Eksyin pitkästä aikaa moneen vuoteen tälle palstalle lukemaan ihmisten kirjoituksia. Joku vanha konkari saattaa jopa muistaa minut. Kirjoittelin tänne joskus nimimerkillä x6x6. Sain roimasti paskaa niskaani, ja minua haukuttiin ties miksi wannabe-gootiksi ja teinipelleksi. Olin tuolloin 12 vuotta vanha. Nyt olen 17, ja pukeudun edelleenkin persoonallisesti, joskaan en käytä enää goottivaatteita. Goottimusiikkia kuuntelen silloin tällöin, sillä se on mielestäni ihan hyvää ja tarjoaa vaihtelua.
En kadu yhtään sitä, että kävin lapsuudessani läpi jonkinnäköisen goottivaiheen. Se on vain rikastuttanut minua persoonana ja oli hienoa tutustua ko. musiikkiin ja alakulttuuriin muutenkin. Goottilainen mystiikka ja romantiikka kiehtoo minua edelleenkin. Harrastan mytologiaa ja luen paljon luonnonnoituudesta ja erilaisista uskonnoista. Jatko-opiskelutkin tulevat liittymään osittain harrastuksiini.
On kivaa lukea täältä, kuinka porukka on löytänyt oman ajatusmaailmansa, musiikkinsa ja pukeutumistyylinsä. Keep it going! :)
Toisaalta kyllä ihmettelen sitä, että täällä ramppaa yhä ihmisiä, jotka trollaavat ja haukkuvat ja loukkaavat muita keskustelijoita. Mielestäni sellaisia, kuin "tr00-gootti" tai "wannabe-gootti" ei ole olemassakaan, kuin ehkä sitten pinnallisten ihmisten mielissä. Jokainen gootti on gootti siinä missä muutkin, jos vain itse uskoo omaan elämäntapaansa.
Hyvät päivänjatkot teille! :)
Terve kaikki!
"x6x6"
0
69
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475465Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612326Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181860Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1451761- 171585
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol331513Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5137881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171117Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771088Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se2221008