Miehestä riippuvainen

mikseikukaankuuntele

Olen 23-vuotias ja avomieheni kanssa olen ollut 17-vuotiaasta asti, muutin puolen vuoden seurustelun jälkeen hänen luokseen toiselle puolen suomea kaupunkiin josta en tuntenut ketään ja hyvin pitkään olen tuntenut, että en elämässäni ole tehnyt suurempaa virhettä.
Minulla on sosiaalistentilanteiden pelko ja mies on ikään kuin ruokkinut sitä hoitamalla kaikki asiani puolestani ei varmasti tahallaan, mutta niin on vain käynyt. Ensimmäisen vuoden jälkeen ilmeni myös hirveää mustasukkaisuutta ja varsinkin humalassa mies on käynyt useaan kertaan päälle pahimmillaan kuristanut niin, että kaulaan on jäänyt selvät jäljet. Ns. oma elämä suhteen aikana on ollut hirveää hakemista tänne muuttaessani aloitin ammattikoulussa jonka jätin lopulta viimeisenä vuotena kesken, kun en vain enää jaksanut masennuin ja mies toimitti osastolle josta, en halunnut millään pois valehtelin enkä edelleenkään kertonut kenellekkään miehen pahoinpitelemisistä. Elämässäni oli ihan tarpeeksi muitakin aiheita joista sain oikeutuksen masennukseeni. Tämän ajanjakson jälkeen mies taivutteli talon ostoon, ajattelin että ehkä kaikki paranee vielä ja pääsen elämässä eteenpäin. Empä ole päässyt.. takana on turhia työvoimakoulutuksia en ole päässyt haluamiini opiskelu paikkoihin, koska niitä ei tarpeeksi lähellä ole ja mies ei päästä kauemmas. Minulla ei ole työharjoitteluja lukuunottamatta mitään työkokemusta ja hakemisesta huolimatta tuskin tulen töitä saamaan, koska virallisemmat puhelutkin tuottavat nykyisin tärinä ja itkukohtauksia. Viimeisen puolen vuoden aikana ikään, kuin luovutin ja mies otti rahapulassa tekstivippejä myös minun nimissäni kaikki tietysti maksamatta ja luottotiedot menneet. Jos erosta puhuu mies uhkaa itsemurhalla ja yhteisten lemmikkien lopettamisella. Kukaan ei tiedä miten hukassa olen hävettää niin helvetisti........... kun kerroin äidilleni pahoinpitelyistä hänen mielipiteensä oli, että jos mies hankkiutuu hoitoon täytyy vielä yrittää, koska "mies on tehnyt niin paljon minun eteeni". Olen käytännössä sen 17-vuotiaan tytön tasolla joka olin tämän suhteen alussa, en osaa tehdä mitään itse. Ajokorttiakaan en omista. Harkitsen itsemurhaa, koska on annettu ymmärtää että olen vain tämän arvoinen laiska ja tyhmä en tiedä enää mitä muuta tehdä.

1

255

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wegwe4g

      Hae keskusteluapua. Tilanteesi on akuutti. Ole yhteydessä esim. kunnan terveskeskukseen. Keskusteluavun hakemisessa ei ole mitään hävettävää ja moni sitä hakee, ei kannata pelätä avun hakemista.

      Mikäli sinulla on ystäviä sinun TODELLAKIN kannattaa puhua tilanteestasi heille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5515
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2476
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1910
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      148
      1782
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      36
      1652
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1643
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1428
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      18
      1125
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1098
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      228
      1089
    Aihe