Onko mahdollista tavata se OIKEA vasta viidenkympin kynnyksellä? Voinko uskoa, että kohtaan vielä sellaisen miehen, joka uskaltaa sitoutua ja rakastaa, jolla on vahva itsetunto ja joka kunnioittaa minua, ei loukkaa, on se vahva olkapää, johon uskallan turvautua?
Haluan tuntea itseni rakastetuksi loppuelämäni ja antaa rakkauteni omalle miehelleni, en halua elää epävarmuudessa ja pelossa, kuten olen joutunut elämään viimeiset 12 vuotta.
Rohkaiskaa minua kertomalla omista onnistuneista parisuhteista kypsällä iällä.
Viiskymppisenä uusi parisuhde
206
5498
Vastaukset
- jioäjoiä
Olen tosin "vasta" 45 v, mutta kuitenkin elänyt viimeiset pari vuotta elämäni parasta aikaa - eron jälkeen olin jotenkin takki tyhjänä, mutta sitten tapasin ikäiseni miehen, eronneen myös, ja meillä synkkasi saman tien todella hyvin.
Mies on sellainen jämpti ja turvallinen, ei silti millään tavalla tylsä, vaan aina keksimässä uusia juttuja ja saa minut nauramaan vedet silmissä. Sellainen puhe on ollut, että tässä on nyt menossa kontrahti loppuelämäksi :-)
Joten tuskinpa on sinullekaan mahdotonta - helposti ei välttämättä löydy, mutta juuri, kun vähiten osaat odottaa...- Helskuta vieköön
"Sitten tapasin ikäiseni miehen" !!! Onko pakko tavata juuri ikäisensä ? Ikärasisti on yksi rasistien laji. Ulkonäköön tuijottaja toinen. Kolmas on rahoihin tähtäävä...ja niin edelleen.
- *_Charlene_*
Helskuta vieköön kirjoitti:
"Sitten tapasin ikäiseni miehen" !!! Onko pakko tavata juuri ikäisensä ? Ikärasisti on yksi rasistien laji. Ulkonäköön tuijottaja toinen. Kolmas on rahoihin tähtäävä...ja niin edelleen.
Mulla on 19 vuotta nuorempi aviomies ja mentiin naimisiin kun olin itse 42 ja naimisissa yhä ollaan ja niin hyvin meillä on kaikki mennyt, että jos paremmin ois, niin piloilla ois :) Olin todella ansainnut tuon miehen, koska takanapäin oli 20 vuoden helvetti henkisesti sadistinen narsistin kanssa. Naimisissa ollaan oltu nyt 17 vuotta ja en kadu. Ikä on vain numeroita ja jos ei nyt itse ole ihan kulahtanut niin se vaan on plussaa. Ainakin sain todella komean aviomiehen ja kiltin ja kunnollisen ja ei tupakoi, eikä ryyppää. Joten jos vielä kinuan "yläkerran Herralta" sitä lottovoittoa, niin se on varmasti liikaa jo pyydetty tähän. Enköhän se silloin saanut jo 1994 :)
- Tien.kulkija.
*_Charlene_* kirjoitti:
Mulla on 19 vuotta nuorempi aviomies ja mentiin naimisiin kun olin itse 42 ja naimisissa yhä ollaan ja niin hyvin meillä on kaikki mennyt, että jos paremmin ois, niin piloilla ois :) Olin todella ansainnut tuon miehen, koska takanapäin oli 20 vuoden helvetti henkisesti sadistinen narsistin kanssa. Naimisissa ollaan oltu nyt 17 vuotta ja en kadu. Ikä on vain numeroita ja jos ei nyt itse ole ihan kulahtanut niin se vaan on plussaa. Ainakin sain todella komean aviomiehen ja kiltin ja kunnollisen ja ei tupakoi, eikä ryyppää. Joten jos vielä kinuan "yläkerran Herralta" sitä lottovoittoa, niin se on varmasti liikaa jo pyydetty tähän. Enköhän se silloin saanut jo 1994 :)
Hienoa Charlene" Onnea eteenpäinkin sulle!
- bellacoccinella
Helskuta vieköön kirjoitti:
"Sitten tapasin ikäiseni miehen" !!! Onko pakko tavata juuri ikäisensä ? Ikärasisti on yksi rasistien laji. Ulkonäköön tuijottaja toinen. Kolmas on rahoihin tähtäävä...ja niin edelleen.
Herrajumala, eihän se ole mitään ikärasismia jos tapaa oman ikäisensä kumppanin!!!! Ymmärrätkö lainkaan sanan rasismi merkitystä... tuon vastauksen sisällöstä, johon viittasit, ei ainakaan löydy mitään siihen viittaavaa. Hieman positiivisempaa asennetta peliin kiitos. Kaikki on itsestä kiinni, ongelmia ja vikoja löytää kaikista jos niitä hakemalla hakee!
t. toinen kypsällä iällä kumppaninsa löytänyt ja hyvinkin optimistisesti elämään suhtautuva - rrräyh rrräyh..
Helskuta vieköön kirjoitti:
"Sitten tapasin ikäiseni miehen" !!! Onko pakko tavata juuri ikäisensä ? Ikärasisti on yksi rasistien laji. Ulkonäköön tuijottaja toinen. Kolmas on rahoihin tähtäävä...ja niin edelleen.
ja viel jonon jatkos "pilkunnussija" on myös rasittava laji.... tuskin oli iästä suurin murhe nyt tässä aiheessa... tok tok hei
- .
*_Charlene_* kirjoitti:
Mulla on 19 vuotta nuorempi aviomies ja mentiin naimisiin kun olin itse 42 ja naimisissa yhä ollaan ja niin hyvin meillä on kaikki mennyt, että jos paremmin ois, niin piloilla ois :) Olin todella ansainnut tuon miehen, koska takanapäin oli 20 vuoden helvetti henkisesti sadistinen narsistin kanssa. Naimisissa ollaan oltu nyt 17 vuotta ja en kadu. Ikä on vain numeroita ja jos ei nyt itse ole ihan kulahtanut niin se vaan on plussaa. Ainakin sain todella komean aviomiehen ja kiltin ja kunnollisen ja ei tupakoi, eikä ryyppää. Joten jos vielä kinuan "yläkerran Herralta" sitä lottovoittoa, niin se on varmasti liikaa jo pyydetty tähän. Enköhän se silloin saanut jo 1994 :)
Sinä et kadu. Vähän kyllä epäilyttää, mahtaako mies olla samaa mieltä. Ettei vain sinullekin käy (kuten monelle muulle asemassasi olevalle on käynyt) että sinut jätetään yllättäen kuin nalli kalliolle.
- *_Charlene_*
. kirjoitti:
Sinä et kadu. Vähän kyllä epäilyttää, mahtaako mies olla samaa mieltä. Ettei vain sinullekin käy (kuten monelle muulle asemassasi olevalle on käynyt) että sinut jätetään yllättäen kuin nalli kalliolle.
Varmaan silloin tulee ero, kun kuolema meidät erottaa, jos silloinkaan .) Älä sinä arvaile miten meillä on ja mitä mitä meille tapahtuu, kun vain me kaksi täällä tiedämme mitä haluamme. Ero jos tullut, niin se olisi tullut jo toista kymmentä vuotta sitten. Me ollaan kun "paita ja peppu" ja meillä se on mies, joka pelkää että minä jostakin suuttuisin ja lähtisin, mutta kun ei ole syytä suuttua, kun kaikki on ollut aina ihan hyvin. Vaikeista muista "taloudellisista", sairauksista ym. esim. asioista ollaan selvitty aina yhdessä, eiköhän se avioliittolupaus ollut, että: myötä-ja vastamäessä.
Ensinnäkään minua ei jätetä, eikä petetä, enkä myös teesitä itse toiselle. Onko näköjään joillekin uskollisuus ja aito välittäminen noin vieras käsite, otan osaa. Olet itse epävarma luonne ja epäilet myös, että muille voi käydä huonosti, kun monelle on käynyt. Varmasti kurja elää, jollei muuta pysty ajattelemaan.
Elämä on niin lyhyt, että ei pidä surra koko aikaa kaiken maailman typeriä asioita ja jättämisiä. Mutta vanha sanonta on, jollet satu tietämään: "Mies pettää (ehkä) mutta nainen jättää" - tätikkä vaan
*_Charlene_* kirjoitti:
Varmaan silloin tulee ero, kun kuolema meidät erottaa, jos silloinkaan .) Älä sinä arvaile miten meillä on ja mitä mitä meille tapahtuu, kun vain me kaksi täällä tiedämme mitä haluamme. Ero jos tullut, niin se olisi tullut jo toista kymmentä vuotta sitten. Me ollaan kun "paita ja peppu" ja meillä se on mies, joka pelkää että minä jostakin suuttuisin ja lähtisin, mutta kun ei ole syytä suuttua, kun kaikki on ollut aina ihan hyvin. Vaikeista muista "taloudellisista", sairauksista ym. esim. asioista ollaan selvitty aina yhdessä, eiköhän se avioliittolupaus ollut, että: myötä-ja vastamäessä.
Ensinnäkään minua ei jätetä, eikä petetä, enkä myös teesitä itse toiselle. Onko näköjään joillekin uskollisuus ja aito välittäminen noin vieras käsite, otan osaa. Olet itse epävarma luonne ja epäilet myös, että muille voi käydä huonosti, kun monelle on käynyt. Varmasti kurja elää, jollei muuta pysty ajattelemaan.
Elämä on niin lyhyt, että ei pidä surra koko aikaa kaiken maailman typeriä asioita ja jättämisiä. Mutta vanha sanonta on, jollet satu tietämään: "Mies pettää (ehkä) mutta nainen jättää"charlene:) minulla on 25v mieheeni ikäeroa ja täälläkin ollaan kun paita ja peppu:) itse olen se nuorempi mutta eipä tosiaan kannata välittää mitä muut miettii kunhan itse on onnellinen:D ja tietää oman suhteensa.
monille olenkin sanonut että ei voi tietää mitä suuren ikäeron liitto on jos ei itse ole sitä kokeillut.
eli tuskin poikkeaa samankaan ikästen liitosta juuri ollenkaan:) - toinen nimimerkki
bellacoccinella kirjoitti:
Herrajumala, eihän se ole mitään ikärasismia jos tapaa oman ikäisensä kumppanin!!!! Ymmärrätkö lainkaan sanan rasismi merkitystä... tuon vastauksen sisällöstä, johon viittasit, ei ainakaan löydy mitään siihen viittaavaa. Hieman positiivisempaa asennetta peliin kiitos. Kaikki on itsestä kiinni, ongelmia ja vikoja löytää kaikista jos niitä hakemalla hakee!
t. toinen kypsällä iällä kumppaninsa löytänyt ja hyvinkin optimistisesti elämään suhtautuvaRasismi tarkoittaa rotusortoa: Race = rotu.
Ikään se ei liity millään tavalla!
- Tärppäsi
Löysin viimein, välillä jo meinasin vaipua epätoivoon. Löytyi netistä. Tässä oli lyhyesti, niin ja ikäni on 57 v.
- oaiamao
Kyllä voi löytää. Minäkin löysin netistä 6 vuotta sitten. Naimisissa olemme olleet 4 vuotta, enkä ole koskaan ollut näin onnellinen kuin nyt. Aikaisemman avioeron jälkeen oli 5 yksinäistä vuotta. Välillä usko oli mennä, mutta hyvää kannatti odottaa, ehdottomasti.
Älä luovuta vaan ole aktiivinen itsekin. Usko hyvään. Älä muutu kyyniseksi, vaikka tapaaminen ei aina onnistuisikaan. Kyllä maailmassa on hyviä ihmisiä, vaikka näitä stooreja lukiessa tuntuu, että maailma olisi täynnä vain epätoivoon vaipuneita luusereita, jotka haluavat vain lannistaa muita, kun itsellä on niin huono olo - Ares, sotien Jumala
viimein he löysivät toisensa, ninkuin elokuvissa............
- JuanJesus
No mekin löydettiin toisemme sattumalta 46-vuotiaina, kumpikaan ei siis etsinyt ketään eikä ollut edes kiinnostusta tavata ketään... sitten vaan kolahti.
Ihminen jonka kanssa on helpompi olla kuin kenenkään muun kanssa koskaan, hyväksytään toisemme omine pikku vikoinemme.. tykätään samanlaisista asioista, matkustelusta, hyvästä ruuasta ja viinistä... Naimisiinmenoa suunnitellaan, kumpikin ensimmäistä kertaa elämässään. - mahdollista on
Mitään Oikeaa ei ole olemassakaan. On vain valintoja. Sinä ihastut johonkin ja hän sinuun, sinä aivan takuulla luulit sen 12 vuotta kestäneen suhteen alussa, että hän oli se oikea, tarkalleen ottaen todennäköisesti, olit varma siitä. "koskaan en ole tuntenut näin" just joo, ja TAAS tunsin. Tätähän se on. Ei maailmassa ole mitään suurta rakkautta, eikä muutakaan, on vain se, minkä sinne tekee.
Olisi parempi, kun lakkaisit uskomasta satuihin. Tottakai voit löytäää kumppanin ja rakkautta, mutta satuihin uskominen sai sinut jäämään siihen aikaisempaankin suhteeseen. Ei sinun siinä pakko ollut olla, sinä ihan itse valitsit sen. En ymmärrä, miten muka 12 vuodessa ei ehdi tajuamaan, että toinen on täysin väärä, aiheuttaa epävarmuutta ja pelkoa jne. et siis mitään joutunut elämään, vaan ihan itse elit. Todennäköisesti sen höpöluulon takia, että varmaan hän näkee kohta sielusi syvimmät arvet ja paranee: paskan marjat, se on mitä se on. Ja että kun kerran on valinnut ei voi vaihtaa: höpöä taas! Kyllä voi, ja jos se on liian hyvää ollakseen totta: se yleensä ei sitää ole.
Joten lopeta se satuihin uskominen, niin et ensi huumassa ja mielikuvissasi valitse taas väärää miestä, vaan uskot siihen, mitä oikeasti tapahtuu: siis sen mitä oikeasti näät, ja mihin oikeasti tutustut.
Sitten se rohkaisu-osuus: Elämässä rakkautta on joka iässä. Sinä voit löytää oikean itsellesi, kunhan olet ensin rehellinen. Niin, ja tietenkin itse olet aktiivinen, siis liikut ja tutustut ihmisiin! Juoppojahan suurin osa keski-ikäisistä miehistä on, mutta yritä valita jotain muuta ja jätä, jos toteat että olet semmoisen valinnut. Kun suhtaudut realistisesti, tajuat että se onni ja turva on myös omissa käsissäsi, sinä rakennat itseäsi, elämääsi ja kotiasi myös, ja etenkin sinä! Ole itsenäinen, rakasta itse itseäsi ja kotiasi ja tee ympäristöstäsi rakastava, turvallinen ja varma. Silloin ei tarvitse olla rakkauden kerjäläinen ja huolia mitä tahansa. Yksinkin voi olla hyvä olla, kunhan sen opettelee ja hyväksyy. Silloin tutustuukin rennommin ja mahdollisuudet löytää jotain oikeaa paranee.
Jokainen ihminen tuottaa joitain pettymyksiä ja kaikki suhteet ovat epätäydellisiä. Rakkaus muuttuu kiintymykseksi ja kasvaa: ei tule kuin salama. Se salama on himoa ja seksiä, rakkkaus on hidas ja kasvaa vain ajan myötä, kun toisen oppii tuntemaan. Kun etsit sellaista rakkautta, löydät sellaisen rakkauden.
Kaikki ketkä ovat oikeasti rakkauden halunneet, kypsälläkin iällä, ovat sen tuttavapiirissäni löytäneet. Joten miksipä et myös sinä!- -TSS-
Vai suurin osa keski-ikäisistä miehistä juoppoja? Olipahan varsinainen yleistys. Jos sinä tunnet vain juoppoja niin ei se tarkoita, että kaikki ihmiset olisivat juoppoja.
Jos suomalaiset olisivat edes puoliksi niin alkoholisoitunutta kansaa kuin mitä ihmisten puheista voisi päätellä niin yhteiskunta ei toimisi miltään osin kun kaikki ihmiset olisivat koko ajan kännissä. Onneksi todellisuus on hieman toisenlainen. - on niin nähty
-TSS- kirjoitti:
Vai suurin osa keski-ikäisistä miehistä juoppoja? Olipahan varsinainen yleistys. Jos sinä tunnet vain juoppoja niin ei se tarkoita, että kaikki ihmiset olisivat juoppoja.
Jos suomalaiset olisivat edes puoliksi niin alkoholisoitunutta kansaa kuin mitä ihmisten puheista voisi päätellä niin yhteiskunta ei toimisi miltään osin kun kaikki ihmiset olisivat koko ajan kännissä. Onneksi todellisuus on hieman toisenlainen.Kyllä ne töihin pystyy mutta heti kotiin päästyään korkkaa ekan kaljan, ja viikonloppuisin kenties aamusta alkaen, kunnes sammuvat.
Omasta mielestään eivät ole juoppoja kun pystyy käymään töissä..sen verran laskevat pulloja että pystyy juuri ja juuri aamuisin auton rattiin. joskus lipsuu tässäkin ja tuurilla mennään rattiin. - -TSS-
on niin nähty kirjoitti:
Kyllä ne töihin pystyy mutta heti kotiin päästyään korkkaa ekan kaljan, ja viikonloppuisin kenties aamusta alkaen, kunnes sammuvat.
Omasta mielestään eivät ole juoppoja kun pystyy käymään töissä..sen verran laskevat pulloja että pystyy juuri ja juuri aamuisin auton rattiin. joskus lipsuu tässäkin ja tuurilla mennään rattiin.Nyt sinä puhut omista tuttavistasi. Älä yleistä koko kansaa koskevaksi.
- 21
-TSS- kirjoitti:
Nyt sinä puhut omista tuttavistasi. Älä yleistä koko kansaa koskevaksi.
niistä juuri, omista tutuistani.
- Anna-Irmeli
Luulen, että 3 suhdetta elämän aikana olisi paras: 1 teininä, 1 keski-iässä ja 1 vanhuudessa, koska harvoin se kipinä säilyy ja kasvetaan samaan suuntaan.
- 21
-TSS- kirjoitti:
Nyt sinä puhut omista tuttavistasi. Älä yleistä koko kansaa koskevaksi.
Haista paska TSSS
- EI MIESTÄ ENÄÄ
On olemassa monelaista rakkautta, rakkaus mieheen olisi sitoutumista vähän niin kuin työhön. Olen halunnut olla avoin tunteille pari kertaa ja halunnut romantisoida. Se on ollut ihanaa.
Vastapuoleta olen kuullut että olen fiksu ja kaunis. On annettu ymmärtää että asiat ovat hyvin.
Heti kun olen uskaltanut kertoa tunteistani saan selville kuinka miehellä on toinen nainen. Ymmärsin viestiksi, miten mun olisi suostuttava miehen sääntöihin.
Se minkä nillä sivuilla olen oppinut, mies juurikaan pysähty. Seksi näyttelee suurta osaa. Olen luovuttanut, tuntuu ettei normaali ihmissuhdetta kestetä. - yh n 55
Anna-Irmeli kirjoitti:
Luulen, että 3 suhdetta elämän aikana olisi paras: 1 teininä, 1 keski-iässä ja 1 vanhuudessa, koska harvoin se kipinä säilyy ja kasvetaan samaan suuntaan.
Näin. Itse odotan sitä kolmatta. En etsi, mutta jospa joku päivä.
- n45
yh n 55 kirjoitti:
Näin. Itse odotan sitä kolmatta. En etsi, mutta jospa joku päivä.
Voisi olla minun kirjoittamani viest, olen tosin 45v. Eka oli teinirakkaus, yhä ollaan kuin sisko ja veli. Toinen pitkä suhde mun lasteni isä. Ja nyt vois olla aikaa sille kolmannelle! Ei haku päällä mutta jos on tullakseen niin tulee...
- Anna-Irmeli
yh n 55 kirjoitti:
Näin. Itse odotan sitä kolmatta. En etsi, mutta jospa joku päivä.
Minä myös :-)
- azimuth
Anna-Irmeli kirjoitti:
Luulen, että 3 suhdetta elämän aikana olisi paras: 1 teininä, 1 keski-iässä ja 1 vanhuudessa, koska harvoin se kipinä säilyy ja kasvetaan samaan suuntaan.
naisten laskelmoiva käytös on pahuudessaan vertaansa vailla, kuten tästäkin voi päätellä :-(
ymmärtämystä on naisilta turha odottaa saavansa. - dfsdh
mikähän mahtaa sitten olla että minä tunnen näitä keski-ikäisiä juoppoja NAISIA aika monta... miehet töissä, ja akat kotona kännissä.
revi siitä idealismia homepilluinen miesvihaaja! - Pararasta aikaa ihmi
Tää on just niinkun mä ajattelen näistä asioista !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
!!!!!!!!!!!!!!!
!!!!!!!
!!!
! - 11mamma
Anna-Irmeli kirjoitti:
Luulen, että 3 suhdetta elämän aikana olisi paras: 1 teininä, 1 keski-iässä ja 1 vanhuudessa, koska harvoin se kipinä säilyy ja kasvetaan samaan suuntaan.
Hei Anna-Irmeli! Hauska kommentti, nimittäin kuin oma elämäni, jossa olen aina ollut rakastettu ja onnellinen! Ensimmäinen oli teinirakkaus ja yksi tytär. Seuraava oikea aikuisrakkaus ja samaan pakettiin uusi tytär samanikäinen kuin omani (2v) ja kohta yhteinen tytär tietenkin! 27 vuotta yhdessä ja jäin yllättäen leskeksi. Sitten 48 vuotiaana salama iski ja rakastuimme nykyisen mieheni kanssa ja kohta on 10 vuotis hääpäiväkin. 11 lastenlasta ja rakkautta riittää. Elämä on juhlaa!
- pukki kaalimaalla
azimuth kirjoitti:
naisten laskelmoiva käytös on pahuudessaan vertaansa vailla, kuten tästäkin voi päätellä :-(
ymmärtämystä on naisilta turha odottaa saavansa.hhhhhhhhhhaaaaaaaaahaaaaahaaaaa eikai oo mies äänessä?? nyt kannattaa sulkea sananen arkku heti tykkänään. 75 prossaa mun äijistä on ollu varattuja tai pettureita. että äläs ala siin naisten ajatuksia moralisoimaan.. olisko niin et metsä vastaa kuten sinne huutaa.. akat koittaa jallittaa mukana mut ei ikinä pääse samaan. kato ukko kun saa paljon naisia,on ihana pukki, akka taas halpa huora..
- g70
Olen samaa mieltä "mahdollista on"- nimimerkin kanssa. Hienoa toki, jos romantiikkaa ja avoimuutta, rohkeutta, heittäytyä täysillä peliin löytyy vielä yli viisikymppisenäkin, mutta kyllähän elämän tässä vaiheessa jo pitäisi olla realismia opittuna. Ainakin niitä oppitunteja on tullut läpikäytyä siihen mennessä ja jotain pitäisi oppiakin. Ei kannata elää satumaailmassa eikä toisaalta lyödä päätään samaan seinään jatkuvasti.
Voihan se olla, että joku ihminen löytää "sen oikean" jo parikymppisenä ja elää onnellisessa parisuhteessa lopun elämänsä yhdessä kasvaen, kehittyen ja hioen saumat ja itsekkyydet turhat ilmentymät pois. Mutta useimmille nyky-yhteiskunnassa ei niin käy. Niitä "oikeita" tulee vastaan useampia elon varrella ja kaikista voi toki olla kiitollinen.
Elämä koostuu lyhyistä hetkistä ja mitä enemmän ihania tuokioita kohdalle sattuu, sitä parempi. Niistä saa joka tapauksessa voimaa, olipa niiden hetkien lukumäärä lopulta mikä tahansa. Hyvä vielä muistaa, että vain kaksi itsenäistä, vahvaa ihmistä kykenevät muodostamaan hyvän suhteen. Takertumalla ja riippuvuussuhteilla ei ole pitkää tulevaisuutta. Ei elämäänsä voi rakentaa toisen varaan. Siinä putoaa helposti tyhjän päälle, eikä pysty saamaan, ei antamaan, sitä mitä mahdollista olisi. - oho..
dfsdh kirjoitti:
mikähän mahtaa sitten olla että minä tunnen näitä keski-ikäisiä juoppoja NAISIA aika monta... miehet töissä, ja akat kotona kännissä.
revi siitä idealismia homepilluinen miesvihaaja!Näyttääpi olevan sinulla melko erikoinen tuttavapiiri. Mistä ne kaveris onkin noita juopponaisia löytäny itselleen?
- now-and-here
paras vastaus tämä nimimerkillä 'mahdollista on'! Niin moni jatkuvasti etsii vain mielikuvien mukaista ihanaa rakkautta, joka 'parantaa' ja 'antaa merkityksen elämälle'. Herranpieksut, just! Rakkaus on suhde itseensä ja sen kautta suhde toiseen ihmiseen. Ja se on läsnä aina, joka hetki, ei sitten joskus, kun 'se oikea' astuu kuvioihin. Tiedän, iästä riippumatta, läjän naisia, jotka elävät vain odotuksessa ja odotuksen kohde on mies! Ja että elämä alkaa vasta sitten.
Kun elämä on totta joka minuutti. Oli sitä yksin tai ei. Ja sen joka minuutin tekeminen sellaiseksi, että on hyvä olla elossa, on se tärkein!
- Kauniisti kypsynyt
Tuohon 12 vuoteen mahtuu kaksi parisuhdetta, toinen 5 ja toinen 6 vuotta. Molemmat päätyivät eroon, mutta eri syistä, ainakin osittain.
Epävarmuus oli läsnä molemmissa suhteissa, miehet eivät pystyneet sitoutumaan, aiemmassa suhteessa mies pönkitti itsetuntoaan toisilla naisilla, käytti liikaa alkoholia, toisessa mies ei vaan kertakaikkiaan uskaltanut rakastaa ja sitoutua, vaan pakeni. Fyysisesti en ole koskaan pelännyt, väkivaltainen ei ole kukaan minua kohtaan ollut.
Katselin kyllä kumpaakin suhdetta liian kauan, mutta, kuten niin usein, nainen uskoo aina muutokseen parempaan suuntaan *huokaus*. Tulihan taas opittua monta merkkiä, jotka nähdessään/ kokiessaan on parasta tehdä suhteesta menneisyyttä.
Sitä vaan tässä mietin, että tässä iässä on lähes kaikilla kokemuksia aiemmista suhteista, epäonnistumisia enemmän tai vähemmän, omat piintyneet tavat, tarve olla itsenäinen... onko siis kun etsisi neulaa heinäsuovasta, että löytäisi ihmisen, joka uskalta vielä tositarkoituksella aloittaa suhteen, antaa kaikkensa ja myös uskaltaa ottaa vastaan rakkautta ja tehdä kompromissejä?
Ystäväni sanovat, että "kyllä sinä miehen saat, kun olet nin kaunis"! En epäilekään, etteikö tarjokkaita olisi, mutta 99,9% heistä on epäsopivia, enkä jaksaisi testata sataa miestä ;))
En etsi ketään, toivon, että juuri niin käy, että kun vähiten odottaa, kohtaan sen oikean/ sopivan/ aidon/ rakastettavan miehen, jonka kanssa saan elää onnellisena. - hoblaaja
"Onko mahdollista tavata se OIKEA vasta viidenkympin kynnyksellä? Voinko uskoa, että kohtaan vielä sellaisen miehen, joka uskaltaa sitoutua ja rakastaa, jolla on vahva itsetunto ja joka kunnioittaa minua, ei loukkaa, on se vahva olkapää, johon uskallan turvautua?"
Sanoisin sinulle että tuskin. Sänkyseuraa saat noillakin ehdoilla mutta parisuhdetta et.
Tosiasiassa oikeita on suurin osa ja vääriä vain hiukan. Kyse on siitä miten siinä suhteessa eletään ja suhtaudutaan toisiinsa; varsinkin ristiriitojen sattuessa. - 18 + 18
Sanoisin että KAUNIINA lähes viiskymppisenä voit löytääkin, joko ikäisistäsi, vanhemmista tai itseäsi reilusti nuoremmankin.
Kunhan tällä kertaa sinä itse olet se joka järki kädessä valitsee, valikoi ja ottaa parhaan tarjokkaan. Ne petturicasanovat myöskin ovat kiinnostuneita kauniisti kypsyneestä naisesta. Ujommat, ns. kunnon miehet, taas vaativat sinulta aloitteellisuutta ja kykyä voittaa luottamus.
En suosittele nettideittailua, tai korkeintaan niin päin, että itse erittäin kriittisesti käyt läpi ikäluokan miestarjontaa ja valikoit. Otat itse yhteyttä jos löydät "kunnon miehen" (sen neulan heinäsuovasta). Imelimmät ihailijat ja ahkerimmat lähestyjät ovat ne joista kannattaa pysyä etäällä.
Parasta olisi jos ystävien, harrastusten, matkailun tms. piiristä ihan livenä törmäät sukulaissieluun. "Tapahtukoon sinulle uskosi mukaan", sanoi Jeesus.- Kaunisti kypsynyt
Hei 18 18 ja muut rohkaisijat,
livenä olen tavannut aikaisemmatkin kumppanini, joten en aio nytkään ihan "sikaa säkissä" etsiä. Ennen tätä viimeisintä suhdetta olin elämääni tyytyväinen sinkku, olin päässyt eroon pettävästä ja epäkunnioittavasta miehestä, tunsin olevani taas vahva ja itsenäinen. Sen vajaan vuoden sinkkuuden aikana miehiä oli tarjolla "aina", kun ihmisten ilmoille menin.
Torjuin kuitenkin ystävällisesti miehen toisensa jälkeen, kunnes tämä viimeisin ei antanut periksi. Hän vaikutti kunnon mieheltä ja niin olikin. Hän asui toisella paikkakunnalla, mutta soitti joka päivä ja kävimme muutamilla treffeilläkin. Minä en ollut oikeasti NIIN kiinnostunut, että olisin onnesta loistaen aloittanut suhteen, mutta hän sai minut vakuuttuneeksi siitä, että hän tekisi mitä vain vuokseni. Hän olikin hyvä kumppani alkuvuosina, uskollinen ja rakastava. Monta suurta, minulle tärkeää asiaa, hän kuitenkin lupauksistaan huolimatta jätti toteuttamatta; esim. yhteen muutto, naimisiin meno, itsensä täysillä suhteeseen laittaminen.
Sitä vieläkin ihmettelen, että aikuinen mies ei tunne itseään sen vertaa, että menee lupaamaan niin isoja asioita, mutta tosipaikan tullen ei sitten pystykään pitämään lupauksiaan. Nämä lupaukset ja suunnitelmat eviät siis tapahtuneet alkuhuumassa vaan vielä vuosien yhdessä olon jälkeen.
Uskon myös siihen, että kohtaan mahdollisen tulevan kumppanini jossain, missä sitä en osaa odottaakaan. Siirryn syksyllä uuteen ympäristöön, joten vastaan tulee uusia haasteita, kohtaan satoja uusia ihmisiä - ja toivottavasti myös jossain tilanteessa myös HÄNET.
Aikasemmista suhteista taas (toivottavasti) viisastuneensa osaan nähdä ne merkit ajoissa, jotka enteilevät suhteen epäonnistumista. Nyt arvostan vieläkin enemmän yhteisiä elämänarvoja, arjen viettoa, aitoutta, "kipinää", kuuntelen vaistojani.
Ja nimenomaan etsin sukulaissieluani, jonka seurassa voin olla oma itseni. - 53
Kaunisti kypsynyt kirjoitti:
Hei 18 18 ja muut rohkaisijat,
livenä olen tavannut aikaisemmatkin kumppanini, joten en aio nytkään ihan "sikaa säkissä" etsiä. Ennen tätä viimeisintä suhdetta olin elämääni tyytyväinen sinkku, olin päässyt eroon pettävästä ja epäkunnioittavasta miehestä, tunsin olevani taas vahva ja itsenäinen. Sen vajaan vuoden sinkkuuden aikana miehiä oli tarjolla "aina", kun ihmisten ilmoille menin.
Torjuin kuitenkin ystävällisesti miehen toisensa jälkeen, kunnes tämä viimeisin ei antanut periksi. Hän vaikutti kunnon mieheltä ja niin olikin. Hän asui toisella paikkakunnalla, mutta soitti joka päivä ja kävimme muutamilla treffeilläkin. Minä en ollut oikeasti NIIN kiinnostunut, että olisin onnesta loistaen aloittanut suhteen, mutta hän sai minut vakuuttuneeksi siitä, että hän tekisi mitä vain vuokseni. Hän olikin hyvä kumppani alkuvuosina, uskollinen ja rakastava. Monta suurta, minulle tärkeää asiaa, hän kuitenkin lupauksistaan huolimatta jätti toteuttamatta; esim. yhteen muutto, naimisiin meno, itsensä täysillä suhteeseen laittaminen.
Sitä vieläkin ihmettelen, että aikuinen mies ei tunne itseään sen vertaa, että menee lupaamaan niin isoja asioita, mutta tosipaikan tullen ei sitten pystykään pitämään lupauksiaan. Nämä lupaukset ja suunnitelmat eviät siis tapahtuneet alkuhuumassa vaan vielä vuosien yhdessä olon jälkeen.
Uskon myös siihen, että kohtaan mahdollisen tulevan kumppanini jossain, missä sitä en osaa odottaakaan. Siirryn syksyllä uuteen ympäristöön, joten vastaan tulee uusia haasteita, kohtaan satoja uusia ihmisiä - ja toivottavasti myös jossain tilanteessa myös HÄNET.
Aikasemmista suhteista taas (toivottavasti) viisastuneensa osaan nähdä ne merkit ajoissa, jotka enteilevät suhteen epäonnistumista. Nyt arvostan vieläkin enemmän yhteisiä elämänarvoja, arjen viettoa, aitoutta, "kipinää", kuuntelen vaistojani.
Ja nimenomaan etsin sukulaissieluani, jonka seurassa voin olla oma itseni.>> Aikasemmista suhteista taas (toivottavasti) viisastuneensa osaan nähdä ne merkit ajoissa, jotka enteilevät suhteen epäonnistumista. Nyt arvostan vieläkin enemmän yhteisiä elämänarvoja, arjen viettoa, aitoutta, "kipinää", kuuntelen vaistojani.
Ja nimenomaan etsin sukulaissieluani, jonka seurassa voin olla oma itseni. >>
Samoilla linjoilla. Jos olisin nuorempana ollut näin "viisas", olisivat aikaisemmat suhteet jääneet kokematta. Niin epäsopivia kumppanit ovat olleet. Mutta nuorena hormonit ja lisääntymisvietti vievät. Eikä ole ymmärrystä/kokemusta miten vaikeaa parisuhteessa eläminen voi olla.
Toisaalta: jos olisin ollut lisääntymisiässä "näin fiksu", olisin varmaan jäänyt naimattomaksi. Ja tämä taitaa olla suurin este uudelle parisuhteelle. Hankalaa tai kunnotonta miestä en huoli, enkä rupea kenenkään terapeutiksi, taloudenhoitajaksi saati 'äidiksi'. Huonolta näyttää.
Ja taas asian toinen puoli: kun on avioliitossa/parisuhteessa kovia kokenut, osaa arvostaa rauhallista ja helppoa elämää ihan keskenänsä.
Elämä suhuisi ihan mukavasti näinkin, ellei ajoittai iskisi se läheisyyden kaipuu, ihmisen ikävä. - monica42
en nuole sua kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
Pravoo,taitaakin olla oikeen itse asiantuntija ikävää jos sinulla on noin suppea ulosanti=)vai oletkin sellaisten naisten/miesten kanssa tekemisissä jotka eivät sit viitsi edes hygeniastaan huolehtia ja seinäruusujakin tunnut metsästävän.Voi,voi sentään mut hei katso ittees peilistä ja haistele/maistele kans,varmaan tutun olonen dunkkis,joten varmasti et mitään IHME AKKAAA tarvitse!!!!
- Anna-Irmeli
"Ujommat, ns. kunnon miehet, taas vaativat sinulta aloitteellisuutta ja kykyä voittaa luottamus. "
...entäs sitten, jos itsekin on ujo tässä aloittelisuuspuolessa
- kyllä onnistuu
On mahdollista, tottakai. Itselläni on tosin ollut sama rakas jo yli 30 hyvää vuotta, mutta tuttava- ja sukulaispiirissä olen nähnyt onnellisia suhteita syntyvän vielä 60 ikävuoden jälkeenkin. Uskon että jokaiselle on olemassa useita "oikeita", sopivia ja monenlaisia ihmisiä, joita voi rakastaa, sitoutua ja onnistua suhteessa. Onnistuminen riippuu myös siitä, että kummallakin on halua tehdä suhteesta hyvä ja onnistunut, että kumpikin haluaa tehdä toisensa onnelliseksi, ja joustaa omista tarpeistaan toistensa hyväksi.
Olen myös sitä mieltä, että onni tulee harvoin eteen etsimättä. On oltava ainakin jonkinverran aktiivinen, jos haluaa löytää sen oikean. Vähintäänkin on mentävä sinne missä on ihmisiä. Toisaalta onnen löytääkseen on uskallettava myös karsia pois huonot vaihtoehdot eikä tarttua ensimmäiseen jonka saa.- toivossa elävä
Kitos kannustuksesta nimimerkki "kyllä onnistuu"
Olen yli kuuskymppinen. Toivon, että se "oikea" vielä sattuu kohdalleni. Olen tavannut "muutamia" miehiä, mutta aina heissä on jotain etten voi jatkaa suhdetta. En vertaa heitä edesmenneeseen mieheeni, on vain ettei kemiat satu kohdalleen. Olet oikeassa, on uskallettava karsia pois huonot vaihtoehdot, vaikka se satuttaakin, mutta parempi näin ettei jää "roikkumaan" suhteeseen, josta jo itsekin tietää, ettei se onnistu.
- älä junnaa kauaa
"Katselin kyllä kumpaakin suhdetta liian kauan, mutta, kuten niin usein, nainen uskoo aina muutokseen parempaan suuntaan. Tulihan taas opittua monta merkkiä, jotka nähdessään/ kokiessaan on parasta tehdä suhteesta menneisyyttä." Tämän itsekin havaitsin ja onneksi erosin jo 40-vuotiaana. lukemattoman määrän joutuu läpikäymään noita kumppaniehdokkaita, mutta nyt olen onnellisessa avoliitossa.
- Uskottu ystävä
Viiskymppinen ystävättäreni sai omakseen miehen, jota oli katsellut "sillä silmällä" jo muutaman kuukauden. Pieniä vinkkejä oli miehelle antanut, että on kiinnostunut. Miehen vaimokin oli yleensä paikalla, mutta ei huomannut näitä vinkkejä, koska luotti niin mieheensä ja oli ystävättäreni ystävä.
Vinkit upposivat ja mieskin alkoi kiinnostua ystävättärestäni, aluksi oli vain "kuulumisten vaihtoa" puhelimitse, mutta sitten jutut kävivät intiimiksi ja mies kertoi "kuinka vaimo on ärtyisä, eikä heille ole enää niin hehkeä suhde".
Mies yritti saada vaimonsa hakemaan eroa, mutta joutui kuitenkin lopulta itse lopettamaan parisuhteen. Mies tuli samana päivänä ystävättäreni luokse asumaan ja he ovat olleet yhdessä jo kaksi viikkoa ja vieläkin he ovat tosi onnellisia ja rakastuneita.
Eli tsemppiä vaan, kyllä viisikymppinenkin nainen saa vielä oikean parisuhteen, kun tekee työtä sen eteen.- : )
Aika hyvä *peukku sulle*
- hhhmmm....
Joo, tälle jutulle on kyllä makiasti naurettava.... 'ovat olleet yhdessä jo KAKSI VIIKKOA ja vieläkin ovat tosi onnellisia.... Oi aikoja oi tapoja!
Ja voi herranjee ihmisten toimintaa.... - Uskottu ystävä
JA TÄMÄ TARINA ON AIVAN TOTTA, vaikka se teitä nyt naurattaakin :)) Tapauksen kulusta päätellen suhde ei ehkä ole enää kahden VUODEN päästä yhtä onnellinen :)
- Netissä varsinkin
hhhmmm.... kirjoitti:
Joo, tälle jutulle on kyllä makiasti naurettava.... 'ovat olleet yhdessä jo KAKSI VIIKKOA ja vieläkin ovat tosi onnellisia.... Oi aikoja oi tapoja!
Ja voi herranjee ihmisten toimintaa....Ihmiset valehtelee, tämäkin oli vain provo, keksitty juttu.
- Niin se menee
no ni, eihän huora mitään häpee. on avioliitto "huono" tai hyvä toisella osapuolella. Joillain on vain vietävä mikä ei ole vapaa. Peräti kaksi viikkoa ja "rakastuneita" ja onnellisia, van tuskinpa kauaa.
- monica42
No,niin että sellasta sutinaa,katkeruutta aistin kerronnassasi,aika paljonkin!!!?Näihin keskusteluihin"nimimerkillä"edes voisi ihan olla jokseenkin rehellinen....uskoaksesi luulen sinun"katkeransuloisesti"kertovan omaa tarinaasi mutta siitä vaimon näkökulmasta..kaksiviikkoa ja onnellisia vielä!!tottakait ei tuo aika vielä mitään merkkaa(he elivät onnillisesti koko loppuelämänsä ja sen pituinen se.)Mietityttää,millainen nainen voikaan olla itse joka niin epätoivoissaan haluaa löytää itselleen miehen vaikka kaverin alta??Todellakin tsemppiä kaikille kolmelle vaan.
- N45v Pks
Mielenkiintoista, minkälaisia kuvia s24 ymppää tähän /- 50v. keskusteluun? Ei näytä ihan viiskymppisiltä...
- ne ne hyrrää
Ei se ole sydän joka senioreilla sykkii, se on vain hormonien viime ponnistus enne lopullista lamaantumista.
- VAIN OLUTTA
Höpöjä höpösiä!
- piirman
Ei miltään,mitä iloa on vanhan muorin rumputamisesta.
- n 47
No, ei näytä herra itsekään enää olevan mikään äskösen teeren poika.
Nyt olikin kyse noin.viiskymppisistä, ei n.seittemänkymppisistä. - TÄh?
Ja ikää herralla oli 66.
- (-)
n 47 kirjoitti:
No, ei näytä herra itsekään enää olevan mikään äskösen teeren poika.
Nyt olikin kyse noin.viiskymppisistä, ei n.seittemänkymppisistä.piirman, kato omaa naamaas. Vaikka olisin 80, en sinua huolis.
- EI MITÄÄN MUUTA
Enpä malta olla kertomatta, ettei se muori välttämättä halua, mutta jopa jalanton, horiseva ukko on vaan SITÄ vailla.
Tämä me hoitajat olemme nähneet!
Et se siitä...sun mielipiteestä
- Huoh.
Täh? Ei viidenkympin kynnyksellä oleva ole mikään seniori tai vanhus. Voi jesus, onko tämäkin nyt taas jonkun teinin provo?
- Dorkaa on..
Kuvaksi on taas suoli24:n ylläpito laittanut 80-90-vuotiaan harmaahapsen. :DDDD
Ei 5-kymppinen ole vielä mikään kääkkä. - KÄÄÄÄÄÄKKKKKKKKKKKKK
Näitä kun lukee,niin luulisi osan olevan pikkulasten kirjoittamia.Tai ei kyllä pikkulapsetkaan kirjoita noin älyttömiä juttuja.
Näyttää olevan ihan sama mitä tänne laittaa,niin vastauksista suurin osa on ihan idioottien kirjoituksia.
Ei täällä voi ihan asiallista keskustelua käydä mistään. - leenakaari
olen rakastunut uuteen mieheen
- vapaa 48-v. (vielä)
Olen itse juuri vapautunut epätyydyttävästä suhteesta ja tästä eheydyttyäni aion pitää silmät apposen auki, kyllä niitä hyviäkin miehiä on varmasti vapaana. He eivät välttämättä liiku kapakoissa tai muissa tyrkkypaikoissa. Kumppaninsa voi tosiaan kohdata vaikka kaupassa perunoita valitessa tai junassa (hyvä paikka, koska siellä usein istutaan melko kauan).
Mietiskelin, millaiset piirteet (osan näkee vasta muutamien treffien jälkeen) aiheuttavat lähtöpassit miehelle.
- kännissä huonosti käyttäytyminen/ yleensä umpihumalaan juominen
- ihmisten nimittely
- epäsiisteys (itse ihmisessä)
- keskustelutaidottomuus
- väkivaltaisuus (ketä tahansa kohtaan)
- itsekeskeisyys/ empatian puute
- persaukisuus/ ei pärjää omilla tuloillaan
- kuolaus toisten naisten perään
- herrasmiesmäisyyden puute
- paskan puhuminen
- "kipinän" puute
- ei pilkettä silmäkulmassa- hennah24
Olen tässä muutaman vuoden etsinyt uutta ihastusta ja ei se ainakaan etsien löydy. Pitäisköhän ostaa heinäkuun viimeiseksi viikoksi junalippuja ja alkaa ajella ympäri Suomea uuden kullan toivossa?
- Veit jalat suusta
- persaukisuus/ ei pärjää omilla tuloillaan
Juuri kun luulin löytäneeni täydellisen ihmisen (miehen), hän pyysi minulta rahaa.
Se siitä. - Höpödisköpödis:)
Veit jalat suusta kirjoitti:
- persaukisuus/ ei pärjää omilla tuloillaan
Juuri kun luulin löytäneeni täydellisen ihmisen (miehen), hän pyysi minulta rahaa.
Se siitä.Et kerro minkälainen tilanne oli, kun rahaa pyyti!!
Itse tunnen olevani ihan kunnon ihminen ja tulen pääsääntöisesti toimeen omillani. Joskus vain tulee tilanteita, jotka yllättää....myös taloudellisesti. Se ei tee ihmisestä vielä huonoa!!! - kusta sun sukilles
vedä sää ny vaa vittupäähäs, ihme "analyytikko"
- Juuri näin
Veit jalat suusta kirjoitti:
- persaukisuus/ ei pärjää omilla tuloillaan
Juuri kun luulin löytäneeni täydellisen ihmisen (miehen), hän pyysi minulta rahaa.
Se siitä.Meillä oli olevinaan "sitä oikeaa" rakkautta, mutta vain minä kävin ruokakaupassa.
Näkyy täällä treffeissä taas etsiskelevän uutta viiskymppistä rakkaudennälkäistä naista...
- ei menetettävää
rakkaudeton ihminen on säälittävä, hirveä,, kade, epätoivoinen , röyhkeä. tekee mitä vaan särkeäkseen muiden onnen..
- M 20
Olen kuullut tälläisen tarinan, että yhden tuttava löysi sen oikean vasta siinä 63 vuotiaana ja ennen sitä ei ollut tämä mies seurustellut kertaakaan, eli elänyt aina yksinäisenä ja sitten oli tämän lyylin jossain tavannut ja ovat kuulemma onnellisesti yhdessä. Valitettavasti en osaa vahvistaa tätä tarinaa mutta tälläisen olin kuullut.
- ikärakkaus
Kyllä niitä rakkaussuhteita muodostuu vielä vanhainkodissakin!
- M 20
ikärakkaus kirjoitti:
Kyllä niitä rakkaussuhteita muodostuu vielä vanhainkodissakin!
Kyllä varmasti muodostuukin, itse en epäile hetkeäkään etteikö voisi. Kunhan ajattelin vain jakaa tälläisen tiedon minkä olin kuullut
- joopa joo
halku päällä, jo kahdeksan vuotta, kolme-tai enemän kierroksessa ,,ihania kaikki ,ei vaan kolise.51v, taijan jäähä iliman,,,,onneksi ,,sitä riittää ;-)
- korven mummo
Minä rakastuin 53v ja vielä mukavasti ,hivenen alle 50 vuotiaaseen,olemme asuneet yhdessä 18v .Asiallinen juttu,ainakin mun kohdalla ,olin avioliitot elänyt ,joten minulle avoliitto ainoa ajatus.
- pörssimeklari p.
Pöllö mummo!
- senioriina,vm.1959
Minusta tuntuu, että olen löytänyt viisikymppisenä sen OIKEAN. Usean kerran eronneena en uskalla mennä enää naimisiin eikä ole "tarvettakaan". Suhteemme on romanttinen ja perustuu ystävyyteen ja henkiseen vetovoimaan. Seksi ei kiinnosta meitä kumpaakaan - enää. Suhde tällä iällä on mielestäni "helpompi". Nuorempana oli suorituspaineita ja toiveita perheen perustamisen suhteen, joita ei enää nyt ole.
- senipriina vm 1961
voih, kun täällä taas seksikin kiinnostais...
- häät
Kyllä on mahdollista olen 55v ja tapasin nallekarhuni tansseissa 3v sitten. Olimme kumpikin tulleet petetyiksi ja jätetyiksi pitkistä 30v liitoista.
Menimme 2v sitten kihloihin ja syksyksi olemme suunnitelleet häät. Elämä on ihanaa kun saa rakastaa ja saa rakkautta.
Menetin naiseuden tunteeni sairastuessani syöpään sekä sitä seuranneessa eroprosessissa. Mutta nyt elän elämäni onnellisinta aikaa oikean kunnon Miehen kanssa. Heitäkin vielä löytyy, joten miksei sinullekin :))- Kaksi puuta
Hiukan samalaisia kokemuksia myös meillä. Olemme yli 50 -vuotiaita. Tapasimme tansseissa. Olimme kumpikin tulleet petetyksi ja jätetyksi. Olemme olleet kihloissa 8 vuotta ja menimme tänä kesänä naimisiin. Asuimme 5 vuotta eri paikkakunnalla yli 300 km päässä toisesta. Tapasimme joka viikonloppu. Nyt olemme kolme vuotta asuneet yhdessä. Voiko ihanammalta elämä maistua. Olen onnellinen.
- anus valkeaksi!
Ennen kuin menet naimisiin, muista valkaista persereikäsi!
Se on kuulemma uusinta muotia Amerikassa! - jyllenpöökeli
anus valkeaksi! kirjoitti:
Ennen kuin menet naimisiin, muista valkaista persereikäsi!
Se on kuulemma uusinta muotia Amerikassa!siis että muista valkaista
p e r s e r e i k ä s i !
Se vasta onkin muotia se!
- Sereits
On se mahdollista,kyse on kuitenkin vai seksi suhteesta
nuorempaan virilliin naiseen jota voi panna halunsa mukaan
leilliä sormileikkejä ja naida diltolla
Saa useita sarjaorkkuja diltolla ja lopuks voi panna
paljaalla
On upea kun sperma valuu huulien välistä ulos
Tiukka upea tavara vähän iso lihava mut seksi
on upeaa - sinäsinäsinä
Voi kuulkaa, kuudenkympin pintaan ja ihan hulluna ihastunu .
- totuuden sana
VANHAT AKAT OVAT RUMIA!
EI NIITÄ VOI RAKASTAA.- ei vanhoja akkoja!
Tosi on! Eihän semmosta katsellessa kukaan aikuinen mies edes saa erektiota, kun ämmä on vanha ja räjähtäneen näköinen.
Semmoiset 15-vuotiaat rippikoulupojat voi niistä kiihottua ja parasta oliskin kun akat hakis niistä tyydytystä. Meinaan, että siinä sais pojat kans panemisen oppia. Ja muijat saisivat moloa toosaansa.
Mutta että aikuiset miehet vanhojen ämmien kanssa, ei tule kysymykseenkään! - sutturamuttura
ei vanhoja akkoja! kirjoitti:
Tosi on! Eihän semmosta katsellessa kukaan aikuinen mies edes saa erektiota, kun ämmä on vanha ja räjähtäneen näköinen.
Semmoiset 15-vuotiaat rippikoulupojat voi niistä kiihottua ja parasta oliskin kun akat hakis niistä tyydytystä. Meinaan, että siinä sais pojat kans panemisen oppia. Ja muijat saisivat moloa toosaansa.
Mutta että aikuiset miehet vanhojen ämmien kanssa, ei tule kysymykseenkään!Sinulle mim....". ei vanhoja akkoja."....Jopa jutut meni taas väärille raiteille,,,,,,,,,,,,,,,
SINÄ TAIDAT OLLA IMPOTENTTI PeNTTI,,,,,kun tuollaisi kirjoittelet tänne ....
Jotain vikaa sinussa on ,, päässäsi liikkuu tuollaisi sepityksiä...Olisit hiljaa jos et osaa pysyä asiassa....MIKSI sinä täällä luuhaat ,,jos et kerran ymmärrä asiaa.... - GIXY
kauniita ne on...
- Mies se olla pitää!
ei vanhoja akkoja! kirjoitti:
Tosi on! Eihän semmosta katsellessa kukaan aikuinen mies edes saa erektiota, kun ämmä on vanha ja räjähtäneen näköinen.
Semmoiset 15-vuotiaat rippikoulupojat voi niistä kiihottua ja parasta oliskin kun akat hakis niistä tyydytystä. Meinaan, että siinä sais pojat kans panemisen oppia. Ja muijat saisivat moloa toosaansa.
Mutta että aikuiset miehet vanhojen ämmien kanssa, ei tule kysymykseenkään!Kyllä nyt tuntuu ettei näillä "aikuisilla" miehillä seiso muualla kuin pään sisällä!!
""Voi mun väsyneet olkapäät.....""
- Hyvät hyssykät!
Eiköhän olisi jo aika aloittajan tehdä itsenäisiä päätöksiä,kenen kanssa aloittaa parisuhteen. Jos ihminen on jo viidenkymmenen,ei silloin enään kysellä neuvoja elämäänsä netistä. Ajattele näin,onnistui suhde tai ei,niin ainakin kerran elämässäsi olet tehnyt ihan itse päätöksen, kyselemättä muilta neuvoja.
- huh hellettä
Kypsässä iässä solmitaan usein ystävyyssuhteita miehien kanssa. Näissä ei ole seksi etuasijalla vaan hellyys ja lämpö laajemmin ymmärrettynä.
Olen elänyt 10 vuotta yksin ja 55v lähestyy. Aiemmat suhteet olivat niin kamalia, että olen erittäin tyytyväinen yksin. Tarvitsisi tapahtua pieni ihme, että tämän itsellisyyteni antaisin pois ja alkaisin rakentaa yhteistä elämää kumppanin kanssa.
naisten ja miesten olisi vaan hyväksyttävä se asia, että jossain vaiheessa ulkonäkö muuttuu ja ihmissuhde haastaa tosissaan esim. silloin, kun vanhuus kolkuttaa ovella. - vielä virtaa
Olen mies kohta 50v täynnä. tämän vuoden aikana kohtasin naisen. Kyllä on se mahdollista. Pitää vain olla silmät avoinna. En itsekään uskonut, että löytäisin vielä jonkun jota rakastaa. Emme kumpikaan etsineet enää. Olen onnelisempi kuin moniin vuosiin. Ei oikein voinut uskoa niin se vain kolahti.
Silmät avoinna kyllä oikea jostain vielä löytyy.- Anna-Irmeli
Missä tapasitte?
- onnellinen morsian
Kyllä on ja vieläpä netistä sen voi tavata. Me tapasimme netissä kymmenisen vuotta sitten ja lopun elämäämme olemme päättäneet yhdessä olla. Elämäni onnelisinta aikaa vietän vasta nyt vanhana. Jopa avioliittoni jää tämän varjoon. Leskeyteni aikana kumppaneita tuli ja toisten harmiksi laitoin kun niistä ei ollut mihinkään.
Nyt on tuki ja turvallinen olkapää mihin nojata. Ihana rakas kenen viereltä herätä aamuisin.Voi tätä onnea. Kunnollisiakin miehiä vielä on maailmassa. - tyhmiä narttuja
Te akat olette vanhoja lumpahtavia lummppuja!
Kukaan VIISAS mies ei halunnut olla teidän kanssanne ja nyt leikitte teinityttöjä
Teillä menee tosi huonosti!.- ei kukaan mies halua
Monilla jätkilläkin menee huonosti, mutta EI SENTÄÄN NIIN huonosti, että tuollaisten vanhojen horojen kanssa haluasi olla missään tekemisissä.
- hahhatihaa
Voi että olet idiootti - edellinen kirjoittaja on onnellinen kunnollisesta miehestä, jonka löysi kypsällä iällä. Sinä teinipojan tasolle jäänyt ressukka purat täällä omaa katkeruuttasi kun itselläs taitaa mennä huonosti. Ei sulla ole tuolla asenteella mitään mahiksia löytää aikuista naista. Yksinpä vietät vanhuuden ja se on sulle ihan oikein!
- leskiäidillä...
ei kukaan mies halua kirjoitti:
Monilla jätkilläkin menee huonosti, mutta EI SENTÄÄN NIIN huonosti, että tuollaisten vanhojen horojen kanssa haluasi olla missään tekemisissä.
Kyllä miesten potenssiongelmat tiedetään, jo viiskymppisestä alkaen lörpöttää. Naisilla tuo viriliteetti kehittyy päinvastaiseen suuntaan eli into ja kyky kasvaa iän myötä. Treffisivulla haen ikäistäni miestä, koska henkinen kumppanuus on kuitenkin tärkeämpi. Mutta nuoret miehet siellä käy vonkaamassa seksiä, vanhat haaveilevat nuorista työtöistä. Niin että toivoisi sitä että miehet ikääntyiessään olisivat edes jonkin verran tolkuissaan.
- Pajupillin soittaja
Minun suuri sukulaiseni nouti vaimon Thaimaasta 60v. täytettyään. Pariskunta näyttää kadehdittavan onnelliselta. Muistetaan me lähimmät, että kukin elää omaa stooriaan.
- ELELLÄÄN
JUURI NIIN ..JOKAINEN ELÄÄ OMAA STOORIAAN :o))
- Onnenkäpälä
Minu isomummu tapasi viimeisimmän aviomiehensä vasta 50v ikäsenä, mies oli 10vuotta vanahempi ja olivat naimisissa kunnes kuolema erotti, eli joku 40vuotta ja risat :) Kyllä se onni kolahtaa kypsemmälläki iällä, tai monesti vasta sitten :)
- vaihtakaakuva
50 kynnyksellä? Ja tuossa kuvassa mies ja nainen 70-vuotiaita.....
- nimim ricce
Moi,
Ei ole ikärajaa jonka jälkeen ei voisi löytää tai rakastua..
On romansseja vanhainkodeissakin, ja se on kaunista. Tunsin miehen joka meni ekan kerran naimisiin 73 vuotiaana ja leskirouvan kanssa, molemmat olivat ylettömän onnellisia !
Aina on toivoa.. :) - sanamuodot-
Olen 32v ja minua ihmetyttää mikä ihmeen "kypsä ikä"? Ikä on vain numeroita! Kypsä sanasta tulee mieleen yli-kypsä, kypsynyt, kypsytetty... mikä? Joku ruoka? Ihmisiä on hyvinkin epäkypsiä nimenomaan iästä riippumatta, on nähty. Kypsyys on ennemminkin yksilöstä kiinni kuin iästä. Se kypsyys on kehitystä ja henkistä kehistystä, kypsä ihminen on suvaitsevainen eikä aina paheksu muita. :)
Minä en halua olla "kypsä" tai "vanha" sitten kun olen 50, vaan ihan normaali. Ei välttämättä kokemusmaailma ole sen kummempi kuin nuoremmillakaan jos ei ole kokenut ja mennyt pitkin maailmaa. Oma kokemuspiiri on. Eikä kaikilla ole suhteitakaan, voi olla ikisinkku. Olisi kiva jos kuitenkin ihmiset antaisivat muille (ainakin luotettaville) mahdollisuuden tutustua.
Toivottavasti siis kypsyydellä tarkoitettiin henkistä kypsyyttä ja myös että se suodaan nuoremmillekin termiksi jos on fiksu muita kohtaan. Muitakin kuin omaa kumppania kohtaan tai lähisukua. Tietenkään jos joku on ilkeä sitä ei kannata jäädä kuuntelemaan.- Joojo
Miksi täytyy aina olla ääliöitä,kirjottamassa?
Onko pojat 48 kundi Impotentti ,tottakai!!
Mutta oliko 16 vuotiaana suorituspaineita,Tottakai!!
Se sex jutuista,,mutta miksi on keksitty aihe joka ei johda mihinkään?Tää on taas sitä mitä täällä ei selvitetä?
Ihanat kesän jatkot.
T :Ari ;)
- Rakkautta on
Onpa kummallista puhetta ettei viiskymppisellä voisi olla rakkautta elämässään!
Sehän voi tulla missä iässä vaan se rakkaus juuri kun sitä vähiten odottaa...
Itse 52 ja ihan onnellinen uudessa suhteessani joten antakaa palaa vaan!!!!! - yhdytään!
Vanhat huorrat ovat tosi rumia! Ne saa mennä lesboileen keskenään!
Me miehet panemme kaksikymppisiä pimuja - kun annetaan rahaa, kyllä saadaan pilllua!- rahalla saa
Annetaan vähän lisää fyffeä, niin saadaan persereikääkin!
- vanhat akat rumia
rahalla saa kirjoitti:
Annetaan vähän lisää fyffeä, niin saadaan persereikääkin!
Sirähän noi 5-kymppiset vanhathuoratkin on vailla, että joku ne elättäis.
Ihnottavia vanhoja homepilluja! - tenneessen kundi
vanhat akat rumia kirjoitti:
Sirähän noi 5-kymppiset vanhathuoratkin on vailla, että joku ne elättäis.
Ihnottavia vanhoja homepilluja!Homepillut haisee homeelta, hyi olkoon!
- en nuole vanhaa
tenneessen kundi kirjoitti:
Homepillut haisee homeelta, hyi olkoon!
Ja sitten niissä on semmonen homeen makukin.
Oksettaa, yäk! - hahhatihaa
Niin kun ette muuten saa kuin rahalla. Meille naisille tarjotaan, saadaan valita eikä meidän tartte maksaa :))
- saippualla suu pestä
vanhat akat rumia kirjoitti:
Sirähän noi 5-kymppiset vanhathuoratkin on vailla, että joku ne elättäis.
Ihnottavia vanhoja homepilluja!Voi poika parkaa ...ET oo päässyt edes haistamaa,,,saatikka muuta......ÄLÄ tule aikuisten palstalle..
Joko äitisi kuoli ennen viittäkymmentä, kun oot noin katkera kakara.
Niinkö luulet että äitis ilahtuisi kun sitä puhuisit hänellä tuollaisia,,,
vai saitko Home tartunnan kun äitisi sinua maailmaan ähelsi,,
eipä olisi tehnyt sinua jos olisi tiennyt että millainen homeros sinusta tulee...
kerro äitilles terveisiä.... - ????
en nuole vanhaa kirjoitti:
Ja sitten niissä on semmonen homeen makukin.
Oksettaa, yäk!Onko sinun. pojuseni, pakko joka paikkaan päätäsi työntää?
- himohellevi
Voi,ressukkaa..RAHALLA SÄ VAAN SAATKIN...ei sua kukaan muuten huoli.
Kun vanhenet saa "nyrkki kyllikki ja hänen viisi tytärtään"hoitaa hommasi..jos
tajuat mitä tarkoitin?
- tosi ruma akka oot
ALOITTAJALLE TIEDOKSI!
Väität olevasi "kauniisti kypsynyt", katso peiliin tarkemmin ja tuunusta tosiasiat!
Olet vanha ämmä, joka epätoivoisesti kuvittelee olevansa viehättävä nuori nainen.
Olet tosi rumilus, lisäksi olet lumpahtava lumpppu!- toi on ällöttävää
Huorrra se on!!!
- Voi poikaparkaa
Sama katkera kirjoittaja näkyy nyt terrorisoivan tätä ihan asiallisesti alkanutta keskustelua...
- hyvin menee so what
Teinipoikanen taas mieliaiheensa parissa eli vanhat naiset yököttää. Onko äitis sua kohdellut kaltoin, voi ressua.
- saippuaa poskeen!
toi on ällöttävää kirjoitti:
Huorrra se on!!!
tiedätkö että tolla lauseella saatat joutua maksumieheksi (maksupennuksi)??? sun kaikki tiedot saadaan esiin ja pääset hyvässä lykyssä käräjille. sana Huora on aika paha... oletko tietoinen tästä? jos olisin kanssasi tätä keskustelua käymässä, ottaisin aamulla yhteyden poliisiin. vahingonkorvaus herjaamisesta saattaa nousta aika uskomattomiin lukemiin plus päälle oikeudenkäyntikulut ym. sinuna hieman miettisin mitä lapsuksia kannaattaa laukoa...
- 53v....
Mitä vanhempi uuni sen kovemmat löylyt ja oksahan kovoo vanhetessaan, eikun pussihousut seippään nennään ja murikata sullaan lihhaan..
- ovat rumia
Ei vanhoilta huorrilta mitää nautintoo saa.
Huorrat on niin rumia ja vitttu on yhtä iso kun vesisaavi. - ei kuivaa emätintä!
ovat rumia kirjoitti:
Ei vanhoilta huorrilta mitää nautintoo saa.
Huorrat on niin rumia ja vitttu on yhtä iso kun vesisaavi.Mutta ei oo yhtä märkä, kuiva on ku santapaperi!
- sutturamuttura
ovat rumia kirjoitti:
Ei vanhoilta huorrilta mitää nautintoo saa.
Huorrat on niin rumia ja vitttu on yhtä iso kun vesisaavi.Tuo edellinen puhuu satuja,,,",Sehän PIEN mulkkusen huhupuhetta" että pimsu olis iso kuin vesisaavi....
Suosittelen,,vilkaiseppa pöksyysi ennenkuin möläyttelee... - sutturamuttura
sutturamuttura kirjoitti:
Tuo edellinen puhuu satuja,,,",Sehän PIEN mulkkusen huhupuhetta" että pimsu olis iso kuin vesisaavi....
Suosittelen,,vilkaiseppa pöksyysi ennenkuin möläyttelee...Luen kaikella kunniotuksella näitä mielipiteitä,,,ei ole olemassa mitään ikärajaa milloin sen oikean löytää.....se on silloin kun sielujen sympatian kohtaa...
Täytyisi aina muistaa että millaiselta tuntui ennen humaltua rakkaudesta... - Pastori K.
sutturamuttura kirjoitti:
Tuo edellinen puhuu satuja,,,",Sehän PIEN mulkkusen huhupuhetta" että pimsu olis iso kuin vesisaavi....
Suosittelen,,vilkaiseppa pöksyysi ennenkuin möläyttelee..."Sutturamuttura" lienee vanha portto.
Ettei vain olis lesbohuora?
Hyi olkoon, häpee edes, snekin lesbohuora!!! - Pastori siunaa sua
Pastori K. kirjoitti:
"Sutturamuttura" lienee vanha portto.
Ettei vain olis lesbohuora?
Hyi olkoon, häpee edes, snekin lesbohuora!!!korjaan vaan sun nimikkees, senkin lesbohuora!
Hyi olkoon, häpee edes, senkin lesbohuora! - sutturamuttura
Pastori K. kirjoitti:
"Sutturamuttura" lienee vanha portto.
Ettei vain olis lesbohuora?
Hyi olkoon, häpee edes, snekin lesbohuora!!!Pastori nyt on erehtynyt ,,,käyttämään harhaanjohtavaa nimimerkkiä ,,,,,,,,,,,,,,,,
Vikaan meni arvailusi ,,,Ei sinnepäinkään POIKA parka.
Menisit vielä kasvamaan... - sutturamuttura
Pastori K. kirjoitti:
"Sutturamuttura" lienee vanha portto.
Ettei vain olis lesbohuora?
Hyi olkoon, häpee edes, snekin lesbohuora!!!Mene hyvä poitsu kasvamaan AIKUISEKSI,,,
Tämä ei oo sinun kutinaa,,,etpä vielä paljon elämästä ymmärrä.... - sutturamuttura
ei kuivaa emätintä! kirjoitti:
Mutta ei oo yhtä märkä, kuiva on ku santapaperi!
No eihän ne NAKEISTA kostu......
- !!!!!!
ovat rumia kirjoitti:
Ei vanhoilta huorrilta mitää nautintoo saa.
Huorrat on niin rumia ja vitttu on yhtä iso kun vesisaavi.Mitähän sinä sillä mittatikullasi mittasit?
- Suomalainen mies
Kyllä vanhemmallakin iällä voi rakastua ja ihan kunnolla. Itse olen jo reilusti yli 60v. leskimies ja olen juuri nyt tulisesti rakastunut. Tyttöystäväni,j oka on hänkin leski on myös rakastunut. Molemmilla oli hyvin pitkä ja kestävä avioliitto takana
Me elämme nyt uutta nuoruutta. Oi miten ihanaa ! Mitähän tästä kaikesta vielä tuleekaan-häät, molempien lasten läsnäollessa.- pianonsoittaja p.
Ei tommonen jätkä ole mikään "suomalainen mies"!!!
Perrseesi haisee paaskalta etkä ole varmasti pessyt monenn viikkoon
munaasi.
Ja ämmäs haisee ihan pilaantuneelta silliltä.
Niin ihmiset sanoo.
- mielenhäiriö
Rakkaus on sokea ja kuuro kypsemmälläkin iällä.
Miehen rakkaus päättyy siihen, kun "mälli lentää". - Tosirakkautta 50+
Ei rakkaus ikää katso!Itse kohtasin 55v nykyisen mieheni.Elämää oli koettu ja molemmat harrastaneet pitkiä ihmissuhteita.Kuohuva viettielämä ei enää sotke päätä,niinkuin nuorena.Kumppanin persoona on kiinnostava ja kun elämänarvot ovat samanlaiset,syntyy ystävyys,joka pikkuhiljaa voi kehittyä rakkaudeksi.Me tutustuttiin siippani kanssa netissä!Siitä vaan rohkeasti,mummot ja vaarit!Aina tapaa kaltaisensa.
- 1949 syntynyt
Kaikkien näiden kommenttien mukaan yli 60 vuotias on täysin seniili ja elämänsä kalkkiviivoilla, tämähän ei pidä alkuunkaan paikkansa. vai mitä sanovat tähän yli 60-vuotiaat.?????????
- kroki
Mummon filetttä huomena
- yäk, mua etoo
kroki kirjoitti:
Mummon filetttä huomena
Mummon pilllu on ihan homeessa, haiseekin.
- haisematon mummo
yäk, mua etoo kirjoitti:
Mummon pilllu on ihan homeessa, haiseekin.
Varo vaan jos sinunkin munas haisee ,,,kun kerran sun mummos pillu haisee ,,,,TARKISTAPPA se on meinaan sukuvika se.....
- hahhatihaa
Sinäkö määräät kuka saa rakastaa ja kuka ei? Tulet varmaan itsekin jossain vaiheessa vanhaksi. Sinun älykapasiteetillasi olet kyllä jo dementoitunut ennen sitä.
- väestötieteilijä
HÄH?
Jokainen meistä tulee vanhaksi, elleo kuole sitä ennen.
So what?
Vanhat ja tyhmät huorrat ovat siitä huolimatta vanhoja ja tyhmiä huorria!
- oma on onneni
Luoja varjelkoon moiselta hulluudelta! Mitä pelättävää on yksinelämisessä...ihanaa.
Miksi ottaa miestä riesakseen ja kohta sitten joutua omaishoitajaksi...- rakkautta pimppiin
Olet oikeassa, eukko!
Maailma on täynnä rakkautta ämmille, on porkkanoita, banaaneja, kesäkurpitsoita, kurkkuja...
On kynttilöitä ja on talousnakkeja...
Niin paljon on maailmassa rakkautta eukoille! - yks eka,,
rakkautta pimppiin kirjoitti:
Olet oikeassa, eukko!
Maailma on täynnä rakkautta ämmille, on porkkanoita, banaaneja, kesäkurpitsoita, kurkkuja...
On kynttilöitä ja on talousnakkeja...
Niin paljon on maailmassa rakkautta eukoille!Olen 5-kymppinen kunnollinen mies, olen ettinyt
uutta rakkautta sellaista vanhaa lumpahtavaa lumppua.
Sen kans aion ryypätä ja saunoa mökillä. - suttura vain
rakkautta pimppiin kirjoitti:
Olet oikeassa, eukko!
Maailma on täynnä rakkautta ämmille, on porkkanoita, banaaneja, kesäkurpitsoita, kurkkuja...
On kynttilöitä ja on talousnakkeja...
Niin paljon on maailmassa rakkautta eukoille!Tuossa olet oikeassa ,,,,Kaikkea muuta vaan kunhan ei nuo IMPOTENTTI PENTIT pääse tuhertamaan kirjoitelkoot täällä KATEELISENA mitä vaan.
Niitä näyttää riittävän . .... - pillusinkko
tiedän panon kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
Tiedät mitä tiedät ,,,luulet vain tietäväsi,,,,menisit pehkuihin nukkumaan ja syö kunnolla että kasvaisit aikuiseksi,,,,
Taidatkin olla sen lumpun kakara,,,jos lienet laitettu alkuun sieltä p...reikään panosta,,kun tuollaisia hourit,,kun noin päässäsi viiraa taitaa siellä kusi läikkyä ja paska tekee patoja....kyllä sinutkin pitäisi nussia uudelleen turkin hihaan.......
Kun kasvat ja tuut aikuiseksi niin sinustakin voi kasvaa vielä mies kunhan tarpeeksi usein lyöt päätäsi seinään...... - Suomi Neitonen
rakkautta pimppiin kirjoitti:
Olet oikeassa, eukko!
Maailma on täynnä rakkautta ämmille, on porkkanoita, banaaneja, kesäkurpitsoita, kurkkuja...
On kynttilöitä ja on talousnakkeja...
Niin paljon on maailmassa rakkautta eukoille!Tässä oli kyse I-H-M-I-S-S-U-H-T-E-E-S-T-A, ei pelkästä seksistä. Ette taida pimppimiehet sellaisesta tietää yhtikäs mitään.
Täällä on valitettu, että on vaikea löytää turvallista, rakastavaa miestä. Kyllähän sen nämäkin nettimiesten kommentit todistaa, että tosi vaikeeta on.
Mitä seksiin tulee, niin kypsä nainen on parhaimmillaan siinä suhteessa. Useilla miehillä kaikki on jo ohi. Täällä sitten parkuvat ja haukkuvat kateellisina naisia. Itse saavat vain ostoseksiä.
- ********
Äitini meni leskenä naimisiin vajaa 70-vuotiaana, kun löysi miehen 10-vuoden yksinäisyyden jälkeen. Että eiköhän sitä vielä kypsemmässäkin iässä voi rakastua ?
- ********
persehöyryää kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
Ei kuule ole. Etkö osaa lukea ? Onko sinun mielestä jotenkin tuomittavaa, että vakavan sairauden läpikäynyt ihminen, löytää 10-vuoden yksinäisyyden jälkeen uuden ja ihan saman ikäisen ? Sun äitis taitaa olla oikea tasankovosu....
- viagraa lisää
Minä olen 60 ukko ja minun pitää saada nuori nainen, korkeintaan 18 vuotias! Juon kaljaa eikä mulla seiso, mutta olen macho! Miksi naisia ei liinosta känniset yli 40v. ukot?
- 68585859
Ollessani alle neljäkymmentä kuulin että yli nelikymppisillä miehillä ei seiso. Siis naisilta. Olin ihmeissäni. Seisokki oli jokapäiväinen kiusa. En arvaile mitä teatteria naiset heittivät.
Sinä toki vanhempana tiedät. En juo kaljaa, koska vahvempaa on olemassa. Jostain syystä naiset luulevat että olen heidän tisseistään kiinnostunut. Tottakai ne kiinnosti.
Siis aika vähän aivoverenvuodon jälkeen. Perheelliset naapurit ovat tyrkyttämässä minua suhteeseen, mihin en ole valmis.
Voi voi. Siis mihinkään suhteeseen. Siis tiedän itsekin, että vähintäin kolme . sori kaksi minua nuorempaa on kiinnostunut minusta. Ja yksi minua vanhempi. Probleemi on vain, että kaipaan täydellistä enkeliä tai huoraa. , Kumpaakaan ei ole näkyvillä. - hömppänä
Sitä viel`imehtelet, viagraa lisää?
- ???
60 ukko - pido f i
- Lokakuunviides
Kyllä voi ei se ikää katso. Minunkin suhde alkoi 1,5 vuotta sitten ja täytämme syksyllä 60-vuotta kummatkin.
Yhteen muutimme asumaan 10kk.n seurustelun jälkeen.
Samanlaiselta ne pusut ja hyväilyt tuntuu ja ehkä paremmalta kuin nuorena.
Ehkä seksi ei ole aina päälimmäisenä mutta kaikki se muu yhdessäolo ja vaikka lavatanssit,retket,lomat ym..harrastukset.antavat sen hyvänolon ,kyllä elämä on sen arvoista.
Ei muuta kuin täysillä elämään kun vaan löytää se luotettavan ja toista kunnioittavan ihmisen rinnalleen.
Minulle on käynyt näin ja olen oikein tyytyväinen elämääni. Tv.kuopus Hyvinkäältä - uhtuakka
On mahdollista, mutta en rohkaise!
- mikäs siinä....
työkaverini oli yli 60- kun höynähti yhteen mieheen. vielä ovat yhdessä ja hän lähestyy nyt 70-rajaa. että noinkin voi käydä.
- ksfx
Ihmiset ovat kuin viinejä, ja vanhetessaan maku alkaa muistuttaa etikkaa.
Etikkaa olet sinäkin, sinä ja sinun koko lajisi.- psykoanalyytikko
toi aloittaja on vanha sekopäähuorra.
tämän totean psykoanalyytikkona. - Kunniallinen nainen
psykoanalyytikko kirjoitti:
toi aloittaja on vanha sekopäähuorra.
tämän totean psykoanalyytikkona.Sinusta nyt ei saa psykoanlyytikkoa tekemälläkään .............................................
Sivistyneet ihmiset ei huorittele ketään......................
Hourulasta taidat olla karannut.......näyttää vahvasti siltä...............
sun kirjoittelu aika kertoo jo sen .................
pikkupoikien nukkumis aika on tuo.
- Robbingwood
Kai se on mahdollista. Tosin olen yhä teini-ikäinen viidenkympin villityksineen. Enkä valmis mihinkään.
Siis haaremia lukuun ottamatta. Sinulle varmaan sopisi joku Sauli Niinistö. Joka osaa laskelmoida. Että se tarvitsee pressaehdokkuutensa lisäksi mimmin vierelleen.
Sitä kutsutaan naimakaupaksi Ei rohkaisuksi.i- perseeseenbeibi
Mimmille penistä vaginaan. Mimmille penistä anukseen.
Ooh, se vasta on rakkautta!
- jj
Kyllähän tuota voi!
- arijussi7
Kyllä minäkin olin jo monta kertaa luopumassa toivosta sen oikea rakkauden suhteen,vaan mites kävi...Monta oli kokelasta elämänkumppanin paikalle ,mutta kun ei vaan synkannut ,niin ei.silloin tuli kyll monasti mieleeen ,että osaako sitä rakastaa ollenkaan ja ketään...
Pari vuotta sitten alkoi tapahtumaan.Ja netistä se alkoi.Ei taidettu montaa viestiä vaihtaa,kun ymmärrettiin,että tää on nyt sitä.Ekan puhelinsoiton jälkeen mentiin jo teatteriin.Seuraavan viikonlopun jälkeen aloin asua tämän ihanan ihmisen kanssa,kahden kuukauden päästä oltiin jo kihloissa ja kolme kuukautta ja muutettiin yhteen.
Jä tänään on sitten se suurin päivä.Eli kello 12.00 alkaa häät.
Joten eipä kannata toivoaan menett'ää ihan pienistä.Jokaiselle on se joku ja se joku rakas voi tulla vastaan ihan millä sekunnilla hyvänsä ja mistä tai missä tahansa.
Onnea hakuun ......=;-)- Kauniisti kypsynyt
Hei arijussi7, onnittelut, olet jo aviomies, onnea myös tuoreelle vaimollesi!
- Mies yli 65v.
Tälle asialle kirjoittavat he, jotka ovat vasta naimaiän alussa.Eihän heillä edes seiso kunnolla, vaan unissa laukeavat. Pojut pois häiritsemästä.
Oksa kovenee vanhetessan ja se kestää ja kestää.Tupakki-ja kaljakiskojilla ei varmasti seiso. Kalja jo haiseekin kuin tamman kusi.
Kusta sieltä vaan tulee, eikä muna seiso edes nuorena. Senkin kaljamahat. - Hyvä yhdessä!!
Hei kauniisti kypsynyt!
Ole rohkea, ja etsi tarpeeksi valikoivasti...Löydät monista "lähteistä", jopa tuolta chatin puolelta miellyttäviä ihmisiä.Vähemmän kyllä, mutta minulle ainakin tapahtui se ihme, että tutustuttuani chattiin kävin siellä innolla..Uutuus kun aina viehättää. Siellä oli tarjolla useita ,jotka pyysivät tapaamista.En mennyt ennenkuin sydän sanoi että tässä...Kun sitten melkein kolmen vuoden "vonkauksen " ja soittelun ja kirjoittelun jälkeen olin varma että ...Tapasimme eräässä taidenäyttelyssä, ja se oli oitis bang!!! Sen illan jälkeen vietämme syyskuussa 5 vuotista ystävyyttämme.On ollut kaikenlaisia esteitä, ja väliintuloja, mutta ollaan saatu aina selvitettyä pikku nahistelut:) Kaikilla ei ehkä ole yhtä hyvä onni...mutta mitään ei saa ellei koeta.Jos pitää tason ja on rohkea....ehkä hyvinkin voi onni osua kohdalle:):)
Pidän sinulle peukkuja pystyssä!!!!- Kauniisti kypsynyt
Kiitos sinulle, "Hyvä yhdessä!!" Olen iloinen onnestasi!
- näinkin
mielummin vaikka kaljanjuoja kun koko ajan omaa viriiliyttään mainostava, usein vanhempana ei seksi ole ykkösjuttu vaan henkinen yhteys
- lakilakilaki
DEmentikon naiminen on RIKOS. Siitä vaan heti rahojen kimppuun, saatana.
- vanha muori
en haluais edes priimannia rumputtamaan, ei kannata olla noin itse varma..
- vanha muori
ei ku piirmannia, tuskin kysymys on priimannista :)),vanaha on itekkii...
- ÖÖÖÖÖÖ
OLKAA KESKENÄNNE. ÄLKÄÄ PÄHKÄLKÖ MUITTEN TEKEMISIÄ.,
- rakastunut 45v
On kaikki mahdollista, pitää vain uskaltaa heittäytyä mukaan!
Ensin pitää kuitenkin tuntea itsensä, kuten myös arvostaa itseään.
Tasapainoisena on helpompi arvostaa myös kumppania ja suhde näin lujittuu.
Omalta kohdaltani elämä alkoi kun otin lopputilin ja aloin nauttimaan harrastuksistani, elämänlaatu koheni sfääreihin. Onneksi minulla oli siihen mahdollisuus, mutta jos joku ei voi jättäytyä kokonaan pois työelämästä niin downshiftatkaa edes. - 11mamma
Hei sinä kauniisti kypsynyt!
Se on mahdollista. Jäin yllättäen leskeksi 27 v jälkeen vuonna 2000 olin silloin 47 vuotias. Elin puoli vuotta shokissa yksin maalla ja halusin kuolla. Ystävätär vei puoli pakolla ihmisten ilmoihin ja uuden vuoden aatonaattona tapasin yllättäen nykyisen mieheni tanssiravintolassa, jollaisissa en ollut käynyt edes parinkymmeneen vuoteen. Mutta se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Hän oli ollut 15 v yksin, eronnut ja yhden tyttären isä. Minulla on kolme tytärtä. Ensin he kaikki olivat vähän epäileviä meidän suhteestamme, mutta eivät enää. Rakkautta riittää heille, lapsenlapsillemme (mun ja sun) 11kpl:lle ja ennenkaikkea toisillemme. Olemme sielunkumppaneita ja joka päivä onnellisia, että olemme tavanneet, joka on kuin IHME. RAKASTAKAA ja teitä rakastetaan. Onnellinen 48v. (kohta 10vuotis hääpäivä!) Elämä on ihmisen parasta aikaa!- Kauniisti kypsynyt
Hei 11mamma! Oli ihana lukea onnestasi, tuohon on pyrittävä!
- ikiteinix
Just itsekin meinasin luopua toivosta löytää ikuinen rakkaus.
Olen itse 72-v ja naiseni löysin netistä 24-v. Ikäero on vain pelkkiä
numeroita. Ollaan henkisesti samalla aaltopituudella (10-vuotiaan
tasolla). Hyvin menee ja seksi sujuu moitteetta.
Ulostamisen kanssa on vähän ongelmia, mutta laksatiivit on sitä
varten ja muija vaihtaa vaipat. Joo tsemppiä niin vitusti kaikille
rakkauden suhteen.
PS. muija tykkää roikkuvista vitjapalleistani ;)- Selibaatissa
Olen 64-vuotias nainen ja olen elänyt ilman miestä kohta 25 vuotta. En ole edes yrittänyt löytää uutta kumppania, koska uskon ettei se hakemalla löydy. Se tulee eteen sattumalta, jos on tullakseen.
Naiset elävät pitempään ja heitä on myös paljon enempi kuin miehiä. Tästä seuraa, että kaikki miehet ovat varattuja, vaikka ei ulkonäköä ja rikkauksia niin olisikaan, kaikilla on kysyntää. Miehet haluavat myös löytää ikäistään paljon nuorempaa naisseuraa. Olen itse hyvin säilynyt ja nuorekas. Olen havainnut aika usein, että ikäiseni miehet ovat minua ainakin 10 vuotta vanhemman näköisiä. Huvittaa tuo miesten itseriittoisuus, joka suurelta osin varmasti johtuu suuresta naistarjonnasta.
Minä olen löytänyt elämääni muuta sisältöä kuin miehet ja olen elämääni tyytyväinen hetero-nainen. Rakastaa voi paljon muitakin asioita kuin miestä!
Edellisestä seuraa myös, että jos onnistuu miehen löytämään "kypsällä iällä" suhde joutuu todella suurelle koetukselle ja vaatimukset ovat paljon suuremmat "toisella kierroksella".
Ne ketkä ovat solmineet avioliiton useita kymmeniä vuosia sitten ja onnistuneet sen säilyttämään elävät ikäänkuin "suojatussa lintukodossa" eikä heillä ole mitään käsitystä millaista taistelua nykyään naiset käyvät miehistä. - nurmilaukka
Selibaatissa kirjoitti:
Olen 64-vuotias nainen ja olen elänyt ilman miestä kohta 25 vuotta. En ole edes yrittänyt löytää uutta kumppania, koska uskon ettei se hakemalla löydy. Se tulee eteen sattumalta, jos on tullakseen.
Naiset elävät pitempään ja heitä on myös paljon enempi kuin miehiä. Tästä seuraa, että kaikki miehet ovat varattuja, vaikka ei ulkonäköä ja rikkauksia niin olisikaan, kaikilla on kysyntää. Miehet haluavat myös löytää ikäistään paljon nuorempaa naisseuraa. Olen itse hyvin säilynyt ja nuorekas. Olen havainnut aika usein, että ikäiseni miehet ovat minua ainakin 10 vuotta vanhemman näköisiä. Huvittaa tuo miesten itseriittoisuus, joka suurelta osin varmasti johtuu suuresta naistarjonnasta.
Minä olen löytänyt elämääni muuta sisältöä kuin miehet ja olen elämääni tyytyväinen hetero-nainen. Rakastaa voi paljon muitakin asioita kuin miestä!
Edellisestä seuraa myös, että jos onnistuu miehen löytämään "kypsällä iällä" suhde joutuu todella suurelle koetukselle ja vaatimukset ovat paljon suuremmat "toisella kierroksella".
Ne ketkä ovat solmineet avioliiton useita kymmeniä vuosia sitten ja onnistuneet sen säilyttämään elävät ikäänkuin "suojatussa lintukodossa" eikä heillä ole mitään käsitystä millaista taistelua nykyään naiset käyvät miehistä.Hei! Missä te olette tavanneet nämä uudet kypsät tai raakileet kumppanit?Kaikki eivät halua käydä humppatansseissa, ainakaan 60-luvun lapset.
- elämää ei sen enempä
Selibaatissa kirjoitti:
Olen 64-vuotias nainen ja olen elänyt ilman miestä kohta 25 vuotta. En ole edes yrittänyt löytää uutta kumppania, koska uskon ettei se hakemalla löydy. Se tulee eteen sattumalta, jos on tullakseen.
Naiset elävät pitempään ja heitä on myös paljon enempi kuin miehiä. Tästä seuraa, että kaikki miehet ovat varattuja, vaikka ei ulkonäköä ja rikkauksia niin olisikaan, kaikilla on kysyntää. Miehet haluavat myös löytää ikäistään paljon nuorempaa naisseuraa. Olen itse hyvin säilynyt ja nuorekas. Olen havainnut aika usein, että ikäiseni miehet ovat minua ainakin 10 vuotta vanhemman näköisiä. Huvittaa tuo miesten itseriittoisuus, joka suurelta osin varmasti johtuu suuresta naistarjonnasta.
Minä olen löytänyt elämääni muuta sisältöä kuin miehet ja olen elämääni tyytyväinen hetero-nainen. Rakastaa voi paljon muitakin asioita kuin miestä!
Edellisestä seuraa myös, että jos onnistuu miehen löytämään "kypsällä iällä" suhde joutuu todella suurelle koetukselle ja vaatimukset ovat paljon suuremmat "toisella kierroksella".
Ne ketkä ovat solmineet avioliiton useita kymmeniä vuosia sitten ja onnistuneet sen säilyttämään elävät ikäänkuin "suojatussa lintukodossa" eikä heillä ole mitään käsitystä millaista taistelua nykyään naiset käyvät miehistä.Olen samaa mieltä, ei kauheasti kiinnosta enää miehet. Pyörii niitä vielä ympärillä, mutta ei kyllä kukaan oikein nappaa. Kaikki ne parhaat miehet ovat kyllä varattuja. Olkoot, ihan sama. En kenenkään liittoja halua rikkoa, voihan sitä olla ystäväkin.
Minulla on hyvin rakas harrastus eläinten parissa ja saan siinä olla oma itseni. Vaikea kuvitella, että olisin parisuhteessa onnellisempi, on niitäkin koettu.
Ehkä pidän liikaa yksinäisyydestä ja vapaudesta, vaikea olla kahlittuna ja toisen miellyttäjänä. Parisuhde vaatii aina kompromisseja ja tietynlaista diplomatiaa. Toisaalta ei se ole sen ihmeellisempää kuin muutkaan ihmissuhteet tosin parisuhteessa vietetään huomattavasti enemmän aikaa toisen kanssa.
Jos joku vain löytää parisuhteen kypsällä iällä niin toki se hänelle suodaan. Vaihtoehtojakin on, ei aina tarvitse olla parisuhteessa, että olisi onnellinen. Onni löytyy kyllä aina itsestä ei toisesta, vaika ihmissuhteet tuovatkin onnellisuutta elämään. Toisille yksinolo on tuskaa, mutta kun huomaa, miten hienoa se on voi jatkaa hyvin elämää toisen kanssa tai ilman. - 1risuparta
se on sukuvika jos naista ei löydy 75:sena miehelle.Parisuhde on kuin nyrkkeilykehä,vastustajaa ei saa ali-arvioida koskaan,voi olla että tulee turpaan vaikka olis kuinka "se oikea"mutta vasuri tuleekin sitten yllätyksenä ja siitä et nouse ennnenkuin kongi kumahtaa.Kyllä nainenkin osaa tyrmätä...ainakin sanoillaan nim.kokemusta on.
- rosa-m
Pöh, ei tuo ole ikä eikä mikään, kun vertaa sukulaiseeni, joka muutti 'kivannäköisen poikaystävän' luokse 75-vuotiaana (tämä poikaystävä on sukulaistani vuoden nuorempi)
Että anna palaa ja nauti elämästä, jestas sentään! Nainen parhaassa iässä. - Rullam
Hei! Kokemuksesta voin kertoa, että on mahdollista, ja rakkaus on vielä ihanampaa kuin nuorena. Sinä saat ihan uuden elämän. Molemmat ovat viisastuneita ja alkavat olla valmiita todelliseen, sitoutuneeseen parisuhteeseen.
Uuden rakkauden löytämiseksi minä suosittelen lämpimästi nettideittailua, mutta siten, että pyydät heti tuoren kuvan, sitten soiton (ääni) ja heti tapaamisen, jotta ei mene aikaa hukkaan. Pelkkä netissä kirjoittelu on turhaa, koska et voi tietää, kuka toisessa päässä todellisuudessa kirjoittelee.
Skype kameralla on tietysti hieno mahdollisuus, jos ei ihan heti pääse tapaamaan. Onnea elämään!- kaikki ikäryhmät
Mistähän syntynyt mielipide,huoria ja haisevia naiset on , jos vuosia tullutkin.En tuttavapiiris ole nähnyt moisia,epäsiistejä ja kaikille jakavia naisia. Naiset peseytyy paremmin ja välittävät itsestään ,joten joku epäsiisti poikanen tai mies , jääköön niille joille haiseva mies kelpaa, ja kun molemmat haisee viinalle ja hielle ja kentiesmille, menee eräiden miesten mielestä hienosti. Seksi on paljon kun se toimii ja myöhemmällä ikää se toimii, vaan tarvitaan jotain muutakin ,kun haisevat vartalot yhdessä.Eli kun ikää tulee on mietteet toiset , siistit ja henkiset avut kohtaa naisissa ja miehissä,mutta ei varmasti helppoa ole löytää,sitä oikeelta tuntuvaa.Jos ulkoinen olemus mielyttää ,suhteen luomiseen menee aikaa, ja se rakkkaus on aikojen päässä, jota rakentamaan kaydään, tarvitaan vilpitön mieli molemmilla ,kyllä löytyy ijästä huolimatta.Oletteko muuten nähneet resupekan kainalossa ,siistiä huoliteltua naista, tai toisinpäin, eipä fiksu mies niitä humaltuneita , epäsiistejä naisia , liion nyttele edes kavereille, tai kehuskele parkymppisillä
- Kaikki nähnyt
Huomenta. Täytin juuri 60 ja pitkän "sinkku"vaiheen jälkeen jälkeen on ilmassa vipinää.
Tapasimme netissä ja muutoman kahvittelun jälkeen alkoi tuntua,"tässähän tämä". Suunnitelmissamme on tavata toisten lapsia ja lapsenlapsia, katsotaan kuinka käy, koko paketti on otettava. - sivistynyt yksilö
Humppatansseissa käyvät sellaiset ihmiset, jotka eivät huolehdi hygieniastaan.
Haisevat ja heidän takapuolensa ovat töhnäiset.
Hyi olkoon! - karina.g
no HÖH, Elämssä on monia ns. OIKETA. En ymmärrä ollenkaan kysymystä onko mahdollista tavata se oikea vasta yli 50 v. Olen 62 eikä hormoonikierto ovulaati ym, joka on tarkoitettu turvaamaan jälkikasvua enää ohjaa oikean siittäjän löytymiseen.
Intohimo, hellyydenkaipuu ja halu rakastua ei kyllä ole toistaiseksi vähentynyt.
Miehet vaan tuppaavat olemaan vanhemman oloisia minun iässäni ja nuoremmat lentävät kukasta kukkaan.. Vakisuhdetta on ollut vaikea löytää.
Kaikki tuntuvat pitävän itseään nuoremman oloisina minulle kyllä on lääkäri sanonut, että olen nuoremman oloinen ja viittaa geenivirheeseen ,, siihen on uskottava ;) ja nuorekkuus säilytettävä ravinnon liikunnan ja uteliaisuuden voimalla..- etsin, kunnes löydän
No siksi kysellään, kun ei oo vielä kohdalle sattunut, koska ero on tullut - itse ainakin väitän, että kohdalleni ei ole osunut vielä sitä OIKEAA.
- vastenmielistä
Naiset toi teidän imelä lässytys rakkaudesta on oksettavaa.
Hyi helvetti soikoon. Ihanaa, kaunista ja hellää plääpääpääpäpplääp.
T: nainen 21-v- nuoruuden puolesta
OIKEIN SANOTTU!
Vahojen akkojen lässytys on inhottavaa, ovat lukeneet liikaa akkojen lehitä ja niiden "jatkoromaaneita"!
Vanhat akat ovat rumia ja asia on sillä selvä! - rosa-m
nuoruuden puolesta kirjoitti:
OIKEIN SANOTTU!
Vahojen akkojen lässytys on inhottavaa, ovat lukeneet liikaa akkojen lehitä ja niiden "jatkoromaaneita"!
Vanhat akat ovat rumia ja asia on sillä selvä!Vai että vanhat akat ovat rumia? No, siinä tapauksessa teikäläisen peilistä mahtaa kurkistaa oikea ikäloppu haaska.
Ikä kaunistaa, piste. - Ruusu 70
nuoruuden puolesta kirjoitti:
OIKEIN SANOTTU!
Vahojen akkojen lässytys on inhottavaa, ovat lukeneet liikaa akkojen lehitä ja niiden "jatkoromaaneita"!
Vanhat akat ovat rumia ja asia on sillä selvä!Voi, voi sentään kun on niin monta kertaa tullut nähtyä että on rumaksi syntyntyt mutta minkäs sille mahtaa....mutta jos omistaa hyvän ja toiset huomioon ottavan luonteen niin sillä pärjää hyvin toisten naisten joukossa ja ne käyttäytymistavat kuten nim. "NUORUUDEN PUOLESTA""näkyy puuttuvan ,,,siinä ei pärstä paljon auta jos päästelee suustaa sammakoita......
Ja sitä paitsi kaikki ruusut vanhenee,,,,myös sinä muutaman kymmenen vuoden päästä olet sinäkin kuin rusina...Älä pilkkaa, pilkka putoaa omaan nilkkaan ...uso pois....Ja siivoi suusi. - ****u****
nuoruuden puolesta kirjoitti:
OIKEIN SANOTTU!
Vahojen akkojen lässytys on inhottavaa, ovat lukeneet liikaa akkojen lehitä ja niiden "jatkoromaaneita"!
Vanhat akat ovat rumia ja asia on sillä selvä!Nuoret on kauniita mutta suu on kuin vessanpytty. Tämän voi kuka tahansa todeta kun kuuntelee nuorisoporukoita kaupungilla.
- JE
Mä löysin sen Oikean, mut päästin tyhmyyksissäni menemään, en oo pystyny antamaan sitä ittelleni anteeksi vieläkään ..takaisin saaminen on vaikeaa.
- Onnistunut parisuhde
- saittilainen
kato semmosesta saitista ku www.haistavvittu.com
- yääääkkkkk
Sulhanen 90 ja morsee 77, jee.
- lovelot
Ei kai laki salli noin vanhojen. joku lääkärintodistus ainaski pitää olla et tietääksne mitä tekee.
Entä muija 90 ja äijä77 joo. - HELLYS
http://xxlsite.narod.ru/i/pozdrav/020.gif Aina kannattaa kävellä simmut auki ja ystävyyttä ja rakkautta !
- Muumimammali
Ethän sinä vanha ole! Ilman muuta antaa palaa vaan, ja se mikä
tuntuu itsestä hyvältä, niin pitää sitten tehdä! Ihan normaali kuvio, että
jos löytää ihanan kumppanin ikään katsomatta, niin seurustellaan
ja kuka mitenkin sitten sen parisuhteen muodostaa!
Itsekin 50 alemmalla puolella vielä avioiduin, kerran aiemmin erottuani.
Minusta siinä ei ole mitään outoa. Asustelin yksin pari vuotta, ja kun
tapasin sitten sen tulevan aviopuolisoni, tiesin, että se on menoa!
On ihmisiä, jotka haluavat elää yksin, mutta se on heidän ratkaisunsa,
ja eihän ole mitään oikotietä onneen, yksi elää onnellisena itsekseen
koko elämänsä, ja toinen kokee että "kaksin aina kaunihimpi"!
Minusta on ainakin mukava, että toinen jakamassa arkeani kanssani,
ja niitä juhlahetkiäkin! Elä niin kuin haluat ja uskalla!- Kauniisti kypsynyt
Hei Muumimammali, luulisin, että uskallan heittäytyä täysillä mukaan, kunhan kaikki palaset loksahtaa paikoilleen :)
Pärjään hyvin yksinkin, mutta - kuten sanoit - on kiva jakaa kumppanin kanssa arjet ja sunnuntait.
Hyvää jatkoa teille!
- taistelu miehistäkö?
Mitä?,miehistä ei ole koskaan tavinnut taistella ja ikää jo 60v, aina on joku tarjolla vaikka vanha onkin ja ryppynen.
Ryppysiä on miehetkin 60v viimeistään. - mestare
Jos etsitte täydellistä naista/miestä hommatkaa se barbi/ken.
- Kaikki pöpilään
Voi ,kiesus,mitä juttuja.Ei luulis et kaikki on aikuisten kirjoittamia ???
Vai onko ??? - usko vaan
Kunhan pitää tuntosarvet herkkinä donjuaneiden varalta, niin voi osua kultasuoneen, kyllä aitoja, tunneterveitä miehiä vielä on.
- seniori66
löysin miehen netistä enkä ole itsekään nuorimmasta päästä.kannattaa lukea täältä ohjeita
http://ilmainen-seuranhakupalvelu.blogspot.com/ - love from asia
Itse olen (vasta) 19v ja seurustelen 29v naisen kanssa ja en ole joutunut ollenkaan katumaan valintaani vaikkakin ikäeroa onkin noin 10v. Naisystäväni on kotoisin Filippiineiltä ja näyttää erehdyttävästi itseni ikäiseltä. Harmittaa vain hänen puolestaan ettei hän osaa suomea oikeastaan ja työskentelee ja asuu täällä vain viisumin turvin. Lupasin että teen kaikkeni jotta rakkaimpani saisi pysyvän oleskelu-luvan Suomeen. Olisi väärin molempia kohtaan jos hänet käännytettäisiin takaisin kotimaahansa. Onnellinen ja toimiva parisuhde ei ikinä saisi niin helposti tuhoutua. En tiedä mutta ehkä yksi ratkaisu olisi avioliiton solmiminen jossain vaiheessa, sillä ymmärtääkseni se tuo automaattisesti Suomen kansalaisuuden. Tämä nainen on minulle se oikea ja olen valmis sitoutumaan. Seuraan tällä valinnallani myös vanhempieni jalanjälkiä. Vanhempani olivat about 19-20v kun he solmivat avioliittonsa ja synnyin perheen esikoisena isäni ollessa 21v ja äitini 22v. Sama kaava minulla, paitsi ikäero.
- hö
mitenköhän tämä teinin ja nettivaimon asia liittyy aiheeseen?
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717834Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245701- 1242651
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172178Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361800Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111051- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32950Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45948