Jotkut täällä väittävät päässeensä pitkäaikaisesta suhteestaan eroon helposti, esim. jos on jo uusi suhde, minne paeta.
En henkilökohtaisesti usko, että pitemmänpäälle tuo onnistuu noin helposti, koska se suruaika on kuitenkin ennemmin tai myöhemmin elettävä.
Nuorena huomasin tämän, kun kaksi suhteistani hajosi siten, että nainen lähti vieraan matkaan. Kaikki näytti heillä tapahtuvan - niin helposti. Mutta molemmat yrittivät takaisin n. ½ vuoden päästä, kun alkuhumu oli uudessa suhteessa kaikonnut.
Onko helppoa eroa?
En henkilökohtaisesti usko, että pitemmänpäälle tuo onnistuu noin helposti, koska se suruaika on kuitenkin ennemmin tai myöhemmin elettävä.
Nuorena huomasin tämän, kun kaksi suhteistani hajosi siten, että nainen lähti vieraan matkaan. Kaikki näytti heillä tapahtuvan - niin helposti. Mutta molemmat yrittivät takaisin n. ½ vuoden päästä, kun alkuhumu oli uudessa suhteessa kaikonnut.
Onko helppoa eroa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itse juuri eronneena voin sanoa että en usko uuteen suhteeseen, surutyö on vain tehtävä vaikka välillä tuntuu niin pahalta että ei edes jaksaisi elää....ja kaikille tiedoksi, olen nainen...
Erosin kahdenkymmenen vuoden avioliitosta vuosien pohdinnan jälkeen. Murhetta riitti liki kymmenen vuotta. Sen sijaan eropäätöksen jälkeinen prosessi sujui yllättävän kivuttomasti ja olin tosi helpottunut, kun mies muutti omaan asuntoon ja eropäätös tuli. Siitä on nyt kolme vuotta ja olen edelleen tyytyväinen, että lopulta sain erottua huonosta liitosta. Oliko ero sitten helppo? Ei, mutta ulkopuolisten silmissä se siltä saattoi näyttää.
Ei varmaan kukaan ihan tosissaan väitä, että helppoja eroja on. Mutta se voi tuntua helpommalta mitä oli "pelännyt" .... luullut maailman pysähtyvän jos ottaa askeleen tuntemattomaan, eikä jää epätyydyttävään suhteeseen ... ja sitten tuleekin helpotus. Silloin ero tuntuu helpolta, vaikka siinä tästä huolimatta mainitsemasi surutyö on, ja luopuminen mm. omista haaveistaan ja tunteista kariutuneeseen suhteeseen sekä ex-puolisoon liityyen.
Niin ihmiset kuin suhteetkin yksilöitä, joskus surutyötä on tehty jo natisevan liiton aika melko pitkälle (molemmat puolisot, niin kuin omalla kohdallani), ja joskus ero tulee kuin "salama kirkkaalta taivaalta". Luonnollisesti silloin erosta toipuminen erilaista ... piiiiitkään se kestää jos on katkeroituvaa luonnetta joka ei osaa tarkastella asiaa lainkaan objektiivisesti ikään kuin "ulkopuolisen silmin". Hieman lyhyempi jos jaksaa katsoa elämää eteenpäin eikä määräänsä enempää märehdi "kaatunutta maitoa", vaan ottaa opikseen ... ellei muussa niin edes puolison valinnassa.
Olin lähes 20v naimisissa ja on 3lastakin siunaantunut. Siitä ajasta jouduin syömään psyykelääkkeitä 19v erillaisten pelkotilojen ja neuroosien takia. Ex oli tai on edelleen epävakaa persoonallisuus välillä kehui ja kohta olin täysi paska. Mutta 2v sitten annoin kenkää uskottomuuden takia kävi nimittäin käry. 12v sitten kanssa oli ollut uskoton no annoin asian olla koska lapset oli pieniä(itse keroi).
Ex lähdön jälkeen loppui kaikki pelot ja henkiset vaivat sekä lääkitykset. Ja taas elämä maistuu ja olen oma itseni vaikka olen 2v ollut yksin.
Jos joku sanoo että joudun helvettiin voin sanoa kokemuksen syvällä rinta-äänellä,että sehän on tuttu paikka tuskin on ihan samanlainen.
Ms-taudin se liitto jätti muistoksi pää kesti, mutta kroppa ei.
Eli on helpompi sairastaa yksin kuin huonon kaverin kanssa :)
Itsellä tilanne on sellainen, että vuosia olen miettinyt onko mitään järkeä olla liitossa jossa ei ole hyvä olla. Se joka tekee aloitteen on tietenkin se paska, joka hajottaa kaiken, vaikka kummallakin on ollut paha olla suhteessa.Pakko oli tehdä jokin ratkaisu joko jäädä ja menettää pahimmassa tapauksessa mielen terveys tai lähteä ja käydä läpi tämä vaikea vaihe ja säilyttää jonkinlainen järki päässä.Tuskinpa onkaan helppoja eroja aina sattuu johonkin.
Minäkään en usko helppoon eroon, on se sitten avioero tai avoero, on paljon asioita joiden eteen joutuu ja monia asia yllättääkin vaikeudellaan.
Varmasti joukkoon mahtuu niitäkin, joiden silmät avautuvat tässä vaiheessa ja palaisi entiseen. Kuitenkin se paluu kaikkien niiden vääntöjen jälkeen mitä siellä kodeissa on tapahtunut on erittäin vaikeaa. On tullut sanotuksia pahoja sanoja, on tullut tehdyksi pahoja tekoja.
Jos on se uusi salasuhde hankittu jo siirtoavuksi, se surun aika tulee sittenkin, uusi suhdekaan ei saa häviämään kuin hetkiseksi vaikeudet.
Näin kerran kuinka se todellisuudessa toimi, eron jälkeen elämä laitettiin täysin ranttaliksi, oli se salasuhde. Hänelle piti näyttää oikein toden teolla ja tämäkin osasi vaatia ja pyytää.
No kun uusi kumppani sanoi, että auto pitää vaihtaa uudeksi ja komeaksi, samoin piti hankkia erilaisia harrastusvälineitä, kaikki velaksi, piti olla hieno ja komeaa.
Suorastaan elätti tätä kumppania, en tiedä mikä oli syy ihmisille näyttäminen vai mikä.
Mutta lantilla on aina toinenkin puoli, eihän tähän kaikkeen varat riittäneet. joten piti yriittää tehdä montaa työtä, että nuo kulissit pysyisivät pystyssä. Tuli uusi väsymys ja jatkuva rähjääminen muille ihmisille ja eritoten omille pienille lapsille, he eivät olisi saaneet liikkua kotonaankaan, sillä kaikki äänet saivat raivostumaan, ei enää laitettu lapsille ruokaa ja vanhemmille laitettiin rahapyyntöjä.
Lapset ovat joutuneet kuulemaan ja näkemään sellaista mitä kenenkään lapsen ei pitäisi joutua kokemaan.
Viitsi vielä mennä sisaruksensa kotiin ja alkoi moittia ihan kaikkea siellä.
En tiedä mitä tänään oikein touhuaa, mutta vaiuhtisokeutta näytää olevan vieläkin, joten edessä on varmasti vielä perustellinen surutyö ja samoin kyllä toisellakin eron puoliskolla ihan sam juttu. Onko kysymyksessä nyt ollutkin jokin keskinäinen kilpailu ja lapsiparat ovat ihan oman onnensa nojassa. Ovat vielä varsin pieniä ala-asteikäisiä.
Ilmassa näyttää olevan muutoksen tuulia, toisen uusikko sairastui vakavasti ja toinen vanhenee silmissä.
Mitähän edessä oikein on.