tiiättekö miustä kertoo? mut mun oma tulkinta on se, että kertoo pystyynkuolleesta ihmisestä.
minusta biisissä on kyse yksilöstä joka haluaa kulkea omia polkujaan että hän steppailee vähän kuten huumoriohjelmassa se japlin joka steppailee työpaikalla kun muut paiskii simona duunia eli röyhkä etenki tällä biisill…
mielestäni tuo biisi on esim kaksitulkintainen ja tässä oma tulkinta joka on se, että kuvaa yleisesti maailmanlaajuisia ongelmia joka ilmenee hulluna puutarhurin tai sen muodossa niinku vertauskuvannollisesti.
Vesa jokisen sanoitus. Siis tiedän että bändi ei ota kantaa sanoituksissa, mutta oma tulkinta on että tässä vesku painottaa että jokaisella on ihmisarvo eikä ketään heikompaa saa kiusata.
Ei klamydia ota kantaa sanoituksissa mutta saa näitä silti pähkäillä. Tässä klamydia irvailee säämeteorolgeille sillä pitää sitä epäuskottavana työnä.
Tiiän siis että klamydia ei ota kantaa sanoituksissansa, mutta toki jokainen meistä voi halutessaan tulkita näitä. Itse tulkitsen tämän siten että klamydian porukka irvailee vihreälle politiikalle.
En muista tarkkaan pilkulleen biisin nimeä mutta siinbä lauletaan ja moititaan Helsinkiä. Siis tämä on tätä Tero Vaaran typerää nationalistista jorinaa. Osaa se kyllä säveltää mutta sanoittajana tätä nationalistista öyh…
Biisi käsitettiin väärin jossa ei ole hector tarkoittamassa kommunismin ihannointia vaan hän ihan piiskaa eli antaa kritiikkiä kapitalismille jota USA;ssa harjoitetaan hyvin runsaasti. Käyttää hyvin huumoria sanoitukses…
Biisi kertoo siitä kuinka yksilö kokee olevansa henkisesti nainen.
Tämä biisi kertoo siitä kun afrikan sademetsiä hakataan siten että pukuherrat käärii voitot taskuihin välittämättä ollenkaan luonnosta ja eläimistä.
Näissä kahdessa biisissä= 1vedestä nousee kasvi 2.Talo maalla Pitää mielipide aina perustella ja yritän lyhyesti ja mahdollisimman selväjärkisesti perustella eli siis vedestä nousee kasvi kertoo minusta kommunismista ko…
Tässä luin niitä kun mulla on mm 3 The rasmuksen cd levyä joissa kansivihkoihin ympätty mukaan tekstit niin yhdellä levyllä The rasmus käsittelee paljon mammonaa eli ihmisen suhdetta rahaan ja egoismiin eli bändi kritis…
Kertoo biisi siitä yksilön kamppailusta pelkoja vastaan ja aina kun aurinko mollottaa niin maailman voi valloittaa kuten kertosäkeessä lauletaan. Suuri keltainen voi kuvata myös biisissä ns ylempiä voimia koska esim raa…
Väärintulkittu monien ihmisten osalta joka sanoitus enemmänkin kertoo siitä että ihmisekllä jolla menee huonosti eli on rappiolla niin voi sen asian nähdä myös kääntää sen rappiotilan positiiviseksi että on rappiossakin…
kertoo minusta siitä että yksilö kokee olevansa vähän kuten kalat eli ei ole ihmisten kanssa niin sinut vaan enemmän eläinten tässä tapauksessa kalojen jotka liikkuu vapaana vedessä.
Tietääkseni klamydian väki on sanonut sanoituksiensa olevan puhtaasti huumoria eli eivät siis ota kantaa asioihin. Näin käsittäisin, mutta voihan toki niitä silti niitä klamydian sanoituksia pähkäillä "aivomyssy" päässä…
Ei aukene oikein, mut ehkä siinä lauletaan vain yksilöstä jolla ei ole hyvä olla joten vertauksellisesti suksi ei luista, mutta kun aloin pähkäilemään syvällisemmin tota lyriikkapuolta niin aloin miettiä että hei hmm mi…
Sanoitus.Siis korjaus olin väärässä sillä se enemmänkin kertoo siitä että ei voi olla mustavalkoinen se maailma ja että kun maailmassa on ylipäänsä niin paljon pahuutta niin se ei voi olla edes kovin hyvä.
Vexi Salmi välillä käytti sanoituksissa sarkasmihuumoria. Tämä on yksi niistä.
Jotkut sekoittaneet ajatuksensa tämän biisin lyriikoista. Se ei ole isänmaallisuutta korostava kiihkoisänmaallinen teksti vaan se kertoo aidosta ja oikeamielisestä isänmaallisuudesta.