Olen 23-vuotias ja avomieheni kanssa olen ollut 17-vuotiaasta asti, muutin puolen vuoden seurustelun jälkeen hänen luokseen toiselle puolen suomea kaupunkiin josta en tuntenut ketään ja hyvin pitkään olen tuntenut, että en elämässäni ole tehnyt suurempaa virhettä.
Minulla on sosiaalistentilanteiden pelko ja mies on ikään kuin ruokkinut sitä hoitamalla kaikki asiani puolestani ei varmasti tahallaan, mutta niin on vain käynyt. Ensimmäisen vuoden jälkeen ilmeni myös hirveää mustasukkaisuutta ja varsinkin humalassa mies on käynyt useaan kertaan päälle pahimmillaan kuristanut niin, että kaulaan on jäänyt selvät jäljet. Ns. oma elämä suhteen aikana on ollut hirveää hakemista tänne muuttaessani aloitin ammattikoulussa jonka jätin lopulta viimeisenä vuotena kesken, kun en vain enää jaksanut masennuin ja mies toimitti osastolle josta, en halunnut millään pois valehtelin enkä edelleenkään kertonut kenellekkään miehen pahoinpitelemisistä. Elämässäni oli ihan tarpeeksi muitakin aiheita joista sain oikeutuksen masennukseeni. Tämän ajanjakson jälkeen mies taivutteli talon ostoon, ajattelin että ehkä kaikki paranee vielä ja pääsen elämässä eteenpäin. Empä ole päässyt.. takana on turhia työvoimakoulutuksia en ole päässyt haluamiini opiskelu paikkoihin, koska niitä ei tarpeeksi lähellä ole ja mies ei päästä kauemmas. Minulla ei ole työharjoitteluja lukuunottamatta mitään työkokemusta ja hakemisesta huolimatta tuskin tulen töitä saamaan, koska virallisemmat puhelutkin tuottavat nykyisin tärinä ja itkukohtauksia. Viimeisen puolen vuoden aikana ikään, kuin luovutin ja mies otti rahapulassa tekstivippejä myös minun nimissäni kaikki tietysti maksamatta ja luottotiedot menneet. Jos erosta puhuu mies uhkaa itsemurhalla ja yhteisten lemmikkien lopettamisella. Kukaan ei tiedä miten hukassa olen hävettää niin helvetisti........... kun kerroin äidilleni pahoinpitelyistä hänen mielipiteensä oli, että jos mies hankkiutuu hoitoon täytyy vielä yrittää, koska "mies on tehnyt niin paljon minun eteeni". Olen käytännössä sen 17-vuotiaan tytön tasolla joka olin tämän suhteen alussa, en osaa tehdä mitään itse. Ajokorttiakaan en omista. Harkitsen itsemurhaa, koska on annettu ymmärtää että olen vain tämän arvoinen laiska ja tyhmä en tiedä enää mitä muuta tehdä.
Minulla on sosiaalistentilanteiden pelko ja mies on ikään kuin ruokkinut sitä hoitamalla kaikki asiani puolestani ei varmasti tahallaan, mutta niin on vain käynyt. Ensimmäisen vuoden jälkeen ilmeni myös hirveää mustasukkaisuutta ja varsinkin humalassa mies on käynyt useaan kertaan päälle pahimmillaan kuristanut niin, että kaulaan on jäänyt selvät jäljet. Ns. oma elämä suhteen aikana on ollut hirveää hakemista tänne muuttaessani aloitin ammattikoulussa jonka jätin lopulta viimeisenä vuotena kesken, kun en vain enää jaksanut masennuin ja mies toimitti osastolle josta, en halunnut millään pois valehtelin enkä edelleenkään kertonut kenellekkään miehen pahoinpitelemisistä. Elämässäni oli ihan tarpeeksi muitakin aiheita joista sain oikeutuksen masennukseeni. Tämän ajanjakson jälkeen mies taivutteli talon ostoon, ajattelin että ehkä kaikki paranee vielä ja pääsen elämässä eteenpäin. Empä ole päässyt.. takana on turhia työvoimakoulutuksia en ole päässyt haluamiini opiskelu paikkoihin, koska niitä ei tarpeeksi lähellä ole ja mies ei päästä kauemmas. Minulla ei ole työharjoitteluja lukuunottamatta mitään työkokemusta ja hakemisesta huolimatta tuskin tulen töitä saamaan, koska virallisemmat puhelutkin tuottavat nykyisin tärinä ja itkukohtauksia. Viimeisen puolen vuoden aikana ikään, kuin luovutin ja mies otti rahapulassa tekstivippejä myös minun nimissäni kaikki tietysti maksamatta ja luottotiedot menneet. Jos erosta puhuu mies uhkaa itsemurhalla ja yhteisten lemmikkien lopettamisella. Kukaan ei tiedä miten hukassa olen hävettää niin helvetisti........... kun kerroin äidilleni pahoinpitelyistä hänen mielipiteensä oli, että jos mies hankkiutuu hoitoon täytyy vielä yrittää, koska "mies on tehnyt niin paljon minun eteeni". Olen käytännössä sen 17-vuotiaan tytön tasolla joka olin tämän suhteen alussa, en osaa tehdä mitään itse. Ajokorttiakaan en omista. Harkitsen itsemurhaa, koska on annettu ymmärtää että olen vain tämän arvoinen laiska ja tyhmä en tiedä enää mitä muuta tehdä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hae keskusteluapua. Tilanteesi on akuutti. Ole yhteydessä esim. kunnan terveskeskukseen. Keskusteluavun hakemisessa ei ole mitään hävettävää ja moni sitä hakee, ei kannata pelätä avun hakemista.
Mikäli sinulla on ystäviä sinun TODELLAKIN kannattaa puhua tilanteestasi heille.