herää kysymys että mitä salaperäistä tien osakkaat harjoittavat kyseisen tien vaikutusalueella.
Käsittääkseni tietä johon on saatu veronmaksajien rahaa ei voida sulkea yksipuolisella päätöksellä.
Yksi osakas oli kertonut että puomi avataan sitten kun alkaa hirven metsästys,,,siis tämä puomi on tarkoitettu vain sitä varten että ei pääse marjastajat kyseiselle metsäautotielle vaikka sen osakkaana on myös Metsähallitus,,,eli me kaikki suomen kansalaiset.
Kyseinen tie sijaitsee Ranuantien alkupäässä.
Simossa metsäautotie puomitettu,,,
6
931
Vastaukset
- ???????
Auttaiskohan jos alkaisi osakkaaksi tieosuuskuntaan ja maksais hoitokuluista,silloin ei kaiken järjen mukaan pitäs olla mitään estettä.
Tsemppiä.- ,.
Ei se osakkaaksi alkaminen ole noin yksinkertaista, tarttee olla maata kyseisen tien vaikutuspiirissä jotta on tien osakas.
Metsäautoteille myönnetään valtion varoista 40-60 prosenttia rahaa tien rakentamiseen ja kunnostamiseen joten tien sulkeminen ulkopuolisilta on Suomen lakien vastaista.
Jos metsähallitus on vain yksi osakkaista ja osallistunut tien rakentamis- ja ylläpitokuluihin vain omalla osuudellaan, puomin saa laittaa.
Sen sijaan jos, kuten yleensä on tapana, haetaan valtiolta rahaa yksityistien ylläpitoon ja rakentamiseen, tulee tien olla avoinna 10 vuotta viimeisen valtiolta saadun maksun jälkeen. Eikös se näin mennyt se lakipykälä, näistähän tapellaan jatkuvasti...- opet
joo, määki perkele hommaan valtion tekkeen mulle komian mettäautotien ja sit kymmenen vuojen jälkeen laitan siihen puomin ettei vaan kukhaan perhana pääse sitä mun hienoo tietä pilalle kurvaamaan, oishan se komiata sielä sitte yksin kaahailla ja käyä vaikka marjat ja sienet siinä välissä noukkimassa, ja ne linnut ja ne jänikset aij..aij....
- Hirveitä tukia
Esim Metsäkeskus hinnoittelee metsäteiden kunnostukset niin, että ns. suunnittelu ja valvonta vie juuri tuon valtion maksaman tukiosuuden. Tosin ei metsäkeskuksen mies käynyt juuri kertaakaan urakkaa paikanpäällä katsomassa, minkäänlaisia karttoja ei suunnittelun tuloksena syntynyt ja urakoitsijan kaivuri seisoi tienposkessa lähinnä näön vuoksi esim.sinä aikana kun laskutti perustustöiden tekemisestä. Murskettakin tuli käytännössä vain puolet siitä mitä urakoitsija väitti.
Halvemmaksi olisi tullut tehdä homma kokonaan ilman tukia.- qwerttttttyuiuop
No, sehän on suljettu tietysti siksi, ettei kemiläiset rouvat pääse jakamaan pil...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama225010Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634026Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve733593Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732688Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472453Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602338Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl682133Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272097- 1341633
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371505