En mä nyt oikein tiedä mitä tältä avaukseltani haen, mutta johonkin näitä ajatuksia on kai purettava.
En ole juurikaan aikaisemmin ollut mustasukkainen avovaimostani, mutta nyt on tilanne hieman toinen. Pari viikkoa sitten vaimoke oli vähän ystävien kanssa juhlimassa. Päätyi sitten jonkun tuntemattoman porukan kanssa jatkoille. Itse olin poikien kanssa ulkona ja oli alustavasti sovittu että voi tulla yöksi sinne tuttavapariskunnalle, jossa minäkin olin. Naisesta ei kuulunut mitään, joten ajattelin että on sukulaisellaan yötä, joka oli hänen alkuperäinen suunnitelmansa. Aamulla kuitenkin soitteli ja tuli puolenpäivän aikoihin sinne tuttavapariskunnalle hieman riutuneen oloisena. Kertoi että oli ollut jonkun tuntemattoman porukan kanssa jatkoilla. Kyselin sitten ihan huumorilla, että oliko jotain äijiä. Siihen sitten epämääräistä mutinaa. Vastaavanlainen katoamistemppu toistui sitten seuraavanakin yönä. Oli kuulemma ollut kaverillaan.
Seuraavina päivinä oli kauhean etäinen ja aloin epäillä jotain kummallista olevan tekeillä. Eipä kuulemma mitään ollut. Vasta kun rupesin oikein kunnolla tenttaamaan, sai oikein raivarit ja kertoi että on ystävystynyt jonkun miehen kanssa edellisviikonloppuna. Suuttui ja kiukutteli, että eikö hänellä saa enää ystäviä olla. Kerroin että tottakai saa, mutta tapa jolla niistä kerrotaan ei voi olla salailu. Ei kuitenkaan suostunut kertomaan uusista tuttavuuksistaan mitään vaikka itku kurkussa pyysin.
Kerroin että olen loukkaantunut ja peloissani tulevasta. Kaikki tämä kuitenkin on aika pelottavan tuttua monelle. Pyysi kyllä kauniisti itkuiselta ukolta anteeksi, mutta ei silti valottanut asioita sen enempää. Haluaa kuulemma vain omaa tilaa.
Nyt on taas ollut kavereiden kanssa ulkona. Itse olin yön töissä ja naisesta ei pahemmin ole mitään kuulunut. Itse pitää lähteä nyt väsyneenä hakemaan lasta mummolasta ja lähteä mökille hoitamaan isän velvollisuuksia. Vituttaa niin että pää halkeaa.Aikaisemmin omasin suhteellisen terveen itsetunnon ja olin mielestäni melko asiallinen äijä. Nyt on ukko aika maansa myynyt. Onko tämä kaikki minun syytäni täh?
En haluaisi alkaa toista kyttäämään ja vahtimaan, mutta on sekin käynyt mielessä. Jotain hämärää tässä nyt on.
Tai sitten vaan annan asian olla, lopetan työt ja alan viljelemään vaikka meloneja saatana! =)
Epäilyksiä ilmassa
7
320
Vastaukset
- sitäpätätä
Tulet saamaan naisilta kirjoitukseesi vastauksia: Jokainen haluaa myös omaa aikaa ja tapailla ystäviään. Uusiakin ystävyyksiä syntyy, myös miehiin eikä niissä välttämättä ole mitään huolenaihetta sinulle. Älä yritä kahlehtia avokkiasi, sillä tavalla vaan ajat hänet etäämmälle. Keskustelkaa. Ehkä hän ei halunnut kertoa menoistaan koska tiesi sinun heti epäilevän pahinta. Olet turhan mustasukkainen. Terveen itsetunnon omaava mies antaa vaimolle tilaa ja mahdollisuuden "irrotella" joskus. Turha epäilys tuhoaa suhteen joten keskustelkaa ja anna hänellekin hiukan vapautta. Jos tahdot oikeita vastauksia niin selaileppa osiota ja löydät monia samantapaisia kirjoitelmia kuin sinulla. Erona vaan se että niissä kirjoittaja on nainen ja epäiltynä on mies. Kiteytettynä niistä voidaan sanoa että jos epäilys on noin vahvaa on sille perusteitakin. Ja että ei savua ilman tulta sekä naisen epäilys osuu usein oikeaan.
- jiäåjiåäo
Kaksi pahaa juttua minun silmääni tässä tarinassa: se, että toinen sanoo haluavansa "omaa tilaa" ja se, että kadotaan teille tietymättömille yöksi.
Jos vaimosi on löytänyt oikeasti uusia ystäviä - huom. niitä VAIN ystäviä - se kestää kyllä päivän valon ja näistä ihmisistä pitää voida kertoa ihan nimien kanssa. On minullekin matkan varrella mukaan tarttunut pari miespuolista ystävää, muttei näissä kavereissa ole mitään salattavaa, vaan mieheni tuntee heidät - ja tietää, ettei kumpikaan heistä ole millään muotoa uhka parisuhteellemme. Sitä eivät myöskään ole naispuoliset ystäväni, joidenka kanssa silloin tällöin käymme viihteellä.
Eikä minun ole myöskään sitä omaa tilaa saadakseni pitänyt olla yökausia kotoa pois voidakseni olla näiden ystävieni kanssa...
Paska juttu, ettet voi tuossa paljoakaan tehdä... Muuta kuin jatkaa keskusteluyrityksiä vaimosi kanssa ja toivoa, että hän olisi rehellinen puheissaan ja teoissaan. - varaudu kaikkeen
mun mielestä tossa on kyl vaaran paikkaa kun naista ei kiinnosta ottaa enää huomioon sun tunteita... voisko se viitata siihen että naisen omat tunteet ja kiinnostukset on nyt jossain muualla kuin sinussa?
kannattaa alkaa valmistautuun jo kaikenlaisiin vaihtoehtoihin ettet tule ihan yllätetyksi sillä melkein mitä vaan voi olla tulossa - asdasdasddsdsadsa
Kyllä tuo - valitettavasti - kuulostaa siltä, että avovaimollasi on tämän uuden ystävä-miehen kanssa meneillään jotain sellaista, mikä ei kestä päivän valoa ja mistä hän ei uskalla sinulle kertoa.
Paska tilanne. Kannattaa nyt vähän aikaa seurata vaimosi käytöstä tarkkaan. - Tiluliilii
Avovaimosi on selvästi rakastunut. Ja kohde et valitettavasti ole sinä. Yölliset poissaolot ja se, ettei selitä sinulle tekemisiään ja salailee, ovat varma merkki petoksesta. Ala pikkuhiljaa valmistautua lähenevään eroon. Avokkisi on kypsymätön, hyvään parisuhteeseen kuuluu avoimuus ja luottamus. Avokkisi on kuin vapaaksi päässyt villivarsa joka kirmailee siellä ja täällä. Perheestä viis.
- Kukka-apila
Jos haluat, niin meilaa [email protected]
Mulla on tässä vähän vastaavia kokemuksia viime aikoina.
Ensi viikolla en ehdi kirjoittelemaan reissun vuoksi, mutta vastailen
kyllä sen jälkeen. Ei elämä tähän lopu. Viikon parin päästä katselet asioita
jo aivan uudesta perspektiivistä. Voimahaleja sinne ja teille kunnon keskustelu
kotona siitä, mitä toisiltanne haluatte ja odotatte. Puhuminen auttaa. Ja jos käy huonosti suhteellenne, niin kyllä aina löytyy ottajia sinulle myös.- Biux
Viimeinen lause tuskin lohduttaa, kun tilanteeseen liittyy myös lapsia...
Kuka ihme saisi kriisin hetkellä lohtua siitä, että "kyllä minullekin on ottajia"? Eiköhän se ole toissijainen asia silloin, kun on huoltajuusasiat, lasten tapaamiset ja erosta selviäminen sekä omaisuuteen liittyvät jaot mielessä...
Alkuperäiselle kirjoittajalle: Jutelkaa. Pyri olemaan rauhallinen. Vaimosi ei ole käyttäytynyt hyvin sinua kohtaan ja asia pitää selvittää. Ihastuksia tulee ja menee pitkissä suhteissa, mutta se ei tarkoita välttämättä pettämistä. Olet oikeutetusti huolissasi ja mustasukkainenkin. Yökatoamiset eivät ole reilua toimintaa parisuhteen aikana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1447228Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1265025L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa694452TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153523Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242331Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3281886Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241776Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91639- 681507
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581468