Jatkaako Gröba Tapparan peräsimessä myös ensi kaudella vai, kutsuuko NHL? San Jose antoi juuri kenkää valmentajalle ja siellä saattaisi olla Gröban mentävä aukko?
Tulee vielä aika jännät Finaalit mutta kyllä varmaan "pienet" marginaalit isossa kuvassa kuitenkin kääntyy Tapparan puolelle joko kuudennessa tai viimeistään seitsemännessä Finaalissa. Pelicans kyllä saattaa yrittää per…
Vaikka tuomiot ottelussa oli hieman Pelicansin eduksi, niin tosi ruma temppu Hyryltä. Ei toki tehnyt tahallaan vaan tavoitteli kiekkoa, mutta Kral ehti kiekkoon ensin ja lyö kovassa vauhdissa jalat alta 2 metriä laidast…
Mitäs mieltä Hifa kannattajat on Juhan Nhl sopparista Carolinaan. Pystyykö Juha nappaamaan paikan kirkkaista valoista vai kutsuuko maitojuna?
Tämä kolmas peli alkoi tuomareitten osalta samalailla kuin edellinen Oulun peli etelään päin vetoa ja törkeästi ei oo millään enää mitään väliä samoja mokia eikä ole sattumaa ,kyllä se oli oikeassa joka kirjoitti aikais…
Sillä on vuoden 1985 Talbot.
Vähän että hohhoijaa, taas ollaan finaaleissa ja saa nähdä voitetaanko 4-1 vai 4-2. Eipä olisi uskonut silloin, kun 15 vuotta sitten oli hyvä jos päästiin pudotuspeleihin. Nyt on oltu 11 vuotta peräkkäin ja areenaan sii…
Kyllä on tuomari toiminta ala arvoista tässä pelissä ja on ollut kautta aikojen kun kärpät on pohjoisen porukka niin ei voi olla enää hiljaa kun kärpät joutuu pelaamaan kuutta viittää vastaan jatkuvasti vuosi kymmeniä e…
Tulisiko villen jatkaa hifan pääkoutsina. Optimaalisin tilanne ois jos, Jukka Jalonen tulis hifaan ja Ville laitettaisiin apukoutsiks..
Koska tavataan seuraavaksi torilla?
Mikä on syy miksei pelannut tänään? Multa meni ohi ja oikeeastaan multa meni 3/4 ottelusta ohi. Ottelun jatkoaika alkaa kohta.
Jussi Saarisen suora raportti Nokia-areenan uumenista. www.youtube.com/watch?v=CK86NUjynbs
Monien mielestä esim. Kalpan pelaajien kunto, nopeus ja kestävyys herättävät hämmennystä. Miten he ovat jaksaneet painaa Duracell-pupuina koko kauden? Onko kyseessä vain kova treeni, ihmegeenit, savolaisuus vai mikä? Tä…
1.Jarkko ruutu(rumia kyykkyyn menoja sun muita sikamaisia temppuja ja niitä on hänellä ihan liikaa) 2.leo Komarovvi(sikailuja ihan liikaa ja tekee niitä suhteessa muihin liikapaljon) 3.Tuukka mäntylä(moni unohtaa hänen …
1.Sami helenius ( tappeli muutamia kertoja nielikäisen pasia vastaan ja mitteli voimiaan myös jonne virtasen kanssa) 2.Ben blood(raju pakki myös ja antaa hyvän avaussyötön ja moni pelkää häntä tappelutilanteissa) 3.Ustr…
Kyllähän Komarov on hyvä pelaaja, mutta erittäin tyhmä samalla. Olipahan joukuueensa kannalta huono esitys ottaa lopussa 5 min jäähyä ja ulosajon. Näin takaa-ajo ei onnistunut. Pelicans ansaitsi voittonsa. Ja todennäköi…
SJRY uhkaa viedä SM-Liigan toiminnan KKV:n tutkittavaksi ja mahdollisesti oikeuteen. Hyvä hyvä. SELVÄ KARTELLIHAN SM-LIIGA ON. Tähän asti on toiminut suljettuna, "ei voi nousta, ei voi tippua." Liigaosakkeen hinta on no…
Eivät nämä kaksi pumppua vain valitettavasti ole muun sarjan tasolla. Kuinka kauniisti ja millä kielillä tämä pitäisi sanoa, että menee läpi junttimediassakin? Onneksi eivät pilaa jääkiekosta muuta kuin jääkiekon.
Roikkuu toisen jalassa ja sitten valittaa, kun isketään. Pelicans on neitien seura.
Minkä takia Lahdessa käynnistyy homojen teknokarnevaali vastustajan saadessa jäähyn?