Oi viulua voi

Olen ajatellut, että onko todella mahdollista, että keski-ikäiset naiset puhkeavat käyttämään niin ala-arvoisia temppuja, joista olemme joutuneet lukemaan näillä palstoilla!
Kummastelen, miten tällaiset ihmiset ylipäätään selviytyvät elämässä, ovat avioliitoissaan, kasvattaneet ainakin yhden pojan, tehneet työnsä ja olleet yhteiskunnan täysvaltaisia jäseniä.

Sitten perheeseen tullut miniä, suloinen ja viaton, pelkästään hyvää tarkoittava, laukaisee naisihmisessä niin rajattoman pahuuden, että on oikeutettua nimittää häntä kamalaksi narsistiksi, hulluksi ja rääväsuiseksi alkoholistiksi.

Onko se keski-iän kriisi? Pelottava tulevaisuus jokaisen pojan äidillä.

On myös ihmisisä, jotka häpeämättä haukkuvat lastensa puolisoita ja katsovat sen ihan oikeudekseen.

Olen minäkin anoppi kolmelle eri henkilölle ja siksi minun on hyvin vaikea ymmärtää että aikuiset ihmiset mustamaalaisivat omien lastensa puolisoita, itselläni ei ole ollut aihetta koskaan mennä levittelemään perheasioita ympäri maailmaa. Oma miniäni on mielestäni paras miniä ja ihan hyvä vaimo pojalleni, ja POJAN oma valinta. Samoin vävyjen kanssa kauhistuttaa ajatuskin että alkaisin moittimaan tyttärieni valintoja. Näin anoppina ollessa on paras kun nuoret tekevät omat päätöksensä elämässään kuten me itse aikoinamme, sen pitäisi olla luonnollinen asia. Myös kaikki ystävättäreni ovat anoppeja enkä koskaan ole kuullut kenenkään heistä haukkuvan miniöitään. Jos jossain asiassa ollaan erimieltä niin pitää katsoa ketä se koskee, jos on nuorten yksityis asioita niin anoppina pidän suuni kiinni enkää puutu. Napanuora lapseensa pitää osata katkaista ajoissa eikä luulla että äiti on se ainoa oikea ymmärtämään poikaansa, Ja sitten olisi hyvä ajatella lastenlapsiakin miten sellaiset asiat vaikuttavat heihin jos mummo ja äiti ovat sotajalalla aina toistensa kanssa. Hyväksymistä tarvitaan puolin ja toisin. Vain se että miniät ovat netissä purkamassa tunteitaan koko maailmalle panee ajattelemaan missä vika kun yksityis asiat levitellään koko maailmalle. Eikö niitä voisi hoitaa muutenkin. Kunnioitus toista kohtaan on mielestäni tärkeää näissä suhteissa. Joten kaikki anopit jotka ovat kasvattaneet fiksuja miehiä pojistaan miksi he yhtä äkkiä olisivat älyttömiä hirviöitä. En vaan jaksa käsittää.
Annetaan nuorten tehdä elämästään sellainen kun heille sopii, teimmehän mekin aikoinamme niin oman elämämme kanssa. Ja toivotaan että tämä haukkuminen netissä loppuu, sillä ei meistä kukaan tiedä todellisia syitä ihmisten ongelmiin, ja silloin emme voi antaa neuvojammekaan. Mielenterveys toimistot auttavat asioissa joissa miniä voi niin huonosti että katsoo parhaaksi haukkua anopin kaikille ihmisille jotka lukevat näitä palstoja. Luulen että olosuhteet, sosiaalinen taso ja kasvatus vaikuttavat näihin asioihin paljon. Sillä ihminen joka tuntee itsensä turvalliseksi oman itsensä kanssa ei koskaan tunne tarvetta mollata toista.

Niin miehen mukaan anoppini on ollut aina kärkäs ylittämään rajoja. Tutki esim. poikansa huonetta aina tämän poissa ollessa. Ja mieheni on ollut aina kiltti ja rauhallinen, edes tupakkaa ei ole koskaan maistanut. Kondomipaketin löydettyään oli anoppi pistänyt sellaisen huutamisen, sättimisen ja raivoamisen pystyyn, että mies vieläkin kauhulla muistaa.

Anoppina tämä henkilö on ollut hankala. Yrittää luoda riitaa milloin keidenkin välille, mököttää ja saa hallitsemattomia raivonpuuskia, jos asiat eivät mene mielensä mukaan. Itse en uskalla sanoa mitään, pelkään ja samoin appiukko. Mieheni on yrittänyt alkaa asettaa rajoja, mutta vaikeaa on. Hirveä syyllisyys iskee, jos rajoitamme tapaamisia. On kai lapsilla ja isovanhemmilla kait kuitenkin oikeuksia toisiinsa.

Ikinä meillä ei ole mikään hyvin: maalasimme seinät väärän värisiksi, ruuassa on liian vähän suolaa ja aikuisten pitäis anopin mielestä syödä kerran päivässä. Muuten riittää ja kahvit ja kahvileivät, jotka pitää muuten olla tarkkaan tottumaansa aikaan pöydässä.
Esikoisen synnyttyä söin heillä öisin käsilaukustani näkkäriä, imettäessä oli nälkä. Kerran kun anoppi sai raivarin, niin esikoinen -herkkä lapsi- alkoi itkeä, niin että lopulta oksensi.

Anopissa on paljon hyvääkin, mutta hänen vierailunsa ovat niin munan kuorilla kävelemistä ja silti aina räjähtää, että en oikeasti tiedä jaksanko enää loputtomiin.

Esikoisesta kysyi, että oliko vahinko ja toisesta lapsesta laski, että missä muka olemme olleet kun on alulle laitettu. Ihan hirvittävän noloa.

Yksi hankala asia on myös appivanhempien juominen: illassa tyhjentää vähintään mäyräkoiran. En oikein tykkää, kun miehen kanssa ei juuri alkoholia käytetä.

Asutaan kaukana, sen vuoksi viipyvätkin aina kerralla niin pitkään. Ovat eläkkeellä ja heillä ei ole oikein kai muuta tekemistä. Appi harrastaa jonkun verran, mutta anoppi ei paljon mitään. Haluaisivat käydä noin kerran kuussa ja ovat vajaan viikon. Juhlapyhät meidän kuuluisi viettää heidän luonaan (mukaanlukien isän- ja äitienpäivät). Nyt ollaan noista pyhistä lipsuttu ja sen vuoksi on tällä hetkellä kunnon raivoaminen menossa.

Hmm, no kuvio on kieltämättä aika lailla kieroutunut. Olen sitä pohtinut jo pitkään ja yrittänyt syynätä omaa osuuttani asiaan. Nyt varmasti on meikäläisen asennoitumisessakin jo vikaa (pitkin hampain pakottaudun esim soittelemaan kuulumisia ja kuuntelemaan anopin vuodatusta), mutta ensimmäiset vuodet yritin aina ajatella vain hyvää anopistakin.

Tällä hetkellä olen vauvan kanssa kotona, mies on töissä. Tilanne anopin kanssa on sen verran hullun kuuloinen, että en kaikkea edes viitsi kertoa. Mutta siis kaiken kaikkiaan ongelma on se, että mikään ei riitä. Kadun kyllä paljon asioita, joissa olen antanut periksi. Nyt en esim antaisi tulla häämatkalle mukaan.

Mutta olen minä tässä jo nahkaani kovettanut: esikoisen kanssa ramppasin kesähelteillä siellä kaukana junalla ja raahasin tavarat mukanani. Paluulipun ostin usein viimeisillä rahoillani. Nyt en enää suostu lähtemään lasten kanssa vain anoppia miellyyttäkseni.

En usko, että tekisivät noita taloustöitä, eivät he korjaa edes tiskejään pöydästä. Eniten pelkään sitä, että minut leimataan hirviöminiäksi, joka kiusaa vanhoja ihmisiä (ovat jo yli 60-vuotiaita).

Provo ja provo. En jaksa noita provotteluja. Ei varmasti olla ainoita, joilla on olleet jomman kumman vanhemmat matkalla mukana. Tähän saattaa olla useitakin syitä.

Nämä palstat menee aina pilalle, kun ihmiset ei ymmärrä, että tilanteita on hyvin monenlaisia ja erilaisia elämiä kuin itsellä. Lähinnä tässä oli vastaus siihen, kun miniöitä soimattiin anoppien parjaamisesta. Missä sitä sitten avautuisi, kun ei kenenkään tutunkaan kanssa voi näistä asioista puhua. Kiitos vain syväanalyysistasi.

On häpeän tunnetta paljonkin.. Häpeän anoppiani. Hänen käytöstään ja hänen pahoja puheitaan itsestäni muille julkisesti ja ne joille on puhunut tietävät ketä haukutaan.. Täällä miniät purkavat pahaa oloaan asiasta..anonyymeina!

Olen myös anoppiehdokas.. pakko sanoa että tulen loistavasti toimeen vävykokelaan kanssa.. ei mitään ongelmaa.. En puutu heidän asiohin eivätkä he meidän.

NINKÖ