Epävarma olo

Osittain hätäilet turhaan, osittain on oikeasti järkevääkin pohdintaa. Minusta ei ole oman anoppini "tyttäreksi", kun on oman äidinkin kanssa ihan tekemistä. Anoppi on mieheni äiti, ei minun äitini. That's it. Kavereita voidaan olla mut minkäännäköistä äiti-tytär-suhdetta on turha yrittää.

Tavaroita ei kannata lahjoittaa, jos ei ole sovittu jostain tietystä asiasta vaikkapa uuteen kotiin. Minun makuni poikkeaa anopin mausta valtavasti, enkä halua hänen tuomiaan koriste-esineitä pitää esillä, kun en niitä ylenmäärin halua muutenkaan pitää pölyä keräämässä.

Mieti asioita vaikkapa niin, että haluaisitko oman anoppisi neuvovan sinua vaikkapa kodinhoitoon liittyvissä asioissa (minä en haluaisi, sen verran on "reviiritietoisuutta" meikäläisessä). Anna vinkkejä, jos niitä pyydetään, älä tuputa omia tapojasi. Jos miniä haluaa keskustella kanssasi jostain ruuanlaittoon liittyvästä, älä myöskään päsmäröi vaan nimenomaan KESKUSTELE, jutustele, ota vinkit ja ajatukset vastaan ja jaa omasi.

Ole toki oma itsesi ja kunnoita samalla poikasi ja miniäsi elämää. Jos se ei riitä miniälle, se ei ole ongelmasi. Silloin voit olla yhteydessä ihan vaan poikaasi.

Niin.. Mitä anopit sitten odottavatkaan? Uutta tytärtäkö? Naista josta voisi koulia itselleen mieleisen "tyttären"? Ei tälläinen enää tule kyseeseen. Miniät hoitavat itse uransa ja rahansa, kotinsa yms. Anopit eivät pääsääntöisesti koskaan asu saman katon alla enää tänä päivänä lastensa kanssa. Joten kumpikaan ei tarvitse toista käytännössä mihinkään. Periaatteessa siis moni anoppi lienee tuntee olevansa tarpeeton poikansa perheelle. Vai ?

Onneksi ei ole yhtään poikalasta minulla.. Säästyy tälläiseltä ihan kokonaan. Miksei tyttöjen äidit täällä ole valittamassa sanallakaan vävyistään.. Aina riidellään siitä pojasta. Hämmästyttävää.. ja kertoo paljon siitä kuinka äidit eivät laske poikiaan irti, myös jotkut miniät eivät päästä anoppia osalliseksi miehensä elämään..

Tarvitseeko siis mies äitiä enemmän kuin nainen? Sille näyttää..

Ei mies tarvitse äitiä vaan naisen joka rakastaa ja arvostaa hänen
tekemisiään .
Usein perhesysteemeissä joissa on liian" manipuloiva "toinen puoli
syntyy näitä anoppi kiistoja sun muita riitaisuuksia.
Sellaiset perheet joissa molemminpuolinen arvostus on kohdallaan
kohtaavat harvemmin näitä "äiti /poika"ongelmia.
Kysykääpä miniät itseltänne missä haluatte miehenne viihtyvän
äidin vai teidän seurassa ?
Mies tulee saada ensin arvostusta omalta siipaltaan näin" kilpailutilanne"
kumman kaa poika jakaa elämäänsä eteenpäin selkiytyy.
Mikäli oma äiti antaa parempaa arvostusta pojalleen mitä oma vaimo
kykenee antamaan menevät roolitukset pieleen.
Kukapa meistä ei kaipaa ihmisten seuraa joilta saa arvostusta omille
mielipiteilleen ?
Lähtekääs miniät tästä näkökulmasta tarkkailemaan omaa asemaanne.
Mitä enemmän annatte arvoa omalle miehellenne sitä vähemmän mies kaipaa äidin arvonatoa ja seuraa .
Olkaa niniät parasta seuraa miehellenne niin ette jää nuolemaan anopin
tekemiä "haavoja "rinnassanne.

Olipa anoppi tai miniä, niin hyvä tilannetaju ja kohteliaat käytöstavat pelastavat tilanteesta kuin tilanteesta sekä hyvässä lykyssä myös pitävät toisen riittävän etäällä. Ja onko ylipäätään sukulaisuhteissa pyrittävä tulemaan toimeen vai voisiko ajatella,että kunhan pärjätään niillä kyvyillä kuin on tuppaamatta kummankaan elämään sen enempää kuin on pakko?

Ylipäätään mietin, mikä ihmeen vimma on saada olla jotakin mieltä . Maailmassa on tavattomasti puheenaiheita , joissa riittävällä itsetunnolla varustettu ihminen voi vaan kysellä ja kuunnella ja pysyä neutraalina. Se, että asettaa odotuksia omalle ja toisen rooleille on jo valmiiksi tuomittu epäonnistumaan, koska kukaan ei taatusti käyttäydy kuin itse haluaisi. On eri asia tulla siis toimeen työkavereiden kanssa kuin sukulaisen, koska sukulaisuudessa on aina iso tunnelataus mukana ja sitä suuremmalla syyllä neutraalius ja elämänviisaus toimitkoot sukulaisuuden oppaina kuin pohtia millainen kunkin pitäisi olla.

En voi kompata sinua puheissasi anoppipeikko. Omaan äitiini välini ovat erinomaisessa kunnossa, samoin appiukkoon.. siis ylipäätään jokaiseen muuhun paitsi päsmäröivään anoppiini. Miehenikään ei pidä äidistään erityisemmin enää, koska äitinsä kohtelee minua huonosti..

Tällätavalla se yleensä kulkee. Anopit löytävät edestään sen mitä ovat kylväneetkin.

En yksistään sanoisi anoppien löytävän edestään sen mitä ovat kylväneet.
Me kaikki ihmiset kylvämme kotona saamaamme satoa eteenpäin.
Jokaisella meistä löytyy suhteessamme mustia aukkoja joihin putoilemme
ja löydämme edestämme tekojemme seuraukset.
Avioieroissa tehdään usein hallaa suhteeseen ulkopuolisilla suhteilla
ynnä muilla kepulikonstein.
Näin maistetaan omaa lääkettä.
Uusioperheissä kylvetään vihan siemeniä ex-perheitä kohtaan.
Miniät osaavat yhtä lailla toimia kelvottomasti anoppia kohtaan mitä
anopit miniöitään varsinkin silloin kun ihmisten heikoimmat puolet painavat
enemmän mitä hyveet.Naisten keskuudessa pelaa ensin hyvätahtoisuutta
miniän ja anoppi alkuerissä näin kaikki onkin suhteellisen hyvin.
Arkipäiväinen elämä paljastaa jokaisen huonoja puolia ja pölyttää
hyvän tahdon (pettymys toiseen kuten avioelämässäkin)
Mielestäni ei ole erillisiä `hirmuanoppeja" näitä tyyppejä löytyy kaiken sorttisten
ihymisten keskuudesta niin miniöiden appien,ukkien ja sukulaisten
työelämän piiristä ja mistä tahansa ihmisten välisustä kanssakäymisistä
Mitäs vaikeutta on rajoittaa anopin liiallista päsmäröintiä kodissanne ?
Antakaa anopin päsmäröidä luonteensa mukaisesti kodissanne normaalin
sietokyvyn mukaan .Oli kyseessä kenen tahanasa ikävät päsmäripuolet joudutte säätämään tilanteesta syntyviä haittavaiukutksia
kotiinne sopivalle tasolle ,
Ulkopuoliset haitat suhteessanne kuten uskottomuus,anopin tekemiset,
appiukon tekemättä jättämiset ja muut ikävyydet korjaantuvat parhain päin
siinä tilassa kun oma liittonne on uskollisuuden tasapainossa,
Siinä vaiheessa kun liittonne sopu rakoilee syntyy railoja jäävuoreen .
Usein ihmissuhderiitaisuuksissa on myös kyse omastakin jaksokyvystä
katsella oman puolisonsa vaikeita piirteitä joista paljastuu samoja
ominaisuuksia mitä kaivetaan esiin puolison vanhemmista.
Varmaa kuitenkin on puolison kääntyvän oman tutun ja turvallisen perheen
siipien suojaan siinä vaiheessa kun oma liitto kokee sisältä käsin loukkaamista
tai muuta ihmisarvoa alentavaa tekoa.

sinulla anoppipeikko on ilmeisesti erittäin paljon kokemusta kaikesta kirjoittamastasi ja kova elämä on jo ehtoopuolella? Ainakin tuntuu tulevan näin hyvin tietäväisiä ja kokeen oloisia vastauksia meille kaikille muille.. Meinaan näyttää ettet ole päässyt itse kovinkaan helpolla, jos kokemuksesta puhut etkä vain spekuloi..

Toki hätäilet vähän turhaan, kyllä sinä kelpaat sellaisena kuin olet, ja kelpuuta se miniäsi myös sellaisena kuin hän on, niin hyvin käy. Tärkeintä vain on ettei ruveta käskyttämään ei omaa poikaa eikä miniääkään eikä arvostella heitä, siitä he eivät pidä, heillä alkaa oma yhteinen elämä. Äläkä huolehdi tarjoiluista, kyllä kaikki sujuu, miniääkin rupeaa huolestuttamaan, jos sinä olet liian tarkka, meillä omassa kodissa voi olla välillä vaikka "kenttäluonas", oppivat ottamaan itsekin, ja auttamaan.Tosin minulla ei miniöitä, mutta ihaniä vävypoikia siitäkin edestä. Olen itsekin ollut miniänä, tiedän millaista se on, asunut anopin ja appiukon katon alla, ja hoitanut heidät hautaan asti.Elämä ei aina helppoa. Mutta tärkeintä kuitenkin rakasta lähimmäistäsi ihan niinkuin itseäsi.

Vaikuttaa vaikealta nämä anoppi/miniä suhteet. Itse olen ollut miniä ja liiana aikaisin avioitunut sellainen, näin jälkeenpäin toisinaan naurattaa kun muistaa miten lapsellinen sitä oli eikä ymmärrystä riittänyt anopille yhtään. Kaikki oli minua vastaan vaikka hän mitä olisi sanonut tai tehnyt. Joten iän kasvaessa tulee toiset ajatukset mieleen ja sitä alkaa ymmärtämään anoppiakin ihan toisella lailla. Hävettää muutamat muistot joita ei saa tekemättömäksi kun sitä pauhasi "minä itse tyylillä" anopista.
Tänään olen anoppi itse ja hyvin arka sellainen, yritä etten aiheuttaisi olemuksellani mitään vaivaa poikani perheelle. Olen myös saanut huomata että miniälle on äiti ja sisaret kaikista tärkeimpiä, olin toivonut että saisin itsekkin olla heidän yhtäisössään vaan ei ole ollut tilaa. Joulut he viettävät miniän äidin luona kaikkien sisarusten kesken, mutta en ole valitanut siitä sillä se on heidän tapansa elää, minä vietän jouluni omalla laillani ja kylläkin aina viimeiseen asti aattona ajattelen että kai he soittavat ja pyytävät minutkin kerran mukaansa. Niin ei ole käynyt. Minun on hyväksyttävä se asia. Ja teen sen. Silti noin yleisesti olemme kyläilemässä toistemme luona ja olempa tyhmyyksissäni möläytellyt joskus sellaisia mitä olen vasta jälkeenpäin huomannut että saattoi miniä suuttua. Joten ei ole helppoa.
Anoppi on usein paha miniän mielestä siksi on hyvä pitää neutraalit välit, siis ei tukkia sinne missä meitä ei kaivata.
Mutta vävyt ovat ihan toista luokkaa, heidän seuraansa kyllä sopii ja saa olla tarpeeksi heidän lastensa kanssa.
Sellaista se on elämä omiin lapsiinsa tulee rajoitettu laatu aika sitä mukaa kun he perustavat oman elämänsä, kuten meidän anoppienkin jotka kerran olimme miniöitä.
Sitten nämä jotka niin kovasti ovat perimässä anoppejaan, testamentissa sitten aikanaan näkyy kuka saa mitäkin , joten ihan turhaa alaata riitelemään asioista. Ja siitä näkyy myös se mitä anopin elämässä on ollut tärkeää.