Europankkien luottoluokitukset laskivat - mukana OP-Pohjola.
Ja samaan aikaan henkilökunta kavltaa varoja asiakkaiden tileiltä.
Mihin maailma on menossa!
Op konkkaan
8
314
Vastaukset
- dipepooeke
Viitasaarella työskennellyttä pankkitoimihenkilöä epäillään asiakkaiden rahojen kavaltamisesta. Rikoskomisario Olavi Saunamäki Keski-Suomen poliisista kertoo, että rahasumma on tämänhetkisen arvion mukaan noin 100 000 euroa.
Nainen työskenteli Keski-Suomen Osuuspankin Viitasaaren konttorissa. Hän ei ole enää pankin palveluksessa.
– Tutkinta on vielä hyvin alkuvaiheessa, selvitämme tekoaikaa ja -tapaa, Saunamäki sanoo.
Rahaa on viety useilta asiakkailta viime ja tämän vuoden aikana, mahdollisesti aiemminkin.
Kuinkahan paljon ja kenen asiakkaiden tileiltä rahoja on oikein viety?- onhan näitä
Kavalsi asiakkaiden rahoja
Entiselle pankkineuvojalle vaaditaan vankeutta
Keskiviikko 16.11.2011 klo 12.17
Syyttäjä vaatii pankissa töissä olleelle miehelle vankilatuomiota asiakkaiden ja pankin rahojen kavaltamisesta.
Haastehakemuksen mukaan Vantaalla Nordeassa pankkineuvojana toiminut mies muun muassa siirsi rahaa asiakkaiden tileiltä itse avaamilleen tileille. Hän myös myönsi luottoja asiakkaiden nimiin, mutta otti rahat omaan käyttöönsä.
Rikoksella vietyjen rahojen yhteissumma on syytteen mukaan 210 000 euroa. Miehelle vaaditaan rangaistusta kuudesta törkeästä kavalluksesta.
Syyttäjän mielestä hänelle pitäisi tuomita vähintään kaksi vuotta ja kymmenen kuukautta ehdotonta vankeutta.
Mies on esitutkinnassa tunnustanut teot. Jutun puinti alkoi Vantaan käräjäoikeudessa keskiviikkona. Oikeus antaa tuomionsa parin viikon päästä.
- ei muuta kuin konkka
Toivottavasti häviää mokoma osuuskassa suomen kartalta.
- jössebösses
Poliisille tullut ilmoituksia pankkitilien oudoista tyhjenemisistä
Osuuskssalaiset siellä vaan nostelee vuoden pooonuksia! - pwkwkuuwuw
Sepä siinä on kun on taas vuoden puhunut suu valkoisessa vahdossa p******aa asiakkaille op-pöönyksistä ja huomaa että itsellekin tulee pöönyksiä vain muutaman kympin, niin ei ihme että tulee mainosten mielikuvan perusteella (maksetaan miljoonia) mielee oman käden oikeus. Asiakkaiden tilit alkaa tyhjenemään,
-mihin tämä maailma on menossa-- säälittävä tapaus
Täällä taas yksi onneton on unohtanut ottaa lääkkeensä ja keskustelee itse itsensä kanssa...
- uwuuwytw
"Suomen pankkien vakavaraisuus harhaa"
Heini Karjanmaa
Luottolaman mahdollisuus on Suomessa suuri, varoittaa Kuntien takauskeskuksen toimitusjohtaja Heikki Niemeläinen Helsingin Sanomissa julkaistussa kommenttikirjoituksessa.
Kyllä osuuskassa on menossa konkkaan.yritetään selittää mustaa valkoiseksi - örkkikatjabossis
Osuuskassa on maaseudun ja kepun vessa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole202242Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi762185Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä412069Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma521438- 741366
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46893Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?63892Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8781- 52753
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi33744