Elokuva Interstellar on ohjaaja Christopher Nolanin paras elokuva tähän asti,eli mestariteos jälleen. Aiemmat Nolanin elokuvat käsittelivät ihmisen olotilaa,kuten Memento,Prestige,Insomnia,Inception ja koko Batman trilo…
En nyt lähde mitään kovinkaan syväluotaavaa arviota kirjoittamaan, mutta ei nyt ihan itselleni iskenyt viiden tähden leffana, jollaisena tätä elokuvaa on arvosteltu lähes joka paikassa. IMDb:n 9.0 tällä hetkellä on aiva…
Fury sotaelokuva sijoittuu toisen maailmansodan loppuhetkille Saksaan,jossa USA:n armeijan Sherman tankkirykmentti koettaa pistää kampoihin Natsisaksan Tiger höökivaunulle. Mutta historia kertoo Tiger vaunun olleen teho…
Kaikki mitä tiedät raisiolaisen psykologin murhasta ja turkulaisen ekonomivaimon Anneli Auerin oikeusmurhista paljastuu viranomaisten median kautta syöttämiksi valheiksi... Ulvilan murhamysteeri-dokumenttielokuva 1,5t L…
Dracula filmatisointi on ties kuinka mones??? Mutta aina tuntuu löytyvän jotain uutta kuluneesta aiheesta,sillä tämä elokuva on mielestäni aidompia Draculasta tehtyjä elokuvia. Elokuvaan on liitetty historiallisen henki…
Täällä on muutenkin niin pahuksen hiljaista, joten kysäistäänpä: Kävikö kukaan ennakkonäytöksessä? Oliko teatteri kuinka täynnä?
Miks pitää ohjata,editoida,ym..Leffat niiiin että peukalo väsyy kun on kokoajan vaihetta ÄÄNEN VOLYYMIA,,Esim."Kotirauha":: Väliin S.Wdelman tupisee niiiiin hiljaa ettei ääntä saa millään kuulumaan,,sit taas huudetaan e…
Antoine Fugua on tehnyt luultavasti uran parhaan toimintaelokuvansa? Denzel Washingtonin tähdittämä,jossa oman käden oikeuden ottava rautakaupan työntekijä Bob Mckay käy Venäjän mafian kimppuun. Sinänsä simppeli toimint…
Möööh. Katsoin ja tykkäsin oikeasti ensimmäisistä spider maneista, joissa Tobey Maguire seikkaili omalla koomisella mutta viihdyttävällä tavallaan upeasti sävelletyn musiikin säestyksellä ja kemia pelasi jokaisen näytte…
3 tähteä. Hieman erikoinen juoni. Jopa hieman huvittava, mut toimii.
3.5 tähteä. Uunojen huumori toimii aina. Klassikoita klassikoiden perään. Spede Pasanen on maamme paras koomikko kautta aikain. Ei sovi unohtaa myöskään semmosia nimiä kuin Pirkka-Pekka Petelius tai Aakke Kalliala tai V…
Kauhuleffa, jossa joku hullu saa idean, että perustaa firman, jossa tapetaan ihmisiä ja suurin osa työtttömistä lähtee mukaan hommaan. Eräs viime hetkellä katuu ja ei tapakaan kohdettaan. Mutta hänet listitään, sillä ko…
Tarttuipa matkaani kauppareissulta hyllystä löytynyt Marvelin uutuselokuva Captain America - Winter Soldier (2014). Ja olipa jälleen todella hyvä supersankarileffa. Juoni on tällä kertaa poikkeuksellisen hyvä. Ei pelkkä…
Divarista löytyi tällainen ehkä vähän vähemmälle huomiolle jäänyt melkoisen hieno scifielokuva Outlander vuodelta 2008. Jim Caviezel esittää siinä Kainanina, muukalaista, joka tekee pakkolaskun 709 jKr vuoden maahan. Si…
Sylvester Stallonen tähdittämän toimintaelokuvasarjan 3.osa on hauskin ja viihdyttävin jakso.Elokuva on tämän vuoden kohokohta toimintaelokuvien suurkuluttajille. Barney Ross(Stallone) on kerännyt entistä tukevamman tau…
Ei kovin kummoinen tämäkään,tekoromanttinen pukudraama,aidot tunteet vähissä,näyttelijät keskinkertaisia.Oudosti kahden päähenkilön pieni ihastus muuttui yhtäkkiä palavaksi suhteeksi joka aiheutti pahennusta,välistä puu…
Marvelin uusin sarjakuvafilmatisointi perustuu Dave Abnettin v.2008. piirtämään,meillä suomessa julkaisemattomaan Guardians of the Galaxy sarjikseen. Tuoretta sarjakuvafilmatisointia on vaikea arvioida muuna kuin perint…
THE FAULT IN OUR STARS (suomeksi: TÄHTIIN KIRJOITETTU VIRHE) Ohjaaja: Josh Boone Ensi-ilta oli Suomessa heinänkuussa 2014. Päänäyttelijät: Shailene Woodley, Ansel Elgort, Nat Wolff Pientä juonenpätkää: Hazel (Woodley) o…
Katsoiko kukaan brittiläistä elokuvaa Välähdyksiä menneisyydestä? Pääosassa Daniel Craig. En ollut koskaan kuullut elokuvasta yhtään mitään. Sen korkea 5 tähden taso oli mukava yllätys. Minua se kosketti sen takia, että…
Hauska lasten animaatio, jossa neropattikoira ja hänen adoptiopoikansa matkaavat ajassa ratkoen omaa arkista ongelmaansa. Hiukan otti päähän ad/hd meininki, joka on nyt näissä muksujen leffoissa in. 7/10 pitempää arviot…