säästöliekki huuhaata?

jt

Alan kallistua sille kannalle, että laihduttaessa ei kannata liikoja säästöliekistä stressata. Sanoohan tuo maalaisjärkikin, mitä hyötyä elimistölle polttaa lihakset pois ja säästää rasva? Toki lihastakin lähtee pitkällä näännytysdietillä ja aineenvaihdunta hidastuu, mutta rasvaa palaa myös koko ajan.

http://www.redram.fi/spesialisti/ketogeenidieetilla-eroon-rasvasta-ja-lihasta-saastaen

"Katabolinen ketoottinen dieetti suoritetaan ns. VLCD-ateriankorvikkeilla (erittäin niukkaenergiainen dieetti) eli proteiini-hiilihydraattivalmisteilla, joista saadaan päivässä 500 kcal energiaa, puolet proteiineista ja toinen puoli hiilihydraateista. Lisäksi tuotteista saadaan tarvittava määrä suojaravintoaineita, vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita, välttämättömiä rasvahappoja ja kuituja. Kalorimäärä ei ole tarkka, vaihtelua voi olla 0-800 kalorin välillä. Itse dieetin onnistumisen kannalta energian saanti voi olla vaikka 0 kcal, sillä ei ole merkitystä. Mutta oletan, että parisataa grammaa proteiineja päivässä ehkäisee tehokkaammin lihasproteiinin säilymistä kuin 0 g proteiinia. Määrillä ei kuitenkaan ole merkitystä ketoosin suhteen.

Tällaisella VLCD-dieetillä paino putoaa 2-4 kiloa viikossa, tästä valtaosa on rasvaa, toisinaan kaikki tai lähes kaikki. Tätä ohjelmaa on kokeiltu kehonrakentajilla. Dieetti on toiminut rasvanpoltossa isolla kehonrakentajalla testattuna tehokkaammin kuin mitään muu dieetti. Rasvan palaminen on kaksi kertaa nopeampaa kuin tavallisella kisadieetillä ja lihasmassan menetys vähäisempää. Omienkin VLCD-dieettikokeilujeni aikana on ollut tosi mukavaa olla vihdoin syömättä mitään ja silti tuntematta nälkää. Olo on ollut todella energinen, olen nukkunut hyvin, ollut pirteä ja pystynyt keskittymään työntekoon..

Ketogeenisellä dieetillä juodaan 3-5 litraa vettä ja nautitaan lisäsuolaa tarpeen mukaan muutamia grammoja päivässä. Siinä kaikki."

Itse olen ajatellut, että syön kuitenkin 2 päivänä viikossa silloin kun käyn kuntosalilla enemmän. Tutkimusten mukaan aineenvaihdunta kahtena ensimmäisenä vähäkalorisena päivänä vain kiihtyy. Hiilihydraatteja syön n.50 g päivässä ja nimenomaan liikunnan jälkeen suurin osa.

http://caloriecount.about.com/truth-starvation-mode-ft28742

"Many fear that going into starvation mode will drastically reduce their metabolic rate and cause them to hoard calories and gain weight instead of losing.

This is not borne out by the infamous Minnesota Semistarvation Study (1950), 36 young, healthy, psychologically normal men while restricting their caloric intake for 6 months. Their calories were restricted in various phases, but the least amount of calories they were allowed was 50% of the "normal" maintenance calories. Notice, this was dubbed a "semi" starvation diet.

Yes, their metabolic rates were significantly lowered -- to something like 40% below baseline. Yet at no point did the men stop losing fat until they hit 5% body fat at the end of the study. "

Eli tämän tutkimuksen mukaan 36 tervettä fyysisesti normaalia miestä eli vähällä kalorimäärällä(vähimmillään 50 % tarpeesta) 6 kuukautta ja aineenvaihdunta tippui 40 % alle perustason, mutta missään vaiheessa rasvanpoltto ei loppunut, kunnes tutkimuksen lopussa heidän rasvamääränsä oli 5 %.

Vaatii tietysti kovasti itsekuria elää pitkään niukalla kalorimäärällä, kehonrakentajat saattavat elää viikkotolkulla syömällä pelkästään tonnikalaa purkista, mutta harvalla on tämmöistä tahdonvoimaa.

4

338

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ravitsemusast_52

      Aika moista puppua koko story.

      Mitä yrität mainostaakin, ei onnistu.

      • jt

        Miten niin puppua, perusteluja? En mainosta mitään, itse syön tavallista ruokaa, mutta pyrin syömään puolet proteiinia ja puolet hiilihydraattia ja välttämättömät rasvat ja sitten joinakin päivinä enemmän rasvaakin.


    • Zone-hippi

      Lihasmassaa palaa aina, tai lähes aina, kun ollaan miinuskaloreilla. Riippuen tietysti lähtötasosta. Jos joku sohvaperuna alkaa liikkumaan ja on pienillä miinuskaloreilla, niin lihasmassa saattaa jopa kasvaa. Mutta aktiivisuuden pysyessä lähes samana, lihasmassaa palaa aina.

      Tuo säästöliekki on ihan huuhaata. Ei mitään sellaista tilaa ole olemassakaan, jossa elimistö lopettaisi rasvanpolton ja alkaisi polttamaan pelkästään lihasmassaa. Ellei sitten mennä todella alhaiselle rasva%:lle, kuten tuosta tutkimuksestakin kävi ilmi. Totta kai lihakset näyttää dietillä "tyhjiltä", koska yleensä hiilihydraatteja tulee vähemmän, eikä lihakset pääse tankkautumaan täyteen. Mutta ne tankkautuu heti, kun nostaa hiilihydraatteja.

      Itse kyllä hämmästyin tuota aineenvaihdunnan perustason laskua tuossa tutkimuksessa. Kun ihmisen toiminnoissa nyt ei ole paljoakaan, mistä voisi karsia. Jos ajatellaan kooma-aineenvaihduntaa, niin siitä nyt ei voi paljoa karsia; sydämen syke, hengitys, kehon lämpötilan ylläpito... Aineenvaihdunnan hidastuminen tulee yleensä normaaliaskareiden liikkeiden hidastumisesta. On esim. tutkittu, että laihduttavat ihmiset kääntelevät päätään hitaammin ja harvemmin kuin normaaleilla kaloreilla olevat ja muutenkin liikkeet ovat normaalia hitaammat ja kömpelömmät. Itsekin huomasin tämän, kun olin rajuilla miinuksilla. Vaikka olin kävelevinäni omasta mielestäni nopeasti, niin mummot suunnilleen meni ohi rollaattoreilla.

      Kehonrakentajien keskuudessa on saanut suosiota nuo erittäin niukkakaloriset dietit. Jotkut kilpailijat esim. pitävät massakaudella välillä kahden viikon jaksoja, jossa syödään vain 500 kcal per päivä. Näin massakaudella ei pääse rasvaa kertymään liikaa. Kaikki se pitää kuitenkin polttaa pois ennen kisoja.

    • Anorektikot...

      Joo kyllä erittäin niukasti syömällä laihtuu. On puppua, että laihtuminen pysähtyisi tai hidastuisi kun syödään liian vähän.
      Katselkaa anorektikkojen thinspiration blogeja ja tutustukaa heidän päivän (tai koko viikon) "syömisiinsä."

      Eli laihtuu kyllä!

      Eri asia on, miten terveellistä tämä on, ja mitä se tekee kehonkoostumukselle, mielenterveydelle ja pitempään jatkuessaan SYDÄMELLE.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4446
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3303
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1113
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1036
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      12
      1033
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe