Häpeän taakka

jatkuu:


Paikkakunnallemme muutti eräs korkeasti arvostettu psykoanalyytikko-aviopari. Olin matkannut määräni päätepysäkille tai umpitien päähän, josta ei enää paluuta ollut. Eteenpäinkin oli täysin mahdoton mennä. Psyyke ehkä olisi vielä jaksanut jonkin aikaa, mutta keho ei enää kestänyt. Siksi hakeuduin ammattiauttajien luokse viimeisillä voimanrippeilläni.

Soitin rouva psykoanalyytikolle, joka huolestui kovasti tilastani ja otti minut avosylin vastaan terapiaansa. Kolmisen vuotta kävin hänen luonaan psykoterapiassa. Aluksi yritin löytää syyllisiä läheisistäni ja itsestäni. Lapsuudesta, vanhemmistanikin/kasvatuksesta, erilaisuudestani. Tuloksetta. Parin vuoden kuluttua en ollut mitään uutta oivaltanut, siksi turhauduin. Eräänkin kerran rouva kysyi aluksi, mistä me tänään juteltaisiin. Vastasin kyllästyneenä, että vituttaa jutella kanssasi yhtään mistään. Hän hyvin lempeästi totesi, eikös se vittu miesten mielestä ole ihan hyvä asia. Naurettiin yhdessä ja taas jatkettiin.

Lähes kolmen vuoden työn tuloksena sisäinen panssarini murtui tai se murrettiin, ihan miten vain. Yllättäen olinkin saapunut takaisin armeijaan. Olin RAUK:n oppilasjohtajana. Ykkösmiehenä kiväärikomppaniasta olin saanut tämän luottamustehtävän toimia oppilaskouluttajana komppaniassa. Oli päivystävän upseerin tarkastuskierros kasarmillamme illalla. Komensin koko porukan ala-aulaan käskynjakoa varten. Tarkastin huolella rivistöjen suoruuden ja moitteettomuuden. Itse asetuin joukkojen eteen odottamaan päivystävän upseerin saapumista. Sieltä HÄN saapuikin. Ylväänä asteli tämä suurten miesten (kranaatinheitinkomppania) kapteeni eteeni. Vaistosin herkässä mielessäni jonkin käsittämättömän pahan läsnäolon, siksi hermostuin. Aluksi ilmoitus meni aivan nappiin. Arvokkaan täsmällisesti ja selkeästi. Loppu murensi minut. Unohdin lopussa "ilmoitti oppilas........."? Niin sekunnin murto-osaksi unohdin sukunimeni. Muistin kyllä myöhemmin, mutta armeijassa kaiken on mentävä putkeen.

Alkoi häpeällinen näytelmä, jossa olin pakotettu olemaan kärsijänroolissa sanattomana. Kapteenin kasvoille nousee voitonvarma onnistumisen ilme, jota täydentää ivallinen katse silmissään ja häväistyksen sanoma. Mietin kun näin lehdessä Breivikin valokuvan poliisiautossa kuvattuna. Mies joka oli teurastanut 69 ihmistä Norjassa uhkui itsevarmuutta ja täydellistä onnistumistaan. Mietin ketä tuon miehen olemus muistuttaa. Vastaus löytyi sisältäni. Samaisen kapteenin. "Katsokaa tätä oppilasta. Ei muista edes nimeään" Noilla sanoilla, ivakatseella ja halveksunnalla säestäen jatkaa kyllästymättä ikuisuudelta tuntuvan ajan. Ei päästä omalle paikalleni riviin vaan nautiskelee kustannuksellani. Lopulta käskee mennä omalle paikalleen ja häpeämään.

Tuon minulle järkyttävän kokemuksen tiedostamattani piilotin heti piilotajuntaani. Uskoin ilmeisesti tällä tavalla unohtavani ikävän kokemuksen pois päiväjärjestyksestä. Näin vain ei käynyt. Piilosta käsin trauma oli luova elämästäni sellaisen, jollaisen halusi. "Olet täysi nolla, kaikkien halveksima. Keneenkään et voi luottaa, kaikki sinulle pahaa tahtovat, sinut pettävät".

Kun olin elänyt silmästä silmään tuon tapahtuman psykoterapiassa muistaen yksityiskohtiaan myöten ihan kaiken, tulin täysin tyhjäksi kuten silloinkin kun tuon häväistyksen koin. Tyhjyyteni tilalle vain nousi erilainen persoonallisuus kuin silloin. Aloin muistamaan ihan kaiken tapahtuneen elämäni varrelta. Ihan kaiken, niin halutessani. Kaikki fobiani olivat poissa, en pelännyt enää yhtään mitään. En auktoriteetteja, en ketään ihmistä, en itseänikään. Mieleni eheytyi ja rauhottui ensin. Myöhemmin myös kehoni hikirauhaset ja hermosto palautuivat entiselleen.

No varmaan noin mielisairaalla nimettömällä sairaalla vihalla kadehtimaasi viatonta kohtaan, en ihmettelekään, että jos joku hikoilisi. Minäkin hikoilisin, jos noin hullun ninettömän herjaajan henkilöllisyyden tietäisin, kun arvaan, että vainoat viatonta ja että sun hikoilijakaan- kadehtimas, tuskin edes muistaa tai tietää nimeäsi, vaan sinä olet ainoa, joka mietit sitä ihmistä.

Itse sain oikein hakemalla hakea, että löysin tämän talipääkeskustelupalstan tästä rikollisesta Suomi24- foorumista, mutta minä taas olisin psykologisessa mielessä kiinnostunut siitä, että mitä voin tehdä, jos joku hullu haluaa esittää minut mielisairaana nettikirjoittelun perusteella ja vastuuttaa minua viatonta kirjoittelusta, mihin en ole osallinen... Olen esimerkiksi kyllästynyt, että aina minua johdatellaan etusivulta keskusteluihin, missä on jonkun puolitutun minuhn entisen koulukiusaajan naama ns. ärsijän paikalla ja minulta kaivataan siihen kommenttia ja minua herjataan, jos dsanon vaikkapa päivää kyseisiin keskusteluihin. Tiedän tasan ihmiset, joiden kanssa olen tekemisissä tai joiden kanssa haluaisin olla tekemisissä ja Suomi24-keskustelupasltaherjaajat ja minun jotkut kahdenkymmenen vuoden takaiset kiusaajat eivät ainakaan uulu sellaisiin ihmisiin. Että jättäkää v*tun nimettömät kirjoittelijaporsaat ne ihmiset rauhaan, joita te ette edes tunne ja jotka eivät kuulu teidän tämän Suomi24- paskasyöttökanavanne jäsenistöön edes, vaikka miten väittäisitte ja valehtelisitte ja toivoisitte! Mä ainakaan en halua, että mun persoona kiinnostaisi palstoilla, missä mulle ei nimeä kukaan esittele!

V*ttu saa varmaan olla mitä on, mutta ei herjata täysin saittiin osattomia!