Kiusaaminen ja häiriköiminen vallanut jumalattomat

voi maailma pahennus

Ei päivää ettei häiriköintiä.

Koulukakarat olivat porukalla hyökänneet opettajan kimppuun.

Ateistit riehuvat uskoville tarkoitetuilla palstoilla häiriköimässä.

Huumehörhöt tappavat toinen toisiaan,
jumalattomat tappavat puolisoitaan ja lapsiaan lähes viikottain suomessakin. kansa hukkuu välinpitämättömyyden vuoksi kun tulevat kansalaiset jäävät vaille ehyitä perheitä ja vanhempien turvaa.

JUmalattomien touhu on kuvottavaa ja hengenvaarallista.

Tämä jumalattomien omissa joikoissa vallitseva hätä ei kiinnosta onnellisia uskovia rääkkääviä jumalattomia tippaakaan. Mistähän syystä?

Nämä kärsivät ovat jo pirun omia, nakki on selvä ja piru nauraa kaikuvaa nauruaan, pirua kiinnostaa vain Jeesuksen haavojen turviin paenneet Jumalan lapset, joska elävät onnellisina turvallista elämää. Heidät(kin) pitäisi saada kenoja kaihtamatta pirun haltuun.

Raamattu sanoo näistä jumalattomista seuraavasti:

Room. 1:18-25

Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, ...

***) ... niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa, koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.

Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi. Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa, nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.

12

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kauhistu pirun kansa

      Jumalattomien kiusanteko palstallamme on meille yksi väkevä todiste Jumalan lapseudesta. PIru ei kiusaa omiaan.

      Itse uskoin että suomalainen joka on kasvanut kristinuskon turvallisessa vaikutuspiirissä -30 luvulta asti, ei olisi ihan niin ryötti hyökkäilemään kristittyjen kimppuun kun savon ukko on.

      Nämä 70 luvulla ja sen jälkeen syntyneet ateistien kasvattamat pikkupirut ymmärrän hyvin, heiltä voi odottaa ihan mitä vain. Ja aina vain pahenee kuten uutisista voimme joka päivä lukea ja nähdä.

      Ellei tämä kehitys muutu ei kristittyjen vainoihin Suomessakin ole enää pitkää aikaa. Netti on todella hyvä indigaattori suoraan näyteikkuna jumalattoman aivorustinkiin, näkee kuin lasikuvusta kuinka pikkupirut touhuasvat heidän pääkopissaan. Tietäähän sen kun ihmisellä ei ole Jumalan rauhaa sydämessään ei se tila tyhjäksi jää.

      • Jeesus on tie

        Jumalan rauhaa Jumalan lapsille.

        Kiitos Jeesuksen joukossamme on Jumalan lapsiakin. Jumalattomuudelle on todellinen vaihtoehto, kenekään ei tarvitse olla jumalaton eikä sellaisena kuolla.
        Jeesus elää, hän on kuolleista ylösnoussut Herramme ja Vapahtajamme.

        On se verinen historia jonka Raamatusta saamme lukea, yhtä lukuun ottamatta kaikki Jeesuksen alkuperäiset opetuslapsetkin surmattiin uskonsa tähden. Juudas teki sen itse, petettyään sitä ennen Jeesuksen.

        Paavali hakattiin moneen kertaan hänen todistaessaan Jeesuksesta ja kivitettiin kerran melkein hengiltä. Joku ihmettelee miksi Paavali ei suositellut samaa kohtaloa naisille!!!

        1900 luvulla on surmattu Jeesuksen seuraajia uskonsa tähden enemmän kun sitä edeltäneinä vuosisatoina yhteensä. Tänäänkin moni Jeesuksen todistaja tullaan murhaamaan uskonsa tähden.

        Tätä se on, jumalattomien ja pakanauskontojen rakkaus. Onneksi on kadotus ja siellä on tilaa kaikille väärintekijöille. Onneksi on Jeesus, autuudeksi jokaiselle joka parannukseen taipuu ja halajaa Jumalan armoa ja anteeksiantamusta.

        Jumalan vanhurskautta janoavat, tulkaa vetten tykö. Jeesus on tie iankaikkiseen elämään.


      • su

        Ei se savon ukko kruístiityjä sorsi, vaan lestadiolais aatetta, samoin kuin kommunisti aatettakin. Näissä ihmiset ovat vain joutuneet manipuloinnin uhreiksi.

        Kummassakin tapauksessa ovat ulkopuoliset väärällä tiellä. Propakanda on vallalla. Syytellään naapureita, oma nostetaan kunnian kukkuloille, josta uhkaillaan ja tuomitaan.


    • v,.d,3.

      unohdit mainita esim. että:
      -uskovaisten palkkaamat lähetystyö rikolliset riehuu afrikassa noitarovioita poltellen
      -lahkojen pedofiili perkeleet repivät lasten perseitä
      -ja niille rikollisille lestadiolaisten ateistipirut jakavat rikoksista sovituksia JUMALAN, JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN NIMEET HEITÄ PILKATEN ettei vaan Suomen Lain edustajat saa rikollisia oikeuden eteen vastaamaan teoistaa.

      TÄSSÄ SELVÄÄ luciferin epäjumalia jumaloivien lestadiolaisten ylijumalien OPPIA PERKELEEN PERISYNTISINÄ ATEISTIPIRUINA:

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9818336

      Jeesus pelastaa

      25.4.2011 13:18

      Jokainen pedofiili saa syntinsä anteeksi, jos hän katuu tekoaan ja tahtoo tehdä parannuksen. Parannukseen kuuluu ilman muuta rikoksen tunnustaminen poliisille. Yhteiskunnan lakien mukainen rangastus kärsitään tietenkin ja suostutaan sovittamaan henkilö tai henkilöt joihin rikos on kohdistunut.

      Se on taatusti kova paikka kohdata uhrinsa hätä ja sopia siitä kuinka rikos sovitetaan uhrin kanssa.



      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9955763

      Jeesus on tie

      1.7.2011 20:09

      Jokainen bedofiili toiaan saa syntinsä anteeksi, jos hän antaa Jeesuksen sovintoveren virran puhdistaa sydämensä, hallelujaa kiitos Jeesus!

      Jos parannusta ei tule, niin sinun raukan käy huonosti.

      Keneltä, kysyi yksi mäntti?!!!

      Jumalalta!

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10057267#comment-50817110

      teuta

      17.8.2011 21:53

      SIINÄ ON VAIN SE ERO , ETTÄ SE SYNTINEN JOKA

      ON TEHNYT RIPIN , EI OLE ENÄÄ RIKOLLIEN PRUN

      SYYTÖ EI HÄNEEN ENÄÄ YLETY . KUN IKAIKKI ON KORJATTU , JA SAATU ANTEEKSI S.A.A.A.LLA.

      EI OLE MITÄÄN VALTAA ENÄÄ SILLOIN .







      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9818336#comment-50245011

      teuta

      25.4.2011 19:30

      Olen kirjoittanut siitä , toisaalla Se johtuu siitä että

      sellainentoiminta on syntiä , ja kaikki jotka nöyrtyvät

      pyytämään anteeksi , Se kuuluu Jumalan lakiin että

      silloin kun asia ei ole missään kohdissa muitten tie-

      toinen , mutta tälläinen henkilö haluaa saada omantun-

      tonsa puhtaaksi , hän menee Rippiisän juttusille , sekä

      kertoo kaiken hänelle , ja anoo anteeksi , hän saa sen

      Jumalan /Jeesuksen nimessä , mutta jos on pienikin

      mahdollisuus , tulla ilmi sitä ei voi suorittaa vaan

      astuu rikollisoikeus voimaan.

      • ekkö kotiis osaa?

        Ei ripuliulostetta avaukseeni kiitos!


      • su
        ekkö kotiis osaa? kirjoitti:

        Ei ripuliulostetta avaukseeni kiitos!

        olet alkupieraisun tehnyt.


    • SU

      Aloittaja, lisää vielä niihin huonoihin uutisiin:
      LEATADIOLAINEN SAARNAMIES, TUOMITTU KAHDEN ALAIKÄISEN LAPSENSA RAISKAAMISESTA LINNAAN.

      TAPAUKSIA VOI OLLA ENEMMÄNKIN, NE EIVÄT OLE VAAN TULLEET JULKI.

      LESTADIOLAIS ÄIDIT VOIVAT HUONOSTI. KÄRSIVÄT MASENNUKSISTA JA PAHOINVOINNEISTA MONIEN LASTENSA SYNNYTYSTEN JÄLKEEN.

      EHKÄISY ON RIKOS, MUTTA HEDELMÖITYMIS HOITO SALLITTU.
      MIKÄ ON JUMALAN TAHTO?

      • matti.

        Jumala sanoi :ainostaan menkäät ja olkaat hedälmälliset

        Ei sanonut mitään ehkäisystä , eikä lapsi määrästä .

        Mutta Abramin aikaan oli jo tietoa Kamelin ehkäisyistä , se
        oli pakkokin kun , karavaani saattoi kulkea vuodenkin yhteen
        suuntaan . Ei ollut madollista välillä alkaa poikimis puuhiin .


      • Leeviläinen
        matti. kirjoitti:

        Jumala sanoi :ainostaan menkäät ja olkaat hedälmälliset

        Ei sanonut mitään ehkäisystä , eikä lapsi määrästä .

        Mutta Abramin aikaan oli jo tietoa Kamelin ehkäisyistä , se
        oli pakkokin kun , karavaani saattoi kulkea vuodenkin yhteen
        suuntaan . Ei ollut madollista välillä alkaa poikimis puuhiin .

        "Mutta Abramin aikaan oli jo tietoa Kamelin ehkäisyistä , se
        oli pakkokin kun , karavaani saattoi kulkea vuodenkin yhteen
        suuntaan . Ei ollut madollista välillä alkaa poikimis puuhiin ."

        Siitä kamelin ehkäisystä olisi hyvä saada laajemaltikin tietoa laestadiolaisuuteen? Voisitko sinä kaikkitietävä teutatess kertoa sen esik. laestad.naisille miten se ehkäisy suoritettiin? Uroksille myös?


      • su
        matti. kirjoitti:

        Jumala sanoi :ainostaan menkäät ja olkaat hedälmälliset

        Ei sanonut mitään ehkäisystä , eikä lapsi määrästä .

        Mutta Abramin aikaan oli jo tietoa Kamelin ehkäisyistä , se
        oli pakkokin kun , karavaani saattoi kulkea vuodenkin yhteen
        suuntaan . Ei ollut madollista välillä alkaa poikimis puuhiin .

        Matille sanoisin, että hyvä että muistutit kameleistaja ehkäisyistä. Vaimo on lestadiolsisaarnamiehen kameli, taakan kantaja yhteen suuntaan menijä.
        Poikkeus. Ei ehditä ehkäistä, synnytys puuhiin kyllä.


    • uuno jupina

      Nimim voi maailma pahennus,,, jeesus pelastaa..

      Kyllä on aloittajalla synkkää,, kuin olisi harteillasi kaikki maailman synnit.
      uusi lestadius,,

    • sian saastainen

      Nimim; voi maailma pahennus lue tämä!!

      Keneltä on tällä palstalla kielto kirjoitaa?"
      -Niillä jotka rikkovat lakia tai palstan omistajan asettamia sääntöjä. Erikseen on mainittava, että lestadiolaisuuteen kriittisesti suhtautuva kirjoittaminen ei ole väärin, mutta pahantahtoisten huhujen ja luulojen levittäminen totena - esimerkiksi lestadiolaisten leimaaminen summassa pedofiileiksi - on ehdottomasti kiellettyä toimintaa. Toisaalta myös muulla tavalla ajattelevien - esimerkiksi ateistien ja Jehovan todistajien - leimaaminen on ihan yhtä väärin.

      "Saako vain lestadiolaiset tänne kirjoittaa?"
      -Kirjoittajia ei ole mitenkään rajattu lestadiolaisiin. Sen sijaan tarkoitus on, että keskustelun aihe liittyy lestadiolaisuuteen. Tämä ei tietenkään tarkoita, että sana "lestadiolaisuus" olisi mainittu määrävälein, vaan että keskustellaan lestadiolaisuudesta, siihen liittyvistä tai sille tärkeistä asioista (oma tulkintani). Väitteet siitä, että kirjoittajalla pitäisi olla joku tietty suhde uskonasioihin tai olla peräti 'elävässä uskossa', ovat täysin vailla pohjaa.

      "Saako lestadiolaisuudesta kirjoittaa?"
      -Se on paitsi sallittua, myös erittäin toivottavaa.

      "Voiko joku muu kuin valvoja poistaa kirjoittajan palstalta?"
      -Ylläpito on ainoa joka voi asettaa bannin, sheriffi ei voi sitä tehdä. Sheriffi voi pyytää sitä ylläpidolta. Ylläpito tekee sen toisinaan myös ihan itsenäisesti.

      Vastasin nyt poikkeuksellisesti sheriffinä kun tärkeää asiaa kysyttiin asiallisesti. Muuten en siis enää toimi, kiitos jälleen teutan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      83
      3812
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      38
      2394
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      71
      2361
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2263
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      36
      2015
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      71
      1594
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      76
      1497
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1071
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      69
      1034
    10. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      4
      963
    Aihe