Ensimmäinen vakava suhde

Seurustelu tuli aloitettua ensimmäisen poikaystävän kanssa 16-vuotiaana ja tässä vieläkin ollaan. Olemme nyt seurustelleet melkein kuusi vuotta, joten historiaa takana on.

Nyt on vain alkanut tapahtua minussa sellaisia asioita, että tuntuu etten enää rakasta miestäni. Tuntuu, että kohtelen häntä erittäin kamalasti ja jos hän neuvoo mielestäni väärin, näen punaista yms.
Odotan hänen puolelta jouluruoka ehdotuksia, mutta mitään ei tapahdu. Taidankin sitten olla ostamatta mitään ja jouluaattona ihmetellä missä kaikki valmis on. Olen kyllästynyt olemaan se valmis - jolta voi imeä valmiit musiikkilistat, joita hän voi kuunnella kavereidensa kanssa tai mahti ideat minne vain, tai olen se henkilö joka pitää meidän ystävyyssuhteita yllä.
Tuntuu, että ostan kaiken tähän talouteen ja kyllä tuhlaan myös itseeni, onneksi meillä on selkeästi omat rahat. Kuitenkin mieheni jaksaa valittaa minulle siitä, jos ostan jotain uutta tai jos hän ostaa jotain. Hän jaksaa moneen kertaan muistutella kuinka paljon maksoi minun syntymäpäivä herkut bileisiin, jopa 36 euroa 20 ihmiselle! Että joo, herttinen sentää! Muiden juhliin voidaan mennä ja syödä kaikki, mutta sitten kun olisi meidän vuoro kutsua muita ja pitää minun synttärit, alkaakin maailma olemaan kallista.

Yritin ehdottaa, että voisimme harrastaa jotain yhdessä. Esimerkiksi musiikin soittaminen olisi minulle yksi unelmien täyttymys. Voisimme yhdessä mennä kitaratunneille... mutta ei. Mieheni ei ole kiinnostunut.

Myönnän, etten ole enää kiinnostunut hänenkään elämästään. Lähinnä olen tyytyväinen, että saan tietää milloin hän lähtee asunnosta ulos ja milloin suureksi ikävyydekseni hän palaa takaisin.

Ei kai tässä auta kuin eroa miettiä vakavasti. Ero ei vain tunnu helpolta kun koko nuoruus ja kaverit ovat melkeinpä yhteisiä. Mutta tää nyt ei vaan enää tunnu toimivan, enkä tiedä miksi räjähdän ja hermostun hänelle näin paljon nykyään.

Vinkit olis ihan jees tällä tytsille 22 veeeeee. :)