Lapsi? Toinen haluaa, toinen ei ehkä...

Sinua vaivaa tauti nimeltä vauvakuume. Se ei ole oikeaa halua saada lapsi, tiedän kokemuksesta. En siis miettisi lapsen hankkimista nyt. Hanki elämääsi muuta sisältöä.

Onko lasten hankkiminen välttämättömyys? Sitä sinuna kysyisin itseltäni.
Kiinnostaisi myös tietää mitä on tapahtunut suhteenne aikana kun miehellä on mieli noin kovin muuttunut.

Tiedän itsestäni että jos toinen on loukannut kovasti on kertynyt katkeruutta on helpompi ilmoittaa "tiedäthän etten halua lapsia kanssasi välttämättä" tai "minä en kanssasi sitten lapsia tee" vaikka syy on aivan jossakin muualla.

...On kuin lukisi omaa "historiaa" taaksepäin. Itselläni oli aikoinaan samanlainen tilanne. Olin 30v ja ex-poikaystävän kanssa seurustelua taka nelisen vuotta.

Aloin työstämään tietoisesti ero päätöstä ja ollessani kuukautta ennen 31v muutin yksin asumaan. Kerroin tilanteen, että arvostan suuresti hänen mielipidettään, mutta en halua "kusettamalla" tehdä yksipuolisesti lasta. Sillä tangoon tarvitaan aina kaksi. Joskin "ero" ei ollut helppo, kävimme puolin ja toisin kylässä. Kerrankin keskustelimme asioista niiden oikeiden nimillä.

Täyttäessäni 35v, ystäväni halusivat järjestää synttäribileet minulle. Porukkaa tuli ja meni (asuin tuolloin pikku rivarissani), kunnes silmiini osui "mies minun makuuni", tosin ajattelin kenenköhän emäntää mies oli tullut hakemaan. Kävikin niin, likkakaverini mies oli tullut käymään työkaverinsa kanssa. Toivat avaimet, kun oli unohtanut ne kotiinsa, näin poikkesivat käymään.

Miesten oli aikomus lähteä stadin keskustaan, siellä kun oli muitakin työkavereita. Emme huomanneet ajan kulua, kuin siitä, että jatkuvasti jotkut tulivat hoputtamaan....nyt lähetään...Loppujen lopuksi klo oli aamuyöllä 4 , olimme puhuneet koko illan aina aamuyön tunneille.

Tuo keskustelu on jatkunut aina tähän päivään asti, olen 45v ja mieheni 46v ja meillä on kaksi lasta 7v ja 8v.

Ps :....niin herra ex näki kaiken tuon meidän tapaamisemme, sillä hän oli mukana bileissä...ja tänäkään päivänä hänellä ei ole lasta, kun se "maksaa ja on vastuuta, lisäksi on liian kiinni..."...lisäksi hän on vanhemman lapseni kummi. Meillä on erittäin hyvät välit, vain tuo lapsen hankkiminen sai riitoja aikaan.

Jos toinen tahtoo ehdottomasti lapsen ja toinen tahtoo ehdottomasti lapsettoman elämän, ainoa hyvä ratkaisu on ero.

ei ole oikein kummankaan pakottaa toista elämään laptsettomana, kun taas tehdä toisesta väkipakolla vanhempaa.

Jos et kestä elämää ilman lasta, niin sitten vain ero pystyyn. Mies on selvästi sanonut sinulle jo mielipiteen, nyt on sinusta kiinni, haluatko elää lapsettomana vai haluatko sen lapsen jonkun toisen miehen kanssa.

Kiitos kaikille kommenteista. On lohduttavaa kuulla toisten samanlaisista tilanteista ja niiden ratkaisuista.

Ero on ehkä ainoa vaihtoehto, vaikka se tuntuu kovin pahalta ja vaikealta. Ne kaikki käytännön järjestelyt yms tuntuvat vaikealta, kun ei periaatteessa haluaisi erota, mutta nämä erilaiset tulevaisuuden toiveet pakottavat siihen.

Kieltämättä myös huolettaa se, löytyykö sopivaa miestä sitten uuteen suhteeseen ja perustamaan perhettä. Kun uuden kumppanin löytäminenkään ei ole kovin helppoa.

Täällä on kanssa sama ongelma... Olen itse puhunut lapsien hankkimisesta ja mieheni oli täysin eka mukana, mutta sanoin ettei kuitenkaan vielä koska opiskelen. Sitten puhuimme ja hän sano etta valmistumisen jälkeen sitten. No nyt on tilanne toinen ja olen sanonut että haluaisin, mutta ukkoa ei yhtä-äkkiä kiinnostakkaan hankkia lapsia. Mitä täs siis voi?

Olen ollut minäkin vastaavassa tilanteessa. Meillä tilanne ratkesi niin että tulin vahingossa raskaaksi (ihan oikeasti vahingossa). Mietimme pitkään että pidämmekö lapsen mutta pidimme. Mies sanoi että pysyy rinnallani. Pysyikin, kunnes lapsi oli 7 kk, pakkasi kamansa yllättäen ja lähti.

Olemme palanneet sittemmin yhteen muttei se ihan helppoa ole. Rakastamme toisiamme ja rakastamme tietysti nyt 3-vuotiasta lastammekin, mutta mies ei edelleenkään koe olevansa "perheihminen". Haluaa nukkua aamuisin pitkään ja löhöillä rauhassa sohvalla, olla öitä baarissa jne. Hänellä on tällä hetkellä oma kämppä jossa hän yöpyy muutamia öitä viikossa sillä hän ei ole "perheihminen". Hän on kyllä täysillä lapsemme kanssa kun on paikalla ja tekee yhdessä kaikenlaista lapsemme kanssa mutta on pitkiä aikoja jolloin hän on poissa, omassa rauhassaan.

Eli vaikka sain rakastamani miehen kanssa lapsen ja mieskin rakastaa vielä minua ja jopa lastaan jota ei alunperin halunnutkaan niin huomattavasti helpompaa elämä olisi jos hän olisi sitä lasta halunnut. Kokisi luontaiseksi roolin perheenisänä. Ei tarvisi jatkuvasti muistuttaa että lapsesta kannetaan yhdessä vastuu ja vaikket ole perheihminen niin sinulla on perhe ja itse olet valinnut sen että meidän kanssamme olet.

Tapasin erossa ollessamme lukuisia miehiä jotka ilahtuivat siitä kun minulla on lapsi ja halusivat itse ehdottomasti lapsia. Haaveilivat perhe-elämästä. Kaikki eivät vaan haaveile. Jotkut alkavat haaveilla siitä vanhempana mutta naisella ikä tulee vastaan lasten hankkimisessa eli ihan loputtomasti ei kannata odotella että mies alkaa haluta lapsia. Voi käydä niinkin ettei sitä tapahdu ikinä ja jää sitten itseltäkin lapset saamatta.

Muistan kyllä sen että ajattelin että haluan lapsia mutten halua niitä kenenkään muun kuin sen miehen kanssa jota rakastan. Ja ajattelen niin vieläkin. Ja ymmärrän kyllä niitäkin jotka sitten jättävät lapset tekemättä kokonaan elleivät saa tehdä niitä sen kanssa jota silloin rakastavat. Eivät siis eroa rakastamastaan ihmisestä halusta saada lapsia. Ei sekään helppo ratkaisu ole. Kuten ei eroaminenkaan. Silloin kun ei ollut ehkäisyä ei tätä ongelmaa ollutkaan eli ongelma on kohtuullisen uusi.

Ei auta kuin miettiä kumpi on tärkeämpää: elää rakastamasi miehen kanssa vai saada lapsia jossain vaiheessa. Onneksi ihminen yleensä onnistuu kyllä rakastumaan jossain vaiheessa uudelleenkin.

Heippa. Ymmärrän sinua. Itseäni vaivaa vauvakuume (jos sitä siksi voi sanoa), mutta aika ei ole vielä sopiva, eikä iän puolesta ole kiirekkään. Se on minun tilanteessa erona että puolisoni myös haluaa lapsen. Tosin kukapa tietää vaikka yrittäessä paljastuisi että kärsimme lapsettomuudesta, mitään ei voi ennalta tietää.

Kun nyt ajattelen asiaa, jos mieheni ei haluaisi lasta, todennäköisesti luopuisin lapsihaaveista, sillä sen halu on kummunnut minusta vasta meidän rakkauden myötä. Siispä sinun tulisikin pohtia tarkasti kuinka tärkeää lapsen saanti on sinulle, miksi haluat lapsen ja mitä sinulla on tuolle lapselle tarjota. Voi olla että joudut eroamaan miehestä :( tai sitten voi olla että joudut hyväksymään sen ettet hanki lapsia. Mutta jos luovut lapsenhankinnasta vastoin omia tunteitasi ja tahtoasi, niin uskon että tulet katkeroitumaan miestäsi kohtaan.

Sinä voit myös tuossa iässä alkaa vaatimaan varmoja vastauksia mieheltäsi, "ehkä" ei enään riitä kun 30 tulee täyteen. Lastensaanti alkaa hankaloitumaan huomattavasti.