Te pakkoruotsin perään kuuluttavat itsekkäät ja suvaitsemattomat ihmiset. Oletteko ikinä ajatelleet kuka teidän älyttömyydestänne eniten kärsii. Siitä kärsivät ne suomenruotsalaiset lapset, joilta evätään mahdollisuus luontaiseen suomen kielen oppimiseen leikin ja toveruuden kautta yhteisissä kouluissa ja seuroissa. He kantavat kielisyrjintänne raskaimman hinnan. Separointitaktiikkanne tuottaa vain ja ainoastaan epäluuloa ja eristäytymistä:mikä on ilmeisesti tarkoituksennekin. Kuvitteletteko, että kun lapset ensi eristetään omiin päiväkoteihin, sitten erillisiin kouluihin ja vielä erillisiin yliopistoihin, että yhtäkkiä kuin taikaiskusta he valmistuttuaan työelämässä toteavat: MEHÄN OLEMMEKIN KAKSIKIELISIÄ JA YLPEITÄ SIITÄ. Näin ei käy kun ei ole elävää kaksikielisyyttä. Lapset elävät omissa pikku ympyröissään suomenkieleltä suojattuna ja oppivat sen, että siihen liittyy jotain katkeraan ja inhottavaa. Samoin käy suomenkielisille lapsille. He eivät kuule ruotsinkieltä ennenkuin yhtäkkiä pakkoruotsin muodossa. Mitä luulette motivoiko tuollainen eristäytyminen "kansalliskielen" opiskeluun? Olisiko parempi, että lapset voisivat koulussa kuulla ja puhua ruotsinkieltä ja suomenkieltä ja oppia sen perusteet leikin ja toveruuden kautta? Uskooko joku tosiaan , että nykyinen eristäytyminen ja "aivopesu" kasvattaa lapsemme suvaitsevaisuuteen ja kaksikielisyyteen?
Suomenruotsalaiset lapset kielikiistan uhreina
27
172
Vastaukset
- kakskielinen
RKP:n kielistrategia on suoraan 1910-luvulta, ja täysin vanhentunut. Eristäytyminen suomenkielisestä suomesta (ja suomenkielisestä yhteiskunnasta ja kulttuurista ylipäätään) johtaa siihen, etteivät esimerkiksi vasta valmistuneet voi edes kuvitella muuttavansa esimerkiksi Hämeenlinnaan tai Jyväskylään - siitä yksinkertaisesta syystä, että he eivät (ihan perustellusti) katso edes pärjäävänsä siellä.
On helpomi muuttaa vaikka Gävleen tai Göterborgiin, sillä ikänsä Ruotsin TV:tä seuranneena he sopeutuvat sinne paljon paremin.
Seurauksena on se, että kaikista Suomessa syntyneistä ruotsinkielisistä asuu noin 20-25% jo Ruotsissa.
Ruotsinkielisten määrällinen vähentyminen ei tässä ole koskaan johtunut "suomalaistumisesta" - tai ylipäätään mistään, mitä suomalaiset tekevät tai jättäv'ät tekemättä.
Ruotsinkielisten määrä on vähentynyt siksi, että koko porukka muuttaa vähitellen maasta, erityisesti Pohjanmaalta.
Tosiasia on tietenkin se, ettei esimerkiksi Oravaisissa, Vöyrillä, Närpiössä tai Pedersöressa kukaan "sorra" ruotsinkielisiä.
CVanha isolaatiotaktiikka puree kuitenkin RKP:tä se omaan nilkkaan. Koska kysymyksessä kuitenkin on puolueen ainoa oikea opiskappale, ei tätä kyseenalaisteta - ei koskaan, ja ei missään.
Punakeltalippuiset puoluesatraapit vaan jatkavat vanhaa rataansa. Suomenkielisten ei kannata murehtia ruotsinkielisten asemaa, etuja tms. oikeastaan tippaakaan. Pari sukupolvea, ja kansaryhmä hävittää itse oman kielensä, ja tekee sen 100%:sesti ihan omaa tyhmyyttään.- rautaako?
"RKP:n kielistrategia on suoraan 1910-luvulta, ja täysin vanhentunut. Eristäytyminen suomenkielisestä suomesta (ja suomenkielisestä yhteiskunnasta ja kulttuurista ylipäätään) johtaa siihen, etteivät esimerkiksi vasta valmistuneet voi edes kuvitella muuttavansa esimerkiksi Hämeenlinnaan tai Jyväskylään - siitä yksinkertaisesta syystä, että he eivät (ihan perustellusti) katso edes pärjäävänsä siellä."
Voi herralettas sentään teidän kanssanne. Miten ihmeessä 5% voi eristäytyä? Se on silkka mahdottomuus, vaikka joku ääliö sitä haluaisikin.
Meillä suurimmalla osalla on mitä parhaat edellytykset muuttaa "esimerkiksi Hämeenlinnaan tai Jyväskylään", eikä mitään syytä pelätä ettemme siellä pärjäisi. Mutta onko skideille ruotsinkielisiä kouluja? - Tervemenoa!
rautaako? kirjoitti:
"RKP:n kielistrategia on suoraan 1910-luvulta, ja täysin vanhentunut. Eristäytyminen suomenkielisestä suomesta (ja suomenkielisestä yhteiskunnasta ja kulttuurista ylipäätään) johtaa siihen, etteivät esimerkiksi vasta valmistuneet voi edes kuvitella muuttavansa esimerkiksi Hämeenlinnaan tai Jyväskylään - siitä yksinkertaisesta syystä, että he eivät (ihan perustellusti) katso edes pärjäävänsä siellä."
Voi herralettas sentään teidän kanssanne. Miten ihmeessä 5% voi eristäytyä? Se on silkka mahdottomuus, vaikka joku ääliö sitä haluaisikin.
Meillä suurimmalla osalla on mitä parhaat edellytykset muuttaa "esimerkiksi Hämeenlinnaan tai Jyväskylään", eikä mitään syytä pelätä ettemme siellä pärjäisi. Mutta onko skideille ruotsinkielisiä kouluja?Tervemenoa Närpiön seudulle, niin huomaat että eristäytyminen on mahdollista.
Eikö erilliset aidatut koulut ole myös sitä? Entä vain suruille tarkoitetut asuinkorttelit ja siirtolapuutarhat?
Et taida svekoparka tuntea edes omaa väkeäsi? Aitosuomalaisia et kirjoituksesi perusteella ainakaan tunne. Tervemenoa! kirjoitti:
Tervemenoa Närpiön seudulle, niin huomaat että eristäytyminen on mahdollista.
Eikö erilliset aidatut koulut ole myös sitä? Entä vain suruille tarkoitetut asuinkorttelit ja siirtolapuutarhat?
Et taida svekoparka tuntea edes omaa väkeäsi? Aitosuomalaisia et kirjoituksesi perusteella ainakaan tunne.Liikuttavaa tämä teidän netti fennojen huolenpito yksikielisistä surulapsista vaikka heidän yksikielisyytensähän tekee heistä parhaita kavereitanne. He ovat nimittäin vielä huonommassa asemassa kuin te.
Kaikki muut surulapset joita sentään on enemmistöä hakkaavat teidät kielitaidossa mennen tullen joten lopettakaa tuo tekopyhä lässyttäminen.
Ei hätää, emme me teiltä kokonaan välty ja suomeakin opimme lähes kaikki vaikka tykkäämmekin asua ja harrastaa keskenämme. "Lika barn leka bäst" sanoo sananparsikin. (Vakka kantensa valitsee" på finskaksi)
Huolehtikaapa välillä vaikkapa ihan omista asioistanne!- kakskielinen
rautaako? kirjoitti:
"RKP:n kielistrategia on suoraan 1910-luvulta, ja täysin vanhentunut. Eristäytyminen suomenkielisestä suomesta (ja suomenkielisestä yhteiskunnasta ja kulttuurista ylipäätään) johtaa siihen, etteivät esimerkiksi vasta valmistuneet voi edes kuvitella muuttavansa esimerkiksi Hämeenlinnaan tai Jyväskylään - siitä yksinkertaisesta syystä, että he eivät (ihan perustellusti) katso edes pärjäävänsä siellä."
Voi herralettas sentään teidän kanssanne. Miten ihmeessä 5% voi eristäytyä? Se on silkka mahdottomuus, vaikka joku ääliö sitä haluaisikin.
Meillä suurimmalla osalla on mitä parhaat edellytykset muuttaa "esimerkiksi Hämeenlinnaan tai Jyväskylään", eikä mitään syytä pelätä ettemme siellä pärjäisi. Mutta onko skideille ruotsinkielisiä kouluja?Kyllä se vaan on mahdollista, ei ehkä Helsingin seudulla tai Vaasan tai Turun kaupungeissa, mutta ihan hyvin esimerkiksi Länsi-Uudenmaan ja Pohjanmaan ruotsalaiskunnissa.
Menepäs vaikka kysymään kymmenelta ihmiseltä jossakin Pedersöressä että "kuka on Esa Saarinen tai Mato Valtonen?" saat nähdä, että korkeintaan kaksi tietää.
Se on henkistä eristäytymistä, kun pistetään systemaattisesti silmät ja korvat kiinni. Suomen TV:tä ei voida katsoa, koska ohjelma on niin huonoa, ja sitten pikkumuksut täyttävät aivonsa jollakin bolibompalla, Ruotsin TV:stä.
Se on tahtokysymys, ja täällä päin ei tahdota. kakskielinen kirjoitti:
Kyllä se vaan on mahdollista, ei ehkä Helsingin seudulla tai Vaasan tai Turun kaupungeissa, mutta ihan hyvin esimerkiksi Länsi-Uudenmaan ja Pohjanmaan ruotsalaiskunnissa.
Menepäs vaikka kysymään kymmenelta ihmiseltä jossakin Pedersöressä että "kuka on Esa Saarinen tai Mato Valtonen?" saat nähdä, että korkeintaan kaksi tietää.
Se on henkistä eristäytymistä, kun pistetään systemaattisesti silmät ja korvat kiinni. Suomen TV:tä ei voida katsoa, koska ohjelma on niin huonoa, ja sitten pikkumuksut täyttävät aivonsa jollakin bolibompalla, Ruotsin TV:stä.
Se on tahtokysymys, ja täällä päin ei tahdota."Menepäs vaikka kysymään kymmenelta ihmiseltä jossakin Pedersöressä että "kuka on Esa Saarinen tai Mato Valtonen?" saat nähdä, että korkeintaan kaksi tietää."
Miksi juuri heidät olisi tärkeä tuntea?
Tiedätkö sinä mitä tai keitä ovat on Ragnar Hare, Popkalaset, Sturm und Drang, Tommys, Sås o Kopp, Monica Groop, Molly Rosenström, André Wickström ja Tove Jansson?- kakskielinen
Ankdam kirjoitti:
"Menepäs vaikka kysymään kymmenelta ihmiseltä jossakin Pedersöressä että "kuka on Esa Saarinen tai Mato Valtonen?" saat nähdä, että korkeintaan kaksi tietää."
Miksi juuri heidät olisi tärkeä tuntea?
Tiedätkö sinä mitä tai keitä ovat on Ragnar Hare, Popkalaset, Sturm und Drang, Tommys, Sås o Kopp, Monica Groop, Molly Rosenström, André Wickström ja Tove Jansson?Tiedän kaikki muut, mutta Sås o Kopp on mennyt jotenkin ohi.
kakskielinen kirjoitti:
Tiedän kaikki muut, mutta Sås o Kopp on mennyt jotenkin ohi.
Sås o kopp: "Lavabränd" =)
http://www.youtube.com/watch?v=SajaEO84KQ8kakskielinen kirjoitti:
Tiedän kaikki muut, mutta Sås o Kopp on mennyt jotenkin ohi.
Niin SINÄ tiedät mutta tietävätkö ne kymmenen siellä Kiuruvedellä ja Kiihtelysvaarassa?
Minä myös tunnen Saarisen ja Mato Valtosen, olen molemmat jopa henkilökohtaisesti tavannutkin.
- ACASIA_A
Näin tässä tulee ilmeisesti käymään jos tämä tahti jatkuu. On merkillistä, että samaan hengenvetoon kun kuulutetaan leppäkerttuliput liehuen kaksikielisyyttä ja suvaitsevaisuutta ja pohjoismaista identiteettiä, niin eristäydytään suomenkielisestä yhteiskunnasta jo lapsesta lähtien omiin pikku kouluihin, seuroihin ja ja kyliin. Suomenkielestä tehdään mörkö jo lapsesta lähtien mutta samalla hoetaan että kyllä kaksikielisyys on rikkaus. Ja pöh!
- åpårtheidi
Miten svekkulit kärsii. Niillähän on omat koulut ja lastentarhat. Eivät ole omia käymälöitä ja busseja rohjenneet vielä ehdottaa mutta eiköhän sekin sieltä Magman "ajatushautomosta" piaan kuulla.
- Esillä jo
Eikö Kaarinan ruotsinkielisen koulun perustamisen yhteydessä vaadittu ERILLISIÄ WC-tiloja (pari kolme vuotta sitten).
- rautaako?
"Te pakkoruotsin perään kuuluttavat itsekkäät ja suvaitsemattomat ihmiset"
Eli eduskunna suomenkielisten poliitikkojen enemmistö. Nehän lakeja säätää, eli niihin kai tässä taas viitataan?
"Lapset elävät omissa pikku ympyröissään suomenkieleltä suojattuna ja oppivat sen, että siihen liittyy jotain katkeraan ja inhottavaa."
Tuollaisten ennakkoluulojen syntyminen on kyllä vain enemmistön "etuoikeus". Vähemmistö ei voi eristäytyä vaikka muutaman tunnin päivässä yrittääkin, mutta enemmistö saattaa ehkä luulla että "siihen liittyy jotain katkeraan ja inhottavaa", varsinkin jos änkyrämieliset aikuiset moista pönkittävät.
"Uskooko joku tosiaan , että nykyinen eristäytyminen ja "aivopesu" kasvattaa lapsemme suvaitsevaisuuteen ja kaksikielisyyteen? "
Minä kuulun niihin joka pitää maamme perussuomalaistumista erittäin haitallisena, tyhmentävänä ja jopa vaarallisena. Sitäkö sinä tarkoitit? En tiedä ketä mahdat tarkoittaa kun kirjoitat "Te pakkoruotsin perään kuuluttavat itsekkäät ja suvaitsemattomat ihmiset. Oletteko ikinä ajatelleet kuka teidän älyttömyydestänne eniten kärsii."
Sitä vastoin tiedän ketkä eniten kärsivät teidän änkyränetti fennojen ruotsin kielen vastaisesta propagandasta, nimittäin teidät omat lapsenne!
Minä en tunne ainoatakaan ruotsinkielistä lasta pääkaupunkiseudulla ja sen ympäristökunnissa joka ei osaisi sujuvaa suomea ja olisi käytännössä täysin tai lähes täysin kaksikielinen ruotsinkielisestä koulusta huolimatta tai pikemminkin juuri sen ansiosta.
Älkää te netti fennot olko meidän lapsistamme ja heidän pärjäämisestään huolissanne, me suomenruotsalaiset kasvatamme liutaa kaksikielisiä (lue! vähintään kolmikielisiä lapsia) jotka tulevaisuudessa vievät parhaat työpaikat tiedän ainoastaan englantia puuhuvien lastenne nenien edestä.
Äläkä yritä peilata omia ongelmiasi meihin suruihin. Me surut lapsinemme kylvemme suomen kielessä päivät pääkseen emmekä me tarvitse mitään lisäkylpyä kaksikielisten koulujen muodossa. Me pärjäämme nykyisillä eväillä vallan mainiosti, teillä menee sitä vastoin kielitaidon suhteen huonommin ja siihen on suurin syy teidän omissa asenteissanne eikä suinkaan pakollisessa ruotsin opetuksessa.- Huippuvääntö!
Onpa svekoankalla pokkaa! Nyt hän vääntää asian niin, että me kielivapauden kannattajat olisimme pakottamassa jotain surulapsille!
RKP, surusvekot ja heidän bulvaaninsa pakottavat ruotsalaisuutta suomalaislapsille. Tämähän on totuus.
Ei ihme, että kannattavat pakkoruotsitusta, kun ovat NOIN sekaisin.... - Pipille ankdumille
Hyvin olisi asiat, jos huolehtisitte omista asioistanne. Mutta kun ei..
- Jovialis
Ankdamin kommentit ovae ennenkin olleet juuri niin itsekkäitä ja suvaitsemattomia kuin ketjun aloittaja alussa kirjoittaa. Sanoisin, että osui naulan kantaan ja juurikin ankkadaamille. Hänhän ei ole ikinä väärässä: kuten ei koko suruparkavähemmistömme ole ikinä tehnyt mitään väärää.
"Minä en tunne ainoatakaan ruotsinkielistä lasta pääkaupunkiseudulla ja sen ympäristökunnissa joka ei osaisi sujuvaa suomea ja olisi käytännössä täysin tai lähes täysin kaksikielinen ruotsinkielisestä koulusta huolimatta tai pikemminkin juuri sen ansiosta."
Sinähän varmasti tunnet kaikki lapset noinkin pieneltä alueelta. Naurettava väite. Minä taas tunnen paikkakunnaltani monta lasta pienestä piltistä nuorisoon, jotka eivät puhu sanaakaan suomea tai erittäin huonosti. Heillä ei ole pienintäkään motivaatiota opiskella suomea. Ei minullakaan ole motivaatiota opiskella pakkoruotsia joten tasoissa ollaan ja pakkoruotsi pitäisikin poistaa.
"Äläkä yritä peilata omia ongelmiasi meihin suruihin. Me surut lapsinemme kylvemme suomen kielessä päivät pääkseen emmekä me tarvitse mitään lisäkylpyä kaksikielisten koulujen muodossa. Me pärjäämme nykyisillä eväillä vallan mainiosti, teillä menee sitä vastoin kielitaidon suhteen huonommin ja siihen on suurin syy teidän omissa asenteissanne eikä suinkaan pakollisessa ruotsin opetuksessa."
Jo on itsekästä ajattelua. Ei tässä mitään surujen oikeuksia heikennetä vaan annetaan kaikille mahdollisuus opiskella kahdella kielellä halutessaan juurikin yhteisissä kouluissa. Tässä taas nähdään surujen "minäminäminä- ajatus". Kielitaitomme suurin rapauttaja on pakkoruotsi, joka vie tilaa muilta tärkeämmiltä kieliltä. Pakkoruotsiin tuhlatut tunnit voitaisiin kääntää hyödyksi, kun oppilas voisi valita sen sijaan itseään kiinnostavan kielen/kieliä.
Minulle on aivan sama mitä surut opiskelevat tai jättäv'ät opiskelematta kunhan minulle ei pakkotuputeta ruotsin kieltä tai kulttuuria vastoin tahtoani ja väitetä sen kuuluvan identiteettiimme.- kakskielinen
Ankdam on nyt kyllä jossakin eteläsuomalaisessa lammikossa. Pohjalaiset ruotsinkieliset lapset eivät opi suomea edes kohtalaisesti, ja he kyllä ihan oikeasti eristäytyvät suomalaisesta (suomenmaalaisesta) kulttuurista. Jollakin Pedersöressä tai Vöyrillä kasvaneella ruotsinkielisellä ei oikeasti ole valmiuksia selviytyä suomenkielisillä alueilla, sillä he tuntevat (TV:n kautta) Ruotsin ja yhteiskunnan (poliitikot, puheenaiheet, musiikin, taiteen, julkkikset....) paljon, paljon paremmin kuin kotimaansa vastaavat. Tosiasia on, että Tukholman julkkiset hakkaavat heidän tietotasossaan Helsingin ruotsinkieliset pikkujulkut mennen tullen. Lapset ovat oikeasti tynnyrissä kasvaneita/kasvatettuja.
Tämä on todellinen ongelma, ja kun sitä isolaatiopolitiikkaa täälläpäin nimenomaan vetää RKP (esimerkiksi Mustasaressa), niin kyllä se on ennen muuta RKP:n ongelma.
Se nimittäin johtaa massiiviseen maastamuuttoon, ja siitä pitäisi jo jokaisen puoleen herätä. Muuttajat ovat nimittäin äänestäjiä. kakskielinen kirjoitti:
Ankdam on nyt kyllä jossakin eteläsuomalaisessa lammikossa. Pohjalaiset ruotsinkieliset lapset eivät opi suomea edes kohtalaisesti, ja he kyllä ihan oikeasti eristäytyvät suomalaisesta (suomenmaalaisesta) kulttuurista. Jollakin Pedersöressä tai Vöyrillä kasvaneella ruotsinkielisellä ei oikeasti ole valmiuksia selviytyä suomenkielisillä alueilla, sillä he tuntevat (TV:n kautta) Ruotsin ja yhteiskunnan (poliitikot, puheenaiheet, musiikin, taiteen, julkkikset....) paljon, paljon paremmin kuin kotimaansa vastaavat. Tosiasia on, että Tukholman julkkiset hakkaavat heidän tietotasossaan Helsingin ruotsinkieliset pikkujulkut mennen tullen. Lapset ovat oikeasti tynnyrissä kasvaneita/kasvatettuja.
Tämä on todellinen ongelma, ja kun sitä isolaatiopolitiikkaa täälläpäin nimenomaan vetää RKP (esimerkiksi Mustasaressa), niin kyllä se on ennen muuta RKP:n ongelma.
Se nimittäin johtaa massiiviseen maastamuuttoon, ja siitä pitäisi jo jokaisen puoleen herätä. Muuttajat ovat nimittäin äänestäjiä."Ankdam on nyt kyllä jossakin eteläsuomalaisessa lammikossa." Niin olenkin, olenko muka koskaan muuta väittänyt? Missäs itse olet, mikä on oma horisonttisi?
Totesin viestissäni että teidän netti fennojen parhaita kavereitahan ovat juuri ne Pohjanmaan yksikieliset surut koska he ovat vähintään yhtä surkeassa asemassa kielitaitonsa suhteen kuin tekin. Toisaalta heillä on aina mahdollisuus muuttaa Ruotsiin ja monet niin tekevätkin, teillä ei ole sitäkään optiota
Ja mitä tynnyrissä kasvamiseen tulee niin on teillä suomenkielisilläkin aikamoinen leegio niitä tynnyrikasvatteja, ei se mikään surujen erikoisuus ole.
Yhtä lailla tässä maassa on täysin yksikielisiä suomen- kuin ruotsinkielisiäkin alueita joilla pärjää vallan mainiosti osaamatta sitä toista kotimaista lainkaan kunhan ei aseta uratavoitteitaan turhan korkealle.
Vaikea kuitenkaan kuvitella että ne teikäläisetkään tynnyritontut väen vängällä haluaisivat kaksikielisiin kouluihin kylpemään ruotsinkielisten lasten seuraan kuten ketjun aloittaja käsittääkseni ehdottaa.
ref: "Lapset elävät omissa pikku ympyröissään suomenkieleltä suojattuna ja oppivat sen, että siihen liittyy jotain katkeraan ja inhottavaa. Samoin käy suomenkielisille lapsille. He eivät kuule ruotsinkieltä ennenkuin yhtäkkiä pakkoruotsin muodossa."
Ne alueet joilla ruotsinkieliset lapset voisivat elää suomenkieltä suojassa ovat niin harvassa ettei ne ole mikään ongelma. Teidän netti fennojen kannalta harmittavinta on päin vastoin se että valtaosa meistä suruista on kaksikielisiä vaikka te nyt yritätte muuta väittää. Te tässä suojassa elätte, emme me!- rautaako?
"Ei tässä mitään surujen oikeuksia heikennetä vaan annetaan kaikille mahdollisuus opiskella kahdella kielellä halutessaan juurikin yhteisissä kouluissa. "
Tuotahan kaikki muutkin haluavat. Myös RKP. Mutta tilanne on se että vain ummikot ruotsinkieliset ja suomenkieliset haluavat kaksikielisiä koluja. Antakaa siis kaksikieliset ja kohtalaiseti suomea osaavat suomenruotsalaiset valita vapaasti yksikielisen koulun.
Vähemmistön edustajat joutuu ponnistelemaan paljon enemmän äidinkieln kehittymisen suhteen, koska vain rajallinen osa elämää eletään äidinkielellä, ja loput toisella kotimaisella.
Itsekyydestä ei sii ole todellakaan kyse, ellei itekyydeksi lasketa sitä että toivotaan äidinkieln kehittyvän sille tasolle missä sen kuuluu ollakin. - C.E.
Ankdam kirjoitti:
"Ankdam on nyt kyllä jossakin eteläsuomalaisessa lammikossa." Niin olenkin, olenko muka koskaan muuta väittänyt? Missäs itse olet, mikä on oma horisonttisi?
Totesin viestissäni että teidän netti fennojen parhaita kavereitahan ovat juuri ne Pohjanmaan yksikieliset surut koska he ovat vähintään yhtä surkeassa asemassa kielitaitonsa suhteen kuin tekin. Toisaalta heillä on aina mahdollisuus muuttaa Ruotsiin ja monet niin tekevätkin, teillä ei ole sitäkään optiota
Ja mitä tynnyrissä kasvamiseen tulee niin on teillä suomenkielisilläkin aikamoinen leegio niitä tynnyrikasvatteja, ei se mikään surujen erikoisuus ole.
Yhtä lailla tässä maassa on täysin yksikielisiä suomen- kuin ruotsinkielisiäkin alueita joilla pärjää vallan mainiosti osaamatta sitä toista kotimaista lainkaan kunhan ei aseta uratavoitteitaan turhan korkealle.
Vaikea kuitenkaan kuvitella että ne teikäläisetkään tynnyritontut väen vängällä haluaisivat kaksikielisiin kouluihin kylpemään ruotsinkielisten lasten seuraan kuten ketjun aloittaja käsittääkseni ehdottaa.
ref: "Lapset elävät omissa pikku ympyröissään suomenkieleltä suojattuna ja oppivat sen, että siihen liittyy jotain katkeraan ja inhottavaa. Samoin käy suomenkielisille lapsille. He eivät kuule ruotsinkieltä ennenkuin yhtäkkiä pakkoruotsin muodossa."
Ne alueet joilla ruotsinkieliset lapset voisivat elää suomenkieltä suojassa ovat niin harvassa ettei ne ole mikään ongelma. Teidän netti fennojen kannalta harmittavinta on päin vastoin se että valtaosa meistä suruista on kaksikielisiä vaikka te nyt yritätte muuta väittää. Te tässä suojassa elätte, emme me!"Ne alueet joilla ruotsinkieliset lapset voisivat elää suomenkieltä suojassa ovat niin harvassa ettei ne ole mikään ongelma"
No, ei se Kristiinankaupungin ja Kokkolan välinen rannikkokaista-alue nyt kovin pieni ole ainakaan maantieteellisesti. Tietenkin siitä välistä voidaan ottaa joku Kaskinen ja Vaasa pois, jossa on mahdollisuudet aidosti kaksikielistyä, mutta kyllä varsin suuresta yksikielisestä alueesta puhutaan. Ja yksikielisyys myös säilyy sisämaahan päin olevan hyvin jyrkän kielirajan takia.
Ja totta kai noillakin alueilla asuu kaksikielisiä, ne vain sattuvat olemaan alunperin suomenkielisiä, joiden on ollut pakko mukautua ympäristön kieliolosuhteisiin.
"Teidän netti fennojen kannalta harmittavinta on päin vastoin se että valtaosa meistä suruista on kaksikielisiä vaikka te nyt yritätte muuta väittää. "
Ketä fennoa se voi harmittaa, jos on mahdollista tulla toimeen ja hoitaa asioitaan maan pääkielellä? (Tietenkin silloin voi joku kysellä onko mitään järkeä pakko- ja virkamiesruotsissa, jos ruotsinkieliset osaavat muutenkin äidinkielen tasoisesti kumpaakin kieltä)
Tosiasiassa te etelän nettisvekot unohdatte sen sijaan sen, että ankkalampi on kaksiosainen, ja ne ympäristöön, kielisuhteisiin ja taloudellisiin sekä yhteiskunnallisiin asemiin liittyvät väitteet jotka ovat käypiä etelä-suomen ankkalammessa, eivät kuvaa Pohjanmaan ankkalammen todellisuutta. C.E. kirjoitti:
"Ne alueet joilla ruotsinkieliset lapset voisivat elää suomenkieltä suojassa ovat niin harvassa ettei ne ole mikään ongelma"
No, ei se Kristiinankaupungin ja Kokkolan välinen rannikkokaista-alue nyt kovin pieni ole ainakaan maantieteellisesti. Tietenkin siitä välistä voidaan ottaa joku Kaskinen ja Vaasa pois, jossa on mahdollisuudet aidosti kaksikielistyä, mutta kyllä varsin suuresta yksikielisestä alueesta puhutaan. Ja yksikielisyys myös säilyy sisämaahan päin olevan hyvin jyrkän kielirajan takia.
Ja totta kai noillakin alueilla asuu kaksikielisiä, ne vain sattuvat olemaan alunperin suomenkielisiä, joiden on ollut pakko mukautua ympäristön kieliolosuhteisiin.
"Teidän netti fennojen kannalta harmittavinta on päin vastoin se että valtaosa meistä suruista on kaksikielisiä vaikka te nyt yritätte muuta väittää. "
Ketä fennoa se voi harmittaa, jos on mahdollista tulla toimeen ja hoitaa asioitaan maan pääkielellä? (Tietenkin silloin voi joku kysellä onko mitään järkeä pakko- ja virkamiesruotsissa, jos ruotsinkieliset osaavat muutenkin äidinkielen tasoisesti kumpaakin kieltä)
Tosiasiassa te etelän nettisvekot unohdatte sen sijaan sen, että ankkalampi on kaksiosainen, ja ne ympäristöön, kielisuhteisiin ja taloudellisiin sekä yhteiskunnallisiin asemiin liittyvät väitteet jotka ovat käypiä etelä-suomen ankkalammessa, eivät kuvaa Pohjanmaan ankkalammen todellisuutta."Tosiasiassa te etelän nettisvekot unohdatte sen sijaan sen, että ankkalampi on kaksiosainen, ja ne ympäristöön, kielisuhteisiin ja taloudellisiin sekä yhteiskunnallisiin asemiin liittyvät väitteet jotka ovat käypiä etelä-suomen ankkalammessa, eivät kuvaa Pohjanmaan ankkalammen todellisuutta."
Entä sitten?
Kertoisitko nyt mikä se on se Pohjanmaan ankkalammen todellisuus sinun kannaltasi? En ole huomannut itse ankkalammen asukkaiden valittavan, te netti fennothan siitä valitatte?
Sama syndrooma teillä netti fennoilla tässä Pohjanmaa-asiassa kuin Ahvenamaalla asuvien suomenkielisten suhteen, ahvenatkaan eivät valita - netti fennot valittavat!
Kysehän on siitä vapaasta kielivalinnasta! Pohjanmaalla surut valitsevat etteivät he pahemmin viitsi suomea opiskella (vrt netti fennot) ja Ahvenamaalla asuvat suomenkieliset ovat vapaaehtoisesti valinneet asuinpaikkansa ja sen että joutuvat puhumaan ruotsia.
Vai ettekö te nefet oikeesti kannatakaan vapaata kielivalintaa? Koskeeko se vaatimus vapaasta kielivalinnasta vain teitä netti fennoja muttei muita suomalaisia?
Jos teille on ongelma etteivät Pohjanmaan surut puhu suomea niin teidän pitää vissiin sitten opetella ruotsia.
C.E: "No, ei se Kristiinankaupungin ja Kokkolan välinen rannikkokaista-alue nyt kovin pieni ole ainakaan maantieteellisesti."
No on se koko maahan ja jopa koko Svenskfinlandiinkin verrattuna! Mutta sen verran suuri kuitenkin että siellä pärjää vaikkei suomea osaisikaan, miksi se sinua harmittaa? Jos muutat niille seuduille niin sinun velvollisuutesihan se on opetella paikkakunnan kieltä eikä paikkakuntalaisten sinun kieltäsi.
Minä en todellakaan ole mikään Pohjanmaan olojen asiantuntija ja olen moneen kertaan sanonutkin että olen stadilainen suru ja puhunkin etelärannikon tilanteesta.
Ja tuota väitettäsi että Pohjanmaan kaksikieliset olisivat ensisijaisesti ruotsia oppineita suomenkielisiä minun on hyvin vaikea uskoa.
Tai jos niin on niin joutuu vaan toteamaan että tilanne täällä etelässä on kyllä täysin päinvastainen.- C.E.
Ankdam kirjoitti:
"Tosiasiassa te etelän nettisvekot unohdatte sen sijaan sen, että ankkalampi on kaksiosainen, ja ne ympäristöön, kielisuhteisiin ja taloudellisiin sekä yhteiskunnallisiin asemiin liittyvät väitteet jotka ovat käypiä etelä-suomen ankkalammessa, eivät kuvaa Pohjanmaan ankkalammen todellisuutta."
Entä sitten?
Kertoisitko nyt mikä se on se Pohjanmaan ankkalammen todellisuus sinun kannaltasi? En ole huomannut itse ankkalammen asukkaiden valittavan, te netti fennothan siitä valitatte?
Sama syndrooma teillä netti fennoilla tässä Pohjanmaa-asiassa kuin Ahvenamaalla asuvien suomenkielisten suhteen, ahvenatkaan eivät valita - netti fennot valittavat!
Kysehän on siitä vapaasta kielivalinnasta! Pohjanmaalla surut valitsevat etteivät he pahemmin viitsi suomea opiskella (vrt netti fennot) ja Ahvenamaalla asuvat suomenkieliset ovat vapaaehtoisesti valinneet asuinpaikkansa ja sen että joutuvat puhumaan ruotsia.
Vai ettekö te nefet oikeesti kannatakaan vapaata kielivalintaa? Koskeeko se vaatimus vapaasta kielivalinnasta vain teitä netti fennoja muttei muita suomalaisia?
Jos teille on ongelma etteivät Pohjanmaan surut puhu suomea niin teidän pitää vissiin sitten opetella ruotsia.
C.E: "No, ei se Kristiinankaupungin ja Kokkolan välinen rannikkokaista-alue nyt kovin pieni ole ainakaan maantieteellisesti."
No on se koko maahan ja jopa koko Svenskfinlandiinkin verrattuna! Mutta sen verran suuri kuitenkin että siellä pärjää vaikkei suomea osaisikaan, miksi se sinua harmittaa? Jos muutat niille seuduille niin sinun velvollisuutesihan se on opetella paikkakunnan kieltä eikä paikkakuntalaisten sinun kieltäsi.
Minä en todellakaan ole mikään Pohjanmaan olojen asiantuntija ja olen moneen kertaan sanonutkin että olen stadilainen suru ja puhunkin etelärannikon tilanteesta.
Ja tuota väitettäsi että Pohjanmaan kaksikieliset olisivat ensisijaisesti ruotsia oppineita suomenkielisiä minun on hyvin vaikea uskoa.
Tai jos niin on niin joutuu vaan toteamaan että tilanne täällä etelässä on kyllä täysin päinvastainen.Ankkadaami tavoilleen uskollisena aloittaa taas harhaan johtamisen, mutta sanotaan nyt selvästi, että minua ei harmita mikään, enkä valittanut muuta kuin ankkadaamin joko tarkoituksellista yleistämistä siten, että koko ankkalampi on samanlainen eli samat ongelmat ja ympäristö ovat koko Suomessa sveduilla.
Tai sitten tosiasia on, ettei ankkadaami todellakaan tunne kovin hyvin Pohjanmaata, mikä tietenkin aiheuttaa lähinnä sen, että ankkadaamin olisi rajattava näkyvämmin asiantuntemustaan vain Etelä-Suomea koskevaksi.
Oli oikeastaan aika huvittavaa, että ilmeisesti teidän omien fondien rahoittama tutkimus, johon liittyi suhtautuminen pakolliseen ruotsinopetukseen, sai selville että Pohjanmaan enemmän tai vähemmän yksikieliset surut itse asiassa olisivat valmiita hyväksymään siitä luopumisen, sen sijaan Etelä-Suomen kaksikieliset olivat niitä jotka olivat valmiita pitämään siitä kynsin ja hampain kiinni. Eli eroja on monella eri rintamalla, useassakin eri kysymyksessä.
"Kertoisitko nyt mikä se on se Pohjanmaan ankkalammen todellisuus sinun kannaltasi?"
Jotenkin muistan että se olet juuri sinä, joka hehkuttanut suomenruotsalaisten taloudellista valtaa, koulutusta ja muista suomalaisista parempaa sivistyneisyyttä. En tiedä onko tilanne todella näin siellä etelässä, mutten ole havainnut pohjanmaan ruotsinkielisissä suurempia eroja varallisuudessa ja kouluttuneisuudessa verrattuna vaikkapa suomenkieliseen Etelä-Pohjanmaahan ja siellä asuvaan väkeen. Jopa suhtautuminen Helsinkiin ja etelän herroihin on melkein yhtä "ystävällinen".
"En ole huomannut itse ankkalammen asukkaiden valittavan, te netti fennothan siitä valitatte? "
Kyse olikin siitä että yrität vetää omia positiivisia stereotypioitasi koskemaan koko väestöä.
"Koskeeko se vaatimus vapaasta kielivalinnasta vain teitä netti fennoja muttei muita suomalaisia? "
Vaatimuksesi on sisäisesti epäsymmetrinen, sillä suomenkielestä pois jättäminen estää tai vaikeuttaa kommunikointia yli 90 prosentin suomalaisen kanssa. Mutta henkilökohtaisesti olen valmis hyväksymään sen.
"Mutta sen verran suuri kuitenkin että siellä pärjää vaikkei suomea osaisikaan, miksi se sinua harmittaa?"
Vastasin siihen, kun yritit vähätellä ruotsinkielisen Pohjanmaan kokoa, ja sitä kautta mitätöidä ikävän tosiasian.
"Jos muutat niille seuduille niin sinun velvollisuutesihan se on opetella paikkakunnan kieltä eikä paikkakuntalaisten sinun kieltäsi."
Jep, ja Vaasahan on selvästi suomenkielisenemmistöinen.
"Minä en todellakaan ole mikään Pohjanmaan olojen asiantuntija ja olen moneen kertaan sanonutkin että olen stadilainen suru ja puhunkin etelärannikon tilanteesta. "
Aina kiinni jäädessäsi muistat vedota tähän, muuten kyllä puhut aina siten, että kuin koko ankkalampi olisi samanlainen.
"Ja tuota väitettäsi että Pohjanmaan kaksikieliset olisivat ensisijaisesti ruotsia oppineita suomenkielisiä minun on hyvin vaikea uskoa. "
Puhuin maaseudun tilanteesta, tietenkin Vaasassa ja Kokkolassa on aidosti kaksikielisiä suruja. - Ruotsia ei Suomeen
rautaako? kirjoitti:
"Ei tässä mitään surujen oikeuksia heikennetä vaan annetaan kaikille mahdollisuus opiskella kahdella kielellä halutessaan juurikin yhteisissä kouluissa. "
Tuotahan kaikki muutkin haluavat. Myös RKP. Mutta tilanne on se että vain ummikot ruotsinkieliset ja suomenkieliset haluavat kaksikielisiä koluja. Antakaa siis kaksikieliset ja kohtalaiseti suomea osaavat suomenruotsalaiset valita vapaasti yksikielisen koulun.
Vähemmistön edustajat joutuu ponnistelemaan paljon enemmän äidinkieln kehittymisen suhteen, koska vain rajallinen osa elämää eletään äidinkielellä, ja loput toisella kotimaisella.
Itsekyydestä ei sii ole todellakaan kyse, ellei itekyydeksi lasketa sitä että toivotaan äidinkieln kehittyvän sille tasolle missä sen kuuluu ollakin.Älä puhu paskaa, meitä suomenkielisiä ei kiinnosta tippaakaan miten
te ruotsinkieliset tahdotte järjestää lastenne koulun eivät ne kuitenkaan mitään oikeasti opi kun äly ei todistettavasti riitä. Nyt keskustelua käydään ruotsinkielisten ja kaksikielisten välillä. Kaksikieliset tahtoisivat että heidän lapsensa saisivat osan opetuksesta ruotsiksi ja osan suomeksi. Tämä voitaisiin hyvin järjestää ruotsinkielisissä kouluissa, missä olisi siis kaksikielisiä koululaisia joukossa jotka saisivat jotkin tunnit suomeksi opetusta. Mikä tässä ongelmana. Me emme tartitse suomenkielisiin kouluihin ruotsinkielisiä laskemaan tasoa.
Eli ruotsinkielinen opetus pysyköön kaukana suomenkielisistä kouluista!
Kaksikieliset ja umpiruotsalaiset voivat keskenään sopia saisivatko kaksikieliset mahdollisuuden saada osan opetuksesta suomen kielellä esim. matematiikan josta olisi hyötyä ruotsinkielisessä koulussa.
Riitä on siis vain ja ainoastaan ruotsinkielisten keskuudessa kun umpiruotsalaiset ja kaksikieliset joita on muuten yhtä paljon (eli perheitä jossa vanhemmat ruotsi ruotsi tai ruotsi suomi) taistelevat keskenään. Suomenkielisen kannalta olisi loogisinta että vanhemmat saisivat vapaasti valita. - kakskielinen
Ankdam kirjoitti:
"Ankdam on nyt kyllä jossakin eteläsuomalaisessa lammikossa." Niin olenkin, olenko muka koskaan muuta väittänyt? Missäs itse olet, mikä on oma horisonttisi?
Totesin viestissäni että teidän netti fennojen parhaita kavereitahan ovat juuri ne Pohjanmaan yksikieliset surut koska he ovat vähintään yhtä surkeassa asemassa kielitaitonsa suhteen kuin tekin. Toisaalta heillä on aina mahdollisuus muuttaa Ruotsiin ja monet niin tekevätkin, teillä ei ole sitäkään optiota
Ja mitä tynnyrissä kasvamiseen tulee niin on teillä suomenkielisilläkin aikamoinen leegio niitä tynnyrikasvatteja, ei se mikään surujen erikoisuus ole.
Yhtä lailla tässä maassa on täysin yksikielisiä suomen- kuin ruotsinkielisiäkin alueita joilla pärjää vallan mainiosti osaamatta sitä toista kotimaista lainkaan kunhan ei aseta uratavoitteitaan turhan korkealle.
Vaikea kuitenkaan kuvitella että ne teikäläisetkään tynnyritontut väen vängällä haluaisivat kaksikielisiin kouluihin kylpemään ruotsinkielisten lasten seuraan kuten ketjun aloittaja käsittääkseni ehdottaa.
ref: "Lapset elävät omissa pikku ympyröissään suomenkieleltä suojattuna ja oppivat sen, että siihen liittyy jotain katkeraan ja inhottavaa. Samoin käy suomenkielisille lapsille. He eivät kuule ruotsinkieltä ennenkuin yhtäkkiä pakkoruotsin muodossa."
Ne alueet joilla ruotsinkieliset lapset voisivat elää suomenkieltä suojassa ovat niin harvassa ettei ne ole mikään ongelma. Teidän netti fennojen kannalta harmittavinta on päin vastoin se että valtaosa meistä suruista on kaksikielisiä vaikka te nyt yritätte muuta väittää. Te tässä suojassa elätte, emme me!Otapas nyt Ankdam ihan iisisti, minusta sinä et saa nettifennoa tekemälläkään. Oma horisonttini on Pohjanmaalla, joten tiedän aika hyvin sen, minkälainen täkäläisten Suomi-tuntemus on. Sitä ei ole.
RKP:n kielipolitiikka on siitä huolimatta vanhentunutta isolationismia, ainakin täällä päin. Mutta ilmeisesti on niuin, että jos ei ole samaa mieltä Puolueen kanssa, on ilman muuta fenno ja svenskhatare.
Ideologinen liberalismi loppuu leppäkerttupuoleelta silloin heti, kuin seinään. C.E. kirjoitti:
Ankkadaami tavoilleen uskollisena aloittaa taas harhaan johtamisen, mutta sanotaan nyt selvästi, että minua ei harmita mikään, enkä valittanut muuta kuin ankkadaamin joko tarkoituksellista yleistämistä siten, että koko ankkalampi on samanlainen eli samat ongelmat ja ympäristö ovat koko Suomessa sveduilla.
Tai sitten tosiasia on, ettei ankkadaami todellakaan tunne kovin hyvin Pohjanmaata, mikä tietenkin aiheuttaa lähinnä sen, että ankkadaamin olisi rajattava näkyvämmin asiantuntemustaan vain Etelä-Suomea koskevaksi.
Oli oikeastaan aika huvittavaa, että ilmeisesti teidän omien fondien rahoittama tutkimus, johon liittyi suhtautuminen pakolliseen ruotsinopetukseen, sai selville että Pohjanmaan enemmän tai vähemmän yksikieliset surut itse asiassa olisivat valmiita hyväksymään siitä luopumisen, sen sijaan Etelä-Suomen kaksikieliset olivat niitä jotka olivat valmiita pitämään siitä kynsin ja hampain kiinni. Eli eroja on monella eri rintamalla, useassakin eri kysymyksessä.
"Kertoisitko nyt mikä se on se Pohjanmaan ankkalammen todellisuus sinun kannaltasi?"
Jotenkin muistan että se olet juuri sinä, joka hehkuttanut suomenruotsalaisten taloudellista valtaa, koulutusta ja muista suomalaisista parempaa sivistyneisyyttä. En tiedä onko tilanne todella näin siellä etelässä, mutten ole havainnut pohjanmaan ruotsinkielisissä suurempia eroja varallisuudessa ja kouluttuneisuudessa verrattuna vaikkapa suomenkieliseen Etelä-Pohjanmaahan ja siellä asuvaan väkeen. Jopa suhtautuminen Helsinkiin ja etelän herroihin on melkein yhtä "ystävällinen".
"En ole huomannut itse ankkalammen asukkaiden valittavan, te netti fennothan siitä valitatte? "
Kyse olikin siitä että yrität vetää omia positiivisia stereotypioitasi koskemaan koko väestöä.
"Koskeeko se vaatimus vapaasta kielivalinnasta vain teitä netti fennoja muttei muita suomalaisia? "
Vaatimuksesi on sisäisesti epäsymmetrinen, sillä suomenkielestä pois jättäminen estää tai vaikeuttaa kommunikointia yli 90 prosentin suomalaisen kanssa. Mutta henkilökohtaisesti olen valmis hyväksymään sen.
"Mutta sen verran suuri kuitenkin että siellä pärjää vaikkei suomea osaisikaan, miksi se sinua harmittaa?"
Vastasin siihen, kun yritit vähätellä ruotsinkielisen Pohjanmaan kokoa, ja sitä kautta mitätöidä ikävän tosiasian.
"Jos muutat niille seuduille niin sinun velvollisuutesihan se on opetella paikkakunnan kieltä eikä paikkakuntalaisten sinun kieltäsi."
Jep, ja Vaasahan on selvästi suomenkielisenemmistöinen.
"Minä en todellakaan ole mikään Pohjanmaan olojen asiantuntija ja olen moneen kertaan sanonutkin että olen stadilainen suru ja puhunkin etelärannikon tilanteesta. "
Aina kiinni jäädessäsi muistat vedota tähän, muuten kyllä puhut aina siten, että kuin koko ankkalampi olisi samanlainen.
"Ja tuota väitettäsi että Pohjanmaan kaksikieliset olisivat ensisijaisesti ruotsia oppineita suomenkielisiä minun on hyvin vaikea uskoa. "
Puhuin maaseudun tilanteesta, tietenkin Vaasassa ja Kokkolassa on aidosti kaksikielisiä suruja.Minäkö muka yleistän? Lukisit edes mitä kirjoitan!
1. viestini aiheesta tässä ketjussa:
Ankdam: "Minä en tunne ainoatakaan ruotsinkielistä lasta pääkaupunkiseudulla ja sen ympäristökunnissa joka ei osaisi sujuvaa suomea ja olisi käytännössä täysin tai lähes täysin kaksikielinen ruotsinkielisestä koulusta huolimatta tai pikemminkin juuri sen ansiosta.
Read my lips: Kirjoitin minä-muodossa ja rajasin tuntemuksieni pääkaupunkiseutuun ja sen ympäristökuntiin. Sinä sen sijaan alat vaahdota minulle Pohjanmaan olosuhteista. Minä en tunne Pohjanmaata, olen 4 kertaa elämäni aikana käynyt Vaasassa ja kerran Lapualla, siinä kaikki.
"Tai sitten tosiasia on, ettei ankkadaami todellakaan tunne kovin hyvin Pohjanmaata"
BINGO! No en tunne en, se ON tosiasia. Miksi jankutat?? Olen stadilainen "bättre folk"-suru. Jos olet muuta rivien välistä lukenut niin vika on sinun silmissäsi ei minun teksteissäni.
Kirjoitin myös: "Totesin viestissäni että teidän netti fennojen parhaita kavereitahan ovat juuri ne Pohjanmaan yksikieliset surut koska he ovat vähintään yhtä surkeassa asemassa kielitaitonsa suhteen kuin tekin. Toisaalta heillä on aina mahdollisuus muuttaa Ruotsiin ja monet niin tekevätkin, teillä ei ole sitäkään optiota."
"Aina kiinni jäädessäsi muistat vedota tähän, muuten kyllä puhut aina siten, että kuin koko ankkalampi olisi samanlainen."
PÖHKÖ!!!!- C.E.
Ankdam kirjoitti:
Minäkö muka yleistän? Lukisit edes mitä kirjoitan!

PÖHKÖ!!!!"PÖHKÖ!!!! "
Heh! Keskustelu ylemmän luokan bättre folkin kanssa on aina yhtä antoisaa ja sivistävää.
"Minä en tunne Pohjanmaata, olen 4 kertaa elämäni aikana käynyt Vaasassa ja kerran Lapualla, siinä kaikki. "
Lapuallekin varmaan jouduit vahingossa?
"Sinä sen sijaan alat vaahdota minulle Pohjanmaan olosuhteista."
Nim. kaksikielinenhän kertoi tilanteen mikä on Pohjanmaalla, joka ei ilmeisesti sopinut viralliseen totuuteen. Aloit kuitenkin yhtenä keskustelijoista väitellä, vähätellä ja vängätä kaksikielisyyden ihanuudesta, niin että siitä sai kuvan että asiat toimisivat samoin koko Suomessa.
Sanoit näin:"Me surut lapsinemme kylvemme suomen kielessä päivät pääkseen emmekä me tarvitse mitään lisäkylpyä kaksikielisten koulujen muodossa. "
Edustat kuitenkin lapsinesi vain yhtä osaa suruja, toiselle osalle suruja maan pääkielen opiskelun tehostaminen olisi enemmän kuin hyödyllistä. Tapahtui se sitten kaksikielisen koulun tai muun kautta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455060Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481239Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131123
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753