Olen aiemminkin avautunut tänne,mutta en löytänyt viestejäni niin kertaan lyhyesti koko stoorin.
Tapasin vuodenvaihteessa naisen sattumalta juhlissa jossa molemmat olivat omissa seurueissaan. Nainen olisi halunnut jatkaa yötä kahdestaan, mutta jokin minua pidätteli, vaikka hän on kaunein ja ihanin mitä olen nyt tavannut. Siksi hän jäi mieleeni niin tekstasin aamulla että hän jäi mieleeni ja ehdotin tapaamista.
Hän sanoi että jää miettimään asiaa ja mitään ei kuulunut muistaakseni pariin tms viikkoon. Sitten hän yllättäen tekstasi ja ehdotti tapaamista. Tapasimme ja tutustuimme hieman. Myöhemmin tapasimme vielä uudelleen kotonani. Tässä vaiheessa ei oltu suudeltu eikä mitään.
Sitten tuli se tapaaminen kun lähdimme juhlimaan. Suutelimme ja tanssimme jne. Nainen halusi luokseni yöksi ja minä idiootti sanoin ensin että ei, mutta lopulta nainen tuli luokseni yöksi. Emme harrastaneet seksiä. Tämän jälkeen kuulin vain että hänellä oli ihan mukavaa. Tapaamista en saanut pitkään aikaan enkä kaikkiin viesteihin edes vastausta. Lopetin yhteydenpidon joksikin aikaa etten vaikuttaisi ihan idiootilta.
Sitten tajusin että en saa naista millään mielestäni ja ehdotan vielä kerran tapaamista ja jos tulee pakit uudelleen niin poistun ikuisesti. Noh, vastaus oli että "olisi kiva nähdä" Sitten heti tapasimme. Tavatessa nainen käyttäytyi ystävällisesti mutta tuntui haluavan vain kiireesti pois. Ei suutelua eikä mitään. Ehkä pari jotain merkitsevää katsetta. Hän sanoi että oli kiva nähdä ja että ollaan yhteydessä. Kuitenkaan sitten naisesta ei kuulu mitään.
Mitä ihmettä tämä on? Hän ei halua minusta mitään mutta tulee tapaamisiin? Kiinnostukseni on ilmiselvää ja tiedän että ei hän ainakaan uusia kavereita kaipaa. Mitä teen ?
Kiinnostusta vai ei
5
212
Vastaukset
- Kohteliaisuutta vain
Hän ei halua suhdetta kanssasi ja yrittää antaa sinun ymmärtää asian niin, ettei hänen tarvitse pahoittaa mieltäsi. Kohteliaisuudesta tuossa on kysymys, ei muusta. Samanlaista toimintaa on sanoa, että käydäänpä lounaalla joskus, eikä kumpikaan oikeasti tarkoita sitä.
- epätoivoisenrakastun
eli se kun lähtiessä sanoo että "oli kiva nähdä ja ollaan yhteyksissä" niin on että etkö jo ymmärrä että en halua sinusta mitään :D Voi ei... olen nolannut itseni totaalisesti ja roikkunut. Vielä lopuksi ehdotin että menisin hänen kotonaan käymään joskus
- friend zone
You got to the friend zone, my friend. ^^
- epätoivoisenrakastun
i don't want to! i'm so fucking in love with her. what should i do?
- easybeasy
No täähän on ihan simppeliä. Sinä oot ollu nössö, ois pitäny sitä seksiä (ees yrittää) harrastaa. Nyt se aattelee, että oot ihan nynny eikä sussa oo miestä sille. Se anto vielä sen mahollisuuden sillä viimesimmällä tapaamisella, että oisit miehistyny.
Kultanen sääntö: eka pitää olla semmonen bad boy, sitte vasta ku oot saanu sen haaviis nii sitä hempeilyä kehiin. Saattaa olla jo liian myöhästä, mutta oo vähän karskimpi ja oikeesti vaikka jokseenki tyly ens kerralla ku näätte jossain. Meitä naisia saattaa alkaa ahistaan, jos mies on liian ihastuneen/rakastuneen olonen, varsinkaan jos ei oo ite vielä varma tunteistaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756