Asenteet omiin matkoihin?

Joo...toistahan ei voi omistaa ja jos toinen kokee tuollaiset matkat virkistäviksi ilman kumppania, eipä sille mitään voi.
Oma mieheni on aina halunnut käydä viihteellä ilman minua ja vaikka se aluksi loukkasikin, sen ymmärrän kyllä nyt paremmin.
Saahan sitä sen kumppanin kanssa arkea jakaa ihan tarpeeksi ja tuollaiset irtiotot ovat joillekkin kuin piristysruisku, joka kyllä näkyy sitten koko olemuksessa.
Tässähän ei muu pukkaa pintaan kuin mustasukkaisuus ja olo, että on ulkopuolinen silloin.
Joten, mitä moista murehtimaan, antaa kaikkien kukkien kukkia ja tervemenoa vaan, kyllä se sieltä takaisin aina tulee ja piristää se jollakin tapaa sitten sitä parisuhdettakin, kun ei toista pidä niin päivästäänselvyytenä.
Joten luottamusta sullekkin kehiiin ja keksi itse jotain mielekästä tekemistä reissujen ajaksi itsellesikin! Katsos, jokainen on oman elämänsä tirehtööri, ei voi siivellä mennä ja ajatella, että toisen pitää aina ne mukavat jutut järjestellä toisenkin puolesta. ;)

Itse nautin siitä omasta ajasta, mitä saan, kun toinen on reissussa.
On paljon sitä työnkin takia, joten silloin harrastan omia juttujani, siivoan huushollin ihan itselleni ja nautin, kun se pysyy siistinä kerrankin!!
Vietän "tyttöjen" kanssa silloin saunailtoja, juoruillaan viinin kanssa pitkään yöhön ja tehdään hyvää ruokaa!
Käydään joskus tanssimassa, shoppailemassa ja pohditaan elämää yleensä.
Sitten taas jaksaa odotella jo toistakin kotiin, kun on saanut "levähtää" toisesta kunnon tovin, niin se menee...ei sitä samaa naamaa jaksa koko ajan katsella, muussa kuin saduissa.

Eikait sitä tartte koko aikaa ollakkaan yhdessä kuin paita ja perse?

Minä käyn siskoni kanssa joka vuosi 2-3 viikon reissua Lapissa. Käymme vaeltamassa ja hiihtämässä. Miestäni ei kiinnosta vaeltaminen tai hiihtäminen, joten hän jää kotiin. Olen monesti yrittänyt saada miestäni innostumaan kyseisistä harrastuksista, mutta jos ei kiinnosta, sitten se ei kiinnosta. Mieheni harrastaa lomien aikana omia juttujaan, eikä ole koskaan estänyt minua lähtemästä. Toisinaan mies käy myös kavereidensa kanssa reissussa, tosin ei niin pitkillä kuin minä.

Meillä on hyvä suhde. Ehkä sen takia nämä lomat eivät aiheutakaan meillä mitään närää.

En haluaisi maalata piruja seinälle.. Mutta entinen vaimoni reissasi myös tyttökaverinsa kanssa melkoisen paljon. Alun perin heitä oli kolme, mutta yksi jäi siitä porukasta myöhemmin pois. Ruska ja laskettelureissuja pohjoiseen ja aurinkolomia etelän lämpöön. Luotin, tottakai, vaikka joskus epäilyksen paholainenkin hiipi mieleen. Kirjoitinkin silloin tänne, kauan sitten, vähän neuvottomana ja palstalaiset loivat minuun uskoa sanoen minun toimineen aivan oikein antaessani vaimolle omaa aikaa ja vapautta.. No eivätpä olleet aivan oikeassa. Vaimo ei koskaan pienestikään ilmaissut että parisuhteesssamme olisi jotain pielessä. Päin vastoin myöhemmin on sanonut että olin kaikinpuolin hyvä aviomies ja isä lapsille, hän oli se joka oli kypsymätön. Totuus noista matkoista paljastui silloisen vaimoni reissukaverin avioeron jälkipyykissä. Sitä vaan että joskus se matkailu ei ole niin viatonta kuin luulisi. Toivon tietenkin ettei teillä ole näin. Tsemppiä, mutta älä kulje "suljetuin silmin.

Nuo reissut pitää tehdä solloin kun on sinkku ja itsekkin poikamiehnenä etelässä kayneenä käytin niitä perheenemäntiä seksiseurana ja itse ei puolisoni ole koskaan ihnkunut etelään naisporukaas kun tiedän mitä sillä tehdään ja suhde on huono jos lomatkin pitää olaa eriaikaan. Kun vittää kunnon ja riittävän pitkä n sinkkuaijan oli mies ati nainen niin ei sitten perisuhteessa olessaan tartte vieraissa käydä kun noitatautejakin on liikkeellä että sillen.

En ole kohtalotoveri vaan se reissaava vaimo. Et kerro, miksi vaimo matkustaa ilman sinua... koska sinä et halua mukaan vai koska hän ei halua sinua mukaan?

Minä matkustan ilman miestä, koska mies ei juurikaan perusta matkustamisesta. Kävin siskon kanssa Ateenassa, äidin kanssa Perussa ja suunnittelen lapsen (ja ehkä toisen aikuisen, kaverin?) kanssa reissua ystävän luo Nigeriaan. Miehen huomioin matkasuunnitelmissani: jos hän haluaa matkustaa kanssani, olen aina valmis. Jos rahat on tiukilla, niin se on syy olla reissaamatta. Ja jos turvallisuusseikat arveluttaa, miehen näkemyksellä on väliä (valittiin Peru Kolumbian sijaan, enkä mene Nigeriaan ennen kuin lapsi on vähän isompi). Mutta jos mies ei innostu matkailusta, eikä raha tai turvallisuus ole esteenä, niin suunnittelen reissuja omin nokkineni. Tosin tämä oli miehelle tiedossa jo ennen avioliittoa eikä hän koskaan ole asiasta valittanut. Pari reissua on tehty yhdessäkin.

Sitten taas jos puoliso haluaisi toistuvasti matkustaa nimenomaan ilman puolisoa niin se voi tuntua epäreilulta. Toisaalta ihmisillä on erilainen oman ajan tarve...

Asiallinen kommenttisi ansaitsee taholtani selvityksen.

Poissaolot eivät ole meille ongelma.
Työelämäsä ollessani olin vuosikausien ajan viikot pois kotoa.

Eläköidyimme saman aikaisesti pian 11-vuotta sitten.
Jo siihen mennessä olimme olleet, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, kaikki lomamme matkoilla.
Tähän mennessä yhteen laskien noin 4,5-vuotta neljässä maanosassa ja yli 50:ssä maassa.

Nykyään teemme vuosittain ka. 6 yhteistä matkaa, yht. 14 - 16 viikkoa.

15-vuotta sitten minulla oli työesteitä mutta en halunnut olla jarruna koska lapsillemme ja vaimolle sopi silloinen Sisilian matka.
Ensimmäinen tyttöjen matka oli tilanteessa jolloin leikkaamattomat harmaakaihit rajoittivat näkökykyäni ja risteilyllä herännyt kiinnostus Maltaa kohtaan sai vauhtia 2 yhden hinnalla.
Kehoitin vaimoani lähtemään jos löytää mieleisensä kaverin.

Muutaman seuraavan kerran asia tarvitsi minun taholtani aktiivisuutta mutta sitten asettui uomiinsa.

Olen yhden kerran ollut mammojen mukana enkä lähde enää koskaan.
Voisin rakentaa omaa ohjelmaa mutta tuntisin itseni kuitenkin hieman ulkopuoliseksi.

Vien vaimon asemalle ja haen sieltä ja palatessaan haen sieltä.
Vaimo on aina palannut hyväntuulisena ja virkistyneenä suursiivoamaani talouteen, ajankohdasta riippuen kahvi- tai ruokapöytään.

Olen niin naurettavan itsevarma etteivät mitkään synkät epäluulot ole varjostaneet taivastani.

Kokoaikaisen yhdessäolon ja yhteisten matkojen, lisäksi tuollaiset lyhyet irtiotot ovat mielestäni paikallaan.

Ps. Yhden tuttavapariskunan yksi viikon "soolomatka" johti toisen osapuolen kertoman mukaan 7:n vuoden selibaattiin. Totta vai ei? En tiedä mutta ko. rouva tarjosi minulle intiimimpää seurustelua.
Samainen sai, vuosia myöhemmin, meidän nähtemme, turpiinsa pelkän alkuillan kahvilareisun vuoksi. Vaimoni oli mukana kahvilla.

Muutama muukin tapaus on tuttavapiirissämme mutta tuo on räikein.