Putinin puolueen kannatus laski, kommunistit kasvattivat valtaansa
Venäjän valtapuolueen Yhtenäisen Venäjän pudotus on alustavien vaalitulosten mukaan suurempi kuin ovensuukyselyt ennakoivat.
Kun 75 prosenttia äänistä oli laskettu, puolueen kannatus oli jäämässä noin 50 prosenttiin. Viime vaaleissa puolueen äänisaalis oli 64,3 prosenttia.
Puolue saattaa silti säilyttää yksinkertaisen enemmistön parlamentissa eli duumassa.
Toisena ovat kommunistit 19,4 prosentilla. Puolueen kannatus on lähes kaksinkertaistunut viime vaaleista.
Lisäksi äänikynnyksen ovat ylittämässä Liberaalidemokraatit ja Oikeudenmukainen Venäjä -puolue.
Venäjän kommunistisen puolueen mukaan tämänpäiväisissä parlamenttivaaleissa tapahtui valtavaa vaalivilppiä.
Puolueen puheenjohtaja Ivan Melnikov kertoo saaneensa alueellisista puoluetoimistoista tuhansia ilmoituksia vilpistä ja muista väärinkäytöksistä.
Vaaleista on tulossa takaisku pääministeri Vladimir Putinille, joka aikoo uudelleen presidentiksi ensi keväänä.
Pääministeri Vladimir Putin ja presidentti Dmitri Medvedev suhtautuvat puolueensa vaalitappioon varsin tyynesti.
Putinin mukaan vaalitulos takaa sen, että maan kehitys jatkuu tasapainoisesti. Medvedev puolestaan arvioi tuloksen heijastelevan kansan tämänhetkisiä tuntoja.
Uutistoimisto Ria Novostin mukaan Medvedev soitti kolmelle muulle duumaan nousevalle puolueelle ja toivoi ”rakentavaa yhteistyötä”.
Kommunistit kasvattivat valtaansa
9
71
Vastaukset 9
- Neuvostoliitto rules
Tästä se nousu alkaa!
Turha intoilla.
Jos marx on oikeassa teorioineen niin kommunistit eivät saavuta tavoitteitaan vaalivoitolla.
.....................- älä taas valehtele
antipunikki kirjoitti:
Turha intoilla.
Jos marx on oikeassa teorioineen niin kommunistit eivät saavuta tavoitteitaan vaalivoitolla.
.....................kunnei? perustele!
Kommunismi ei koskaan pääse valtaan vaaleilla. Sen kaatumisesta Venäjällä on vain noin 20 vuotta joten suuri osa kansaa on tavoiltaan ja odotuksiltaan kommunismiin pyrkivän yhteiskunnan tuotosta, he tottuivat siihen , että valtio ja puolue hoitavat eikä mistään tarvitse huolehtia.
Nyt kun kaikki alkaa kaatua omaan niskaan kun jokainen onkin itsestään vastuussa niin monet eivät sitä käsitä, eivät meilläkään valitettavasti. Tämä joukko yrittää paeta vanhaan kommunismiin mutta sille joukolle käy kuten meidänkin komuillemme vuosien ja vuosikymmenten mittaan, joukko hiipuu asymptoottisesti kohti loppuaan.
Venäjällä on parlamentin (duuman) valta varsin vähäinen ja Putin/Medvedev tai joku muu uusi tsaari on se joka sanoo missä kaappi seisoo. Vaalien tulos lienee kuitenkin näpäytys johtoparille ja saa nähdä mitä se käytännössä tarkoittaa.älä taas valehtele kirjoitti:
kunnei? perustele!
Hehhee, vai kyselet sinä ressukka perustelujen perään.
Et taida tuntea marxin oppeja - olet tainnut olla Änkyrän OmaanPesäänPaskojan opissa.
...................- se sitä sitte
antipunikki kirjoitti:
Hehhee, vai kyselet sinä ressukka perustelujen perään.
Et taida tuntea marxin oppeja - olet tainnut olla Änkyrän OmaanPesäänPaskojan opissa.
..................."Hehhee, vai kyselet sinä ressukka perustelujen perään."
juu hihii niin kyselen, mutta et osannut perustella. se sitä sitte kirjoitti:
"Hehhee, vai kyselet sinä ressukka perustelujen perään."
juu hihii niin kyselen, mutta et osannut perustella.Tietenkin Kalle pystyy asian perusteleen mutta hän ensin tarkasti, että sinulla todellakaan ei ole marxin opit hanskassa.
Kommunistisen puolueen manifesti:
"Kommunistit pitävät halveksittavana salata mielipiteitään
ja aikomuksiaan. He selittävät avoimesti, että heidän päämääränsä
voidaan saavuttaa ainoastaan väkivaltaisesti kumoamalla
koko tähänastinen yhteiskuntajärjestys."
http://www.skp.fi/originals/materiaalit/Manifestiwww.pdf
...............................- Kalle onkin
antipunikki kirjoitti:
Tietenkin Kalle pystyy asian perusteleen mutta hän ensin tarkasti, että sinulla todellakaan ei ole marxin opit hanskassa.
Kommunistisen puolueen manifesti:
"Kommunistit pitävät halveksittavana salata mielipiteitään
ja aikomuksiaan. He selittävät avoimesti, että heidän päämääränsä
voidaan saavuttaa ainoastaan väkivaltaisesti kumoamalla
koko tähänastinen yhteiskuntajärjestys."
http://www.skp.fi/originals/materiaalit/Manifestiwww.pdf
...............................Kalle onkin dogmaatikko, joka ei kykene luovaan ja dialektiseen ajatteluun.
Kalle onkin kirjoitti:
Kalle onkin dogmaatikko, joka ei kykene luovaan ja dialektiseen ajatteluun.
Mitä keskusteltavaa on marxin lausunnossa:
"Kommunistit pitävät halveksittavana salata mielipiteitään
ja aikomuksiaan. He selittävät avoimesti, että heidän päämääränsä
voidaan saavuttaa ainoastaan väkivaltaisesti kumoamalla
koko tähänastinen yhteiskuntajärjestys."
Yritähän herättää asiasta keskustelua asettamatta marxin lausuntoa kyseenalaiseksi.
Ei taida onnistua?
Miksi et keskustele asiasta?
Etkö kykene luovaan ja dialektiseen ajatteluun?
Hahhaa, Kalle nauraa kommunistien dialektisille ajatuksille - niiden avulla komu-uskonto selitetään parhain päin itsenäiseen ajatteluun kykenemättömille punanutuille.
....................
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1561431Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1281160Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216859- 64772
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus58658- 47582
- 34574
- 52562
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt187558En osaa kirjoittaa sulle edes anteeksipyyntöä
Koska en tiedä miten voit. Olen hieman kauhuissani ja järkyttynyt, jos olen sinua ahdistanut. Tunteiden prosessointi o29542