Painajaiset ja omppuvartalo

Omenainennainen

Olen 28-vuotias nainen, 162cm ja 67kg, eli vielä hieman ylipainoinen. Raskausaikana pari vuotta sitten painoni nousi messevät 28kg. Olen laihduttanut vuoden aikana kolmessa erässä 14kg ja vielä haluaisin 5-8Kg pois. Kolmessa erässä siksi, että olen aina välillä halunnut pitää taukoa laihdutuksesta ja syödä normaalisti. Taukojen aikana en ole lihonut, vaan pysynyt samassa. Alussa vain lenkkeilin, mutta nyt olen tehnyt myös vatsoja, punnerruksia ja muutamaa joogaliikettä kotona. Ongelmanani on omenavartalo, on aina ollut. Vuosia sitten treenasin paljon salilla, mutta vatsa jäi pömpöksi silloinkin vaikka olin normaalipainoinen ja lihaksiakin löytyi. Mikä siis neuvoksi?

Toinen kysymykseni koskee painajaisia. Aina kun tauon jälkeen alan laihduttaa, niin vähintään ekat kolme yötä näen kamalan ahdistavia painajaisia. Mistä moinen johtuu; näläntunteesta nukkumaan mennessä vaiko myrkkyjen sulamisesta rasvakudoksesta? Olen muuten todella terve, hemoglobiinit, sokerit, rasvat ym. kaikki loistavia. Syön todella terveellisesti lukuunottamatta herkutteluhetkiäni, jolloin syön mitä vain, mutta annoskoon pidän pienenä.

Vielä tyhmä kysymys; kuuluuko nukkumaan mennessä olla nälkä vai pitääkö syödä enemmän? Söin aiemmin vain pari kertaa päivässä, mutta laihtuminen tyssäsi, joten aloin syödä 4-6 kertaa päivässä pieniä määriä ja laihtuminen lähti uudelleen käyntiin. Nämä viimeiset kilot ovat muutenkin tosi tiukassa, enkä halua, että laihtuminen pysähtyy taas.

6

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Iltapala!!

      Syö hyvä ihminen kunnon iltapala, niin saat rauhaisan unen!
      Nipistä vaikka päivällä muutama juustonviipale, tomaatti tms. iltapalalle, jotta saat nukkua yösi rauhassa.
      Sama juttu itsellä: liian vähän tai liian paljon (iso ravintola-annos tai kotona ahmiminen)
      aiheuttaa tuskaisen yön!
      Sopiva iltapala noin tuntia ennen nukkumaanmenoa on minulle sopivinta. Mutta olemme tietenkin kaikki erilaisia. Jotkut ei syö iltaisin lainkaan.

      Olen itse 34v. 160 cm ja 60 kg.

      Onnittelut mahtavasta pudotuksesta! Olet ihan normaalipainon tuntumassa, joten varmasti on tärkeintä, ettei paino nouse. Mitään rankkaa tiputtelua tuskin nyt tarvitseekaan ajatella, pientä kevennystä "kun ehtii" :)

    • Omenainennainen

      Kiitos ennenkaikkea järkevästä vastauksestasi! Emmin moneen otteeseen uskallanko kysyä tällä palstalla mitään, kun tämä tuntuu olevan täynnä monensorttista hiihtäjää, mutta annoit suomi24:sen keskustelupalstasta heti huomattavasti järkevämmän kuvan :) Mukavaa kesänjatkoa sinulle!

    • Zone-hippi

      Painajaiset saattaa johtua nopeasti putoavasta verensokerista? Tästä olen joskus lukenut jostain. Voi myös johtua siitä, että kroppa totuttelee miinuskaloreihin.

      Tuohon pömpöttävään mahaan. Voisiko syynä olla heikot syvemmät vatsalihakset? Jos ne on heikot, niin ne tekee pömpöttävän vatsan, vaikka olisikin muuten hoikka.

    • ...

      Kerroit olleesi raskaana. Raskausaikana saattavat vatsalihakset venyä tai revetä niin, ettei mahan ulkonäkö palaudu entiselleen, vaikka nainen laihtuisi miten paljon tahansa. Työkaverillani oli näin, muuten hoikka nainen, mutta roikkuva, pussimainen alavatsa. Kuulemma vain kirurgi voi tällaisen korjata.

      Joidenkin ruokien syöminen illalla aiheuttaa painajaisia, esim. juusto. Tarkkaile mitä syöt illalla ja kokeile syödä jotain muuta.

      Nukkumaan mennessä saa olla pikkuisen nälkä, mutta ei niin nälkä ettei saa unta.

      • Omenainennainen

        Mulla oli pömppömassu jo ennen raskautta ja silloinkin, kun kävin ahkerasti salilla ja tein paljon vatsoja. Ehkä tein kuitenkin jotain väärin. Mitkä liikkeet olisivat sitten tehokkaimpia noihin syvempiin vatsalihaksiin?


      • Zone-hippi
        Omenainennainen kirjoitti:

        Mulla oli pömppömassu jo ennen raskautta ja silloinkin, kun kävin ahkerasti salilla ja tein paljon vatsoja. Ehkä tein kuitenkin jotain väärin. Mitkä liikkeet olisivat sitten tehokkaimpia noihin syvempiin vatsalihaksiin?

        Tavalliset vatsalihasliikkeet ei tehoa välttämättä syvempiin vatsalihaksiin. Voimapyörä on yksi hyvä syville vatsalihaksille.

        Kotonakin voi tehdä:
        -Mene lattialle kontalleen niin, että kyynärpäät ja kämmenet ovat lattiassa. Kyynärpäät noin olkapäiden kohdalla tai ihan hitusen edessä.
        -Käy varpaiden varaan niin, että kehosi on suorassa ja vedä vatsa sisään.

        Siinä sitten pidät niin pitkään kuin pystyt. Pitäisi alkaa tuntumaan ne syvemmät vatsalihakset.

        Liikettä voi tehostaa joko olemalla ristikkäisen käden ja jalan varassa tai tekemällä pientä liikettä nostelemalla persettä hitusen ylös ja alas, siis vatsalihaksilla rutistamalla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17688
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5676
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      123
      2642
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2162
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1795
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1047
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      973
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      941
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      941
    Aihe