EU:sta jo eläköitynyt maamme tunnetuinpiin kommareihin kuuluva Esko Seppänen latasi viime viikolla blogissaan kovasanaisen koosteen EU:n säheltämsiestä, euron kaatumisesta ja EU:n komission vallankaappausyrityksestä.
Suomalaisittain onkin todella sairasta, että Keskustassakin paitsioon jäänyt väritön hymisijä Olli Rehn puuhaa nyt lohdutusvirassaan EU:n talouskomissaarina aivan päätöntä Suomensyöntiä..
Olli on näillä näytöillään päässyt jo "kuolemattomien suomensyöjien eliittiin".
Sarjassa Otto Ville Kuusinen, sekä pitkä rivi cccp-eliittiä, edelleen kotimaisia kykyjä Mauno Koivisto, Tarja Halonen, Erkki Tuomioja, Erkki Liikanen, Kalevi Sorsa, Paavo Lipponen, on Olli Rehn aikaansaannoksillaan jo eturivin tovereita.
Jos Keskustassa olisi jäljellä edes hiven itsenäisen isänmaallisen talonpojan ryhtiä, komennettaisiin Olli kotiin ja määrättäisiin dispoon!
Nykyeliitti ei moisesta piittaa, mutta kutsu Brysseliin Rehneille kyälilemään kyllä kelpaa!
Näin sanoo blogissaan 25.11.2011 Seppäsen Esko
–Komissio on yhdessä Euroopan keskuspankin (EKP) kanssa – ja vieläpä laittomin toimin! – ajanut itsensä [kriisiin] pelastamalla yksityiset pankit ja velkaannuttamalla julkiset valtiot, kirjoittaa Seppänen.
–Komissaarijuntan jäsen, Mikkelin Palloilijoiden Olli Rehn kylvää lausunnoillaan pelkoa ja epätoivoa eurokansalaisten keskuuteen: on liittovaltioitava tai muuten Eurooppa palaa helvetin tulessa. Rehn on federalistiveljeskunnan salaliittolainen, potentiaalinen EU:n darwinistisen AAA-kerhon suurmestari.
Seppänen ihmettelee sitä, että koko komission federalistinen suunnitelma toteutettaisiin ilman EU:n perustuslain muutoksia.
–Se on aivan hirmuinen asia demokratian näkökulmasta: maan alistaminen liittovaltioitavaksi ilman sen omaa tahtoa. Se on komissaarijuntan vallankaappausyritys, hän kauhistelee.
****
Seppo Hietanen
Suomalaisittain onkin todella sairasta, että Keskustassakin paitsioon jäänyt väritön hymisijä Olli Rehn puuhaa nyt lohdutusvirassaan EU:n talouskomissaarina aivan päätöntä Suomensyöntiä..
Olli on näillä näytöillään päässyt jo "kuolemattomien suomensyöjien eliittiin".
Sarjassa Otto Ville Kuusinen, sekä pitkä rivi cccp-eliittiä, edelleen kotimaisia kykyjä Mauno Koivisto, Tarja Halonen, Erkki Tuomioja, Erkki Liikanen, Kalevi Sorsa, Paavo Lipponen, on Olli Rehn aikaansaannoksillaan jo eturivin tovereita.
Jos Keskustassa olisi jäljellä edes hiven itsenäisen isänmaallisen talonpojan ryhtiä, komennettaisiin Olli kotiin ja määrättäisiin dispoon!
Nykyeliitti ei moisesta piittaa, mutta kutsu Brysseliin Rehneille kyälilemään kyllä kelpaa!
Näin sanoo blogissaan 25.11.2011 Seppäsen Esko
–Komissio on yhdessä Euroopan keskuspankin (EKP) kanssa – ja vieläpä laittomin toimin! – ajanut itsensä [kriisiin] pelastamalla yksityiset pankit ja velkaannuttamalla julkiset valtiot, kirjoittaa Seppänen.
–Komissaarijuntan jäsen, Mikkelin Palloilijoiden Olli Rehn kylvää lausunnoillaan pelkoa ja epätoivoa eurokansalaisten keskuuteen: on liittovaltioitava tai muuten Eurooppa palaa helvetin tulessa. Rehn on federalistiveljeskunnan salaliittolainen, potentiaalinen EU:n darwinistisen AAA-kerhon suurmestari.
Seppänen ihmettelee sitä, että koko komission federalistinen suunnitelma toteutettaisiin ilman EU:n perustuslain muutoksia.
–Se on aivan hirmuinen asia demokratian näkökulmasta: maan alistaminen liittovaltioitavaksi ilman sen omaa tahtoa. Se on komissaarijuntan vallankaappausyritys, hän kauhistelee.
****
Seppo Hietanen
Vastaukset 14
Vanhimmat
Olen näin persuna Sepon kanssa samaa mieltä Olli Rehnin ulostamisesta. Vaikka Rehn ei Suomea komissiossa edustakkaan, voisi Timo panna kovat aineet piippuun, kannabis tai mari vähintään on sinne ladattava. Näin persuna näen Timon olevan käpykaartissa mölisevä pelle, joka voisi yrittää kaukoparannusta Rehnin ulostamiseen, koska Timoa pidetään maagisena henkiolentona, joka osaa ennustaa aina tulevia vaikeuksia.
Myös votkakuilla Rehnin uhkaaminen on järeä konsti joka Timolla on hihassaan , tai ainakin housuissaan. Jos Timo uhkaa istua Ollin päälle kakkua housuissaan, Olli varmasti pakenisi Mikkeliin ja pysyisi siellä. Olen persuna muuten huolestunut puolueemme parlamentaarisesta vaikutusvallasta, emme oppositioon paettuamme ole saaneet aikaan muuta kuin skandaaleja ja ennustuksia tulevasta.
Sitku tulee, sitku tehdään, jos olisi, jos tekisimme, jos Timo olisi, jos tekisi, mitä minä sanoin, entäs jos, mutta kun. Näin persuna tyydyn kuitenkin vähään ja Isä Timon ennustukset riittävät pitkälle.
Minulla on kuitenkin oikeus syyttää kaikkia, Bildenbergiä, mamuja, pakkoruotsia, saan näistä persuna kicksejä. Koivisto, Koskelo, Liikanen, kaikki ovat hankaloittaneet minun, pienen yksinäisen persun elämää. Olen yksisilmäinen, sairaalloisesti yhden asian jankuttamiseen hurahtanut persu, jola on paha olla.
Sarjassa Otto Ville Kuusinen, sekä pitkä rivi cccp-eliittiä, edelleen kotimaisia kykyjä Mauno Koivisto, Tarja Halonen, Erkki Tuomioja, Erkki Liikanen, Kalevi Sorsa, Paavo Lipponen, on Olli Rehn aikaansaannoksillaan jo eturivin tovereita.
åpo
Jätämme tästä pois Otto Villen, sillä vanhan ajan kommunistit eivät hyväksyneet mamutusta, jota harjoittavat Ylen, Helsingin Pravdan jne. viherpunikit.
Viherpunikit ovat MAHDOLLISIMMAN KAUKANA FORSSAN KOKOUKSEN
1903 TYÖVÄEN MIEHISTÄ, JOITA KUNNIOITAMME. He eivät ikimaailmassa olisi jjakaneet ilmaista rahaa ulkkareille tai antaneet päätösvaltaa Merkelille.
Sulo Wuolijoki ja Otto Ville Kuusinen ovat kirjoittaneet suomalaiset
sanat kansainväliseen jossa he sanoutuvat irti mamutuksesta joka tuo
kelassa loiskentelevia mamuja maahan
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kansainvälinen
"Maa meidän on ja olla täytyy
vaan ei laiskain lurjusten"
Ei myöskään johtajamme ole Rehn eikä ole Merkel eikä Sarkozy eikä tietty
Katainen-Stubb-Wallin vaan kansa,
suomalainen ja perusuomalainen kansa, sanovat Otto-Ville Kuusinen
ja Sulo Wuolijoki
"Ei muuta johtajaa ei luojaa
kuin kansa kaikkivaltias.
Se yhteisonnen säätää suojaa
se on turva tarmokas"
Myös missä EU siellä ongelma ja kun sen pakkovallasta päästään
niin hyvin on, toteavat Otto-Ville ja Sulo
"Pohja vanhan järjestelmän horjuu
orjajoukko taistohon.
Alas lyökää koko vanha maailma
ja valta teidän silloin on"
Lopuksi eurostoliiton korpit karkoitetaan suomalaisten kukkarolta niin
päivä pääsee paistamaan, toteavat Sulo Wuolijoki ja Otto Ville Kuusinen
"Nälkä meill' on aina vieraanamme,
vaan kun korpit haaskoiltaan
me kerran kaikki karkoitamme
niin päivä pääsee paistamaan"
On tärkeä huomata seuraavaa.
Halosen yltäkylläisyydessä piehtaroiva Katainen eliitti ei edusta sosialismia
CCCP:tä tai yhtään mitään kuin vallanhimoa.
Okei, Yrjö Hakasta ei voi kannattaa menneisyyden vuoksi, mutta ei hän niin väärässä ole kuin yltäkylläisyydessä piehtaroiva EU-eliitti.
CCCP:stä voidaan silti sanoa monta myönteistä sanaa
GORBATSHOVISTA, JOKA SIIS OLI KOMMUNISTI JA NKP:N JOHTAJA (pääsihteeri)
ja taas monta kielteistä sanaa Jeltsinistä, joka oli lopulta antikommunisti
ja Venäjän johtaja Neuvostoliittoa vastaan.
Gorba on täydellisessä vastatuulessa Venäjällä koska oli vapaamielinen.
Putin on vaarallinen stalinilainen diktaattori, vaikka kommunistit ovat ahtaalla
Venäjällä Putinin toimesta.
EU-eliitti hännystelee Putinia ja vaikka mitä, voidakseen pysyä eliitin jäsenenä.
Eu-elititi ei kannata vapaamielisyyttä edes Venäjällä.
Siksi edistykselliset eli perussuomalaiset kannatavat JABLOKO puoluetta
vaikka se on porvarillinen LIBERAALI mutta se on liberaali
http://eng.yabloko.ru/
Perussuomalainen, tue Jabloko-puoluetta (omena) Venäjän vaaleissa
ja Golos-järjestöä (ääni), joka tutkii Venäjän vaalirikkeitä.
Haloslainen EU-eliitti on rähmällään myös Putiniin, kuten se on rähmällään
Merkeliin ja Mekkaan.
http://eng.yabloko.ru/Press/2011/11302011-golos.html
http://golos.org/news/en
http://www.golos.org/
Gazpromin (Putinin siis) energiayhtiön omistaman tv-yhtiön NTV:n
hyökkäys Golosin toimistoon nyt vähän ennen vaaleja.
EU-eliitti on rähmällään Gazpromin, Putinin ja NTV:n edessä
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=Tr983sORe3M
Putinistilehden hyökkäys Golos-järjestöä vastaan
Rossijskaja Gazeta
http://www.rg.ru/2011/11/26/golos.html
Torstaina syyttäjänvirasto hyökkää ihmisoikeusjärjstön tiloihin Venäjällä
vaalit ovat 4.12.
http://en.gazeta.ru/news/2011/12/01/a_3854310.shtml
Putinistien Gazprom pitää EU-eliitin suut tukossa
http://en.gazeta.ru/infographics/gazprom_and_eu_energy_consumption.shtml
Seppo edustaa Sepon kanssa persuja hienosti. Eri nimimerkki antaa kirjoituksiin todellisen debatin makua. Selkeä asioiden esilletuonti, perussuomalaiset arvot ja ohjelma välittyvät teksteissänne hienosti. Ajattelunne on selkeää ja loogista, jopa akateemista. Jutuissanne välittyy todellinen realimaailma hienosti. Hienoa Sepot, aamulla kaikki on taas yhtenä!
Putin aloitti sunnuntaina laajan hyökkäyksen ihmisoikeusjärjestö ja vaalivilppitarkkailija Golosia vastaan. Eu vaikenee, koska sen eliitti
on rähmällään, erityisesti haloslainen eliitti on hiljaa.
Ajatelkaa, että haloslaiset PYRKIVÄT KOVAA VAUHTIA YK:n turvallisuusneuvostoon
haloslaiset ovat määränneet, että Afganistanin joukot (Nato-yhteistyö) ajetaan
alas ja joukot siirretään Libanoniin seisoskelemaan irlantilaisten kanssa,
koska siellä on YK-joukkoja. Oletetaan että yksi mies maksaa kuluineen
100 000 euroa vuodessa jos sinne viedään 200 miestä aluksi se maksaa
20 miljoonaa tällä pyrtitään turvallisuusneuvoston edessä näyttelemään hyvää.
SITTEN jos päästään turvallisuusneuvostoon on sinne vietävä sanotaan
1000 miestä eli 100 miljoonaa euroa vuodessa, koska ei voi istua YK:ssa ja päättää rauhanturvaamisesta ilman että itse osallistuu, tähän löytyy rahaa.
KÄÄNTÖPUOLI: putinistien edessa tupppisuuna istuvat Halonen-Katainen
EU-eliitti istuu tuppisuuna myös turvallisuusneuvostossa näyttelmässä tärkeää.
PUTIN ALOITTI LAAJAN HYÖKKÄYSEN VAPAUTTA VASTAAN VENÄJÄLLÄ
EU VAIKENEE
http://www.washingtonpost.com/world/europe/russia-targets-us-linked-election-monitor/2011/11/30/gIQAlqzcDO_story.html
MOSCOW — Just days before parliamentary elections scheduled for Sunday, Russia’s only independent election monitor has been coming under ever more forceful attack.
Prime Minister Vladimir Putin set the tone in a televised speech this past Sunday to delegates of the ruling United Russia party before they nominated him for the presidency. He made a lacerating, if veiled, allusion to the monitor, Golos, which operates on grants from the United States and Europe.
Eräitä Putinin hyökkäyslauseita ihmisoikeusjärjestöjä vastaan
verraten näitä JUUDAKSEEN
Tämä on kovaa puhetta, kun kyseessä on diktaattori.
http://premier.gov.ru/eng/events/news/17248/
Unfortunately, recently, on the eve of the State Duma and presidential elections, representatives of some states are organising meetings with those who receive money from them, the so-called grant recipients, briefing them on how to “work” in order to influence the course of the election campaign in our country. This is an exercise in futility. As the saying goes, it’s money down the drain. First because
Judas is not the most respected of Biblical characters among our people. And second, they would do better to use that money to redeem their national debt and stop pursuing their costly and ineffective foreign policy
Tulevaisuuden Suomen kannalta on ongelmallista, että Putin kehittää
itseään diktatuurin suuntaan,
ero Gorbatshovin aikaan on merkittävä.
Vapaat edistykselliset perussuomalaiset ihmiset tukevat Jabloko
(omena) -puoluetta
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/kapina-venajalla-tyytymattomyys-putinin-valtaa-kohtaan-kasvaa
2.12.2011 klo 14:30
Kapina Venäjällä - tyytymättömyys Putinin valtaa kohtaan kasvaa
Venäjä kielsi oppositiopuolueet. Ne syyttävät Vladimir Putinin hallintoa vallan ja varojen ryöstämisestä.
Rekisteröidyt puolueet:
1. Yhtenäinen Venäjä: Valtapuolueella on 450-jäsenisessä duumassa 315 edustajaa eli kahden kolmasosan enemmistö.
2. Kommunistinen puolue. 57 edustajaa duumassa.
3. Liberaalidemokraatit. Žirinovskilaiset haluavat palauttaa Venäjän suurvalta-aseman. 40 edustajaa duumassa.
4. Oikeudenmukainen Venäjä. Kremlin sosiaalidemokraattinen tukipuolue, jonka tehtävänä on kerätä kommunistien ääniä. 38 edustajaa duumassa.
5. Oikea asia. Oikeistoliberaali puolue, jonka Kreml hajotti syyskuussa. Ei edustajia duumassa.
6. Jabloko. Grigori Javlinskin 1993 perustama liberaalipuolue. Ei edustajia duumassa.
7. Venäjän patriootit. Vasemmistolainen ja kansallismielinen puolue. Ei edustajia duumassa.
"EU:sta jo eläköitynyt maamme tunnetuinpiin kommareihin kuuluva Esko Seppänen latasi viime viikolla blogissaan kovasanaisen koosteen EU:n säheltämsiestä"
Eikö olekin hienoa että Seppänen on eläkkeellä. Nyt Soinilla on monopoli EU-änkyräpopulsimissa.
Millä mandaatilla Soini tai keskusta heivaa Olli Rehnin?
Olli Rehn ei ole kovin federalistinen.
Ei löytynyt tälläkään kertaa oikein mitään perää sun jutussas. Mistä sä ne keksit?
Vaikuttaa siltä, että vapaat edistysmieliset persut tukevat Putinin tukipuoluetta. Puolueen kannattajista löytyy paljonkin yhteyksiä perssuomalaisiin. Johtajan palvonta, maailman näkeminen ainoastaan omasta suppeasta näkökulmasta ja demokratian halveksunta. Milloin Soini keksii perustaa Soini-nuorten järjestön jota koulutetaan mukavilla leireillä jossa oppii ampumaan ja marssimaan.
Nersupero: Vaikuttaa siltä, että vapaat edistysmieliset persut tukevat Putinin tukipuoluetta. Puolueen kannattajista löytyy paljonkin yhteyksiä perssuomalaisiin. Johtajan palvonta, maailman näkeminen ainoastaan omasta suppeasta näkökulmasta ja demokratian halveksunta.
äöl
KATAISEN KOKOOMUS JA VENÄJÄN DIKTAATTORIN PUOLUE OVAT SISARPUOLUEITA
Sinuna en esittelisi vaikuttaa -tietämättömyyttäni. Putinin yhtenäinen VENÄJÄ ON KATAISEN KOKOOMUKSEN KaKo:n sisarpuolue, jonka edessä Katainen
on rähmällään.
http://www.verkkouutiset.fi/?option=com_content&view=article&id=36845:venaejae-puheiden-jaelkiloeylyt-kokoomus-ja-venaejaen-valtapuolue-huippuseminaariin
Kokoomus ja Venäjän valtapuolue Yhtenäinen Venäjä järjestävät ensi talvena yhteisen seminaarin Suomessa
http://finrosforum.fi/kokoomus-kutsui-venalaiset-aatetoverinsa-suom
Kokoomus ja sen itäinen sisarpuolue, Venäjän pääministerin Vladimir Putinin johtama Yhtenäinen Venäjä, syventävät yhteistyötään, kertoo Verkkouutiset. Puolueet järjestävät ensi talvena yhteisen aateseminaarin Suomessa. Asiasta sopivat kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen ja Venäjän duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Konstantin Kosatshev Moskovassa.
rautanko: Olli Rehn ei ole kovin federalistinen.
äöl
voisitko perustella. Kerro joku - tunnetumpi poliitikko - joka on federalistisempi Suomessa ja tärkeässä asemassa, esim. Lipponen on eläkeläinen ja sivussa
joten hän voi puhua vaikka Kiinan keisarin kanssa.
Diktaattori Putin voimansa tunnossa: Putinin oikeusistuin hyökkää perjantaina - vaalit ovat sunnuntaina 4.12.
suoraan ihmisoikeusjärjestöä vastaan
Putin hyökkää Golos-järjestön (ääni) kimppuun
http://www.washingtonpost.com/world/europe/russias-medvedev-parliament-vote-follows-free-equal-competition/2011/12/02/gIQAzRHTJO_story.html
By Associated Press, Updated: Friday, December 2, 6:57 PM
MOSCOW — A court on Friday found Russia’s only independent election watchdog guilty of violations, casting doubt on its ability to monitor Sunday’s parliamentary election as voters complain of record violations by the Kremlin party.
The respected independent watchdog Golos, which compiles complaints of election law violations across the country and posts them on online, has recorded more than 4,700 complaints, most involving United Russia.
The court agreed with prosecutors that the Golos website violates a law forbidding the publication of public opinion research within five days of an election. Golos was fined 30,000 rubles (just under $1,000).
“They are afraid that Golos will tell the truth.