisin mukaan seksuaalirikoksen riskiin voi itse vaikuttaa. Helsingissä paljastui juuri sarjaraiskaus, jossa miehen epäillään hyökänneen yöaikaan ainakin neljän eri naisen kimppuun ja raahanneen heidät pusikkoon. Miestä epäillään raiskauksesta sekä kolmesta raiskauksen yrityksestä.

Raiskauksia väkivaltarikosyksikössä tutkivan rikoskomisario Ritva Elomaan mukaan tällaisilta tapahtumilta voitaisiin ehkä välttyä, jos kukaan ei kulkisi yksin kotiin vaan kaverit saattaisivat yöllä toisensa turvaan, vaikkapa taksiin.
- Poliisin tietoon ei ole tullut, että esimerkiksi naisparivaljakon kimppuun olisi käyty, hän muistuttaa.

A-studiossa naisrikoskomisario kertoi miten naisten tulisi käyttäytyä jotteivät tulisi raiskatuiksi. Hän sanoi juuri niitä samoja ohjeita joita täälä aikaisemminkin on käyty läpi:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9820181

Uskotteko nyt naiset kun oikein NAISPOLIISI sen kertoo???
http://areena.yle.fi/video/1310640498301

45

411

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uutisissa

      oli nimenomaan siitä ettei naisen vaatetuksella ole tuon taivaallista merkitystä raiskausten suhteen. Naisen vähäinen vaatetus ei siis aktivoi teissä miehissä teidän raiskausgeeniä.

      Raiskauksia voidaan ehkäistä sillä, että miehille asetetaan ulkonaliikkumiskelto, samoin valtaosaa muita väkivaltarikoksia.

    • Ohjelmassa

      muistaakseni sanottiin, että about 45% ilmoituksen tehneistä oli olleet humalassa. Suurin osa siis oli ollut selvinpäin, ja silti joutuneet raiskatuiksi.

      Mikähän prosenttiosuus raiskaajista oli teon aikana humalassa?

    • Lilida

      Jos miehillä olisi ulkonaliikkumiskielto, luultavasti myös muut rikokset vähenisivät noin 75%.

      • vcxvxcvxvxc

        Niinkö veikkaat? Aika lyhytnäköistä.

    • apina kävelee

      Ei se vähäpukeisuus varmaan miestä kiihota, vaan se on jo päättänyt että ottaa jonkun väkisin, ja vähäpukeinen nainen on sopiva juuri tuon vähäpukeisuuden takia. Kuka jaksaisi ruveta legginsejä repimään tai housuja.

    • EI KYSYTTY ASIAA

      Naispoliisi sanoi ETTEI KUULUSTELUISSA OLTU KYSYTTY EIKÄ KIRJATTU SITÄ MILLAISET VAATTEET NAISELLA OLI!!!

      Se on täysin eri asia kuin ettei vaatetuksella olisi ollut merkitystä.

      Punikkihyysärit ovat saaneet runnottua läpi sen ajatuksen ettei edes saa kysyä mitä naisella oli päällään raiskauksen sattuessa, etteivät poliisit uskalla kysyä sitä sovinismin pelossa.

      • pläääääh

        Mikä lienee persuhyysäri oletkin: Mitä sä edes väännät tollasesta aiheesta?

        Mikä sillä pukeutumisella on merkitystä? Miltä se tuntuis, ettet voisi laittaa kesällä shortseja kun naapurin setä tulis paukuttamaan sua hanuriin?

        Grillistä on oikeus ostaa ruokaa saamatta turpaan jonossa, naisen on oikeus pukeutua mihin vaan tulematta raiskatuksi.

    • ihmettelee hän

      Osittain meni oikein. Siis riskin vähennyksestä. Muuten... No ehkä hieman olet väännellyt asiaa: poliisi ei ole sanonut, että tällaisilta tapahtumilta voitaisiin ehkä välttyä, vaan että niitä voidaan jonkin verran ennalta ehkäistä. Raiskaajahan on useimmissa tapauksissa joku muu kuin vieras puskaraiskaaja: tuttu, tms. ja siis, mitenkäs sen sitten välttää? Pitäisikö olla meedio vai varmuuden vuoksi laittaa kaikille miehille pallo jalkaan? Yleistää ja syyllistää kaikki miehet, ihan varmuuden vuoksi, niin vältyttäisiin 55%:lta raiskauksia?

      Se on totta, että
      - Ei kannata vetää räkäkännejä. Hyväksikäytöt ja raiskaukset ovat silloin tottakai paljon mahdollisempia, ja uhri paljon avuttomampi.
      Se ei oikeuta raiskaamaan ja raiskaaja on silti se kusipää, rikollinen ja ansaitsee tuomion, mutta se että olisi kohtuu kunnossa, saattaa auttaa puolustamaan itseään ja pakenemaan, ehkä jopa katsomaan kenen matkaan lähtee. Tosin, kukaanhan ei ole ennustaja eikä sitä voi edes vaatia: eikai kaikkia miehiä voi ruveta syyllistämään ja epäilemään raiskaajiksi?
      - Taxilla on turvallisempi mennä, ja yhdessä naisystävän kanssa. Mutta aina ei kotimatka ole sama. Eikä aina ole rahaa. Olisihan se tietty sitten yhteiskunnan maksettava, jos vaaditaan naisia vastuuseen ulkona liikkumisesta ilman taksia! Mutta kannattaa ehdottomasti mennä kaverin kanssa ja taksilla jos mahdollista.
      - Ei puistoja, pimeitä ja syrjäisiä paikkoja, jos voi välttää.
      Tosin, osa raiskauksista käy ihan julkisilla paikoilla, ei ole kauaakaan aikaa, kun Lahdessa raiskaaja kävi kimppuun rautatieaseman vieressä: ok, tunnen kaupungin HYVIN, se ei ole ihan keskustaa muttei kyllä syrjäseutua, ei mitenkään paikka, missä luulisi tuollaista tapahtuvan... Ja siitä on 20 m taksille. Että joskus se syrjäkuja olisi turvallisempi.

      A-studiossa naispoliisi kertoi MITEN RISKIÄ VOI PIENENTÄÄ, ei miten naisten tulisi käyttäytyä ettei raiskauksia tapahtuisi. Älä vääntele asioita ihan kiemuralleen, vai onko sinulla kenties aihetta kantaa syyllistyyttä asiasta ja yrittää vierittää syy uhrin niskoille? Onko erikoisen omakohtaista kokemusta ja tärkeää juuri sinulle, että uhreja päästää syyttämään ja syyllistämään mahdollisimman paljon?

      Lisäksi on totta, että on pakko ajatella myös ennaltaehkäisyä, mutta sietämätöntä on sekin, jos aina vaan raiskaajaa ja rikollista puolustellaan, keksitään uhrin syyllistämiseen juttuja, oli kyse koulukiusaamisesta, pahoinpitelystä tai raiskauksesta. Ei kaikki ole samanlaisia, ei kaikki pääse aina taksilla kotiin, ei aina voi kulkea pelko perseessä eikä naisille voi määrätä esiliinaa ja vapauden riistoa vain sitä varten että osa miehistä on väkivaltaisia sekopäitä.
      On hyvä, että yritetään keksiä ennaltaehkäiseviä keinoja, mutta jotenkin olen nyt lukevinani tässäkin taas uhrin syyllistämiseen menneen kirjoituksen. Mikä ihmeen tarve joillain (sinulla) on puolustaa sitä rikollista ja syyllistää uhria?

      Onko tosiaan oma lehmä niin ojassa?

    • Raiskauksenehkäisy

      Eli teistäkö ei olisi merkittävää että PUOLET RAISKAUKSISTA vähenisi JOS NAISET EIVÄT OLISI KÄNNISSÄ menneet miesten mukaan?

      Luulisi että nekin raiskatut naiset jotka olivat kännissä,
      valitsisivat mielummin olla selvinpäin kun olisivat välttyneet raiskaukselta?

      Älä kännää niin et joudu raiskatuksi.

      • :(

        Vai että: "Älä kännää niin et joudu raiskatuksi."
        Ja kuitenkin 55% tuonkin jutun raiskatuista oli selvinpäin. Eivät kännänneet kuten vaadit, ja silti heidät raiskattiin.

    • Älä kännää!!!

      Eräs nainen kertoi joutuneensa "raiskatuksi" vahvassa humalassa:
      "Minäkin olin vahvasti humalassa ja kaksi miestä harrasti seksiä kanssani, en muistanut illasta ennen tapahtumaa mitään ja heti tapahtuman jälkeen ilmeisesti shokki herätti humalatilasta ja sotin poliisit ja ilmoitin raiskauksesta. Miehet eivät saaneet syytettä, väärä ilmianto meni sovitteluun.itse aluksi sanoin soittaessani poliisit että kyseessä on raiskaus. Tutkinnassa kuulin että miesten mukaan olin suostunut itse seksiin, ja koska en muistanut olinko vai en (voi olla että olin suostunut, humalassa) niin myönsin ettei ollut raiskaus. siitä väärä ilmianto. "

      Kommentti:
      "päädyit omasta halustasi harrastamaan känniseksiä kahden miehen kanssa ja kun et aamulla muistanut illan/yön tapahtumia niin tietenkin ensimmäisenä teit poliisille ilmoituksen raiskauksesta..Ja sitten ihmetellään, miksi niin paljon tulee raiskausilmoituksia, jotka eivät johda tuomioon?
      Tietenkään se ei tee tapauksesta raiskausta, että olit niin humalassa, että et aamulla kunnolla muista yön tapahtumia. Känniseksi kun ei vieläkään ole raiskaus, vaikka telaketjufeministit yrittävätkin kaikista yhdynnöistä tehdä raiskauksen.Kasva aikuiseksi ja opettele käyttämään alkoholia niin ettet hölmöile humalassa. Tai jos hölmöilet niin kanna vastuusi aamulla, äläkä yrittää vierittää syytä kanssahölmöilijöiden niskaan"

      Mikä on oikeutta? Tuomita jonkun isä/veli/poika raiskauksesta vain siksi että joku humalainen nainen ei muista onko hän ollut halukas seksiin vai ei koska on ollut niin kännissä?

      • älkää panko kännistä

        Ja sekö ei ole yhtään arveluttavaa että mies menee panemaan kaatokännissä olevaa naista joka ei selvästi ole aivan tolkuissaan kun muistikin on katkolla aamulla? Saisivat miehetkin ottaa vastuun teostaan joten jos ei halua syytettä raiskauksesta niin voisi olla varmuuden vuoksi panematta kännistä naista. Mutta ei, sehän on ihan liikaa vaadittu, siispä naisen täytyy kantaa vastuu yksin koko tilanteesta sillä mieshän toimii aina oikein..

      • vcxvcxvxvcxvcx
        älkää panko kännistä kirjoitti:

        Ja sekö ei ole yhtään arveluttavaa että mies menee panemaan kaatokännissä olevaa naista joka ei selvästi ole aivan tolkuissaan kun muistikin on katkolla aamulla? Saisivat miehetkin ottaa vastuun teostaan joten jos ei halua syytettä raiskauksesta niin voisi olla varmuuden vuoksi panematta kännistä naista. Mutta ei, sehän on ihan liikaa vaadittu, siispä naisen täytyy kantaa vastuu yksin koko tilanteesta sillä mieshän toimii aina oikein..

        Riippuu tietenkin tilanteesta, mutta pääsääntöisesti jos seksiin suostuu ja on sitä kykenevä harrastamaan niin on riittävässä kunnossa. Ei sitä ulospäin tiedä välttämättä, että toinen on niin humalassa, että ei huomenna muista mitään.

        Itse ainakin kuulen monesti kavereideni sanovan, että ei muista edellisestä illasta mitään, vaikka he eivät niin vahvasti ole olleet humalassa, että olisi siltä vaikuttanut. Tai sitten vain haluavat valehdella humalansa vahvuuden.

      • 465634235687213423

        Kyseessä ei ollut ehkä nimellisesti raiskaus, mutta vähintään törkeä hyväksikäyttö.

    • Raiskausten ehkäisy

      Kielletään porno myös miehiltä. Miehiltä ja lapsilta. Saavat vain turhaan päähänsä asioita, jotka eivät ehkä ikinä toteudu. Eräässä dokumentissa kerrottiin kuinka jossakin köyhässä kylässä nuoret miehet yhdessä katselevat netistä pornoa ja sitten osa lähtee raiskaamaan naisia, kun himo herää. Sama se on länsimaissakin, vaikka sitä ei noin suoraan myönnetäkään.

      • vxcvcxvcxvxcvxc

        Eiköhän se himo nimenomaan tyydyty sillä pornon katsomisella. Kovempi himo on jos ei niitä alastomia naisia missään näe, sitten mennään katsomaan väkisin.

      • Sittenhän
        vxcvcxvcxvxcvxc kirjoitti:

        Eiköhän se himo nimenomaan tyydyty sillä pornon katsomisella. Kovempi himo on jos ei niitä alastomia naisia missään näe, sitten mennään katsomaan väkisin.

        Esim. pedofilia vähenee sillä että näytetään vaan lisää lapsipornoa.

      • vcxvxcvcxvxcvcx
        Sittenhän kirjoitti:

        Esim. pedofilia vähenee sillä että näytetään vaan lisää lapsipornoa.

        Aika outoa logiikkaa. Aikuisten naisten kanssa voi seurustella ja näin ollen päästä heidän kanssan sänkyyn. Lapsien kanssa ei koskaan ole sallittua päästä sukupuoliyhteyteen, joten tuo lapsiporno on vain kielletty hedelmä.

        Normaali porno ei myöskään missään määrin kannusta rikolliseen toimintaan, sen sijaan lapsiporno kannustaa.

        Ymmärrätkö näiden kahden asian eron?

      • Oliko?
        vcxvxcvcxvxcvcx kirjoitti:

        Raiskaajilla kai harvemmin on tuota normaalimahdollisuutta. Mutta kun katsovat pornoa, niin tulee halu muuhunkin kuin omaan nyrkkiin.

        On tietysti niitäkin raiskaajia, jotka saavat naisia, mutta kun he katsovat naisen olevan pelkkä reikä, tai reikiä, ja eihän nämä reiät saa sanoa ei, kun eivät pornossakaan sano ei, ja jos sanovat, niin nus-sia (raiskata) saa silti.

        Mutta, pointtihan oli tämä: väitit, että pornon katselu vähentää (raiskaus)himoa. Näin ollen sen ei pitäisi vähentää vain aikuisiin naisiin kohdistuvia raiskauksia, vaan myös lapsiin kohdistuvia. Onko siis niin, että pornon katselu vähentää, vai lisää halua seksuaaliseen kontaktiin himojensa kohteen kanssa? Kaikillahan siihen ei ole mahdollisuutta, kuten todettua.

      • vcxvcxfdsfdsfds
        Oliko? kirjoitti:

        Raiskaaja on useimmiten oma kumppani, joten aika hyvä mahdollisuus heillä lienee seksiin.

        Pornon katselu varmasti tyydyttää seksuaalisia tarpeita, joten sitä kautta se vähentää halua. Toisaalta jos näkee seksiä niin alkaahan sitä tekemään toisaalta mielikin. Tällöin pedofilia on jo lähtökohtaisesti väärin, koska sitä ei tarvitsisi koskaan tehdä mieli. Sen sijaan porno ei kannusta missään määrin rikolliseen toimintaan, vaan ihan normaaliin seksiin tai pornon katsomiseen.

      • hmm...
        vcxvcxfdsfdsfds kirjoitti:

        Ne väkivaltapornopätkät joita olen vahingossa joutunut näkemään (tullessani yllättäen paikalle), eivät kyllä missään määrin kannusta normaaliin seksiin. Sellainen touhu, mitä niissä näkee, on oikeasti rikoslaissa kiellettyä.

      • gfdgdfggfd
        hmm... kirjoitti:

        Ne väkivaltapornopätkät joita olen vahingossa joutunut näkemään (tullessani yllättäen paikalle), eivät kyllä missään määrin kannusta normaaliin seksiin. Sellainen touhu, mitä niissä näkee, on oikeasti rikoslaissa kiellettyä.

        Totta, että väkivaltainen porno pitäisi kieltää. Itse tykkäisin paljon realistisemmasta ja rennommasta pornosta kuin tämä nykyinen mainstream porno. Onneksi on myös muuta tarjontaa ja itse tykkään katsoa paljon mieluummin naisen masturbointia tai seksikästä tanssia vaatteet päällä tai ilman.

    • Lääkekastraatio käyt
    • asdfqwerty_m85

      Riski = tapahtuman todennäköisyys * vahinkojen suuruus

      Näin ollen, riskiä ei voida ikinä poistaa ellei toista muuttujaa saada nollaksi, mutta tokihan sitä voi pienentää huomattavastikin kun kerran kertolaskusta on kyse.

      Yhteiskunnan laajuisesti, nämäkin, keskusteltavana olevat, ongelmat näyttäisivät usein liittyvän päihteiden ja alkoholin liikakäyttöön, joten päihteiden käytön väheneminen ja alkoholikulttuurin muutos vaikuttaisivat parhaimmalta tavalta vaikuttaa riskiin.
      Tuo lääkekastraatio vaikuttaisi yhdeltä tavalta pienentää riskiä esim. sellaisten seksuaalirikollisten kohdalla, jotka jonkin mielisairauden vuoksi eivät kykene himojaan hallitsemaan.

      Yksilötasolla helpointa tuntuisi olevan pyrkiä välttämään todennäköisiä tilanteita, joissa riski voi toteutua.

      • Matikka on kala

        On sadan henkilön yhteisö, puolet miehiä. Näistä miehistä viisi on sitä mieltä, että naisen saa halutessaan raiskata.

        Kysymys:
        Kuinka monta naista jää raiskaamatta, huolimatta siitä miten naiset käyttäytyvät?

      • asdfqwerty_m85
        Matikka on kala kirjoitti:

        On sadan henkilön yhteisö, puolet miehiä. Näistä miehistä viisi on sitä mieltä, että naisen saa halutessaan raiskata.

        Kysymys:
        Kuinka monta naista jää raiskaamatta, huolimatta siitä miten naiset käyttäytyvät?

        Eli 10% miehistä olisi valmiita halutessaan raiskaamaan? Varmaan kaikki naiset tulisi raiskattua aika pian, mutta aika vitun kova prosentti sulla! Mitähän ajattelet tämän ajatusleikin saavuttavan?

        Ihan vain vertailun vuoksi (aika hatusta vedetyillä oletuksina höystettynä):

        Suomessa nostettiin vuosina 2001 - 2005 raiskausrikoksesta tai sen yrityksestä keskimäärin 103 syytettä vuodessa, joista tuomittiin 83 kertaa. Jos oletetaan, että kaikki olivat yksittäisiä, eri miehen tekemiä kolttosia, saadaan 415 tuomittua raiskaajaa.
        Suomessa on noin 2 600 000 miestä, joten tällöin heistä n. 0.016% olisi tuomittuja raiskaajia.

        Jos tämän otoksen oletetaan edustavan miehiä, jotka ovat valmiita halutessaan raiskaamaan, tuossa yhteisössäsi pitäisi olla parikymmentä tuhatta asukasta ennen kuin sinne saattaisi huonolla säkällä osua yksi tällainen tapaus.

        Esitänpä siis vastakysymyksen:
        Vaikuttaako naisen käyttäytyminen hänen todennäköisyyteensä tulla raiskatuksi?

      • 23
        asdfqwerty_m85 kirjoitti:

        Miksi et. Sovitaan sitten, että tässä yhteisössä elää 20 000, tai vaikka satatuhatta miestä ja viisi näistä katsoo, että voi halutessaan raiskata naisen.

        Eli kuinka monta naista jää raiskaamatta, riippuen heidän käyttäytymisestään/pukeutumisesta?

        Takerruit ihan epäoleelliseen, mutta tässä on tietoa raiskausten todellisista määristä. (Pieniä lukuja käytin asian helpon hahmottamisen takia)
        http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Vain joka viides ilmoitettu raiskaus päätyy oikeuteen/1135228916086

      • Tarkoitin kysyä
        23 kirjoitti:

        että miksi et vastannut kysymykseeni tuossa ensimmäisessä lauseessa. Mutta vastaan itse. Koska naisten käytöksen konrollointi EI vähennä raiskausten määriä, se voi vähentää riskiä yhden yksilön kohdalla, mutta raiskausmäärien ennaltaehkäisyä se ei ole. Lisäksi yhden asian kontrollointi johtaa toisen asian kontrolloimiseen, jolloin lopulta naiset pitää pukea burkhaan ja kulkea aina esiliinan kanssa. Ja silti miehet raiskaavat ja kaiken lisäksi näitä raiskattuja naisia kuskataan vankiloihin, kun ovat syyllistyneet esiaviolliseen seksiin. Siinäpä sitä miehen logiikkaa.

      • Teme1234

        Mahdollisesti kaikki jäävät raiskaamatta.

        Tuosta linkistä sen verran, että joka viides ILMOITETTU raiskaus päätyy oikeuteen. Siis kyseessä ei ole vielä todistettu raiskaus.

      • 19
        Tarkoitin kysyä kirjoitti:

        että miksi et vastannut kysymykseeni tuossa ensimmäisessä lauseessa. Mutta vastaan itse. Koska naisten käytöksen konrollointi EI vähennä raiskausten määriä, se voi vähentää riskiä yhden yksilön kohdalla, mutta raiskausmäärien ennaltaehkäisyä se ei ole. Lisäksi yhden asian kontrollointi johtaa toisen asian kontrolloimiseen, jolloin lopulta naiset pitää pukea burkhaan ja kulkea aina esiliinan kanssa. Ja silti miehet raiskaavat ja kaiken lisäksi näitä raiskattuja naisia kuskataan vankiloihin, kun ovat syyllistyneet esiaviolliseen seksiin. Siinäpä sitä miehen logiikkaa.

        "Koska naisten käytöksen konrollointi EI vähennä raiskausten määriä, se voi vähentää riskiä yhden yksilön kohdalla, mutta raiskausmäärien ennaltaehkäisyä se ei ole."

        Ja kun yksilöt lasketaan yhteen saadaan, että raiskausten määrät ovat vähentyneet. Tästä seuraa, että raiskausmääriä voidaan vähentää.

      • asdfqwerty_m85
        Tarkoitin kysyä kirjoitti:

        että miksi et vastannut kysymykseeni tuossa ensimmäisessä lauseessa. Mutta vastaan itse. Koska naisten käytöksen konrollointi EI vähennä raiskausten määriä, se voi vähentää riskiä yhden yksilön kohdalla, mutta raiskausmäärien ennaltaehkäisyä se ei ole. Lisäksi yhden asian kontrollointi johtaa toisen asian kontrolloimiseen, jolloin lopulta naiset pitää pukea burkhaan ja kulkea aina esiliinan kanssa. Ja silti miehet raiskaavat ja kaiken lisäksi näitä raiskattuja naisia kuskataan vankiloihin, kun ovat syyllistyneet esiaviolliseen seksiin. Siinäpä sitä miehen logiikkaa.

        Ehkäpä tähän olisi asiallisempaa pyytää selitystä muslimin logiikka -palstalta..

    • Ei auta raiskauksiin

      Esitys tulee koskemaan vapaaehtoista kastraatiota.

      Kuinka moni mies jota syytetään perusteettomasti raiskauksesta,
      suostuisi vapaaehtoisesti kastraatioon???

      • Pyhn

        Eihän tuo ehdotus syytettyjä koske, vaan tuomittuja. Ja nuo raiskaajarassukat saavat sitten itse päättää haluavatko hormoniensa tuomiin ongelmiin hoitoa, vai eivät. Onhan se tutkittu, että rikollisten miesten testosteronitasot ovat selvästi muuta miesväestöä korkeammat.

        Ihminen, myös mies, pystyy katsomaan uroseläinten aiheuttamia ongelmia objektiivisesti, ja kastroimaan häiriöuroksen, esim koiran. Mutta kuitenkaan, tosiasioista huolimatta, hän ei pysty näkemään samaa kaavaa ja suosimaan samaa parannusohjetta ihmisuroksissa. Silloin vika onkin yllättäen naarasihmisten käytöksessä.

    • Syyttömänä tuomitut

      Kuvitteletko naiviuttasi että ettei muka ketään syytöntä tuomittaisi?
      Perättömien syytteiden perusteella on tuomittu vaikka kuinka paljon.
      Suomen oikeudessa ei raiskauksesta tai seksuaalirikoksesta yleensäkään tarvitse olla mitään todellista näyttöä. Tuomioon riittää "uhrin" väite tapahtuneesta.

      Syyttömiltä munat pois?

      Haluaisitko todellakin että kun joku perättömästi syyttäisi isääsi, veljeäsi, poikaasi tai miestäsi seksuaalirikoksesta, hänet kastaroitaisiin?

    • Tee ensin ilmoitus

      "Nainen voi estoitta valehdella vapaaehtoisen kännipanon raiskaukseksi, tai jopa väittää tulleensa raiskatuksi vaikka häneen ei olisi koskettu sormellakaan.
      Kaiken kruunaa mahdollisuus kiristykseen samalla periaatteella.
      Mikä on miehen oikeusturva? Näyttää siltä että "oikeusministeri" ja lainsäätäjät ovat TÄSSÄKIN asiasta täysin pihalla lainsäädännön perusperiaatteistakin"

      Todellisuudessa mieskin voisi tehdä naisesta vastaavan raiskausilmoituksen, koska se joka ensimmäisenä tekee rikosilmoituksen, on vahvoilla, jos on sana sanaa vastaan, niin periaatteessa miehen kannattaisi aina varmuuden vuoksi tehdä känniseksin jälkeen naisesta raiskausilmoitus siltä varalta että nainen tekee hänestä seksuaalirikosilmoituksen.

    • Ei mamujen mukaan

      Toinen mitä välttämällä naiset välttäisivät tulemasta raiskatuksi on naispoliisin mukaan se että vaikka Helsingin väestöstä alle 10% on mamuja, niin raiskauksista epäilyistä yli 50% on mamuja.

      Eli jos naiset eivät kännäisi eivätkä lähtisi mamujen mukaan, niin suurin osa raiskauksista ehkäistäisiin?

      Kannattaisko kokeilla?

      • noinkohan?

        Ehkä vielä tällä hetkellä.
        Suomalaisten miesten myönteisyys raiskauksia kohtaan on niin hurjassa nousussa (kuten tältäkin palstalta voimme lukea) että muutamien vuosien kuluttua taitaa olla fifti/fifti tilanne.

    • Elä kissan kanssa

      "Raiskaaja on useimmiten oma kumppani"

      Eli jos raiskaaja on useimmiten oma kumppani, niin kun nainen ei ryyppää, eikä lähde vieraiden miesten mukaan (lähinnä mamujen) eikä ota kumppania, niin lähes 100% ei tule raiskatuksi?

      Hienoa nythän se selvisi miten välttyä tulemasta raiskatuksi!

      Tämän tiedon jälkeen on oma syy jos tulee raiskatuksi, koska on tietoinen miten sen välttää. Eli nainen ottaa tietoisen riskin tulla raiskatuksi jos tästä huolimatta kännää ja lähtee (mamu)miehen mukaan ja ottaa sen vielä kumppanikikseen.

    • Oma vika

      Tässä taas erään teinin kertomus kuinka käy kun lähtee kännissä miehen mukaan:
      "Olin siis laivalla pari pv sitten ja suomalaisen laivakulttuurin mukaan melkoisessa humalassa. Törmäsin yhteen mukavaan vähän itseäni vanhempaan mieheen (itse 19, hän ehkä 25-30). En kauheasti muista siitä mitään, paitsi että naureskelin aika paljon hänen jutuilleen ja ihan hauskaa siis oli. Mies tarjosi mulle jonkin verran juomia, en ole varma kuinka paljon loppujen lopuksi.

      No jossain vaiheessa päädyttiin miehen hytille (matkasta sinne ei mitään muistikuvaa). En oikeastaan edes muista kumpi siinä alkoi suudella ja kumpaa mutta sen muistan kun mies alkoi riisua vaatteitani vaikka en ollut mitään seksiä ehdottanut. No olin siinä kuitenkin ihan mukana, siis hymyilin ja suutelin. Sitten hyttiin tuli miehen kaveri ja siinä vaiheessa puolialasti nolostuin ja sanoin että "eikun mä taidan nyt lähteä täältä" tai jotain sen tapaista. No ei siitä sitten mitään tullut kun kuka mies nyt olisi sanonutkaan "okei mene vaan, oli kiva ilta sun kanssa" kun olisi juuri saamassa. No sitten taas vähän hämärty mulla muisti, mutta en tainnut ainakaan vastustella tai mitään vaan taas olin kuitenkin menossa mukana.

      En tiedä kauan siinä meni ja miten kaikki meni, mutta tajusin ettei mies käytä kortsua ja siinä vaiheessa halusin oikeasti lähteä, koska tiesin siinäkin humalassa että ilman ehkäisyä voin tulla raskaaksi. Yritin kai työntää aika kovaa miestä pois päältäni (en kuitenkaan saanut sanotuksi mitään, ajattelin vain) mutta mies ei päästänyt! Se johtui varmaan siitä että muutaman sekunnin kuluttua olikin jo liian myöhäistä. Ja koko tämän ajan miehen kaveri istui/makasi/nukkui viereisellä sängyllä.. Aloin sättimään miestä tuon jälkeen aika laimein tuloksin ja menin hytin vessaan "peseytymään". Kun tulin ulos mies yritti vielä houkutella mua makaamaan viereensä. Haukuin siinä sitten hetken kai molempia miehiä, keräsin vaatteet ja häivyin.

      Vihastutti niin saakelisti ja nyt on kauhea morkkis ja pelko taudeista ja mahdollisesta raskaudesta. Jälkiehkäisypillerin hain joskus 16h kuluttua tapahtuneesta, mutta silti jännittää. Kaduttaa niin saakelisti, koska tiedän että noin ei olisi tapahtunut jos olisin ollut vähemmän humalassa, vaikkakaan mieskään ei ihan oikein tossa toiminu. Mietin vain sitä yhtälöä että jos mies ei huomannut sitä että yritin työntää häntä pois, koska oli niin humalassa."

      Koska te opitte ettei naisten kannata kännätä itseään tolkuttomaan kuntoon?

      Jos tämäkin nainen olisi noudattanut yksinkertaista ja selvää sääntöä,
      älä ryyppää ja tapaa miehiä vain selvin päin, niin hänelle ei olisi käynyt näin!

      • no.

        Se tyttö voi nostaa raiskaussyytteen ja sitten voit mennä antamaan miehille samat neuvot.

        Olet se sama tyyppi joka jatkuvasti jauhaa niistä seksin suojarajoista. Et osaa edes linkkiä laittaa, joku vanha ukkoparka mikälie.

      • lässyn lää

        Koska te opitte ettei miesten kannata kännätä myöskään?

        Jos tämäkin mies olisi noudattanut yksinkertaista ja selvää sääntöä, älä ryyppää ja pane väkisin, niin häntä ei ehkä odottaisi raiskaussyyte!

        Sinä olet se hullu joka täällä aina jauhaa naisten vastuusta ja että mikään raiskaus ei ole oikeasti raiskaus. Että kaikki on vain naisten salaliittoa ja niiltä naisten valheilta vältyttäisiin jos naiset eivät joisi itseään känniin. Ihan idioottiko olet? Miten kukaan voi ajatella noin, että vain naisella on vastuu teoistaan mutta miehellä ei? Tuokin linkittämäsi tapaus oli aika hämärällä pohjalla. Toki naisen olisi pitänyt selkeästi ilmaista että ettei hän halua seksiä mutta miehen olisi myös pitänyt tajuta että nainen yrittää työntää häntä pois.

        Sinun ideologiasi mukaan siis OIKEA raiskaus (ainiin, eihän sellaisia ole mielestäsi olemassa) on AINA ja VAIN naisen syytä. Hän on juonut liikaa, pukeutunut väärin, liikkunut väärässä seurassa ja/tai paikassa jne jne. Sairasta ajatella noin. Toki jokaisen pitäisi vähän katsoa missä liikkuu ym mutta minun mielestäni tuollaista ei pitäisi edes ajatella jos miehet eivät raiskaisi. Eli miesten takia naisten pitäisi miettiä tekemisiään...

      • OIKEA Puskaraiskaus
        lässyn lää kirjoitti:

        Kyllä OIKEITA raiskauksia ikävä kyllä on.

        Tässä eräs sellainen, olettaen ettei tämä ole TAAS KEKSITTY JUTTU:
        "19-vuotias nainen raiskattiin Härmälän rantapuiston koirapuiston kohdalla neljän jälkeen aamuyöllä."

        Tosin voidaan jälleen kysyä MITÄ TYTTÖ TEKI NELJÄLTÄ AAMUYÖLLÄ siellä???

        http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194690807932/artikkeli/tampereen raiskaaja hyokkasi oisessa hiljaisessa puistossa - poliisi yha vailla havaintoja.html

      • vastuu myös miehellä
        OIKEA Puskaraiskaus kirjoitti:

        Kyllä OIKEITA raiskauksia ikävä kyllä on.

        Tässä eräs sellainen, olettaen ettei tämä ole TAAS KEKSITTY JUTTU:
        "19-vuotias nainen raiskattiin Härmälän rantapuiston koirapuiston kohdalla neljän jälkeen aamuyöllä."

        Tosin voidaan jälleen kysyä MITÄ TYTTÖ TEKI NELJÄLTÄ AAMUYÖLLÄ siellä???

        http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194690807932/artikkeli/tampereen raiskaaja hyokkasi oisessa hiljaisessa puistossa - poliisi yha vailla havaintoja.html

        Tosin voidaan jälleen kysyä MITÄ MIES TEKI NELJÄLTÄ AAMUYÖLLÄ SIELLÄ VALMIINA RAISKAAMAAN? Ilman tuota miestä ei naisenkaan olisi tarvinnut pelätä että hän joutuu raiskatuksi.

    • SeXvalistus auttaa?

      Seksuaalivalistuksella ehkäistään raiskauksia?

      "Asiantuntijat kaipaavat raiskauskeskusteluun uutta ulottuvuutta. Toiveena on esimerkiksi, että keskustelun painopiste siirrettäisiin raiskausten ennaltaehkäisyyn yhteiskunnallisella tasolla.

      Myös nuorten seksuaalivalistuksessa tulisi kiinnittää huomiota raiskausten ehkäisyyn."

      Eli nuorille kerrottaisiin ettei kannata ryypätä itseään tiedottomaan tilaan!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17118
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5517
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2592
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2076
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1775
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1007
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      959
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      899
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      897
    Aihe