...seuraava tavoite on Persut ja se ohitus tapahtuu jo ennen vaaleja. Kokoomuksesta ei ole enää harmia, sille käy samoin kuin Kepulle, jää katselemaan Vasemmiston perävaloja. https://yle.fi/a/74-20255019?origin=rss Pers…
Eikös narsismi ole kasvatuksen tuotos? Eikös se ole niin että vanhempi suosii aina yhtä lastaan ja muut jää vähemmälle, rakkautta vaille?
Lapsia? 🤔🤔
"Puolassa tapahtuneesta ammuskelusta aloitettiin terrorismitutkinta. Puolan syyttäjänvirasto kertoi tutkivansa kuuden ihmisen murhaa ja lukuisten muiden, mukaan lukien poliisien, murhan yritystä. Ampujan oli tarkoitus a…
En ole kuullut pitkään aikaan Maarit Hurmerinnan laulavan. En ymmärrä mitä hänelle on tapahtunut? Miksi ja miten hänelle on tullut iän myötä, tuollainen omituinen aksentti. Lausuu laulunsanat, kuin ulkomaalainen. Kuten …
Hei kaikki! Muistatte varmaan Mooseksen lain ensimmäisen pykälän: "Minä olen herra sinun Jumalasi- Älä pidä muita jumalia." Tai jotain siihen suuntaan. Pitäkää mielessä. "Ihmisiä tulee kunnioittaa, mutta ei palvoa", san…
Riikasta ja Petteristä tuli maistereita samassa opinahjossa!
Ärsyttää keväällä nollasta aloittavat. Olen juossut koko talven ja nyt nämä tulevat ekan lenkin jälkeen pätemään vauhdeillaan. Ilman mitään pk-pohjaa ja vk-harjoittelua juoksevat heti kovempaa.
Bemarikuski täräytti polaria päin ajaessaan linja-auton perässä https://www.is.fi/autot/art-2000012152223.html
Ministeriaikanaan Arto oli luonneroolissaan leikatessaan juurikin vähäosaisilta kaikista ensimmäiseksi. Myös palkkatyöläiseltä viimeisenkin vieminen on Artolle todellinen sydämenasia. Onneksi Artolla itsellään on notkuv…
Samalla SaksiRiikka vielä leikkaa täällä vähäosaisten köyhien suomalaisten ihmisten ansaittuja tuloja..
En usko Jumalaan koska... Asiallisia perusteltuja vastauksia siihen mitä ovat ne syyt, ettei Jumalan olemassaololle ole mielestäni riittävästi/lainkaan perusteita. Itse toteaisin Raamatun olevan täysin epäuskottava tosi…
Sen verran on outoja aloituksia ja väittämiä. Maksettuja vai miten näitä tulisi nyt tulkita? Saatiinko muuten kiinni kymmenien kansanedustajien koteihin murtautuneet henkilöt?
Vanha sanonta pitää yhä paikkansa; kyllä kansa tietää. Valtamedia; YLE, H-S on jakuvasti syytellyt puoluetta kaikesta mitä ovat saattaneet keksiä, silti mikään ei auta, suomalaisia ei huijata perusteettomilla leimaamisi…
Tämä on toimeentulotuen todellisuus Olen sairastanut vuosia. Siitä huolimatta olen opiskellut, tehnyt töitä ja kasvattanut erityislasta. Olen yrittänyt kaikkeni pysyäkseni mukana yhteiskunnassa. Lopulta voimani eivät en…
Kuopiossa on erittäin paha päihdeongelma. Aineita myydään joka kulmalla ja kapakassa harva kulkee pelkän alkoholin voimalla. Nuoret jotka ovat vielä alle 18 vuotiaita polttelevat kannabista eikä vanhemmilla ole siitä mi…
MIksi islamistit vie sitä islamiaan pohjoisnavalle? Ajatelkaa islamilainen pohjoisnapa!
Mitä enemmän Ukraina saa tukea ja Venäjän väestö sekä aseita tuhoutuu ja maa köyhtyy, sitä parempi Euroopan demokratioille. Idän tyrannivaltiot tappiolle!
sinua repeatilla. Sinussa on jokin, mitä monessa muussa ei.
Conor McGregor on BKFC toinen omistaja!