Onko runsas veden juominen haitallista?

Valtion ravitsemusneuvottelukunta on julkaissut juomasuositukset kesäkuussa 2008. Suomessa ei ole aikaisemmin ollut virallista juomasuositusta. Aikuinen tarvitsee päivässä nestettä noin 2–2,5 litraa. Ruuan mukana tulee vettä noin litra ja aineenvaihdunnan seurauksena noin 3 dl. Loput eli noin 1–1,5 litraa tulisi saada juomista = vesi, maito, piimä, mehut, virvoitusjuomat, kahvi, tee jne. Jos nestettä tulee liikaa, munuaiset erittävät sen tavallista laimeampana virtsana. Jatkuva ylimääräinen vedenjuominen ei ole suositeltavaa, se lisää vesimyrkytyksen ja natriumin liikaerityksen riskiä.

Riittävä nesteen määrä tulee täyteen esim. näin: aamupalalla täysmehua 1 dl, teetä 2 dl, aamukahvi töissä 2 dl, maitoa lounaalla 2 dl, iltapäiväkahvi tai tee 2 dl lasi vettä 2 dl, lasi maitoa tai vettä iltaruualla 2 dl ja iltatee 2 dl. Vesipullon kanssa ei tarvitse kulkea kuin liikuntasuorituksissa.
8225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Niin. Vesi on vaarallista. Kaikki jotka ovat sen juomiseen langenneet, ovat kuolleet ennemmin tai myöhemmin.

Lääkäritkin sanovat, että on hyvä juoda paljon vettä pitkin päivää. Tuo riittävä määrä on taas sellainen minimisuositus, jolla 50 kiloinen nainen pysyy hengissä. Vähän kuin vitamiinien ja ravintoaineiden päivittäissuositukset. Treenaava, kovakuntoinen raavas mies tarvii paljon enemmän kuin nuo suositukset antaa ymmärtää. Luulisi että senkin nyt terveellä järjellä tajuaa, mutta ei näköjään. Perkele!

Äänestä
  • montas lasillista sitä pitää juoda? Mikä on raja jos helteellä juo?

    Äänestä

Niin ja veden juomiseen jää vielä koukkuunkin. Vai osaako joku kertoa päässeensä eroon sen juomisesta sen jälkeen kun aloitti?

Äänestä

Ei ois kuitenkaan uskonut, että siinä voi käydä jotain liikajuomisella

Äänestä

Ja täytyy vielä huomioida syämänsä suolan määrä, jolloin nesteen määrää tarvitaan lisää. Ja suolaa saa nykyisin melkein mistä vain erityisesti valmisruuista.

Kaikki on perjaatteessa vaarallista kolme ruokalusikallista suolaa tappaa jollei juo vettä, koska elimistö kuivuu sisältä.

Äänestä

Rauhanturvamiehenä ja maailmaa nähneenä ja siksi asioista enemmän tietävänä voin kertoa teille, että liiallinen veden juominen vie viimeisetkin suolat kropasta ja on hengenvaarallista.
Juokaa aina kädenlämpöistä vettä ja antakaa sen imeytyä suussa, koska muuten se vain täyttää mahalaukkua ja tulee kusena ulos saman tien.
Helteessä puolet suosituksesta vaikka vissyä ja loput maitoa, vettä jne.
Kahvi vain poistaa nesteitä, samon alkoholi, eli niitä ei voi laskea vaaditavaan nesteeseen, joka on aikuisella 3 litraa/vrk hellekelillä.

Suomessa on vähän omanlaisena näkemys joka asiassa, ja kaikki propaganda syömisen ja juomisen hyödyisttä ja haitoista perustuu kepulaisen tahtooon tienata rahaa. Suomi on persereikä keskellä ei mitään!

Äänestä
  • menee liiallisuuksiin

    Äänestä

Rt-gona puhui asiaa! Suomessa asuu vielä neuvostoliiton henki vahvana ja juuri näissä ravintoasioissa sen voi nähdä. Mistään paremmasta EI uutisoida. Vain siitä mikä on suomalaisen paskaravintoteollisuuden hyväksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koiran kaveri kirjoitti:

Valtion ravitsemusneuvottelukunta on julkaissut juomasuositukset kesäkuussa 2008. Suomessa ei ole aikaisemmin ollut virallista juomasuositusta. Aikuinen tarvitsee päivässä nestettä noin 2–2,5 litraa. Ruuan mukana tulee vettä noin litra ja aineenvaihdunnan seurauksena noin 3 dl. Loput eli noin 1–1,5 litraa tulisi saada juomista = vesi, maito, piimä, mehut, virvoitusjuomat, kahvi, tee jne. Jos nestettä tulee liikaa, munuaiset erittävät sen tavallista laimeampana virtsana. Jatkuva ylimääräinen vedenjuominen ei ole suositeltavaa, se lisää vesimyrkytyksen ja natriumin liikaerityksen riskiä.

Riittävä nesteen määrä tulee täyteen esim. näin: aamupalalla täysmehua 1 dl, teetä 2 dl, aamukahvi töissä 2 dl, maitoa lounaalla 2 dl, iltapäiväkahvi tai tee 2 dl lasi vettä 2 dl, lasi maitoa tai vettä iltaruualla 2 dl ja iltatee 2 dl. Vesipullon kanssa ei tarvitse kulkea kuin liikuntasuorituksissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu