Millaista elämän kuuluu olla avoliitossa?

Hei.

Kuulostaa joltain osilta hyvin tutulta pienenä erona vain se, että en tiedä kiinnostaako itseäni enää. Tämä siitä syystä, että kohtelemme toisiamme enemmän kavereina kuin rakastavaisina ja "kipinän" pelastusyritykset eivät enää tehoa. Välitän kuitenkin puolisostani, mutten tiedä enää olenko rakastunut ja haluanko olla hänen kanssaan lopun elämääni. Näihin tunteisiin ovat vaikuttaneet pitkälti se, että suhteemme on tylsä. Kuten teilläkin. Mitään ei tehdä yhdessä spontaanisti ja tuntuu, että kavereiden seura on huomattavasti arvokkaampaa ja jännittävää kummallekin. Toisaalta on kiva vaan olla toisen seurassa ja olo on turvallinen. Vähän liiankin.

Tämä myös vaikuttaa siihen etten enää ole niin kiinnostunut seksistä. Aluksi puolisollani oli "pakkasyöt" ja muistan kuinka ne repivät rikki minua. Sitten pöydät vaihtuivat. Itse pystyn olemaan puolisoni kanssa, koska naisille se on "helpompaa" sekstata. Joskus villiinnyn, kun saan hyvän fantasian päälle, mutta tämä tuntuu hurjan väärältä kumppaniani kohtaan. Huoh. Olen villi persoona, vaikka en ole koskaan harrastanut yhdenillan juttuja tai seurustellut paljon eri miesten kanssa. Tämän hetkinen on kolmas ja hyvä niin. Olen kuitenkin HYVIN seksuaalinen ja muistan kuinka olen joutunut vastustamaan kiusausta sinkkuhetkinäni. Niitä ei kuitenkaan ole paljoa, olenhan kohta seurustellut jo 12 vuotta yhteensä kolmen eri miehen kanssa ja ikääkin vasta 25.

Mieleeni on salaa hiipinyt vapaus.. toisaalta olen nyt tyytyväinen elämääni, mutta siitä puuttuu jotain. Kipinä.

Meillä avoliitossa on tasaista, rauhallista, mutta riitojakin on. Kenellä ei olisi.

Minä miehenä teen ruokaa päänsääntöisesti koska tykkään siitä. Syömme kaikki perheenä yhdessä ellei ole joku meno silloin "ruoka-aikaan". Kotityöt teen omatoimisestikin, mutta minuakin joutuu potkia persiille, että tekisin "jotain". No yllättävän paljon teenkin, kun tuntuu että puoliso "keksii" sitä tekemistä. Ajattelen usein, että kuinkahan muissa perheissä on tällainen kotitalouskoneena oleminen, että missä on se kivikaudelta oleva miehenrooli tässä perheessä.

Mutta olen tyytyväinen. En ole tyrannin pompotettavana vaan sanon myös hyvin tahdikkaasti asiat jos en ole tyytyväinen johonkin.

Katsomme puolison kanssa elokuvia aika usein, kun muksu on laitettu nukkumaan. Käymme kaupassa yhdessä ja ulkoilemme perheenä. On meillä omatkin hetket yksinämme ja valitettavan usein se on juuri tämä kirottu tietokone.

Ulkona emme ole käyneet puolison kanssa kahdestaan juuri ollenkaan, kun lapsi syntyi. Olemme aika lapsi keskeisiä ihmisiä. Olemme kyllä puhuneet asiasta. Yksin on helpompi lähteä kavereiden kanssa jonnekin, kuin vielä lapsi hoitoon...vaikka helposti sekin järjestyisi.

Nii, loppukaneettina, että minä vaivaan päätäni joskus, että vertaan miten muissa perheissä on asiat ja koen joskus epäoikeudenmukaisuutta, mutta tämä on meidän perheenmalli ja teemme kompromisseja usein ja tulemme tekemäänkin jatkossa. Enemmän kun opimme tuntemaan toista ja kunnioittamaan toisiamme, että mitä toinen haluaa tulla kohdelluksi parisuhteessa niin suunta on vaan parempaan päin. Puhumalla joka toimii meillä hyvin.

Kyllä avoliiton pitäisi nimenomaan olla sitä YHDESSÄ asumista ei asumista vain samassa osoitteessa kuten ap:n kohdalla kuullostaa olevan. Omasta avoliittoajasta muistan nimenomaan sen ihanuuden kun sai todella olla paljon sen toisen kanssa, herätä aina vierestä, viettää illat yhdessä kaikanlaista tehden ja nukahtaa taas sen toisen viereen. Tietysti meillä oli omatkin juttumme ja kaverimme mutta ne olivat sellainen lisä elämään. Se yhdessäolo oli se tärkein ja sitä oli suurin osa ajasta. Ja siihen yhdessäoloon liittyi nimenomaan myös niiden kotihommien (ruoanlaitto, tiskaus, kaupassakäynti yms.) tekeminen yhdessä. Se oli paljon hauskempaa ja helpompaakin niin ja lujitti sitä yhteisyyden tuntua. Lisäksi meillä oli myös paljon yhteisiä ystäviä jolloin olimme yhdessä kavereiden kanssa ulkoilemassa, iltaa viettämässä yms.

Nyt sitten on takana jo avioliittoakin yli kymmenen vuotta ja edelleen asiat aika lailla samalla mallilla vaikka lapsiakin on. Niin ja olen siis mies ja ikää vähän vajaat 40v.

Kerro sille suoraan miten sulle voi olla mieliksi, minä teen niin. Meillä ei nimittäin ole mitään kommunikointiongelmia. Ja koska mun avopuoliso rakastaa mua, se tietenkin toteuttaa mun toiveet, ja minä vastaavasti myös, koska mä rakastan häntä kans. Kirjoita alustavasti itsellesi paperille ylös mitä asioita haluat muuttaa ja sitten otat ne puheeksi.

Sanot ihan asiallisesti avokille että se kavereiden tapaamiseen riittää yksi ilta viikossa ja muut illat ollaan sinun kanssa ja jos ei usko niin sitten toteat että erotaan sitten kun tästä yhteielämästä ei tule mitään kun sinun kaverit ovat tärkeimpiä kuin oma tyttöystävä. Monet miehet huomaavat asian vasta sitten kun on myöhäistä.

Itse olet valinnut mieheksesi työnarkomaanin joka viihtyy vapaa-ajalla enemmän kaverien, kuin sinun kanssa. Lopeta valitus ja hanki oma elämä ilman miestäsi jota ei selkeästi nappaa seurasi.

mitä jos asuisitte erikseen, mutta jatkaisitte seurustelua? toki se on kalliimpaa mutta ainakin säästyisitte turhilta riidoilta ja saisitte viettää laatuaikaa toistenne seurassa.

sinua ärsyttää, ettei mies panosta suhteeseenne tai kodin pyöritykseen, miestä tod.näk. ahdistaa, kun nalkutat ja oletat, että miehen pitäisi etukäteen pyytää lupa kavereiden näkemiseen. tämä vain aiheuttaa miehessä hylkimisreaktion ja hän luultavasti siksi mieluummin viettää kaiken aikansa ystäviensä seurassa.

jos meinaat yhä asua avopuolisosi kanssa, ota rennommin. anna miehen tulla ja mennä miten huvittaa. (mies ei tietenkään saa olla öitä poissa kertomatta missä hän on.) älä myöskään itse kyttää kotona joka päivä kotona makaroonilaatikko kädessä koska hän tulee vaan yritä keksiä uusia harrastuksia ja mene ulos kavereittesi kanssa. näin sinullekin tulee parempi fiilis ja teillä on enemmän puhuttavaa, kun näette toisianne.

ei teidän joka päivä tarvitse mennä ravintolaan tai seinäkiipeilemään, suunnitelkaa vaikka kuukauden päähän joku risteily tai elokuviin meno tai jotain. jos miestä ei kiinnosta, matkusta perheesi tai ystäviesi kanssa. varmaan parin viikon jälkeen miehellekin tulee kova ikävä.

jos mies on oikeasti niin uusavuton ettei osaa edes maitoa kaupasta ostaa, ei kannata olla suhteessa hänen kanssaan mutta jos haluat että mies vie roskat pyydä kauniisti aamulla kun hän lähtee töihin, että ottaisi roskapussin mukaan. lisäksi voisitte sopia, että sinä hoidat tiskit kun kokkaat enemmän ja miehen vastuulla on pyykit?

Taitaa olla äitinsä pilalle passaama mies kyseessä tässäkin tapauksessa. Koskaan ei oo tarvinnu ruokaa laittaa, kun äiti on tarjoillu ruoan nenän eteen. Kaupassa käynnit on iskä ja äiskä hoitanu niin, ettei oo pojan koskaan tarvinnu ruokaostoksia tehdä. Pyykit on myös kerätty äitin toimesta ja pesty ja viikattu.Siivota ei oo tarvinnu koskaan eikä edes tyhjentää tiskikonetta. Oma mies on just tällanen tapaus ja jos ei olis alettu seurustelemaan niin taatusti se asuis vielä peräkamaripoikana kotona. Miehen veli on 22v ja asuu kotona. Äiti laittaa sille ruoan valmiiksi lautaselle ja kaataa maidon lasiin. Äiti ostaa myös poikansa vaatteet ja hoitaa kaikki ruokaostokset. Poika elää kuin jossain täysihoitolassa. Toivottavasti kukaan tyttöraukka ei erehdy siitä itselleen miestä ottamaan. Palveluun tottuneen kans on mahdotonta saada parisuhdetta toimiin.

Joo, herättää kysymyksiä kutsua avopuolisoa poikaystäväksi ? Minulla on avomies, ei poikaystävä.

Lopetappa se ruuan tek oja kaikki muukin homma ja jos pikaystäväsi valittaa jostain niin sanoppa hänelle että et ole mikään talosukone ja niin edelleen ja yksi ilta viikossa riittää kavereille ja muu pitää olla naisensa kanssa. Hän huomaa sen vasta sitten kun sanot että nyt riittää tämä avoliittoleikki ja eroat niin helppoa se on.

Avoliitto ei kuitenkaan ole mikään avioliitto tai naimisissa oleminen, se on siihen nähden vapaamuotoista yhdessä oloa. Ja ainakin itse puhuin avovaimosta ja avoliitosta kun pienen pätkän ennen kihloihin menoa aikoinaan olimme avoliitossa. Avoliittohan ei edellytä mitään sormuksia koska siinä ei välttämättä olla samalla kihloissa.

Sormuksista puheenollen jos on naimisissa ja naisella vai yksi sormus niin ajatus on että hän on kihloissa. Kyllä naiselle kuuluu ne 2 sormusta. Ja miehelle yksi sormus joka tulis olla kultasormus naimisiin mennessä jos kihloissa olon aikana olis ollutkin joku hopea sormus.

Tuttavapiirissä on sellaisia ikuisia avoliitossa eläjiä jotka puhuu kumppaneistaan kuin olisivat naimissa ja sitten kun joskus piruuttani kysyn minkälaiset häät teillä oli niin menevät vaivautuneiksi ja yrittävät vaihtaa kuin salaa puheen aihetta toiseksi :)

Avoliittohan on siinä mielessä huono, että siitä voi lähteä kävelemään koska vaan eikä mitään harkinta aikoja ole.

Ihmisillä on erilaisia yhdessä olon muotoja kaikkia tavallaan ollaan yhdessä mutta sittene i kumminkaan ollakkaan - tyyppisiä juttuja en ainakaan itse ymmärrä toisaalta ei sitä kaikkien kaikkea tarvi ymmärtääkkään. Itsellä päämäärä on ollut naimisiin meno ja sitten vaikeuksista yhdessä selviytyminen.

Minä olen maalta ja siellä avioliitto on monissa pikkukylissä vielä se mihin seurustelusta lähtien tähdätään. Mutta täällä kaupungissa jonne muutin on mitä ihmeellisempiä "suhteita" osa näyttää olevan pysyvässä ollaan ei olla suhteessa tai sitten se on joku seksi-keskeinen juttu. Kenenkään elämää lähde tuomitsemaan mutten sellaiseen itse lähtisikään.

Tässä nyt tuli yksittäisiä ajatuksia monenlaisia avoliitossa kuin avioliitossa olosta.

Poikaystäväsi on järjestänyt asiansa hyvin. Äitimuorin kanssa asuessaan hän joutuisi avustamaan kotitaloudessa niin rahallisesti kuin työtä tehden. Hänen pitäisi tulla kotiin säännölliseen aikaan, hän joutuisi kertomaan minne menee ja mistä tulee.
Nyt nämä ongelmat ovat poissa. Sinä huolehdit koko talouden ja hän käy kuin hotellissa ainakin, vaikkakin ilmeisesti ilmaiseksi.

Ei ole harvinaista. Monet kaverit muuttavat "avoliitosta" toiseen, kun ylläpitäjä kyllästyy. Työtoverini poikaystävällä oli putkikassi, johon hän heitti kamppeensa, kun lopullinen riita tuli, ja uusi "avovaimo" oli jo valmiiksi katsottuna.
Poika oli nätti valkohampainen ruskeasilmä, ja aina löytyi uusi paikka.

Ei ainakaan minun mielestäni kuulosta ihan normaalilta.

Ainakin meillä pidetään kiinni siitä, että ruoka syödään yhdessä. Minä syön joka aamu aamupalan, mutta mies ei usein ehdi, joten sen syön yksin. Mutta iltaruoka ajoitetaan siten, että molemmat ovat kotona ja syödään yhdessä, monesti katsotaan telkkaria tai joku leffa samalla. Ja jos toinen tulee vaikka myöhemmin töistä kotiin, niin toinen joka on kotona tekee ruoan jo valmiiksi, eli myös mieheni tekee ruokaa jos minä olen myöhään töissä.

Tunnistin oman mieheni tuosta, että pyykkikonetta ei saa oma-aloitteisesti päälle :D vasta sitten, kun huomaa esim. puhtaiden sukkien loppuneen. Olen jo sopeutunut tähän ja minä huolehdin siitä, että vaatteet tulee pestyä. Siis mies kyllä laittaa pesukoneen päälle, jos olen aiemmin sen latonut valmiiksi ja laittaa kyllä pyykit kuivumaan, jos en vaikka ole kotona. Tiskikoneen mies kyllä osaa huolehtia, kun näkee, että se on tarpeeksi täynnä. Mieheni ei myöskään imuroi lattioita oma-aloitteisesti. Joskus käsken häntä imuroimaan tai imuroin itse, vähän vuorotellen.

Muutenkin pyrimme tekemään juttuja yhdessä: käydään leffassa, käydään esim. Tallinnassa ja ollaan pari päivää hotellissa, kesällä Suomen matkailua ja mökkeilyä ym. mitä vaan keksitään. Tottakai meilläkin on hetkiä, että istutaan tietokoneillamme, mutta pitää olla sitä yhteistä tekemistäkin.

Kukaan ei ole täydellinen, se pitää muistaa. Jos sinusta tuntuu pahalta, tai näyttäisi että KUN sinusta tuntuu pahalta, istu miehesi kanssa alas ja puhu tästä. Jos mies ei ole valmis muuttamaan tapojaan ja sinä et kestä tuollaista parisuhdetta, niin erotkaa ja etsikää sellaiset kumppanit, joiden kanssa sovitte paremmin yhteen. Ero on aina tylsä juttu, mutta se avaa usein ovet parempaan :)

Eivät sormukset mitään kerro:) Siellähän nuo timantit ovat piirongin laatikossa.
Olemme olleet aviossa 30v., enkä ole koskaan voinut käyttää allergian takia sormuksia.
Kyllä se on ihan jotkut muut asiat, jotka parisuhteen tekevät, on sitten kyse avo- tai avioliitosta.