Elämänsuunnitelmien yhdistäminen

Anna palaa, ei ole järkeä jäädä tänne kylmään, köyhään ja pimeään kommunistivaltioon.

Mielestäni ei ole tuhoon tuomittu, mutta kompromisseja tarvitaan kyllä paljon, koska tärkeissä asioissa ette ole samalla lähtöviivalla :)

Onko miehellä perhettä, ystäviä ja verkostoa Australiassa? Vai onko hänkin Suomesta? Miksei halua siinä tapauksessa itse vuosittain Suomeen tuttavia katsomaan?

Oletteko vielä viettäneet lainkaan aikaa Australiassa? Onko miehellä töitä siellä tiedossa?

Jos et ole käynyt Australiassa aiemmin, suosittelisin ensin lomamatkaa sinne, vaikka se maksaakin. Etsi blogilistalta esimerkiksi hakusanalla Australia suomalaisten blogeja, niin saat vähän käsitystä töiden saamisesta, asumisesta, hyvistä ja huonoista puolista. Töiden saaminen ei ole missään mikään peace of cake, joten sekin vaikuttaa siihen, miten pian ja millaista taloa haluaa rakentaa.

Kontissa asuminen ei myöskään kuulosta kovin houkuttelevalta. Rakentaminen voi viedä kauankin aikaa, ja jos ette asu kunnollisissa oloissa, tulee parisuhteeseen helposti ylimääräisiä säröjä. Miksei siis ihan vuokra-asuntoa voisi hommata?

Riippuu todella paljon myös omasta luonteesta, että miten sopeutuu uuteen maahan. Tuo edellä mainitsemasi nimittäin kuulostaa unelmalta kyllä, mutta arki tuo kyllä omat ongelmansa paratiisiinkin. Jos ei paikalla ole ennestään mitään turvaverkkoa eikä töihin heti pääse, voi olla aika yksinäistä, jollei muilla keinoin pääse yhteisöön mukaan. Yksinolo nimittäin kasvattaa sitä koti-ikävää Suomeen ja läheisiin myös. Kyllähän tietysti aina on puhelimet, sähköposti ja skype, vaikkakaan se ei ole sama asia kuin nähdä ja jutella livenä. Jo pelkästään aikaero aiheuttaa ongelmia.

Sinun ei tulisi hätiköidä perheen perustamisen kanssa. Mielestäni sinun pitäisi ensin sopeutua maahan, jossa aiot elää, koska jos lapsia tulee ja miehen kanssa tuleekin ero, ovatko vanhemmat sitten eri maissa? Vai jäätkö kyseiseen maahan vain siksi, jotta lapsilla on molemmat vanhemmat lähellä? Vaikka et heti olisi valmis Australiassa lapsia hankkimaan, eihän se sitä tarkoita, että mies joutuisi 10v odottamaan lastentuloa.

Päätökset riippuvat hirveästi ihmisen omasta luonteesta. Toiset haluavat pysyä läheisten luona, toisille taas riittää hyvin se, että välillä käy Suomessa ja toisille riittää se, että ei käy ja on vain puhelimitse yhteydessä. Jos sinä haluat muuttaa ja sinulle riittää käynti kerran vuodessa, mielestäni se ei saa olla ongelma. Jos miehen unelma on elää kanssasi Australiassa, pitää hänen puolestaan joustaa siinä, että pääset käymään Suomessa. Hieman pienempi talo, niin jää rahaa matkustamiseen. Sinuna en antaisi tässä asiassa periksi (tietysti pitää aina sen ajan tullen katsoa, voiko matkustaa) tässä vaiheessa, jotta myös miehelle on selvää, että tätä haluat. Ethän voi vain ottaa miehen unelmaa omaksesi.

Ymmärrän sen, että miehellä alkaa olla sen verran ikää, että hän on varmempi siitä, mitä elämältään haluaa, mutta kyllä hänen pitäisi myös ymmärtää se, että ikäeron vuoksi sinä et ole vielä samassa pisteessä.

Älä siis anna "unelman" hämätä, vaan ota huomioon myös realiteetit (niin kuin tunnutkin ottavan) ja vaadi mieheltäsi samaa. Konkreettisia asioita, laskelmia ja kompromisseja. Sen jälkeen voit tehdä päätöksen, mitä olet valmis tekemään.

Yhteinen tarinanne vaikuttaa olevan hyvin vankalla pohjalle - hiomista kaipaa vain...

Ymmärrän mainioisti sen, että haluaisit käydä vuosittain Suomessa - kaikki meistä eivät ole kovin sukurakkaita, ilmeisesti ei miehesikään. Joka tapauksessa karu totuus on se, että pitkällä tähtäyksellä ajateltuna ne ihmiset, joita haluat kotimaassa käydä katsomassa, tulevat vähenemään. Vanhempasi ikääntyvät ja jonain päivänä joudut kohtaamaan sen tosiasian, ettei heitä enää ole. Tämän seikan voisit miehellesikin kertoa - minusta on kohtuutonta, että hän kieltäisi sinulta vierailut vedoten raha-asioihin ja siihe, että se on yhteisestä loma-ajastanne pois.

Mitä tulee talon rakentamiseen, se ehkä ei taloudellisesti ole Australiassa yhtä suuri satsaus kuin Suomessa - mutta hiottavia yksityiskohtia ja huomioitavia asioita riittää aivan varmasti. Miehelläsi on hirmuinen kiire "ankkuroitua" - no ehkä ikäkin sen tekee, tiedän tunteen... Eikö kuitenkin olisi järkevintä hankkia aluksi vuokra-asunto alueelta, jonne ajattelette rakentaa? Varmistella, että juuri sinne haluatte ja selvitellä tonttien saatavuus ja etenkin itse rakentamiseen liittyvät seikat. Ilman konkreettisia laskelmia siitä, että teillä on on varmasti varaa kaikkeen, ei kannata lähteä liikkeelle.

Lasten hankkimisesta sen verran, että niitä ei kannata alkaa "tekemään" toisen mieliksi esim siksi, että tämä on jossain "tietyssä iässä". Tiedän tuonkin tunteen - exälläni ja minulla oli ikäeroa 10 vuotta ja hän tokaisi myöskin nelikymppisten lähestyessä, että vuoden-parin kuluttua hän on jo liian vanha isäksi! Itsellä oli tuossa vaiheessa toisen ammatin hankkimisen jälkeen vielä se vaihe meneillän, että etsin tiiviisti työpaikkaa, johon sitten jäisin pidemmäksi aikaa ja niin ajattelin, että sitten olisi lasten aika... Exälle se ei kelvannut - vuosi-pari oli liikaa pyydetty. No, liittomme kariutui moninaisista syistä johtuen, muttei tämä painostus "lastentekoon" ollut niitä pienimpiä.

No mutta... Tuumailusi asiaan liittyen vaikuttavat todella fiksuilta - toivottavasti mieheltäsi löytyy kykyä kompromisseihin ja asioiden ajattelemiseen pidemmällä tähtäyksellä kuin vain askel kerrallaan.

Mielestäni noissa asioissa kannattaa tehdä kompromisseja.

Ensinnäkin, talon rakennus on yhteinen projekti, se pitää siis suunnitella ja tehdä yhdessä. Pyydä mieheltä kaikki raha-laskennat ja ynnämuut, jotta tiedät kuinka paljon suurinpiirtein talon rakentamiseen menee. Muista, että aina ylimääräistä menee, joten niihin kannattaa aina lisätä ainakin noin 30.000e ylibudjettia.

Toisekseen, tuo matkustaminen. Australiasta suomeen edestakaisin meneminen ei todellakaan halpaa ole. Miksi et vaikka tekisi niin, että lentäisit suomeen joka toinen vuosi ja olisit sitten vähän pidempään täällä suomessa? Ja voihan sukusi myös lentää luoksesi välillä, eikö niin?

Olemme kuitenkin nykyään niin hyvässä yhteiskunnassa, että meillä on internet. Ostakaa sukulaisillenne ja itsellenne hyvät web-kamerat ja käyttäkää Skypeä, mikä on ilmainen ohjelma web-keskusteluihin. Näin näätte ja pystytte ilmaiseksi juttelemaan sukulaisesi kanssa ilman että ihan suomessa asti tarvitsee käydä. Eihän se toki korvaa sitä fyysistä läsnäoloa, mutta varmasti auttaa koti-ikävään, varsinkin alussa kun ei ole paljoa ystäviä uudella paikkakunnalla.

Ymmärrän kyllä miksi vähän vanhemmat ihmiset alkavat painostamaan lapsia hankkimaan, kun mietitään ettei miehesi enää mikään nuori ole ja mitä enemmän ikää tulee, sitä suurempi todennäköisyys ettei hän vanhempana enää jaksa esim. harrastaa oman lapsensa kanssa. Monenhan isän haave on oman poikansa kanssa jalkapallon pelaaminen tai metsästys.

Mutta jos et ole valmis tekemään lapsia niin ei todellakaan kannata niitä tehdä. Sinunkin biologinen kellosi kuitenkin tikittää ja mitä vanhemmaksi tulet, sitä vaikeammaksi lapsen hankinta alkaa muuttumaan ja sitä suuremmat riskit lapsen sairastua eri sairauksiin on. Teillä on kuitenkin aikaa lapsille, joten hyvinkin voitte odottaa vaikka 2 vuotta, rakennatte sen talon ja kodin lasta varten, jotta lapsella on sitten vankka, hyvä ja onnellinen koti jossa kasvaa.

Jos haaveena on lapset, kannattaa ne haaveet jättää siksi aikaa kun lapset hankkii. Sitten kun lapset ovat tarpeeksi vanhoja tai jo lähteneet kotoa, kannattaa aloittaa se matkustusharrastaminen. Voi sitä vanhanakin matkustaa ja mennä.

Pääpointtini kuitenkin on, että teidän tulee kummankin joustaa näissä asioissa. Listatkaa mitkä asiat ovat teille kaikista tärkeimpiä ja menkää niiden mukaan. Kaikessa voi joustaa ja pitääkin joustaa, mutta kummankin PITÄÄ osata tulla vastaan. Jos sinä olet ehdottomasti sen kannalla että haluat vielä matkustaa ja liikkua kun taas miehesi haluaisi jo rakentaa vakituisen elämän ja perheen, niin eihän se tule onnistumaan. Ei niitä kumpaakin voi saada, ymmärräthän sen? Lapsi ja kodin rakentaminen taitavat olla ne suurimmat syyt miksi parit lopulta eroavat, koska se stressi mitä lapsi ja talon rakentaminen tuo, ovat sellaista tasoa, että siinä todellakin koetellaan parisuhteen kestoa.

Oletko valmis siihen miehesi kanssa?

Kumman unelmia olette toteuttamassa tällä Australian reissulla? Hänen vai teidän molempien? Ihmisillä pitää olla unelmia, mutta joskus unelmat ovat epärealistisia eivätkä perustu kunnolla tosiasioihin.

Jäi epäselväksi, että onko miehesi suomalainen? Onko hänellä sukua tai läheisiä ystäviä Suomessa? Tiedätkö, että miksi hänelle Australia on unelmamaa?

Australiassa on erilaisia alueita. Moni ihminen kiinnostuu eksoottisesta luonnosta, mutta Australia voi tarkoittaa myös tulvia, ääretöntä kuivuutta ja kuumuutta, myrkyllisiä käärmeitä, valtavan paahtavaa aurinkoa jne. Kuten missä tahansa maassa, Australiassa on erilaisia kaupunkeja ja erilaisia elinympäristöjä. Siellä on erittäin paljon siirtolaisia ja sitä myötä myös moninaisia ongelmia.

Jos muutattte Australiaan, niin ehdottomasti ensiksi vain vuokralle asumaan. Sillä tavalla näette erilaisia kaupunkeja ja kaupunginosia. Missä tahansa maailmassa asunnon/tontin tärkein ominaisuus on SIJAINTI: miten kaukana palvelut, onko alueella hyvät koulut, onko lähellä slummeja, julkinen liikenne, nähtävyyksiä, keskusta, onko asuinalue hyvämaineinen jne.

Entä jos sinä et viihdykään siellä? Onko mies valmis siihen, että sinä (ja mahdolliset lapset) muutatte Suomeen. Entä jos maailmanlaajuinen lama iskee voimalla myös sinne? Oletko valmis kituuttamaan esim. työttömänä? Entä jos saatte lapsia, niin teillä ei ole lainkaan hoitoverkkoa, vaan joudutte ostamaan kaikki lastenhoitopalvelut?

Suomessakin moni joutuu "naimisiin pankin kanssa" nimenomaan siksi, että hankitaan omiin tuloihin nähden liian kallis ja iso asunto. Onko Suomessakaan oma unelma-asunto sen arvoista, että ei ole varaa ikinä ulkomaanmatkoihin (esim. reissu Australiaan), auton rikkoutuminen on taloudellinen katastrofi ja elämän kohokohta on nurmikon leikkaaminen tai kirpputorilta "uuden" t-paidan löytäminen eurolla.

Itse olen todennut, että elämä tuskin on sen parempaa missään muuallakaan. Siksi pysyn Suomessa ja asun vähän vaatimattomammin, jotta rahaa riittää myös elämästä nauttimiseen. Tosin kun niitä lapsia on, niin matkustamisesta tulee kalliimpaa ja tietysti enemmän rahaa menee ruokaan ja harrastuksiin.

Kannattaa muistaa, että siellä Australiassakin pitää tehdä töitä, tehdä ruokaa, käydä kaupassa, siivota jne. Pääpiirteittäin elämä on ihan samanlaista asuitpa missä tahansa länsimaisessa maassa. Siksi kannattaa tiedostaa, että unelmakotikaan ei poista näitä. Joskus ihminen kuvittelee, että unelmakoti on unelmien täyttymys, mutta arki jatkuu yhä. Eikä ne menneisyyden haamut tms. katoa minnekään.

Tärkein asia tässä jutussa on se, että olette olleet yhdessä vasta vuoden. Sitähän sanotaan, että noin kahteen vuoteen asti suhteessa on intohimovaihe. Sen jälkeen suhde arkipäiväistyy.

Kiitoksia ajatuksia herättävistä kommenteista. Ihana huomata, että jaksatte kirjoittaa ajatuksianne.

Miehellä ei siis ole sukulaisia Australiassa, mutta hän asui siellä noin viisi vuotta. Muutamia ystäviä ja siinä kaikki. Hän ei ole myöskään kovin sukukeskeinen, koska sanoi esimerkiksi kommentin, ettei tulisi Eurooppaan isovanhempiensa hautajaisiinkaan. Itse en voisi olla tulematta, jos vanhemmilleni tapahtuisi jotain.

Olen asunut itsekin Australiassa, mutta vain puoli vuotta. Työskentelin siellä ja ehdin näkemään eri paikkoja ympäri maata. Mies on luottavainen työnsaantiinsa sieltä ja itsekin olen. Meidän kummankin työpaikalta sanottiin, että ota yhteyttä kun olet takaisin täällä. Joten työ ei ole päällimmäinen huoli.

Monesti mies vertaa, että jokin muu on tärkeämpää kuin hän. Mistähän tämä kertoo? Olen sanonut siis että haluan myös matkustella, enkä käyttää kaikkia rahoja talon seiniin ja upeisiin puitteisiin. Sitten hän vaan toteaa, että onko matkustelu tärkeämpää mielestäni kuin oman talon omistaminen. Ei, mutta miksei tosiaan voisi olla vähän vaatimattomampi talo ja näin jää rahaa muuhunkin.

Ehkä mies ei ole ajatellut ihan loppuun asti, miten raskasta kontissa asuminen voisi olla pidemmän aikaa, jopa parikin vuotta. Voin uskoa, että parisuhde joutuu koetukselle jo itse talonrakennusprojektin parissa ja sitten kun siihen lisätään tuollaiset elinolosuhteet niin ei helppoa ole. Kauhistuttaa jo. Sitä itsekin olen yrittänyt sanoa, miksei vuokraisi erillistä asuntoa. Mutta miehen mielestä on kätevää kun työmaa on niin lähellä ja siellä voi iltapuuhikseen rakennella...

Uskon, että hän olisi rakastava isä ja hyvä lapselle, mutta siitä huolimatta asetettu toive tai pikemminkin "aikaraja" pistää ahdistamaan. Nuorempana en ollut nimittäin varma haluanko lapsia ollenkaan, mutta sittemmin aloin ajatella että miksipä ei, jos sopiva mies löytyy.

Ymmärrän kyllä, ettei lapsen saatua voi matkustella vapaasti, mutta toisinaan haluaisin kuitenkin jotain vaihtelua ja virkistystä arkeen. Esimerkiksi pienen matkan muodossa, ei tarvitse olla kauaskaan. Tulisin varmasti "hulluksi", jos elämään ei mahtuisi muuta kuin kotielämä. Mielestäni asiat eivät ole täysin toisiaan poissulkevia.

Tällä hetkellä mies on ihan murtunut, koska en suoralta kädeltä ollut myöntyväinen hänen elämänsuunnitelmiinsa. Pahalta tuntuu itsestäkin.

Lisäystä edelliseen:
Eli mieheni unelma on siis asua tulevaisuudessa Australiassa ja rakentaa itse talo ja iso puutarha sekä hankkia perhe. Itse en aiemmin ajatellut, että haluaisin muuttaa Australiaan pysyvästi, mutta aloin hänet tavattuani miettiä että voisi se olla vaihtoehto. Ehkäpä juuri siksi, koska en suunnitellut aiemmin sinne muuttoa pysyvästi, näen tärkeänä myös säilyttää välit Suomeen ja käydä täällä vuosittain.

Talon ja perheen hankkimisesta on kommentit tuossa ylempänä.

Olet oikeassa lkjl9 x, että ihmisillä pitää olla unelmia. Itse unelmoin, mutta samalla olen realisti. Lasken aina tarkkaan mikä on mahdollista ja toimin sen mukaan. Siksi olinkin nyt tavallaan "järkyttynyt", että mies sanoikin että ei ole laskenut kustannuksia, kun kuulema monet rakentavat siellä niin miksei meilläkin olisi mahdollisuus. En tosiaankaan haluan "naimisiin pankin kanssa", niinkuin tuossa aiemmin jo kuvailin.

Mieheni on siis saksalainen ja hänen perheensä asuu saksassa. Ei ketään Australiassa. Hän haluaa muuttaa Australiaan, koska pitää lämpimästä ilmastosta ja Australiassa on paremmat mahdollisuudet hankkia se talo.

Hyvä kysymys, jos en viihdykään siellä, haluaisiko mies muuttaa Suomeen. Täytyykin ottaa tämä kysymys myös esille. Kaikki vaihtoehdot on käytävä läpi, ennenkuin tilanne saattaa oikeasti olla käsillä. Pahoin pelkään, ettei ole valmis tulemaan tänne kylmään Pohjolaan...

Sekin on käynyt mielessä, ettei ole hoitoverkkoa lapsia varten. Joutuu pitkälti olemaan omillaan tai sitten ostaa palvelut, niinkuin lkjl9 x mainitsitkin. Ei hyvä. Tosiaan, tässä on kyllä ihan liikaa mietittävää, mutta muuten rakastamme toisiamme ja persoonallisuudet käyvät meillä todella hyvin yksiin. Vain nämä tulevaisuuden suunnitelmat erottavat.

Saisinko vielä kommentteja? Suurkiitos...

Oletko kysynyt mieheltäsi, kuinka usein hän haluaisi tulla Euroopassa käymään? Kuten AutumnRose totesi, miehesi pitäisi ymmärtää se, että jossain vaiheessa niitä vanhempia ei enää ole, ja tietenkin olisi tärkeää viettää aikaa heidän kanssaan, kun se vielä on mahdollista. Vaikka mies ei näytäkään kovin sukukeskeinen olevan, onko hän kuitenkin sosiaalinen eli tekemisissä ystävien kanssa? Kuulostaa vain hieman oudolta, ettei jää kaipaamaan ketään niin paljon, että kiinnostaisi matkustaa tapaamaan tai antaa sinun tavata omiasi. Eihän hän vain halua sitoa sinua itseensä? Anteeksi, jos menen liian pitkälle, mutta jos omalle kohdalleni vastaava tilanne osuisi, olisin hieman epäileväinen. Tuntuu vähän syyllistävältä myös tuo yhteiseen aikaan ja taloon vetoaminen.

On hienoa, että työpaikoiltanne toivotettiin teidät tervetulleeksi takaisin. Se antaa kyllä uskoa työpaikan saamiseen, joskin tilanteet aina muuttuvat ja talouden ollessa mitä on, ei voi tietää, millainen tilanne on kahden vuoden päästä. Siksi olisikin tärkeää kaivaa esiin konkreettisia tietoja talonrakennuskustannuksista ja eri alueista jne., jotta muuttoajankohdan lähestyessä on tarkkoja suunnitelmia (joista tietysti aina joutuu joustamaan) ja ennen muuttoa hyvissä ajoin kyselisi sitä työpaikan tilannetta myös.

Ehdottomasti kannattaa ottaa esille se tilanne, että mitä tapahtuu, jos sinä et viihdy siellä. Sinuna vaatisin mieheltäsi vastauksia sen suhteen, ihan konkreettisia, jotta ei tarvitse jäädä omaan mieleen miettimään. Jos tilanne joskus tuleekin kohdalle, eikä siitä ole keskusteltu, voi olla rankka paikka miettiä, mitä tehdään. Omasta kokemuksesta tiedän, kun olen asunut ulkomailla, että minun piti etukäteen vaatia mieheltä lupaus siitä, että jos en viihdy, niin lähdetään. Lupauksesta huolimatta asiasta saa monet riidat aikaiseksi, mutta olipahan ainakin etukäteen tiedossa minun mielipiteeni.

Älä anna miehen sanoa, että katsotaan sitä sitten, jos tilanne tulee esiin. Toiseen maahan muuttaminen on kuitenkin niin iso prosessi, että niin kuin sanoit, kaikki vaihtoehdot on käytävä läpi ja mietittävä suunnitelma B. Käykää nämä asiat läpi ennen naimisiin menoa. Alkoiko mies muuten puhua Australiasta heti tavatessanne, vai oliko teillä sitä ennen muita yhteisiä suunnitelmia?

Jos mies sanoo sinulle usein, että moni asia on tärkeämpää kuin hän, niin voithan esittää vastakysymyksen, miksi talo on hänelle tärkeämpää kuin sinä ja sinun hyvinvointisi? Luulisi talon koon olevan se kaikista helpoin asia joustaa sen rinnalla, että sinä olisit elämään onnellinen. Pramea talo voi asuttaa hyvinkin yksinäisen ja surullisen ihmisen.

Onko mies muuten rakennusalalla, jos aikoo talon yksikseen rakentaa? Niin kuin kaikki kommentoijat täällä ovat sanoneet, paras olisi kyllä se vuokra-asunto hankkia. Ehkä miehestä kuulostaa lyhyeltä ajalta se kontissa asuminen, mutta itse en kyllä suostuisi sellaisessa asumaan kuin korkeintaan muutaman viikon talon rakennuksen viimemetreillä. Varsinkin jos taloprojekti venyy, niin parempi se on asua hyvissä oloissa, jolloin jaksaa sitä projektiakin. Vai onko miehellä kokemuksia kontissa asumisesta? Lisäksi asuisin vuokra-asunnossa aluksi senkin vuoksi, että työpaikat vakiintuisivat, olisi säännölliset tulonlähteet ja suht tasainen elämä ennenkuin alkaa isompaan projektiin. Että tietää, että tämä on varmasti sitä, mitä haluan.

Tarkoitukseni ei ole mollata miestäsi, hän on varmasti hyvä mies sinulle. Luulen kuitenkin, että ikääntyminen on saanut miehesi tekemään omia päätöksiä, joihin haluaa sinun sopeutuvan. Olisiko hän ikäisenäsi ollut valmis samanlaisiin päätöksiin, mitä nyt vaatii sinulta? Asutteko muuten tällä hetkellä jossain yhdessä? Ymmärrän miehesi tarpeen saada asioihin vauhtia, mutta kiirehtiminen voi saada asiat vain pahemmin solmuun. Itse haluaisin kyllä ensin asustella yhdessä ilman taloprojektia, ottaisin selville tarkempia summia talonrakennuskustannuksista ja yrittäisin löytää kompromissin, jonka avulla talo miellyttää molempia (vaikkei linna olisikaan) ja jonka avulla rahaa jää myös muuhun. Kyllä itsellänikin on ollut vaikka mitä suunnitelmia isosta talosta ja tontista, mutta nykymaailmassa kaikesta joutuu maksamaan niin paljon ja elämä on niin lyhyt, että haluanko laittaa kaikki rahani kiinni taloon ja jättää muun elämän väliin?

Mies saattaa olla nyt murtunut, mutta älä anna sen kääntyä siihen, että annat periksi sinulle tärkeissä asioissa. Mitä mies olisi tehnyt, jos ei olisi sinua tavannut? Etsisi edelleen elämänsä naista ja voisi rakastua sellaiseen, joka ei halua niitä lapsia vielä kymmeneen vuoteen tai ei halua muuttaa. Siihen verrattuna hän on ollut onnekas, kun on löytänyt sinut, joka vakavasti harkitsee hänen kanssaan ulkomaille muuttamista ja perheen perustamista siellä :)

Kiitos viestistäsi Kommentteja. Mahtavaa, kun toiset haluavat nähdä vaivaa ja kirjoittaa näkemyksiään :)

Mies on sosiaalinen, mutta ei erityisemmin ole pitänyt yhteyksiä sukulaisiinsa ja Saksassa oleviin ystäviinsä sinä aikana kun asui Australiassa. Vanhempiensa kanssa ei niin läheinen, mutta väleissä kyllä.

Hän on sanonut haluavansa tulla käymään Euroopassa maksimissaan kerran kahdessa vuodessa, jos silloinkaan. Etusijalla näyttää olevan elämän rakentaminen sinne pallon toiselle puolelle.

Tavatessamme hän alkoi vähitellen muun keskustelun lomassa mainitsemaan silloin tällöin haluavansa "tällaisen puutarhan" tai "sellaisen tiiliverhoilun" omaan taloonsa. Joten ilmiselvää oli, että hänellä oli suunnitelma jo ennen minua. Emme siis ole ikinä keskustelleet muista vaihtoehdoista. Tosin aluksi meillä oli kunnon vääntöä asuinmaan valinnasta, koska en voinut silloin kuvitellakaan muuttavani Australiaan pysyvästi. Nyt taas voisin harkita.

Et varmasti pieleen osunut kysyessäsi että haluaisko hän ehkä sitoa minut itseensä. Hän on joutunut kuulema pettymään aiempien tyttöystäviensä lupauksiin sitoutua. Se varmaan vaikuttaa (ikäasian lisäksi), että hän haluaisi aloittaa vahvan sitoutumisen minuun, jotta en alkaisi muuttamaan mieltäni? Hän on sanonut minun olevan sielunkumppaninsa, mutta silti minussa on sen verran realistia, etten halua lähteä suinpäin sitoutumaan ennen kunnon tutustumista vaikka hän onkin ihana. Olemme nimittäin tähän mennessä tavanneet 1-3 viikon ajan 1-2 kuukauden välein, joten etäsuhteessa olemme.

Siksi olen alkanut epäilemään onkohan naimisiinmeno sittenkään hyvä idea näin pian? Vieläpä ilman yhteisen katon alla elämistä. Hän meinaan mainitsi minulle että oli ajatellut/olettanut talon rakennuksen ja lapsen hankkimisen tapahtuvan parin vuoden sisällä Australiaan muutosta! Minä järkytyin. "Vastahan" olemme tutustuneet. Hän taas oletti, että olen nopea liikkeissäni ihmissuhteissa koska olimme puhuneet jo naimisiinkin menosta. Mutta puhuin siitä vain sen takia, koska muuten en edes pääsisi muuttamaan Australiaan. Hän niin kovasti haluaisi meidän asuvan siellä. Hän sitten ymmärsi asian niin, että haluanko pelkästään viisumin takia hänen kanssaan naimisiin. Samassa hän muuttui surulliseksi ja sanoi luulleensa että halusin naimisiin sen takia että rakastan häntä.

Sanoin tähän, että jos voisin muuttaa kanssasi sinne ilman viisumiprosessia, menisimme naimisiin vasta myöhemmin koska tosiaan haluan ensin tuntea miehen hyvin. Vaan tässä meidän tapauksessamme tämäkin on vielä kysymysmerkki... mennäkö naimisiin jo tässä vaiheessa sen takia että saan luvan muuttaa Australiaan? (Työpaikka ei todennäköisesti sponssaa viisumia, joten siksi spouse-viisumi on jäljelle jäävä vaihtoehto mikäli sinne suuntaamme).

Tilanne jäi kuitenkin hyvään pisteeseen, koska vakuutin hänelle olevani hyvin varovainen ihmissuhteissa ja ettei käytökseni johdu hänestä, vaan tekisin samoin kenen tahansa kohdalla. Mainitsin vielä hänelle ettei painostaisi minua näissä isoissa sitoutumiskysymyksissä, koska se ajaisi minut vain kauemmaksi ja sitä me kumpikaan emme halua.

Erittäin hyvä pointti sanoa, että onko tosiaan hänen unelmansa (esim. talo) tärkeämpää kuin hänen kumppaninsa (minun) hyvinvointi. Vaikka hän saisi unelmansa toteen, mutta minä olisin onneton tilanteeseen tai jopa masentunut, en usko että se olisi hänellekään hyvä asia.

Minulla on käsitys, että hänellä on aika heppoinen oletus mitä talon rakentamiseen kuuluu. Hän aina vetoaa kriittisiin kysymyksiini heittämällä esimerkin että miten jotkut muutkin onnistuvat siinä (parisuhde ei katkea rakennuksesta aiheutuvan stressin ansiosta, rakennuskulut eivät käy ylivoimaiseksi yms). Mutta minun mielestäni Pitää selvittää kaikki tarkoin ennenkuin noin ison projektin ottaa hoitaakseen. Hän suhtautuu liiankin(?) huolettomasti kaikkeen, myös tuohon konttiasumiseen. Ei hän tietääkseni ole sellaisessa asunut, mutta on jälleen kerran kuullut sen onnistuneen joillakin.

Hän ei ole siis talonrakennusalan ihminen. Olen muuten jo yleisesti ihmetellyt ihmisten kovaa halua rakentaa oma talo. Onko se vaan ylpeys, että saa sanoa "olen rakentanut itse tämän"? Miten ammattitaito, osaavatko maallikot edes rakentaa laatua? Nyt taidan jo lähteä sivuraiteelle keskustelussa...

Itse olen joutunut painimaan osin samojen asioiden parissa, joten halusin kirjoittaa, jos siitä vaikka olisi sinulle jotain apua :) Tällaisten päätösten teko on tosi raskasta, kun toisaalta koittaa ajatella tämänhetkistä tilannetta ja toisaalta pitäisi ajatella tulevaisuuteen ja miettiä, millaista se elämä sitten olisi viiden tai kymmenen vuoden päästä. Ja ennen kaikkea, millaista sen elämän haluaisi olevan silloin. No, eihän tulevaisuutta voi ennustaa, mutta täytyy mennä niine eväin, mitä kuvittelee tällä hetkellä ja mitä toivoo :)

Jos olisin sinun tilallasi, ensimmäinen suunnitelmani olisi houkutella mies saman katon alle joko Suomeen tai Saksaan. Ehkä Saksaan voisi olla parempi siinä mielessä, että sinä saisit jo vähän kokemusta siitä sukulaisista ja ystävistä erossa olosta, kun muutamankin kuukauden asuisit siellä. Mies toisaalta saisi jatkaa "omaa elämäänsä", joten tämän ei luulisi olevan ongelma hänelle? Kuitenkin pääsisitte elämään yhdessä ja katsomaan, millaista arki on, kun nähdäänkin joka päivä, ja voisitte konkreettisesti yhdessä suunnitella tulevaisuutta. Ja tämä kun ei vielä vaadi naimisiin menoa eikä niin suuria panostuksia (työpaikka tosin voi olla ongelma). Luulen, että tämä saattaisi auttaa paljonkin miettimään sitä, haluatko muuttaa vielä kauemmas. Toki eihän Saksaa voi suoraan verrata Australiaan, kun kieli ja kulttuuri on eri, mutta Saksassa teillä olisi vielä vähän verkostoakin (sen mitä miehesi on verkoston kanssa tekemisissä:).

Itse haluaisin ehdottomasti asua yhdessä ja nähdä normiarjen ennen naimisiinmenoa. Oletko varma, että viisumin saanti sinulle vaatii naimisiinmenoa? Minulla ei Australian viisumista ole tietoa, mutta kävin vilkaisemassa immigrant-sivua ja käsittääkseni ei ole pakko olla naimisissa voidakseen hakea viisumia vaan riittää, että on ns. vakava suhde? Takuuseen en mene, mutta sinuna ottaisin asiasta selvää. Jos se olisi mahdollista, vaikka olisi vaikeampaa, kannattaisi ehkä olla menemättä naimisiin?

Sinänsä muuten kuulostaa hassulta, että olet miehellesi suhteen alussa sanonut, ettet halua muuttaa, eli selvästi et ole miehen kanssa ollut päästäksesi Australiaan. Mutta silti hän myöhemmin on todennut, että etkö haluakaan naimisiin rakkaudesta vaan vain päästäksesi maahan? Tämä puolestaan helposti voi kääntyä jossain vaiheessa siihen, että "jos et mene kanssani naimisiin, et taida rakastaa minua".

On hyvin helppo vedota siihen, että kun nuo onnistuivat tässä, niin miksi me emme onnistuisi. Tai että jos nuo viihtyvät ulkomailla ja pärjäävät ilman sukulaisia, niin mikset sinä viihtyisi. Kuitenkin ihmiset ovat yksilöitä, ja vaikka jotkut onnistuvat, niin hyvin moni siinä ei onnistu (eihän epäonnistumisista yleensäkään pidetä kovaa meteliä). Ehkä miehelläsi on ruusunpunaiset lasit silmillä? Positiivisuus on toki hyvä asia ja se kantaa monen vaikean asian yli, mutta realismi on kyllä tässä tapauksessa yhtä tärkeää. Voin hyvin samaistua sinuun, sillä itse olen tuo realistinen osapuoli, joka haluaa tarkkoja suunnitelmia, jotta vältytään mahdollisimman monilta ylimääräisiltä (negatiivisilta) yllätyksiltä. Lisäksi, eihän miehesi varmasti sinulle turhaa stressiä halua, joten luulisi ymmärtävän suunnitelmien tärkeyden sinun vuoksesi, vaikkei omaksi vuokseen?

Itse miettisin myös sitä, että millaista elämää lapsille haluaa. Haluaako heidän olevan läheisiä suvun ja isovanhempien kanssa, vai riittääkö, että läsnä olette te ja Australian päässä saavutettu verkosto. Näin monet elävät, mutta kuten edellä, toisilta se onnistuu, toisilta ei. Vaikka miehellesi ei olisi tärkeää nähdä omia sukulaisia, luulisi hänelle kuitenkin olevan tärkeää, että sinä näet omiasi, jos sitä haluat. Jos hän haluaa estellä sinua siinä, olisin kyllä sijassasi hieman epäileväinen.

Muuten, miksi miehellä on Australiaan niin kova kiire? Eikö ensin voisi seurustella rauhassa ja hankkia niitä lapsiakin, jos molemmille halu siihen tulee, ja vasta sitten muuttaa Australiaan? Vai pitäisikö se oma talo olla siinä vaiheessa, kun lapsia tulee?

Talonrakennusprojekti kyllä ei kuulosta hyvältä omin käsin näperreltynä. Ammattilaisellakin rakentamiseen kuluu aikaa, joten siksi vähän epäilen miehesi projektia... Siinä on niin monia huomioitavia asioita :) Ehkä voisit pyytää häntä esittelemään, miten hän on aikonut rakentaa jne. Vai aikooko hän ottaa näistä asioista selvää vasta maahan päästessään?

Ja siitä talonrakentamisesta yleisesti... Itse olen haaveillut rakentamisesta tai valmiin ostamisesta siksi, että saa sellaisen kuin haluaa ja on oma rauha. Ehkä ihmisillä vain on se päähänpinttymäunelma omasta talosta ja että siihen pitää pyrkiä, maksoi mitä maksoi. Sitten ollaan veloissa vuosikymmeniä ja eletään melkein kädestä suuhun. On siis hiljalleen alkanut minullekin valjeta, että kun ei täällä maailmassa nyt kuitenkaan tiettyä ikää enempää kukaan ole, niin ehkä ne tulot voisi käyttää johonkin muuhunkin kuin oman linnakkeen ylläpitämiseen ja veloissa kärvistelemiseen :)

No millä te siellä elätte, ei se ole niin
yksinkertaisesta, onko tämä miehelle jonkin asian pakoonjuoksu.
Kun kerrot, että ei oel varra tulla Suomeen vuosittain, ei kerro miehen olevan kovin varoissaankaan, joten onko todella jonkin asian pakeneminen.

Oletko tosiian valmis jättämään kaiken, ei kovi viisasta.

Miksi haluat lähteä Australiaan, jos haluat olla Suomessa? Omat sukulaiseni, jotka asuvat kaukana (Yhdysvalloissa, Kanadassa, Hong Kongissa) käyvät Suomessa keskimäärin muutaman vuoden välein. Jos kesäloma on keskimäärin 2 vkoa, ei siitä välttämättä halua tuhlata kahta päivää Suomen lentoihin joka vuosi, vaikka varaa olisikin.

Vain Euroopassa asuvat sukulaiseni vierailevat Suomessa vuosittain.

oma epäilykseni tuosta kuviosta koko ketjun luettuani. Olen sinua nuorempi, joten paraskin neuvomaan tällä "elämänkokemuksella", mutta silti sanoisin, että älä lähde tuossa tilanteessa. Jos miehelle ei sovi se, että hän odottelisi sinun vuoksesi parisen vuotta, tutustuisitte kunnolla toisiinne ennen talon rakentamista joko Saksassa, Suomessa tai vaikka siellä Australiassa vuokralla asuen, niin unohda koko tyyppi.

Kuvio kuulostaa kieltämättä romanttiselta kuin elokuvissa, ja niissähän tuollainen voisi toimiakin. Todellisuudessa on kuitenkin monia seikkoja, jotka eivät vaikuta yhtään hyvältä. Itsellekin pisti silmään monien vastaajien tavoin tuo, että olette tapailleet tähän mennessä vuoden ja senkin niin, että olette nähneet kerran parissa kuussa, vaikkakin kerralla pidemmän aikaa. Voit tuntea toisen persoonaa, mutta sitäkin katselet vielä vähän vaaleanpunaisten lasien läpi.

Omaan itse kokemusta muuttamisesta yhteen vuoden seurustelun jälkeen, eli sama tilanne kuin teillä, sitä myöden että tapasimme vain kerran viikossa muutaman tunnin ennen yhteen muuttamista, eli hyvin vähän. Puhelimessa ja netissä kyllä keskustelimme enemmän. (Meillä on sama ikäerokin kuin teillä, jos se mitään merkkaa.) Siinä mielessä tarinalla on onnellinen "loppu" ainakin tähän asti, että asumme edelleen yhdessä ja olemme aika onnellisia :) Matkan varrella on silti tullut niin suuria yllätyksiä esim. sen suhteen, miten erilaisesti toimimme arjessamme ja kuinka erilaisista asioista pidämme, millaisia luonteeltamme olemme jne. että jos yhtälöön olisi lisätty muutto vieraaseen maahan, talon rakentaminen ja lasten hankinta, emme 110%:lla varmuudella olisi enää yhdessä :)

Sitäkin ihmettelen, miten helppona hommana miehesi pitää talon rakentamista, jos itse aikoo tehdä ja ei ole mitään aiempaa kokemusta rakentamisesta? Entä onko siellä Autraliassa edes tuttuja, joilta voisi tässä asiassa olla apua ja ammattitaitoa?

Tuntuu siltä, että sinä tässä kuviossa olet se aikuinen, ja miehesi vähän "lapsellinen" aikuismaisista suunnitelmistaan huolimatta. Ei se elämä muutu kertaheitolla helpommaksi muuttamalla toiselle puolen maapalloa, luulisi hänen tietävän, jos on asunut Australiassa jo aiemminkin. Onko rakkaus vai lähestyvä keski-ikä sokaissut nyt miehen ihan ylikierroksille?

Teillä on ikäeroa, joten siksi sinä haluaisit vielä elää ja hän jo asettua.

Vaikka on scypet yhteydenpitoa varten, en kyllä haluaisi luopua Suomesta, perheen ja ystävien näkemisestä vuosikausiksi. Aika kova pala purtavaksi sinulla. Mieti hartaasti, koska kyseessä on iso askel.

Kommentteja, siinä olet täysin oikeassa että näiden miettiminen on raskasta kun pitäisi nähdä asiaa pidemmällekin aikavälille eteenpäin, joka vaikuttaa koko loppuelämään. Jos en nyt panosta tämän suhteen onnistumiseen (kun kerrankin persoonat sopivat yhteen), voi olla ettei uuden löytäminen ole helppoa. En ole koskaan ollut helposti ihastuvaa ja etenevää sorttia.

Itseasiassa minulla saattaisi olla mahdollisuus muuttaa Saksaan ensi vuoden syksyllä, koska opiskelen tällä hetkellä ja vaihto-opiskelukouluja on useissa Saksan kaupungeissa. Olisikin mielenkiintoista jakaa arki hänen kanssaan, koska nyt olemme nähneet vain vähän aikaa kerrallaan. Vaikka emme esittäisikään parhaita puoliamme (usein ihmiset tekevät niin suhteen alussa), niin yhdessä asuminen tuo varmasti silti uusia puolia esiin, ihan jo erilaisten tapojen ja kulttuurin ansiosta. Tämä on siis aikomus toteuttaa.

Mutta samaan aikaan meillä oli ajatus hakea minulle viisumia Australiaan. Sen verran tiedän, että Australia voi myöntää partneriviisumin vain naimisissaoleville tai yli vuoden yhdessä asuneille. Mehän emme ole vielä asuneet yhdessä, joten siinä tapauksessa emme voi vielä hakea sitä jos emme mene naimisiin. Siinä tapauksessa Australiaan muutto viivästyy ja mieheni pysyvässä oleskeluluvassa taitaa olla joku päivämäärä jota ennen täytyy palata maahan, mikäli haluaa säilyttää kyseisen viisumin. Tällaisetkin asiat aiheuttavat omat haasteensa.

Niin, siltä minusta tuntuukin että miehellä on tosiaan ruusunpunaiset lasit silmillä. Kuten Kommentteja sanoitkin, ihmiset ovat yksilöitä. Haluaisin, että lapsillamme olisi mahdollisuus olla kontaktissa isovanhempiinsa ja sukulaisiinsa. Tämä voisi käytännössä onnistua Australiassa olon ajan skypen ja puheluiden välityksellä, mutta haluaisin välillä mahdollisesti asua Suomessakin usean vuoden jossakin välissä. En pidä ajattelusta, että jossain paikassa Täytyy asua loppuelämä ja that's it. Täytyypä keskustella vakavasti tällaisesta vaihtoehdosta hänen kanssaan ja ottaa puheeksi myös se tärkeä kysymys, että mitä jos en viihdykään maassa ja jos lapsiakin on.

Koska hän nyt on löytänyt unelmiensa naisen (minut) joka sattuu olemaan kotoisin täältä kylmästä Pohjolasta ja jolle oma maa on tärkeä, niin hänen täytyisi ottaa huomioon realiteetit jotka ovat tärkeitä minun hyvinvoinnilleni. Näin suhdekin varmasti voi hyvin. Hän aina kehuu hymyäni ja positiivista luonnettani, mutta se on totuus ettei näitä ominaisuuksia näy jos en ole tyytyväinen. Voisihan se tilanne olla helpompi perheenperustamisen kanssa, jos hän löytäisi australialaisen naisen, mutta hän on kuulema saanut niistä jo tarpeekseen :D Ilmeisesti liikaa huonoja kokemuksia ja/tai kulttuurierojakin.

Australiaan muuton kiireellisyys johtuu viisumin säännöistä ja myös siitä, koska mies ei tykkää kylmästä. Oli kuulema aiemmin suunnitellut olevansa täällä vain yhden talven, mutta muutti suunnitelmaansa tavatessaan minut ja päätti venyttää oleskeluaan Euroopassa kahteen vuoteen, että saan opiskeluni päätökseen.

Hän on tosiaan piirrellyt luonnoksia tietokoneella unelmiensa talosta ja esittelee aina innoissaan niitä minullekin. Itse en ole niin innoissani talosta, ajattelen että onhan se ihan kiva, mutta samalla mieleeni tulvii miten paljon rahaa, aikaa ja voimavaroja tuollainen projekti vie. Hän on siis suunnitellut mitä haluaisi talossa olevan ihan pohjia myöten. Ainoa asia joka puuttuu, on tosiaan se budjetti... Ehkä hän ajattelee ottavansa selvää tällaisista asioista sitten maahan mennessä ja asian tullessa ajankohtaisemmaksi.

pakko ilmaista: Ei se mitään vaikka olisitkin nuorempi, kaikki ajatukset ovat tervetulleita :) Jotenkin uskon, että voimme neuvotella aikataulusta miten etenemme, koska ymmärtäähän tuon ettei pakolla ja painostamalla saa hyvää suhdetta aikaan. Täytyy vaan kommunikoida enemmän toiveistamme, ketjun alussa oli tilanne, että oletimme ihan eri asioita ja ajankohtia tulevaisuuden suhteen.

Erittäin hyvä kertomus tämä teidän tilanne, mukava että suhteenne onnistuu vaikka näkemistä ei ollutkaan ennen yhteenmuuttoa kovin paljon. Silti liikaa varmasti olisi samalla kertaa, niinkuin sanoitkin, nämä muut sitoutumisen askeleet. Meinaan on se yhteenmuuttokin iso muutos suhteelle jo ihan kotimaassakin.

Australiassa hänellä on muutama ystäväpariskunta ja entisiä työkavereita, mutta en tiedä sitten kuinka monella heistä on kokemusta talonrakennuksesta. Ei tietääkseni kellään?

Jatkoa edelliseen:

Silti ihmettelen samaa kuin sinäkin pakko ilmaista, että miksi ihmeessä hän pitää talonrakennusta niin helppona hommana... Täytyy udella tarkemmin. Kaikki ei ole niin helppoa kuin miltä näyttää, esim kodinrakennus ohjelmissa tv:ssä.

vielä lisäys: Se on totta, että meillä on erilainen suhtautumistapa asioihin, itse tosi harkitseva realisti ja hänellä taas huolettomampi asenne. Hänellä on kuulema pitkiä suhteita takana ja minulla on käsitys, että hän ottaa suhteet tosissaan - tämä on näkemys, mikä minulla tämän hetkisten tietojen mukaan on. Monet hänen suhteensa ovat kuulema kaatuneet siihen, että tyttöystävä on pettänyt häntä. Mutta toivottavasti tosiaan kyseessä ei ole kyllästymisen välttäminen, koska jos itse lähden suhteeseen, otan suhteen vakavasti ja sitoudun. Mutta tähän vaaditaan tätä kuuluisaa aikaa...

Tosiaan oman haasteensa tuo kyllä sen miehenkin viisumin aika. Muutenhan hänelläkään varmaan ei olisi niin kova kiire lähteä, sillä kyllähän rakkauden tähden nyt kylmää Pohjolaakin vähän kauemmin kestää :)

Olisi kiva kuulla, mitä miehesi sanoo, kun otat nämä sinua (ja meitä muitakin sitä myöten) askarruttaneet asiat puheeksi. Tule ihmeessä kertomaan tänne, miten keskustelut etenevät, ja mihin suuntaan päätöksesi kallistuu. :)

Kyllä, sen teen kunhan olemme keskustelleet aiheesta seuraavan kerran. Suurkiitos vielä tähän mennessä teille kaikille ajatuksistanne ja paneutumisesta tähän minulle kiperään aiheeseen. En tunne olevani ihan niin yksin asian kanssa. Palataan asiaan :)

Hei taas! Otin nämä mieltäni vaivanneet aiheet puheeksi ja miehen suhtautuminen oli aika erilainen kuin osasin odottaa. Oli liikaakin aikaa pohtia tilannetta, kunnes nyt pystyimme keskustelemaan face-to-face.

Kovasta suunnittelustaan huolimatta (talonrakennuksen suhteen) hän sanoi, ettei pysty tässä vaiheessa antamaan tarkkoja vastauksia projektin alkamiskohdasta tai budjetista. Siihen kuulema vaikuttaa se, että millaisen työn löytää ja mille paikkakunnalle päätämme asettua. Hän sanoi, että talo on vain yksi vaihtoehto. Se tuntuu minusta oudolta, kun hän käyttää jatkuvasti tosi paljon aikaa talon suunnitteluun, aina pieniä yksityiskohtia myöten. Eikai kukaan vain huvikseen halua haaveilla noin?! Tai mistä sitä tietää, saahan ihmisillä olla fantasioita. Päädyin siis sellaiseen lopputulemaan, että se ei nähtävästi olekaan "pakko" toteuttaa oli tilanne miten hyvä tai huono hyvänsä. Eli tilanteen mukaan edetään ja katsotaan onko rakentaminen realistinen.

Lastenhankinnastakin mainitsin, etten haluaisi edetä niin nopeasti. Hän taas vastasi rennosti, että kyllähän pystyy hankkimaan lapset vaikka vielä viisikymppisenäkin kun on mies. Olin kuin puulla päähän lyöty tästä suunnan käännöksestä. Ehkä mielenmuuttumisen syynä on asioiden ajattelu minunkin kannaltani...

Tärkein (ja pelottavin) aihe oli se, että jos sattuukin niin, etten viihtyisikään Australiassa. Voisimmeko muuttaa Suomeen? Tähän hän sanoi, että kyllä hän voisi pakata muuttotavarat ja muuttaa kanssani muutamaksi vuodeksi Suomeen, jos minulle iskee kova koti-ikävä. Totesin vielä, että eihän sitä koskaan tiedä miltä alkaa tuntumaan pidemmän ulkomailla asumisen aikana ja siksi on hyvä keskustella myös pahimmista mahdollisista tilanteista.

Keskustelun jälkeen minulla oli tosi helpottunut olo ja tunsin yhä läheisempää kiintymystä häneen. Siitä huolimatta edelleen ihmettelen, että miten helposti nyt asia tavallaan selvisi. Sanoin vielä hänelle, etteihän koskaan sano asioita vain minun mielikseni. Hän on kyllä yleensä suorasanainen ja sanoo oman mielipiteensä, vaikka se eroaisi omastani. Siitä huolimatta mietin, miten hän näin helposti suostuu joustamaan...

Heippa taas!

Onhan tämä käänne vähän yllättävä kyllä, jos mies on aiemmin ollut niin vakaasti ilmoittamallaan kannalla asioiden suhteen. Mieleen tulee siitä kaksi vaihtoehtoa (tuskin ainoat, mutta kuitenkin): 1) mies on miettinyt asioita ja haluaa todella olla kanssasi ja on valmis joustamaan, 2) mies sanoo nämä asiat, koska saa sillä tavoin sinut olemaan avoimempi suunnitelmiaan kohtaan.

Ykköskohdan puolesta puhuisi se, että jos teillä nyt oli etäisyyttä ja jo aiemmin olit maininnut asioista, niin ehkä hän vain on tällä välin miettinyt asioita. Se, että miettii talon rakentamisen yksityiskohtia, ei tarkoita välttämättä mitään. Onhan se kiva tehdä suunnitelmia ja jos sitten suunnitelmien toteuttaminen mahdollistuu, voi alkaa suoraan toteuttamaan.

Toisen kohdan puolesta taas puhuu se, että tosiaan suunnanmuutos on niin yhtäkkinen. Kyllähän se saattaa olla mahdollista, mutta itse olen kauhean epäileväinen aina, jos näin käy. Vaadin selitystä taas sille, että miksi nyt olet muuttanut mielesi ja vaatimalla vaadin saada kuulla perustelut. :) Itsessäni olen huomannut nimittäin sen piirteen, että jos olen puolison kanssa eri mieltä ja yhtäkkiä toinen muuttaakin mielensä, niin alan joustaa omassa mielipiteessäni ja miettiä asioita enemmän toisen näkökulmasta. Eli jos nyt olisi niin, että miehesi olisi huomannut sinussa samoja piirteitä, niin voisiko hän antaa sinun ymmärtää olevansa joustava, jotta sinä sitten alkaisitkin olla hänen kanssaan samalla kannalla ja et olisi niin epäileväinen?

Toisaalta voihan miehen puolelta kyse olla myös valmiudesta kompromisseihin sitten kuitenkin. Tarkoitukseni ei ole siis keksiä mitään salaliittoteorioita, mutta näin tilanteessa ei-mukana-olleena nämä vaihtoehdot tulevat mieleen. :)

Olitko itse jämäkämpi tällä kertaa asioista puhuessasi? Sekin saattaa vaikuttaa, jos mies huomasi, että olet selkeästi miettinyt asioita. Mielestäni tärkeintä on se, että molemmat kertovat omat kantansa, jottei jälkikäteen tule tilannetta, että toinen on miettinyt oman elämänsä valmiiksi ja kun toinen laittaa kapuloita rattaisiin, tulee kriisi.

Ehdotitko muuten sitä mahdollista yhteenmuuttoa Saksaan ennen Australiaan lähtöä? Mitä hän piti siitä ajatuksesta?

Tärkein kysymys mielestäni oli juurikin tuo, että voiko mies harkita paluuta, jos et viihdy. On hienoa, jos mies tähän suostuu, ainakin näin etukäteen. Tulevaisuuttahan ei ikinä voi tietää, kun omaisuutta ja ystäviä kertyy, mutta ehkä varminta onkin sitten jos mies suostuisi aluksi olemaan vain vuokralla ja sitten vuoden parin jälkeen voi sitä taloa harkita :) Siinä ajassa nimittäin kyllä varmasti jo selviää se, onko koti-ikävä niin suuri, ettei maahan halua jäädä.

Teidän pitäisi siis mennä naimisiin, jotta saisit viisumin Australiaan muuttoa varten. Ja tämä pitäisi tehdä kohtuu pikaisesti, kun miehesi oleskelulupa on vielä voimassa. Yleensä naimisiin mennään kuitenkin hieman eri syystä. Oletko valmis ottamaan tämän askeleen elämässä?

Ja onko miehelle tärkeämpää muutto Australiaan kuin teidän suhde? Entä voisiko hän hommata sen oleskeluluvan myöhemmin uudestaan ja asuisitte vaikka Saksassa yhdessä sillä aikaa, eikä naimisiinkaan tarvitsisi heti mennä? Tuntuu vähän ikävältä, jos sinä joudut tilanteeseen jossa joudutte ottamaan eron, mikäli et ole valmis muuttamaan Australiaan piakkoin.

Ja lisäksi, eiköhän sieltä Australiasta kannata ensin hommata ne työpaikat ja vuokra-asunto. Ette ole vielä eläneet yhdessä, joten siksikin kannattaa testata vuoden-parin verran että toimiiko touhu käytännössä. Tyhmää lähteä rakentamaan taloa ja jo ennen sen valmistumista huomata ettei yhteiselämä suju. Sama juttu lapsen/lasten hankkimisen kanssa.

Kommentteja: Aivan, itsellekin tuli heti mieleen, että mies oli ajatellut asiaa tarkemmin kuultuaan oman kantani tulevaisuuden suhteen. Hänhän oli kuitenkin saanut jotenkin käsityksen, että olen valmis nopeaan toimintaan. Vaikka tiedänkin, että haluan olla hänen kanssaan loppuelämäni, ajattelen että meillä on silti aikaa tehdä asioita. Ei kaiken tarvitse tapahtua hetkessä. :)

Toisaalta, kuten kommentoitkin, voi olla että hän vaan "esittää" olevansa ymmärtävä saadakseen myöhemmin minun suunnitelmiensa puolelle. Olen myös aika kriittinen ja epäilevä, vaikka se kuulostaakin epäromanttiselta.

Täytyy vielä kerran udella tarkempaa perustelua mielenmuutokseen. Jämäkästi, mutta sopuisaan sävyyn olen tähän asti kysellyt ja tuonut esille omat haaveeni. Kriisiä sitä näistä asioista vähiten haluaa vielä siinä vaiheessa, kun ollaan jo siellä maapallon toisella puolella!

Ollaan puhuttu myös Saksaan muutosta. Minulle se käy jo opiskeluidenkin puolesta. Aion tehdä ulkomaanvaihdon jakson (puoli vuotta) Saksassa ensi syksynä ja myös hän odottaa sitä jo kovasti. Suunnitelmana on luonnollisesti asua yhdessä siellä se aika. Onneksi mies näyttää olevan jossain järkevä, koska hän sanoi että ensin Australiaan mentyä vuokrataan joku paikka ja katsellaan sitten minne asetutaan. Sen jälkeen vasta taloon liittyviä kartoituksia.

myssyttäjä: Niinpä, olen aina ajatellutkin että naimisiin kun menen, haluan tuntea miehen usean vuoden ajan ennen sitä. Tämä olisikin iso asia itselleni, jos menemme naimisiin jo tässä vaiheessa. Tosin jos olemme menossa joka tapauksessa myöhemmin, niin miksi pitkittää sitä? Tämähän on vain elämää! Toisaalta taas mietin, etten halua joutua mahdollisesti kokemaan avioeroa. Sen välttämiseen taas tarvitaan tuntea toinen hyvin ennalta. Toisaalta eihän sekään onnistumisen tae ole.

En usko, että mies haluaa antaa vaivalla hankitun pysyvän oleskeluluvan vanheta. Viisumiprosessit ovat myös kalliita. Ongelmana on myös minulle Saksassa asuminen, koska en osaa kieltä niin hyvin, että saisin työpaikan. Saksalaiset työantajat nimittäin odottavat että puhut paikallista kieltä.

Voisin itsekin mennä Australiaan silloin vuonna 2013 (jolloin mies suunnitteli palaavansa sinne), mutta tämän keskustelun "ongelma" oli se, että en halua vannoa tässä vaiheessa elää siellä lopunikäni. Mieluummin katsoa päivän kerrallaan, miten viihtyy ja millaisia tunteita vieraassa maassa pidemmän päälle eläminen herättää. Mies voi olla varma, että viihtyy siellä, onhan hän asunut maassa jo 4 vuotta aiemmin. Mutta parisuhteessa on otettava se toinenkin osapuoli huomioon. Olen ollut itse enintään puoli vuotta poissa Suomesta, joten pysyvämpi muutto on hieman eri juttu. Hänen täytyy vaan huomioida se.

Hei ! Luin ed kommentit suurinpiirtein; lyhyesti: mulla 2 siskoa ulkomailla yli 30 v.
Ikävä Suomeen ja sukulaisten luo tulisi sullekin! ja usein! Ei taatusti ole mahdollista tulla joka vuosi ja mies kun ei välitä. suoraa tekstiä lisää mutta on elämänkokemusta näistäkin asioista: onko mies epärealistinen haaveilija, onko ADHD ? Talo tärkeämpi kuin Sinä ihan selvästi: Hyvin harvalla kykyä tehdä; piirroksia voi aina tehdä, toteutus eri asia!! Ei kontissa voi asua: siellä on kuumakin,
et arvaakaan kuinka tukala ahtaassa ! Tulis läheisiä ikävä !! Olisit YKSIN, TTURVATON!! ÄLÄ VAAN MENE TUON MIEHEN KANSSA MIHINKÄÄN, ETSI SUOMESTA ELÄMÄSI MIES, VARMAAN LÖYDÄT! SAKSALAISET ALISTAA NAISEN!!
miehessä paljon vikaa kun suhteet ei onnistunut; ole liiankin hyväuskoinen.
suoraa tekstiä mutta haluan säästää sinut, siskoistani olen nähnyt!!Terv mies 58v

Siihen on syynsä, että saksalainen asuu ulkomailla yksin eikä ole tarvetta nähdä sukulaisia. Tästä kaikesta voit päätellä ihan luotettavasti sen mikä asenne hänellä mahdollisesti on sinun sukulaisiisi ja omiin sukulaisiinsa, sekä omaan perheeseen. Älä edes kuvittele ruusunpunaisten lasien läpi tätä tilannetta..

Sinun suurin huolenaiheesi tulisi nyt olla selvittää millaisen ihmisen kanssa olet todella menossa joskus naimisiin. En voi suositella sinulle hänen kanssaan naimisiinmenoa. Tunnetko saksalaista mielenlaatua ja tapoja? Tiedätkö sitä, että suurelle osalle nainen on vain kotiäiti ja kodinhoitaja? Älä tee sitä virhettä, että sidot itseesi ihmiseen, jota et edes vielä tunne! Tiedän tapauksia, joissa on menty saksalaisen kanssa naimisiin ja sen jälkeen oma elämä onkin entinen. Mies haluaa todennäköisesti lapset, mutta sinä ne hoidat, samoin kodin ja silität vielä miehenkin paidat aikanaan (no ei siinä mitään jos haluat kotiäidiksi)..En halua yleistää ja pidän itse kovastikin saksalaisista, tarkoitan vain että monikulttuurisessa suhteessa on tiedättävä mihin sitoutuu..Tiedät varmasti senkin, että jos raha on jo nyt ongelma, tulee se olemaan jatkossakin. Saksalainenhan venyttää penniä ja säästää ja laskee rahansa tarkkaan, joten hän voi olettavasti puuttua myös sinun rahoihisi. Näin ollen lomamatkat Suomeen voit jo unohtaa..?

Siis ei, ei missään nimessä naimisiin eikä edes mihinkään ulkomaille yhdessä kun et ihmistä tunne vielä. Jotta voit sanoa tuntevasi ennen naimisiinmenoa hyvin, teidän tulisi tapailla säännöllisesti ja päivittäin ainakin kolme vuotta.

Oletko siis nähnyt hänen ystäviään ja sukua? Entä kavereita? Millainen käsitys heillä on miehestä? Miksi hän ei halua asua Saksassa? Onko lämmin ja hellä mies vai kylmä ja laskelmoiva? Taivaanrannanmaalarilta hän vähän kuulostaa. Älä ota myöskään sitä vakavasti, että hän voisi muuttaa kanssasi Suomeen. Ihan oikeasti, suhteen alkuvaiheessa sanotaan asioita joita ei todella tarkoiteta. Mitä oikeassa tilanteessa tapahtuisi ei kukaan pysty ennustamaan. Pahimmassa tapauksessa joudut jättämään aikanaan lapset hänelle tai Australiaan ja palaamaan kotiin yksin..Näen, että koko stoori on epävakaalla pohjalla, mutta hienoa, että menet Saksaan asumaan niin ehkäpä se aika kertoo enemmän miten teidän suhteenne käy :)

Tylyä tekstiä, mutta pointtini kuitenkin on siis se, että tutustukaa paremmin ja vuoden jälkeen ei tosiaan kannata vielä naimisiin mennä kuten olet itsekin sitä mieltä eikö niin :)

Palaanpa minäkin taas asiaan.

Sen verran täytyy sanoa, että sehän on aina parista riippuvainen, miten suhteelle käy. Toiset vaativat pidemmän ajan mennäkseen naimisiin ja silti saattavat erota. Toiset voivat mennä naimisiin lyhyemmänkin ajan jälkeen ja silti pysyä yhdessä loppuelämän. Eipä sitä etukäteen voi ennustaa. Itse vain olen niin varovainen, etten pystyisi hyppäämään naimisiin ellen tosiaan ole nähnyt arkea jo pidempään, ja siltikin, vaikka näin itselläni oli, uusia asioita tulee ilmi uusissa elämäntilanteissa. Mutta mitä paremmin tuntee, sitä paremmat mahdollisuudet kai ovat ja asiat eivät yllätä niin pahasti. Tai vastaavasti jos vain on hyvin joustava ihminen ja ottaa kaiken vastaan positiivisesti, niin pärjää paremmin.

Tämän sanottuani olen siis sitä mieltä, että loppujen lopuksi siitä naimisiin menon oikeudesta ja oikeasta ajankohdasta ei voi oikein kukaan muu mennä sanomaan mitään, paitsi henkilö itse. Kovasti varoittelisin kyseisessä tilanteessa, kun on niin vähän yhteistä aikaa takana, mutta toisaalta haluaisin uskoa positiivisesti liiton onnistumiseen.

Lueskelin vähän aiempia juttuja, ja en huomannut sinun vastanneen jonkun muun esittämään kysymykseen, oletko tavannut lainkaan miehen vanhempia tai kavereita? Ja onko hän sinun? Minulle heräsi nyt ainakin uudestaan epäilys miehen suunnanmuutoksesta, koska jos ei häntä kiinnosta pitää omiin vanhempiin yhteyttä sen enempää, voiko hän tosiaan ymmärtää, että toinen kuitenkin haluaa pitää omiinsa? Ettei tosiaan vain myönny kaikkeen saadakseen sinut Australiaan.

Sanoit myös jossain vaiheessa, että miehellä menee viisumin aikaraja umpeen. Mitä viisumin ylläpito edellyttää? Pitäisikö kauankin asua Australiassa, jotta saa taas olla maasta pois vai riittäisikö lyhyempi käynti siellä? Jos riittäisi, että mies käy siellä jonkun aikaa kääntymässä/asumassa ja palaa takaisin, jolloin teillä on taas se vuosi, pari aikaa asua yhdessä ja miettiä, sovitteko todella yhteen loppuelämäksi. Näin todennäköisesti itse haluaisin tehdä. Vaikka ero sen ajan, että mies on Australiassa, ottaisi koville, olisi se kuitenkin huomattavasti parempi ratkaisu kuin mennä naimisiin aiemmin vain siksi, jotta sinä saat viisumin.

Toisekseen, mietin nyt vielä sitä, että kun mies kuitenkin haluaa sen talon jossain vaiheessa, niin onko hän siitä huolimatta, vaikka talon omistaisitte, valmis muuttamaan sinun niin halutessasi Suomeen muutamaksi vuodeksi? Ja mikä silloin olisi viisumienne tilanne?

Muuten, Saksassa pelkästään Saksaa puhuessa huonompikin kielitaito parantuu kummasti. :) Ja uskoisin, että englannin kielen avulla pärjäisi työpaikoissa, varsinkin jos sattuisi jonkun kansainvälisen paikan löytämään. Ja ehkä miehelläkin jotain suhteita olisi? Ajattelen vain sitä, että jos sitten yhdessä asuisitte Euroopassa, olisi varmaan Saksa kuitenkin Suomea parempi vaihtoehto.

Olen kuullut onnistuneitakin tarinoita siitä, että muutetaan miehen perässä ulkomaille, vaikkei olisi aiemmin käyty edes maassa. Avoimin mielin ja halu onnistua. Mutta tiedän, että ihmisiä on moneen lähtöön. Itselleni se ei olisi oikea ratkaisu. Kurjaa joutua päättämään, kun ei yhtään tiedä, mikä olisi oikein tai hyvä ratkaisu.

laajakatseinen 58v m & tiedänmistäpuhun: Muutama kommentti viesteihimme, voi olla että kuvailemanne tapaukset ovat toteutuneet, mutta täytyy muistaa ihmisten olevan yksilöllisiä. Oma saksalaiseni on ollut hellä ja huomaavainen minua kohtaan ja ystävällinen sukulaisilleni. Hän hoitaa myös kotia luonani ollessa ja kokkaa yms. mutta ei se minulle olisi ongelma tulevaisuudessa hoitaa kotia hänen ollessa töissä. Hassua, että raha-asia on meillä toisinpäin: minä olen se penninvenyttäjä :D Lasken koko ajan rahoja ja hän ostelee rennommin, ei kuitenkaan pröystäillen. Hän ei halua asua Saksassa kylmyyden takia, tykkää lämpimästä ilmastosta. Hyviä ja ajattelemisen arvoisia poitteja tuotte kuitenkin esille, koko ajan punnitsen mitä tehdä. Yleensä ihmiset näyttävät alussa parhaat puolensa ja sitten pitäisi yrittää nähdä todellinen persoona sieltä läpi. Aikalailla intuitiota joutuu käyttämään tässä vaiheessa... Yleensä se on minulla toiminut, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Kommentteja: Kyllä olemme tavanneet toistemme ystäviä ja sukulaisia. Heti ensimmäisellä kerralla viime toukokuussa, kun mieheni tuli Suomeen, kävimme muutaman päivän reissulla vanhemmillani ja isovanhemmillani. Hän oli jopa ehdottamassa sitä enemmän, vaikka yhteinen kieli lähes täysin puuttuukin. Kävin myös itse viime kesänä hänen vanhempiensa luona Saksassa, melkein viikon vierailimme hänen vanhemmillaan ja tapasin useita hänen ystäviään. Ja huomenna meidän on määrä viettää ilta yhdessä siskoni ja hänen poikaystävänsä kanssa.

Hän on toisinaan yhteydessä vanhempiinsakin, mutta ei jatkuvasti, harvemmin kuin minä. Tosin en minäkään viikoittain omieni kanssa soittele, mutta tärkeitä ovat silti. Painotin hänelle jo ensimmäisessä keskustelussamme näistä aiheista, että minä lennän Suomeen katsomaan vanhempiani vuosittain, varsinkin jos jotain tapahtuu (vakavia terveys yms.ongelmia). Hänellä lienee siinä sulattelun paikka, koska ajattelumme on erilaiset siltä osalta.

Tarkkaa aikaa en itseasiassa tiedä, kuinka pitkään pitäisi maassa asua pitääkseen viisumin. Olen pohtinut, että voisin ihan hyvin valmis muuttamaan Australiaan muutamaksi vuodeksi hänen kanssaan, mutta sitten tulla Suomeen takaisin joksikin aikaa (kenties kun on lasten aika). Australiassa on alallani huomattavasti paremmat työmahdollisuudet, kuin Suomessa, se puoltaisi myöskin muutamista. Vaikka eihän päätöstä tietenkään tule perustaa pelkästään työn varaan..

Jep, kriitikkona pelkään vaan sitä, että kun/jos talo on pystyssä, mies ei olisikaan valmis laittamaan sitä vuokralle tai vastaavaa, siksi aikaa kun muuttaisimme Suomeen. (Itsehän joutuisin nyt laittamaan tämänhetkisen Suomen asuntoni vuokralle, jos muutan). Ainakin nyt hän sanoi tosiaan, että voisi muitta mutkitta muuttaa Suomeen kanssani, kuten tuossa aiemmassa viestissäni kirjoitin. Pysyvä oleskeluviisumi oikeuttaa muutaman vuoden olla poissa maasta. Tietenkin asiaa helpottaisi, että hakisi kansalaisuutta niin pian kuin mahdollista, niin ei tarvitsisi noista viisumien voimassaoloajoista huolehtia.

Niinpä, koskaan ei voi etukäteen tietää onnistuuko suhde. On pakko ottaa riski, jos haluaa "voittaa". Se pätee kaikissa suhteissa, ei pelkästään ulkomaille muuttaessa. Tärkeintä lienee kertomasi avoin mieli ja halu onnistua, ei luovuteta helpolla. Toisaalta taas mietin, että ihmiset usein katuvat tekemättömiä asioita.

"Miehelläni on siis selvät sävelet mitä elämässään haluaa ja haluaa kovasti toteuttaa ne. Mutta jotenkin samaan aikaan minulla on tunne, että hän ei ole kovin innokas joustamaan minun haaveideni suhteen."

Mies siis tarvitsee sinua toteuttamaan omat unelmansa. Hmm... Kuulostaa vähän siltä entiseltä mieheltä, joka totesi, että "toteutan unelma-elämää", se vain oli jonkun toisen unelma, ei hänen.

Ikäeronne vaikuttaa paljon tulevaisuudensuunnitelmiin. Ehkä sinun kannattaisi katsella vielä ihan rauhassa. Jos mies ei odota - ratkaisu on siinä!

Heippa vielä! Paljonkin olisi saksalaisista ja muista sanottavaa; toinen siskoni asuu Saksassa.. mies ei ikinä muuttaisi tänne, ei varmaan kukaan muukaan sakemanni... Selvästi melkoinen haaveilija: miten työnteko sujuu ? Tuhlaus ainakin??? Älä vaan kuvittelekaan että sieltä voisi tulla tänne edes 3 v välein jos on talo ja lapsiakin... Eikä naimisiin asumatta saman katon alla.... Luulette että noin vain saa työtä molemmat Ausseissa???? Talouslama pahenee radikaalisti tästä, vaikeaa joka maassa!! Ja paluuta ei ole entiseen: eräs huippuosaaja nainenkin tuli Suomeen , oltuaan Nokialla jo kauan, ja piti Suomessa olla hyvä työ any time... Ja pöh, raaka peli, ei mitään.... Ikäeroakin on liikaa, max 5 v, myöhemmin se tuntuu paljonkin; nähty lähipiirissä!! Jäitä hattuun !
Saksassako muka kylmä??? Olen ollut usein, toista kun täällä. Syön hattuni jos mies ei ole taivaanrannanmaalari kun on saanut sinut "vangiksi" Ausseihin!
Joten turvaa selustasi, vara on viisautta jos menet kanssaan! Kaikkea hyvää..

No kukapa meistä oikeasti voi luotettavasti ottaa kantaa teidän kahden elämään tuntematta teistä kumpaakaan :)

Naimisiin ei ole kiire, jos muutat Ausseihin tulee päätöksen tapahtua riippumatta miehestä. Jos saat työn järjestymään jo ennen sinne lähtöä ja lähdet sillä ajatuksella, että jäät vaikka ero tulisi niin mikä ettei. En voi suositella sinulle omakohtaista kokemustani, joka oli rakkauden vuoksi oman elämänunelman ja tavoitteiden hylkääminen. Se ei kannattanut. Sen vuoksi vain, jos sinulla on selvä suunnitelma oman elämänkirjasi mukaan olemassa ja tuo ulkomaille lähtö ei siitä kärsi vaan myös hyötyy niin ilman muuta voisit lähteä.

Kuitenkin pidä mielessä se, että jos perhe ja lapset kuuluvat unelmaasi silloin sinun kannattaa varmistaa niidenkin unelmien täyttyminen. Minä lähdin miehen perässä ulkomaille ja menin naimisiin enkä lopulta saanut mitään unelmistani toteutettua ja avioerohan siinä tuli. Uhrasin parhaimmat lapsentekovuodet ihmiseen, joka ei sitten lapsia halunnutkaan - minun kanssani..Avioliitto oli minun elämänkirjani suurin pettymys ja tuhovoima, en pysty enää näitä kyseisiä perhehaaveita toteuttamaan kenenkään kanssa. Avioliittoon uskoneena en osannut vaatia eroakaan ennen kuin vihdoin tajusin jääneeni jo kauan aikaa sitten yksin perhehaaveineni ja sitten oli jo myöhäistä..

Nimimerkki "myöhäistä katua":

Mihin maahan muutit, kuinka kauan tunsit miehen etukäteen ja vaatiko mies, että muutat ulkomaille? Kuinka kauan maassa sitten loppujen lopuksi olit? Vai palasitko edes Suomeen?

Niin kovasti kuin täältä palstoilta haluaisi jotain apua omille pohdinnoilleen, on se kuitenkin avuksi vain siinä, että pohtii asioita kaikista aspekteista. Loppujen lopuksi sen päätöksen joutuu tekemään aivan itse, koska jokainen tuntee parhaiten itsensä ja mitä elämältä haluaa. Onhan se kurjaa, että ei etukäteen tiedä, vaikka päätös jossain vaiheessa osoittautuisikin aivan vääräksi.

laajakatseinen 58v m: Haluaisin kysyä, että miten olisin muka "vanki" jos muuttaisin hänen kanssaan sinne? Jos nyt ei puhuta, että hän minut kellarissa väkisin pitäisi :D Olisin tietenkin vapaa lähtemään (miksi en?), jos mies paljastuukin täysin erilaiseksi myöhemmin, enkä näkisi sitä vankilana. Tämä tietenkin edellyttäisi, että suurempia sitoumuksia (lapsia!) ei tulisi hankkia ihan ensimmäisinä vuosina. Tämä ei ollut mielessäkään, vaan elää ensin kahden ja tutustua rauhassa.

Ja kyllä, Saksassa on kylmä. Vai oletko siellä nähnyt palmuja kasvavan? Onhan siellä toki lämpimämpää kuin täällä Suomessa, mutta jos puhutaan oikeasti lämpimistä maista, Saksa ei kuulu niihin.

myöhäistä katua..: Hyvä pointti se, että omaa elämänhaavetta ei pidä haudata. Olen kuullut itseasiassa toisestakin lähteestä, että ihminen on katunut eron jälkeen menneensä liikaan ex-kumppaninsa mukaan, eikä ajatellut mitä itse haluaisi. Tietenkin suhteessa täytyy ottaa toinen huomioon, mutta terve itsekkyyskin on hyvästä.

Kun puhutaan minun elämänunelmastani, olin aiemmin haaveillut matkustelevani ja työskenteleväni ulkomailla, mutta säilyttäväni Suomen asuntoni (josta pidän kovasti ja jonka olen suurella intohimolla remontoinut). Joten siinä mielessä en koe, että hylkäisin tavoitteeni muuttamalla... Toisaalta sukulaisten näkeminen ja asuntoni säilyttäminen on minulle tärkeää. Jos vaikka joskus muutettaisiin tänne joksikin aikaa tulevaisuudessa.

Ikävä kuulla, että sinun kohdallasi kävi noin :/ Perheen perustamista tosiaan on hyvä miettiä jo hyvissä ajoin ja varmistaa kumppanin kanta asiaan, vaikka ei heti olisikaan alkamassa siihen. Ja kaikkia muitakin unelmia. Aika menee yllättävän nopeasti! Siksi olenkin alkanut jo muutama vuosi sitten ajattelemaan "sitten kun..." -ajattelumallin sijaan "jos ei nyt, milloin sitten?" -tyylillä, ja toimii. Elämä on tarkoitettu elettäväksi :)

Sama juttu, mitä nimim. mietinnöissä kyseli, olisi mielenkiintoista lukea lisää kokemuksestasi?

Liikaa Mietittävää,

juttelitko miehen kanssa jo lisää asioista? Eli mikä aiheutti muutoksen asennoitumisessa?

Kommentitkin alkavat olla vähissä, mutta on ollut kiva pohtia asioita, jotka omaakin mieltä ovat vaivanneet, ja peilata juttuja:)

Alkuun kuullosti kovasti siltä, että miehelläsi oli selvät suunnitelmat omasta elämästään ja etsi vain naista täyttämään valmiiksi suunnitellun vaimon roolin. Onneksi olette saaneet hieman keskustelemalla selvyyttä asioihin. Suurin virhe, minkä voi parisuhteessa tehdä, on mielestäni se, että olettaa kumppanin olevan samaa mieltä asioista, ei huomioi omaa tai toisen tahtoa ollenkaan tai olettaa ettei tietyt ongelmat satu koskaan juuri meidän kohdallemme. Tästä syystä monikulttuurisissa suhteissa onkin tärkeää kysyä ja varmistaa kaikesta ja paljon.

Kaikissa parisuhteissa joutuu tekemään kompromisseja nimenomaan elämänsuunnitelmien yhdistämisessä, mutta molempien tulee tehdä kompromisseja samassa suhteessa. Kaikilla meillä on olemassa myös asioita, jotka ovat meille niin tärkeitä ja rakkaita, ettei niistä voi luopua edes kompromisseissa. Voit ehkä lähteä pysyvästi Australiaan asumaan, mutta et ehkä voi pysyä niin pitkiä aikoja erossa perheestäsi kuin hän olettaa sinun pysyvän. Mieti, mistä asioista olet luopumassa hänen unelmansa tähden ja mistä asioista et voi luopua edes hänen onnensa tähden. Älä uhrautumalla luovu asioista, koska saatat muuten katkeroittaa sillä itsesi ajan myötä!

Parisuhteenne on varmasti ihana ja antoisa, mutta et voi sen takia unohtaa omaa elämääsi. Mieti omia tarpeitasi ja osaa vaatia niitä! Jos sanot avoimesti, rehellisesti ja tosisssasi tarvitsevasi joitakin asioita oman hyvinvointisi ja onnellisuutesi takia, kyllä sinua rakastavan miehen pitäisi ainakin yrittää sopeutua näihin asioihin. Omassa monikulttuurisessa parisuhteessani jouduin sanomaan jo ennen suhteen alkamista, etten koskaan voisi muuttaa ulkomaille, en muutamaksi vuodeksi, enkä pysyvästi. Mulle perhe on todella rakas ja puhun äitini kanssa pariin otteeseen viikossa, mikä ei olisi mahdollista ulkomailla asuessa (äiti ei osaa käyttää konetta, joten skypettäminenkään ei onnistuisi). En myöskään haluaisi kasvattaa omia lapsiani kaukana vanhemmistani, koska haluan tarjota omien vanhempieni olevan aktiivisesti mukana lapsieni elämässä ja haluan voida pyytää apua heiltä, kun olen uusi ja tietämätön äiti.

Kehottaisin tekemään miehen kanssa jonkinlaisen sopimuksen. Itse vaatisin esimerkiksi sen, että ennen talon rakennusprojektia selvitetään tarkkaan kustannukset, varmistetaan, mitä kaikkea voidaan tehdä itse (jo noin lain näkökulmasta), ja hankitaan jokin väliaikainen asumus (ei koppero pihalla). Ennen tällaista konkreettista suunnitelmaa en suostuisi sijoittamaan senttiäkään taloon tai hakemaan lainaa tms. Vaikka unelmien toteuttaminen olisi helppoa, haluaisin silti varmistaa ensin, etten ainakaan ihan heti ensimmäiseen ojaan kaadu. :D Mieti myös, millaisia reunaehtoja Australiaan muuttaminen hänen kanssaan vaatisi. Vaikka haluat matkustaa ja asua muualla, ideahan on hänen ja hän sinne eniten haluaa.

Kommentteja: Kyllä juttelimme. Kysyin häneltä syytä mielenmuutokseen ja hän sanoi miettineensä asiaa tarkemmin. Eli tästä ymmärsin, että hän oli alkanut ajatella asiaa minunkin näkökulmastani. Pyysin häntä vielä luettelemaan omat haaveeni elämässä: varmistaakseni, että hän on myös ne ymmärtänyt.

Kamalaa miettiä edes tätä, mutta silti mielessä kävi tarkoittaakohan hän sanomaansa. Tuntuu hurjalta, että hän on nyt myöntyväisempi. Ehkä minun täytyy vaan olla onnellinen, että hän osoittautui ymmärtäväiseksi. Taikka huolestua ja miettiä mahtaako hän vain miellyttää ja pelailla tällä tavoin? Toisaalta sitä on vaikea uskoa, koska mikään ei viittaa hänen olevan sen luonteinen.

Kiva, että tilanteeni edelleen kiinnostaa :)

ahehds: Niinpä, siltä se minustakin aluksi kuulosti, että hän etsii vaimoa valmiiseen rooliin. Hänen hyvyydestään huolimatta, en usko että jossain tuolla olisi ollut nainen, joka odottaa löytävänsä juuri hänet ja on valmis täyttämään Hänen toiveensa (tai sitten että naisella olisi juuri täsmällisesti sama haave). Meillä moni asia täsmää ja uskon, että suhteemme tulee olemaan kestävä persoonallisuuksiemme puolesta, kunhan saamme ratkaistua tulevaisuuden tavoitteet niin, että molemmat olemme tyytyväisiä.

Punnitsen koko ajan, miten paljon olen valmis joustamaan. Tiedostan, että ei pidä lähteä uhrautumisen tielle. Siksi olenkin tuonut nyt esille, millaisia tavoitteita minulla on esimerkiksi juuri Suomessa oleskelun suhteen. Eilen sain pientä näyttöä, miten hän ottaa huomioon minun toiveitani (omiensa kustannuksella). Olen nyt hänen luonaan Saksassa ja halusin nähdä ilotulitukset. Hän taas olisi mieluummin halunnut pubiin. Kaikesta (kylmyydestä! ja tungoksesta) huolimatta hengailimme kaupungilla tulituksiin asti. Arvostin sitä todella, vaikkakin oli pieni asia. Se antoi uskoa, että hän tosiaan on kyvykäs ottamaan huomioon minun toiveeni. Menimme tosin sen jälkeen pubissa käymään, minun ehdotuksestani. Mielestäni tällainen "hyvien tekojen kierre" lisää suhteen hyvinvointia paljon.

Palatakseni sukulaisten näkemiseen, minulle se kerran vuodessa varmasti toimisi muun yhteydenpidon lisäksi tietenkin. Olen jo nyt asunut lähes 10 vuotta 350 kilometrin päässä sukulaisistani, joten tavallaan tottunut välimatkaan. Kun on lasten aika, uskoisin, että voisimme asua silloin Suomessa ainakin jonkin aikaa. Näin syntyisi läheisempi yhteys isovanhempienkin kanssa. Asuinpaikkaahan voi vaihtaa aika ajoin. Toki enemmän järjestelyjähän se vaatii, jos on lapsi/lapsia. Olen yrittänyt koko ajan asennoitua, että "ainahan sitä pääsee pois" tuon Australian suhteen.

Minun korvaani ei kyllä yhtään kuullosta nyt siltä, että hommanne olisi vakaalla pohjalla. MIehellä on liian selvät sävelet! Kun kaksi ihmistä löytää toisensa, suunnitelmista ja unelmista tulee yhteisiä. Nyt vaikuttaa siltä, että miehelläsi on unelmia, jotka hän haluaa toteuttaa -joko sinun tai jonkun muun kanssa. Ainoan vaihtoehdon pitäisi olla se, ainakin omasta mielestäni jos mietin miten meidän parisuhde toimii rakkaasti, että suunnitelmat rakentuvat niin, että toisen ihmisen olemassaolo niissä on peruslähtökohta.

Minä taas! :) Jotenkin tässä sinun tilanteessasi on niin paljon samoja piirteitä kuin omassani, että mielenkiinnolla vaan seurailen, mihin ratkaisuun päädyt tai mihin suuntaan se elämä kuljettaa.

Ja vaikkei se hauskaa sinällään olekaan, hymyilyttää se, että ajattelet aivan samoin miehen ajatusten muuttumisesta ja epäilet, kuten minäkin epäilisin, kun mielipiteet muuttuvat äkkiseltään. Moni varmaan sanoisi, että no ole nyt tyytyväinen, että miehesi onkin samoilla linjoilla kanssasi, mutta minä vaan en saisi sitä pientä ääntä pois takaraivosta, että onko tässä nyt jotain hämärää kuitenkin taustalla. On niin helppo (mieheltä) vain todeta jotain ja myötäillä, kun on miltei mahdoton saada sitä konkreettista vakuutta, että tiukan paikan tullen muutto takaisin voidaan tehdä. Mikään sopimus sen kummemmin sanallinen kuin kirjallinenkaan ei takaa, että sopimusta noudatetaan. Ja ennen kaikkea, vaikka sopimusta noudatettaisiin, suhtautuisiko mies positiivisesti muuttoon vai tekisikö sen vain pakon sanelemana? Mutta ei kai siinä auta kuin luottaa toiseen. Luulisi toisenkin yhtä lailla pelkäävän, että jos hän ei ole rehellinen, sinä lähdet suhteesta jossain vaiheessa ja hän jää yksin ja joutuu aloittamaan taas alusta.

Itselläni oli sama asenne: ainahan sieltä pois pääsee. Mutta mitä pidempään ulkomailla asuu, sitä vaikeampi sieltä on palata, edes väliaikaisesti. Jos ympäristö miellyttää, on vakaa työpaikka, asunto laitettu kuntoon (vaikka vain vuokra-asunto), niin muutoksien tekeminen hyvään tilanteeseen on vaikeaa, varsinkin jos joutuu taas aloittamaan tyhjästä muuton jälkeen. Tietysti sinulla painaa vaakakupissa myös mahdollinen Suomessa oleva asunto sekä perhe, suku ja ystävät. Miehellä vaan siellä vaakakupissa ei taida sitten muuta olla kuin sinä, vaikkakin sehän se on tärkein. :) Omasta kokemuksesta vaan tiedän, että varsinkin harkitsevaisena ihmisenä nuo muutokset ovat raskaita tehdä, jos yrittää ajatella molempien parasta, ja helposti siinä alkaa antaa omista aatteistaan periksi. Mutta mahdotonta ratkaisujen tekeminen ei tietenkään ole, ja jos molemmat pyrkivät löytämään kultaisen keskitien, on siinä aika hyvät eväät elämään.

Eli kaikista varoitteluista huolimatta pitelen edelleen peukkuja, että saatte elämän sujumaan molempia miellyttävällä tavalla :) Ja se hyvä puoli Australiassa taitaa olla, että valtion puolesta ei ole asukkaille (jotka eivät ole kansalaisia) juurikaan rajoitteita ulkomailla matkustamiseen?

Kommentteja: Onpa jollain tapaa helpottavaa, että on "kohtalotovereita". Vertaistuella on merkitystä, vaikka netissä ollaankin :)

Sehän se, ainahan jotakin voi luvata, mutta ihmiset muuttuvat eikä lupaus ole 100% tae mistään. Elämä on epävarmaa kaikinpuolin ja joskus on otettava riskejä, jos haluaa saavuttaa jotain. Puhuimme lisää eilen tulevaisuudesta. Hän sanoi, ettei tulisi muuttamaan mielellään Suomeen. Hän kun on kuulema aina haaveillut asuvansa lämpimässä. Voin siis kuvitella Suomen olevan vielä pahempi vaihtoehto kuin Saksan... Kysyin vaan, että eikö edes rakkaus minuun auta siinä tilanteessa. Koska itse ajattelen, että säästä viis, kun hän on lähellä. Tällä hetkellä täällä Saksassa on pilvistä ja kylmää, ei siis mikään paras sää ulkomaanmatkalle. Mutta en välitä, hänen takiaan tulin ja toisen lähellä olo tuo hyvän olon, eikä muuta tarvita.

Toisaalta olen positiivisilla mielillä menossa hänen kanssaan Australiaan, eihän sitä tiedä miten hyvin siellä viihdyn. Vaikka en kaipaisi Suomeen ollenkaan enää. Haluan silti varmistaa kaiken etukäteen. Vähän niinkuin varautua pahimpaan. Mutta hänen mukaansa se ei ole mahdollista (no kyllähän siinä jotain perää on), vaan on katsottava tilanteen mukaan. Hän sanoi tosin myös, että kun olen hyvä hänelle (tietenkin toimii molempiin suuntiin, hän on todella huomaavainen) niin hänen on helpompi joustaa myös minun toiveideni suhteen. Hän lisäsi myös, että jos en ole onnellinen, hänkään ei voi olla. Näin ollen jäin keskustelun jälkeen sellaisiin tunnelmiin, että pystymme neuvottelemaan tarvittaessa molempia tyydyttävästä ratkaisusta tilanteessa, jossa molempien mielipide ei ole samanlainen.

Keskustelun aikana - kuten sanoitkin - hän myönsi, että pelkää myös sitä että haluan takaisin Suomeen enkä halua enää lähteä koskaan sieltä. Tämähän tarkoittaisi tosiaan yksinjäämistä ja kaiken aloittamista alusta. Kummallakin meistä on siis "riskejä" tuon Australiaan muuton suhteen.

Australian asukkaille ei ole rajoitteita ulkomailla matkustamiseen, muuta kuin viisumien puitteissa. Pysyvän oleskeluluvan omaava saa olla poissa maasta 3 tai 5 vuotta, en muista kumpi oli vai vaihteliko se eri viisumien välillä.

oppeliini: Kiitos kommentistasi.

Olin jo vierailulla Australiassa puoli vuotta syksystä 2010 kevääseen 2011. Töitäkin tein samalla ja näin maata jonkin verran matkustellen. Miksi minun pitäisi nyt mennä sinne pariksi kuukaudeksi vuokralle ja sitten tulla takaisin? Mietin, että mitä apua sellaisesta olisi?

Työmahdollisuudet on selvitetty aika hyvin viime kerralla ja asuntojen laatu/hintasuhteisiin ei pääse sisälle ihan nopeasti. Vertaan tilannetta siihen, kun itse vertailin asuntojen ostohintoja ja laatuja useamman vuoden Suomessa ennenkuin toimin asiassa. Miehen kanssa tosin nyt tilanne on se, että pystymme tosiaan olemaan nyt ajoittain muutaman viikon yhdessä ja sitten taas erillään sähköpostin, puhelimen ja skypen varassa.

Mistä "kuukausien Suomen vierailut"-maininta on peräisin? En ole mielestäni kertonut viettäväni kuukausia Suomessa, vaan toivovani että kävisin vuosittain. En ole ottanut kantaa kuinka pitkään vierailisin. Kuukausikin riittäisi.

Lapsentekokommentissasi olen ihan samaa mieltä. Vasta sitten on sen aika, kun pystyy täysillä panostamaan tilanteeseen. Lapsi tarvitsee vakaan ympäristön.

Se on ainakin hyvä, että sen viisumin puitteissa saa matkustella pidempiäkin aikoja, eikä ole mitään "odotusaikoja", että pitäisi ensin saada kansalaisuus. Onnistuu lähteä Suomeenkin useammaksi vuodeksi siinä välillä.

Niin kauan kuin tunnet, että sinulla on vapaus lähteä maasta ja liikkua, miten haluat, et siis tunne olevasi täysin sidottu, ovat asiat mielestäni hyvin. :) Kunhan mieskin pitää sen mielessä, että tilanteet voivat muuttua. Kun on vapaus liikkua, ei välttämättä tunne tarvetta lähteä. Mutta jos se vapaus häviää, voi tulla pakottava tarve lähteä jo sen takia, että se vapauden puute ahdistaa.

Millainen lomakäytäntö Australiassa on töiden suhteen? Tai siis, onko siellä Suomen tapaan joku tietty määrä lomaviikkoja, minkä saavat vuodessa kaikki, ja sen päälle sitten työpaikkakohtaisesti päälle palkallisia tai palkattomia lomia? Tuli vain mieleen, kun oppeliini tuossa sanoi, että työnantaja ei välttämättä hyvällä katso pidempiä lomia, että onko se kuukausikin Australiassa jo enemmän kuin mitä on normaalisti lomaa vuodessa?

Kyllä se vertaistuki on aina hyvästä, vaikka netissä olisikin. Ei ole ihan yksin asioiden kanssa, ja vaikka itse joutuu päätökset tekemään, voi saada hyvää ajattelunaihetta ja vinkkejä, joilla on helpompi niitä päätöksiä tehdä! :)

Kommentteja: Niinpä! Muistelen että esimerkiksi usassa täytyy olla vuodesta yli puolet maassa, jos meinaa säilyttää viisuminsa/oleskelulupansa. Australia näyttää olevan rennompi maa matkustusrajoitusten kanssa ja hyvä niin.

Seuraavassa kappaleessa osuit täysin oikeaan. Minulle vapauden tunne on tärkeä ylipäänsä. Riittää edes teoriassa tieto, että voisin tehdä sitä tai tätä. Silloin ei tule välttämättä edes halua toteuttaa sitä. Voi elää rauhallisesti tietäen, että voisin tehdä kyseisen asian tarpeen vaatiessa. Mielestäni elämän tulisi olla rentoa, eikä stressailua.

Lomia voi sopia ilmeisesti tilanteen mukaan riippuen työnantajasta. Olen kuullut siellä asuvilta, että jotkut ovat säästelleet lomia yhdeksi paketiksi ja lähteneet silloin matkaan. Uskoisin, että lomista kertyy se kuukausi ainakin. Loma-asioiden järjestymisen suhteen olen optimistinen.

Vertaistuki tosiaan hyväksi ja mahtavaa, että nykyään internet mahdollistaa tämän :) Itse toki teen päätökset, mutta kun jakaa ajatuksensa muiden kanssa, voi saada uusia näkökulmia. On ollut ilo pohtia kanssanne!